perjantai 26. helmikuuta 2021

Ilkka Luoman HS-kommentit 25022021 - II

 

  • 1

  • Maankäytön päästö­säästöt ovat suuremmat kuin liikenteen – Nopeimmat vähennykset saadaan tutkimuksen mukaan turve­maiden käsittelyllä

    Ilkka Luoma 
    "Niin metsä tulee vastaamaan, kuin sinne huudetaan" -vanha liperiläinen sananlasku

    Nyt hakataan hakkaamisen innolla, kun vielä uudet hienostuneet biotuotetehtaat imuroivat jopa kasvavaa puustoa loputtomiin sellukeittämöihin, joista puoliraaka-aineen matka jatkuu esimerkiksi Kiinaan, joka pakkaa kaiken pahviin. Kiinan tarve lisääntyy myös takapuolipehmossa - aikansa, kunnes huomataan, että kasvavan metsän hakkuu selluksi on liki ympäristörikos.

    Metsä on luonnonvara, jolla on tehtävä - ollut jo vuosisatamiljoonat. Metsä on kokonaisvaltainen eliöstö - ikäänkuin yksi olio, joka hengittää sisään - 'samaan hiileen' - hiilinielupalkeena, joka voisi olla Suomessa ylihuomenna tulonlähde. On monia maita ,joilla on toivottoman vähän metsäpinta-alaa - meillä on, ja vähän ihmisiä. Olemme puolityhjä, mutta metsämme eivät vielä!

    Valtion on järjestettävä kokonaisvaltainen metsiemme hoito- ja ylläpito-ohjelma

    Kiinassa ei voi omistaa maata - yksityisesti. Metsä on "kaikkien" - se on merkittävä osa biosfääriä, joka lopulta elättää meidät kaikki. Kiinassa luonnonmetsiä ei hakata selluksi. Metsäliiton Äänekoski hoi! - Entä, jos Kiina kieltää nykyisten kertakäyttöpahvilaatikoiden käytön?

    Metsä ei saa olla pelkkä tulonlähde - omistajilleen

    Metsä on hengittämö, joka tuottaa valtavat määrät myös happea, josta me ihmiset olemme täydellisesti riippuvaisia. Metsä on myös hiilinielu, joka voi padota ylisuurta ympäristöjälkeämme, joka lienee hiilidioksidin osalta per capita eräs suurimpia?

    Metsänomistajilla on ehdottomasti myös yhteiskuntavastuu

    Ei voi olla niin, että perimys- tai muin tavoin yhdelle - perheelle, suvulle on jyvittynyt satoja hehtaareja sellaista biokasvustoa, jolla on kokonaisvaltainen biosfäärillinen merkitys - koko eliöstölle. Tällaisesta omistusominaisuudesta ei voida tehdä rahaa - vain harvoille.

    Pitkässä juoksussa valtion on otettava haltuun merkittäviä määriä lisämetsää - yhteiskuntahyöty edellä - se on tosin yksilöedun vastaista, mutta kokonaisvastuullista.
  • Ilmastopaneeli: Suomen hiilineutraaliustavoite edellyttää nykyistä suurempien hiilinielujen ylläpitämistä

    Ilkka Luoma 
    Kasvikunta - metsät ja niiden puut ovat saaneet kehittyä pidempään kuin yksikään eläinkunnan edustaja - ehkä jopa 600 miljoonaa vuotta. Tuona aikana evoluutio on hionut "tuotekehityksenään" sopeuman ja keskinäisyyden täydelliseksi - yhdestä lajista (puut metsänä - metsää puilta) kokonaisiin kasvuympäristöihin. Täydellisyys hipoo niin hienostuneena, ettei käsityksemme sen ymmärtämiseen riittänyt - kun aloimme kaatamaan tuota monimuotoista osaa biosfääristä.

    Emme ole ymmärtäneet, että metsä hengittää kokonaisuutena - joukkueena, joka "kommunikoi" monin sellaisin signaalein, joita emme tunnista emmekä tunne. Metsä on kokonaisvaltainen biomassa, jonka tehtävänä on tuottaa lisääntymistä - lajeittain, kuten evoluutio edellyttää kaikilta eliö- ja oliolajeilta - pienimmästä suurimpaan. Evoluutio on melkoisen suuren orkesterin kapellimestari - tavalla, jota sitäkään emme tunne.

    Metsä on myös hengityskone, jolla on biologinen tehtävä

    Metsäinen biomassa tarvitsee hiilidioksidia kasvaakseen ja lisääntyäkseen. Hengittävän biomassan määrä ratkaisee miten paljon hiilidioksidia imetään ilmakehästä - myös maaperästä, sillä koko elämän perusalkuaine - hiili, esiintyy monin muodoin liki kaikkialla.

    Metsä hengittää luontaisesti syntymästä kuolemaan ja kuolemankin jälkeen se tuottaa energiaa, ravintoa ja hivenaineita itselleen ja kymmenille tuhansille muille lajeille, jotka elävät metsästä.

    Ihminen kaatoi tuosta hengityskoneesta valtavat määrät puuta - ensin tietyin aluein - puulaivoiksi ja nykyään viimeisen noin 250 vuoden aikana vieläkin suuremmat määrät, lähinnä kasvavaa biomassaa, mihin eloa junaileva evoluutio ei osannut hitaan kellotaajuutensa myötä synkronoitua.

    Me yksinkertaisesti sotkimme tuon metsäisen biomonimuotoisuuden talousmetsiksi, joka valjastettiin vain meidän omien tarpeiden lähteeksi - vaikkapa selluksi, joista tehdään Kiinassa miljardeja kertakäyttöpahvilaatikoita - lähetettäväksi meille "zalandoina".

    Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!

torstai 25. helmikuuta 2021

Ilkka Luoman HS-kommentit 24022021 - IV

 695


  • 1

  • Miksi länsi ei ole ottanut Aasiasta oppia koronaviruksen torjunnassa?

    Ilkka Luoma 
    Kiina on maailman väkirikkain valtio, yhdessä Intian kanssa - molempien edustaessa yhteensä maailmastamme väestösuhdetta 2,8/7.8

    Kiina on omansa, ollut kansanymmärryksen osalta jo tuhansia vuosia - joustavia, tarvittaessa joukkona kuuliaisia. Jokainen kiinalainen ymmärtää mitä merkitsee käsky, komento ja ohje - ne ovat tämän 1,4 miljardisen kansakunnan elämän edellytys.

    Meidän on usein vaikea ymmärtää miten yli miljardin kansakuntaa johdetaan - se on perinteitä, vahvaa isänmaallisuutta - kuuliaisuutta keskushallinnolle kaikesta siitä järjestyksestä miten tarvittaessa kansaa "ojennetaan".

    Kiinassa ei voida pohtia, miettiä ja komiteoida loputtomiin - Kiina ei ole tavallamme demokratia, eivätkä kiinalaiset edes meidän keskeneräistä demokratiaa kaipaakaan. Sen sijaan he haluavat luottamusta ylimpään johtoon, josta tulee aina lopulta kaikki merkittävimmät päätökset - siksikin Korona kukistui nopeasti (ainakin tällä hetkellä).

    Kiinalainen hyväksyy käskyt, kun ne ovat koko kansaa koskevia

    Nytkin meihin nähden kovilla, nopeilla ja määrätietoisilla päätöksillä kuolonuhrien määrä on jäänyt minimiin. Tosin Kiina on suurien lukujen valtio, ja toleranssit ovat myös suuria. Väestön määräkin tiedetään miljoonan tarkkuudella.

    Kiina sai kokemusta SARS-epidemiasta - Kiina osasi mitata kuumeen nopeasti "koko kansalta" ja toimenpiteet olivat kirkkaat - kuumeiset oikealle ja "terveet" vasemmalle - yksinkertaistaen.

    Kun Korona ilmestyi ja sen pinnalle nousu hyväksyttiin - antoi Kiinan Keskushallinto nopean käskyn omalle tuotantokoneistolle - piti valmistaa kahdessa viikossa 14 miljoonaa modernia otsakuumemittaria, 0,2 asteen ylinäytöllä - ne tehtiin ja jokaisella mitattiin 100 kiinalaista.

    Tänään Kiina valmistaa yli puolet koko Maapallon tarvitsemista hengitysmaskeista, jälleen osoitus valtavasta koneistosta, joka osaa asiansa, kun ohjeet annetaan.

    Rokotteiden osalta tulemme hämmästymään miten paljon Korona-rokotteita Kiina tulee jakamaan kehitysmaihin - ollen sekin suurinta.
  • 2

  • Hoitoalalle on pakko tuoda työvoimaa ulkomailta – ja nopeasti

    Ilkka Luoma 
    Kanta-suomalaisten määrä kutistuu, alentuneen pitkäaikaisen synnytystahdin siivittämänä, eikä lisääntyminen koronapiikin tilastohyppynä paljoa auta.

    Hedelmälliset suomalaiset ovat varovaisia, pelkäävät huomista ja vähintäänkin ovat kysymysmerkkeinä mitä ylihuomenna tapahtuu. Siksi synnytykset ovat vähentyneet vuosikausia. Näin on helppo laskea miten tilanne kehittyy varhaiskasvatuksen, peruskoulun, jatko-opiskelujen kuin työelämään siirtymisen osilta.

    Väestöpyramidi on kellahtamassa "nurin", sillä ikääntyneiden - eläkeläisten määrä kasvaa suhteessa työtätekevään osaan. Vaikka keskimääräinen terveys ja hyväkuntoisuus kasvavat, on vaikeasti eläviä yhä enemmän - ja he tarvitsevat hoitoa ja huolenpitoa. Huolenpito on usein käsipareja, sillä robotitkaan eivät voi kaikkea korvata.

    On näkynyt suunnitelmia tuottaa sairaanhoitajia Filippiineiltä, ovat tunnollisia ja ahkeria ja iki-onnellisia meidän hurjasti paremmasta osto- ja kulutusvoimasta.

    Miten me sitten maksamme nuo ulkomailta tulleiden palkat, kun verokertymätkin aktiiviväestön pienentymisen myötä kutistuvat.

    Mikä onkaan sitä paljon puhuttua tuottavaa työtä, kun kaiken pitää kasvaa - meidän ollen edelleen kasvuhokemallisia näyttö- ja vertailutaloudessamme. Ympäristömme huutaa sen sijaan vähentämään, sillä sen todellinen kestokyky on vaarallisesti siirtymässä "varahapelle" (?)

    Miten sovitamme yhteen kulutuskasvun, tuotto-odotusten kasvun, eläkeläismäärän kasvun ja aktiiviväestön vähentymisen, verotulojen pienentymisen kuin ympäristömme kaventuvan kyvyn ylläpitää kaltaistamme elämää. Mikä lääkkeeksi, kun elinajanodotekin näyttäisi olevan vielä lisääntymässä; ellei se sitten jostain ulkoisesta tapahtumasarjasta lähde alenemaan.

    Entä meidän aktiivi-iässä olevat työttömät, syrjäytyneet kuin yhteiskunnan oravanpyörästä pudonneet?

    Olisi 'uutta elämän toivoa luovalla projektilla' merkitystä saada meidän omia ihmisiä uudelleen tai ensimmäistä kertaa yhteiskunnan tarpeita tyydyttämään - työntekijöinä, hyvissä mielin!
  • 3

  • Teslan osakkeen hinta heiluttaa Elon Muskin omaisuuden arvoa, yritysjohtaja putosi miljardöörilistan kärjestä

    Ilkka Luoma 
    Voimme totuudellisesti sanoa, ettemme tiedä maailman rikkainta ihmistä - edes kansakuntaa, sillä tässä ihmisvertailussakin on paljolti kysymys omaisuuserien taseista, joiden "arvo" vaihtelee kysynnän ja tarjonnan mukaan. Jos vaikkapa Elon Musk myisi kaikki Teslan osakkeensa nyt ja heti, niin tuon yhtiön tasearvo romahtaisi heti.

    Rikkautta on useanlaista - on kestävää, henkistä ja kulutuksellista - sekä erityisesti rikkautta ymmärtää mitä merkitsee luontoympäristön kunnioitus ja sen säästö ihmisperäiseltä kulutushokemalta.

    Voimme myös sanoa, että suurinta rikkautta on tunnistaa ja kokea ykseys ja harmonia osana sellaista luontobiologiaa, joka lopulta elättää Muskin, Jeff Bezosin ja ne muutkin miljardöörit ja miljonäärit.

    Kun luonto sanoo meille "nyt riitti", niin ei noilla Muskin Tesla-osakkeilla ole mitään arvoa - arvoksi ja rikkaudeksi muuttuvat puhdas vesi, ihmisravinto ja hengityskelpoinen ilma. Rikkautta voidaan käsitellä monin eri tavoin.

    Kulutushokemallisesti ihminen kokee tärkeimmäksi rikkaudeksi maallisuuden, ostovoiman ja näyttö- ja vertailutalouden - joka juuri on syöksemässä ympäristöllistä maailmaamme sellaiseen tuhoon, jota maineikas Sir David Attenborough Ilta-Sanomissa esitti.

    Lännenmies aloitti ympäristöllisen kurittamisen jo noin 150 vuotta sitten, aikana jolloin kiinalaiset vielä tyytyivät riisiin ja kiinankaaliin - ilman ylensyönnin luomaa ylipainoa ja rasvakerroksia. Sekin oli rikkautta, siis kiinalainen tapa elää vuosituhantista elonpiiriään, ollen kuitenkin aina se maailman suurin väestö.

    Nyt tuo maailman suuruus Kiinana on luonut enemmän miljardöörejä kuin Yhdysvallat ja enemmän miljonäärejä kuin koko EU. Miksikö, siksi että Kiina on jo maailman suurin talous (bkt/PPP - IMF - 2015) ja sen väestöpopulaatio edustaa maailmastamme osuutta 1,4/7,8.

    Kiinan suuri mies - Deng Xiaoping kehotti kansaansa: "Menkää ja rikastukaa" - nyt kiinalaiset jo miettivät mitä Deng tarkoitti rikastumisella!

    "Rikkautta on elää tasapainossa luontonsa kanssa".
  • 4

  • Sampo vähentää ”merkittävästi” Nordea-omistuksiaan – Sampo aikoo maksaa omistajilleen 1,7 euron osakekohtaisen osingon

    Ilkka Luoma 
    Pankki oli alussaan ihmisten ylijäämän varastointia turvaan varkailta, josta voitiin tietyin ehdoin lainata rahaa (siis sitä rahaa, jota varakkaat olivat säästöön - turvaan tuoneet) tarvitsijoille. Oli siis kyse ostovoiman tasaamisesta - saatavaa ja maksettavaa korkoa vastaan. Pankin piti alussaan elää tuolla korkojen erotuksella, jota kutsutaan korkokatteeksi.

    Ilmeisesti "Sammon takoja" Björn Wahlroos on oivaltanut, ettei huomenna tarvita pankkeja, koska raha siirtyy bittiverkkoihin ja käteinen katoaa rahanpesun valvontaongelmien vuoksi käytöstä. Käteinen rahahan on isännätöntä, kun se siirtyy kädestä toiseen - bittiraha sen sijasta jättää aina 'lähtö- ja päättösataman' paikkatiedon!

    Kun vielä puhutaan valtiopankkien ja meillä tässä vaiheessa Euroopan keskuspankista roolista - on tullut mahdolliseksi 'ilmaisen ja katteettoman rahan helikopterointi kulutukseen' - alussa valtioiden, sitten yritysten ja lopulta kuluttajien kautta - tällöinkin aina tiedetään lähtö- ja päättösatama.

    Pankkeja ei perinteellisin tavoin tarvita, koska kaikki siirtyy tietoverkkoihin, pilvipalveluihin ja käyttöisesti taskuihin - tunnetuin eduin ja haitoin.

    Ohjelmistot ratkaisevat, eikä niitä pankit ylläpidä vaan tietovirtojen käsittelymestarit, jotka osaavat ohjailla bittien kulkua - tässäkin niin hyvässä kuin pahassa. Pankkina olo on siis hallitsemattoman riskillistä - vastuita kasvatetaan ja korkokatekin on kohta viety, ellei inflaatio jälleen kasva korkeuksiin.

    Huomisen pankki on bittitehdas, joka valvoo, ja tämä valvoja voi olla ja pitää olla vastuullinen ilman voittopyydettä oleva viranomainen, sillä rahalla ei voi tehdä voittoa, se voisi olla yksi merkittävä tekijä kun pelastetaan maailmaa kuihtumiselta.

    Vakuutuksia sen sijaan tarvitaan aina

    Verojen kerääminenkin on eräänlaista vakuutustoimintaa - suuresta pussista jaetaan vahinkoa kärsineille. Tässäkin liiketoiminnan lopulta ratkaisee vakuutuskate - pitää tulla sisään enemmän kuin lähteä ulos.

    Wahlroos oivalsi suuren jujun!



...
              Ilkka Luoma
 | BLOG|


Ilkka Luoman HS-kommentit 23022021 - I

 694


HS:

Finnwatch: Outokumpu ostaa raaka-ainetta kaivos­yhtiöltä, jonka toiminnalla voi olla brasialiaisen alkuperäisväestön kannalta ”katastrofaalinen vaikutus”


..
Ilkka Luoma 

Maksammeko epäsuoran velkamme kehitysmaille?

Rahtilaivat tuovat jatkuvasti halpoja raaka-aineita kehitysmaista kulutusjuhlan puuduttamiin markkinatalousmaihin - viemme myös noista samoista raaka-aineista tehtyjä jatkojalosteita takaisin raaka-aineiden lähtömaihin. Kansainväliset sopimukset kieltävät useita kehitysmaita maksamasta kansallista maataloustukea - sen sijaan mm. EU maksaa budjetistaan yli 25% maataloustukea jäsenmaillensa.

Kehitysmaatuen kansallinen häpeä voidaan hoitaa yksinkertaisella tavalla

Kun valtiomme ei maksa riittävästi, niin kansalainen itse voisi maksaa nettotuloistaan haluamansa summan, saaden verohelpotuksen jalosta teostansa omaksi edukseen. Kun kansalainen ei tiedä miten raha suunnataan - avaa valtio asianmukaiset tilit, ja mm. SPR, Kirkon ulkomaanapu ja muut rehelliset inhimillisyyden ymmärtäjät kanavoivat kansalaisten rahat oikeasti tarvitseville.

Tunnetusti valkoinen mies Euroopasta löytöretkeilytti itsensä maailman herraksi ryöstäen Afrikat, Amerikat ja Aasiat kolonialismin "oikeuttamana". Valloitus- ja toisten asioihin puuttumisoperaatiot siunattiin ristillä ja vahvistettiin miekalla. Valkoinen, myöhemmin markkinatalousmies, ryösti jopa työvoiman sananmukaisesti orjikseen.

Kehitysmaiden taloudellinen ryöstö etenee tänä päivänäkin

Ilman halpoja raaka-aineita, itsellemme hamuttuja jatkojalostamisen toimia ja korkeajalosteiden katteellista maasta vientiä, osin takaisin kehitys- eli raaka-aineiden lähtömaihin - takaa toistaiseksi kulutusjuhlamme maailman suurimmalla ekologisella jalanjäljellä.

Tuotantokustannuksiemme noustessa yli kipurajan - huomasi isänmaaton ja rajaton pääoma uudelleen kehitysmaiden mahdollisuudet. Nyt tehtaat siirtyvät Kiinaan, Intiaan, Brasiliaan, Uruguayhin ja muihin väkirikkaisiin uusien markkinoiden ja raaka-aineiden maihin - tuottaen myös siirrettyä ostovoimaa sijoittumismaihinsa.

Toinen vaihtoehto on tuoda ennätyshalpaa raaka-ainetta omiin tehtaisiimme - vaikkapa Outokumpu Oy' lle - Suomeen.

...

Ilkka Luoman HS-kommentit 22022021 - II

 693

  • 1

  • Yksi Koskelan murhasta syytetyistä pojista kertoi teosta kahden päivän kuluttua tyttöystävälleen: ”Mä sanoin, että sun pitää kertoo heti sun vanhemmille”

    Ilkka Luoma 
    Helsingin Koskela ravistelee nyt hereille - yhteiskunta on juuri niin heikko kuin sen heikoin lenkki, ja nyt lapsista ja erityisesti nuorista oireillaan pahaa oloa.

    Media on osallistunut tähän hälyttävään tilanteeseen kiitettävästi, jonka vaiteliaisuusmuurin rikkoi lopullisesti tämä Koskela tapaus - kaikkinensa.

    Yhteiskunnan huominen on lopulta aina lapsiensa ja nuortemme varassa - ilman heitä yhteiskuntamme loppuu

    Olemme nyt alastomien tosiasioiden edessä - vaikka suuri osa lapsista ja nuorista on aivan normaalisti yrittämässä, kilpailemassa kuin iloisuudessaan menossa mukana - on hätää kärsivien määrä kasvanut.

    Kiusaaminen on ehkä joidenkin tilastojen mukaan vähenemässä, mutta ääri-ilmiölliset väkivallanteot lisääntymässä. Yksinäisyys, ajelehtivuus, osattomuus ja välinpitämättömyys ovat kasvussa. Vaikka hädässä olevia olisi vain kymmenen prosenttia - on jokainen prosentti liikaa. Me emme voi menettää ainuttakaan lasta emmekä nuorta.

    On tekojen aika!

    Olemme haastamassa yhteiskuntatalkoisiin maamme ylimmän johdon - 'ketään ei jätetä - tulemme ja noudamme kaikki mukaan'. Tähän talkooseen tarvitsemme lasten | nuorten vuoksi mukaan - vanhemmat, opettajat kuin viranomaiset ja nyt myös - tasavallan presidentin ja pääministerin.

    Presidentillä ja pääministerillä on pienet lapset ja olen täysin varma, että heitä ja meitä kaikkia kiinnostaa sellainen tulevaisuus, jossa on toivoa, ymmärrystä, huolehtimista ja osallistumista.

    Päätä ei enää laiteta pensaaseen!

    Ei ole syytä syyllistää oikeastaan ketään - nyt oikeus antaa oman tuomionsa, ja se on siinä. Nyt katsomme kaikkia silmiin ja kerromme: 'Tule mukaan, ollaan yhdessä, autetaan, huomioidaan kaikki - tehdään kaikista meistä tarpeellisia ja otetaan huomioon se erilaisuus mitä yhteiskunnassamme on - käännetään se eduksi ja iloksi'.

    'Ilo oppia'-on logo helsinkiläiseltä ala-asteelta, jossa puuhataan asioita lasten ja koululaisten hyväksi.

    Kaikki mukaan - vanhempainyhdistykset ja oppilaskunnat. Emme jätä ketään!
  • 2

  • Painostaessaan Kiinaa Biden tarvitsee Euroopan puolelleen

    Ilkka Luoma 
    Ajurina US' n mahtipontisuudelle on maailmallisesti vähemmistöisen lännen pelko häviöstä idälle - tähän voidaan rakentaa ennakoivasti talouskaava:

    Kiina + Venäjä > USA + EU

    -tuntuisiko tänään lähes mahdottomalta? Ehkä tuntuu, mutta jos katsomme oleellisia elementtejä elämälle, toimeentulolle, ravinnon saannolle kuin raaka-aineiden tarpeille tuotantokoneistoille, varsinkin tilassa, jossa kasvuhokema on arkipäivää - siis kaiken pitää kasvaa; enemmän, nopeammin ja suuremmissa erissä.

    Materiaalit ja robotisoituva tuotantokone tekevät markkinatalouden, kaupan ja liike-elämän voitot, näiltä osin Venäjän ylivertainen maapinta-ala esimerkiksi potentiaalisena peltopinta-alana on vielä huomenna tärkeää huomattavasti tiheämmin asutulle EU-Euroopalle. Venäjä on huomisen ravintoaitta.

    EU ja USA tarvitsevat toisensa patoamaan idän nousua

    Kun lisäämme massiiviseen raaka-aineiden ja energiasaantojen potentiaaliin Kiinan massiivisen tuotantokoneen, ollen maailman suurin ja kohta robotoiduin, valtaa se alaa ja markkinoita juuri maailmallisesta enemmistöstä - kehitys- ja kehittyvistä maista, ja näin yli varojen elänyt länsi kalliina ja niukentuvana tuotantomaana ei pärjää yhdistelmälle Kiina + Venäjä.

    Nämä tekijät tuottavat pelon, jota vastaan edellinen us-presidentti Donald Trump halusi käydä yksin omaa sotaansa. Nyt uusi presidentti Joe Biden oivalsi, että EU-Eurooppa pitää saada mukaan - ovathan ne yhdessä kuitenkin 0,8/7,8 - kun Kiina on jo yksin 1,4/7,8.

    Eurooppalainen kolonialismi taustana ei tuota niin suoraviivasta menestystä valtaväestöjen osalta - historia tunnetaan, kuin se, että läntinen maailmankatsomus sekaantuu herkästi toisten vieraiden sisäisiin asioihin. Sen sijaan itä osaa pelata pelinsä - eikä sotkeudu vieraiden asioihin, elleivät itse liity siihen oleellisin tekijöin.

    Viime vuosisata oli lännen vuosisata - kaikkine sotineen, US-vetoisesti niin kauppana, finansseina kuin valtasekaantumisina. Nyt eletään us-laatuaviisi Newsweek' in kannesta: China's Century.

..
                Ilkka Luoma
 BLOG | FB


Ilkka Luoman HS-kommentit 20022021 - I

 692

HS:

Yhdysvallat kehottaa Myanmarin sotilasjunttaa luopumaan vallasta mielenosoittajan kuoleman jälkimainingeissa


..
Ilkka Luoma 

Vastaavasti pitäisikö Myanmarin väliaikaisen sotilashallinnon kehottaa amerikkalaisia poliiseja pidättäytymään väkivallasta, jota se osoittaa erityisesti mustaa väestönosaa vastaan.

Koetaanko näiden kahden väkivallan muodolla jokin ero?

...

torstai 18. helmikuuta 2021

Ilkka Luoman HS-kommentit 16022021 - I

 

Haavisto piti tonttinsa, joka tällä kertaa oli tavallista isompi

Ilkka Luoma 
UM Pekka Haavisto pärjäsi hyvin, ja varsinkin siksi, kun Venäjän virkakollega Sergei Lavrov säästi Haavistoa, jonka Sergei alleviivasi toteamalla, ettei EU-ongelmat muuta Venäjän suhdetta millään lailla Suomen suuntaan. Tätä Lavrovin lausuntoa voidaan pitää voittona maalle, jolla on 1300 kilometriä yhteistä maarajaa ja joka on pohjoisosaltaan kiinni Venäjän Kuolan niemimaassa**.

Lavrov olisi voinut tuoda esille kaksi kiusallista asiaa Haavistolle

1 Nato - Isäntämaa pöytäkirjan
2 Norjaan kohta lennätettävät USAF-strategiset, tarvittaessa ydinaseistetut B-1 B Lancer pommikoneet. Kiusallisuus olisi löytynyt tuolta pöytäkirjasta - siellä ei kielletä ydinaseiden Suomeen tuontia. Sekin jo tiedetään, että USAF-taistelukoneet osaavat tulla Suomeen itse itsensä pyytäen.

Lavrov jätti tämän kysymättä | kertomatta -

.. vaikkapa Venäjän huolena Kuolan niemimaan suuntaan**, sillä siellä ovat maailmallisen ydinsodan vastauhkajärjestelmät - Borei-strategiset ydinsukellusveneet Bulava-monikärkisine atomiohjuksineen. Lavrov tiesi tarkasti tuon kaiken edellä olevan - ja jätti aiheen akselille presidentit Vladimir Putin ja Sauli Niinistö.

Lavrov halusi selvästi käsitellä Haavistoa silkkihansikkain - julkisessa mediatapahtumassa - mikä oli merkille pantavaa. Olemme erikoisasemassa - me olimme pidempään Venäjän tsaarin alaisina autonomiamme aikana kuin on nykyistä EU-Brysseliin luovutettua valtioitsenäisyyttä.

Haavisto toimi esimerkillisesti EU' n äänitorvena - jopa urheasti sitä puolustaen, vaikka todellinen päätöskykymme on vajaat kaksi prosenttia. Olemme uskollinen oppilas EU-Bryssel byrokratialle, ja tarkoin toistamme mitä meiltä odotetaan. Tämänkin Lavrov tietää.

Haavisto täytti kaikki ne toiveet joita hänelle asetettiin - jopa Brysselistä esitettyjen osalta – ’laulamme niiden lauluja, joiden leipää syömme’, vaikka ilkeämieliset parjaavat PM Sanna Marinin kauppaa, jossa ostimme EU' sta "2,7 euroa 6,6 eurolla" - olemme oikea EU-mallioppilas. Ehkä saamme siitä palkinnon?

tiistai 16. helmikuuta 2021

Ilkka Luoman HS-kommentit 15022021 - I

 690

Presidentti Niinistö ulkoministeri Haaviston Lavrov-tapaamisesta: ”Hyvä suoritus!”

Ilkka Luoma 

Aivan aluksi: Hoitiko UM Pekka Haavisto ensisijaisesti EU' n vai Suomen etuja - ellei peräti hyväksytä, että Suomi, joka edustaa EU-päätöskoneistosta vajaata kahta prosenttia - saa hyötynsä juuri EU' n menestyksen kautta. Näinkö - miten oli pakotteiden osalta, kun Suomenkin oli niihin liityttävä ja maataloutemme sai pahasti siipeensä. Lienee korvattu EU-rahastoista?

Tärkeä huomio oli Venäjän UM Sergei Lavrovin toteamus Suomen suhteiden osalta - vaikka EU tekisi kuinka vahingollisia ratkaisuja Venäjää kohtaan - ei se muuttaisi suhteita Suomeen; tämä voidaan katsoa olevan Haaviston osittaista ansioita, vaikka hän toimi EU-äänitorvena, osasi Pekka käsitellä asioita julkisuudessa kohteliaan diplomaattisesti.

Löydämme kaksi kummallisuutta, jotka herättivät ainakin tarkkaavaiset lehdistötilaisuuden seuraajat:

1 - Helsingissäkin laki kieltää pandemian takia suuremmat mielenosoitukset, ja kun kieltoa ei ole noudatettu - on poliisi hajottanut nuo laittomat mielenilmaukset. Näin myös muualla monissa EU-jäsenvaltioissa. Onko Venäjällä sama laki - kyllä on, tätä Haavisto ei kommentoinut tai sitten halunnut huomioida.

2 - Sekin on selvää, että diplomaattistatuksella toimivat vierasvaltioiden diplomaatit eivät voi sekaantua isäntämaansa omiin sisäisiin asioihin, joista nämä laittomat 'navalnistien' mielenosoitukset oli esimerkki, noihin ei diplomaattipassilla olevien pitänyt osallistua - suurin osa Moskovassa toimivista diplomaateista tiesi tämän menettelyn, eivätkä osallistuneet näihin laittomuuksiin.

Lopuksi oli hyvä saada aito ja toisen puolen perusteltu seloste Ukrainan tapahtumista vuonna 2013-14, tällä kertaa paatokseen saakka ulottuneen länsiselitteen rinnalle Lavrov kertoi oman näkemyksen, joka on ollut liian monille lähes tuntematon tapahtumakuvaus. Tässä tuota Lavrovin selostetta ei avata kuin yllätysväitteen osalta, jossa EU jäi seuraamaan vierestä, kun vallankumous kaatoi laillisen hallituksen.

Halutaanko* EU Moskovaan vuoden 2014 "Maidanin"? -herää kysymys.
.
..
|* Kirjoitusvirhe - pitää olla Haluaako

...
          Ilkka Luoma


                 BLOG | FB