Raha ja valuutta ovat lopulta vain numeronsa mukainen luottamusarvo!
Aiemmin raha - vaihdantaväline - sidottiin johonkin reaaliarvokkaaseen, usein niukkuuden ominaisuuteen, kultaan. Näin oli US-dollarikin, joka tosin Bretton Woodsissa irrotettiin kultakannasta, jonka jälkeen dollaria ei saanut FED' ssä vaihdettua kultaan. Mutta luottamus jäi - US Army' n ja USAF' in kuin maailmallisesti merkittävän kauppavoiman vuoksi.
Nyt kysytään mistä tuo jättimassiivinen dollarivirta ammennetaan?
Herää vääjäämättä kysymys, miten USD' n haltija FED käyttää setelikonettaan ja pyörittää markkinoille katteetonta ostovoimaa - dollareina. Velkaa toki otetaan, mutta mistä se velkana oikein kalastetaan - jää monien tasetilien taakse piiloon.
Bretton Woodsin jälkeen US-liittovaltio aloitti velkaantumiskehityksen - tänään Kiina on yksittäisistä valtioista se suurin US' n velkoja - yli 1000 miljardilla USD' lla. Miten Kiina arvostaan omissa taseissa tuota velkaa - ei ole tiedossa, kuin sen verran, että Kiina laskee ettei US maksa reaalisesti koko velkaansa koskaan pois. Kiinan osalta otettu velka oli keino saada US-vienti huipulle, ja tämä taas tuotti USA' lle jättimäisen ulkomaankaupan vajeen - muun muassa Kiinan kanssa.
EU-Euroopassa puhutaan helikopterirahasta suoraan kansalle, ja vähintäänkin valtioille - muun muassa talousviisas Vesa Vihriälä. Toisaalta EKP' n aiempi johtaja Mario Draghi sanoi enteellisesti, ettei se EKP' lta voi edes loppua.
Näin myös USA' ssa, FED' ltä raha ei lopu - siitä pitää huolen jatkuva dollarillinen bittivirta pankkeihin, jaettavaksi lainoina asukkaille aiheuttamaan kulutusta. Nykyinen talousoppi on se, että kulutus ratkaisee - kulutus luo työtä ja työ kulutusta.
Entä meidät lopulta täydellisesti elättävä luontobiologia, joka käy jo varahapella, ja kuihtuu elämänsä monimuotoisuudesta. Me ihmiset syömme muiden riisikupeilta ja lännenmies muiden ihmisten - lähinnä kehitysmaiden lautasilta.
Kuinka kauan US voi velkaantua ja kuinka kauan luottamus pelaa?
[ORIG] Vaimoni kysyi kahvipöydässä - ”Vieläkö lehdet laittavat toimittajiaan Afganistaniin?” - en osannut täyttä vastausta antaa, vaan totesin, että lienevät omalla vastuulla olevia freelance-toimittajia/ kuvaajia – hyvällä korvauksella.
Vaimoni lukee kirjaa ”Ja vuoret kaikuivat” -Khaled Hosseini, joka on tullut tunnetuksi afganistanilaiseksi kirjailijaksi teoksista ”Leijapoika” ja ”Tuhat loistavaa aurinkoa”
Edelleen vaimoni sanoi, että kirja tempaisee mukaansa … siksi intensiivistä sisältöä se tarjoaa vaikeissa oloissa elävistä ihmisistä, joilla on laaja sydän ja väkevä historia. .. Noista aatoksista tuli mieleen – englantilaiset, venäläiset ja amerikkalaiset – kaikki ovat koettaneet järjestyksenpitoa vieraalla maalla – olla opettamassa omaa kulttuuria, tapoja ja menetelmiä. Mikään ei ole kantanut hedelmää. Kaikki vieraiden yritykset ovat leijailleet tiehensä, loistavan auringon alla – vuorien kaikuessa omaa, alueelle tyypillistä historiaa – lännen saamatta mitään vastakaikua.
Miksi me suomalaiset olemme Afganistanissa?
Miksi amerikkalaiset menivät ja tappoivat 9/11 kaksoistornien varjolla suuret joukot syyttömiä afgaaneja – ihmisiä vaikeista oloista, joille läntisen maailman kulutus on vain kaiku jostain maallisesta, mitä Allah ei siunaa – eikä Taleban tunnusta. .. Afganistan oli Neuvostoliiton lopun alkua. Afganistan oli venäläisten "Vietnam", kuten silloinen US-pr. Jimmy Carter ilmaisi: "Saipahan Moskova nyt oman Vietnaminsa". Kornia oli se, että US aseisti ja tuki Neuvostoliiton Afganistan-vastustajaa Mujahideen-kapinallistaistelijoita asein, rahalla ja tiedustelutiedoin 1980-luvulla. .. HS-teksti tältä päivältä on ikään kuin pyykkäämistä lakanoita valkoiseksi kaikesta siitä verestä mitä Afganistanissa on vuodatettu - niin ulkoisten joukkojen kuin sisäisten kiistojen osalta.
Miksi me sekaannumme vieraiden sisäisiin asioihin?
Aiempi us-presidentti Donald Trump totesi: "Miksi opetamme sellaisia, jotka eivät edes halua oppejamme?
Himanen kertoi ohuesti minkä kansa jo vahvana tietää!
[ORIG] Filosofi Pekka Himasen H-hetki koitti – nyt koko kansalle on avautumassa paljon puhuttu ”sinisten ajatusten huominen” - ihmiskeskeinen näkemys huomisesta – meidän huomisesta.
Julkistus tuli. Hanke tuli esille – väärällä tavalla. Tämä tapa asetti suuret odotukset Himasen Siniselle kirjalle, josta odotettiin reaalista vastinetta sen tilaushinnalle.
Medialta ja osin vilpittömästi ymmärtämättömältä kansalta pyyhkeet saanut professori Himanen haastateltiin YLE' n suositussa Arto Nyberg -haastatteluohjelmassa.
Sielullinen pohdinta henkevyydessään ei ole paljoa nykyhallituksen toimenpiteitä tai niitä harvoja päätöksiä sävyttäneet. Rahvas on sen sijaan pohdiskellut elämän syntyjä syviä tilanteessa, jossa osalla menee hyvin, kuten ennenkin ja osalla vieläkin huonommin – monille yhteisenä piirteenä henkinen juurettomuus ja päämäärätön ajelehtiminen.
”Niin kaunis on maa” herkistää kertosäkeessään, viattomien lapsien todetessa luottavaisina isänmaata korkeine taivaineen. Tänään eivät ole muut korkeita kuin velka, työttömyys, hätä, yksinäisyys, erakoituminen, mielenterveyden luhistuminen ja nuorten tietämättömyys huomisesta.
Kerrotaan Himasen ymmärtävän
Himasen ”niin kaunis on maa” sekä mummon oppilauseet ovat yleviä, herkistäviä ja kansaa yhdistäviä. Mikäli oppilauseet ja huomisen viitoitus sävyttyy noiden arvojen pohjalta – on lupa odottaa jotain kaunista ja hyvää, mutta ratkaiseeko se talousongelmat?
Ehkä talouden ei pidäkään oijeta nykytavoitteeseen, sillä Himasen arvellaan kannattavan minimalismia ja kulutuksen puolitusta. Minimalismi pienentää materiaaliset talousongelmat myöskin puoleen. Mikäli Himasen oppilauseet totiselle arkikansalle säätää arvokeskustelun elämästä itsestään ja sen syvyydestä – on Himanen arvonsa ansainnut.
Mitä se Elämä sitten on?
Jokainen sai geenipaketin syntyessään, sitä on hyvä säätää lähemmäksi elättävää ympäristöä. Nykyinen materialistinen kasvuhuuma-aikakausi on päättymässä ..
Eilen syttyivät tuhannet muistokynttilät Helsingin Koskelan surullisen yksinäisyyden muistoksi - pienelle ihmiselle vailla suojaa, turvaa ja huomioimista
Väkivalta sai äärimuodot - koko kouluajan koulukiusattu nuori poika tapettiin | murhattiin vapaaottelutyyliin (videot olivat tehneet tehtävänsä). Tappajat eivät saattaneet täysin ymmärtää tekojaan. Lopputulos oli kuitenkin lopullinen - yhteiskunta menetti yhden jäsenensä.
Tässä ei enää syyllistetä ketään - oikeus tekee omat tuomionsa, tyydymme niihin
Nyt on katsottava huomiseen. Meidän yhteiskunta on näivettymässä. Syntyvyys on vähentynyt kantasuomalaisten osalta hälyttävästi. Meidän yhteiskunnalla ei ole varaa menettää yhtään jäsentään. Huonoa jäsentä ei ole, on vain tarpeellisia, joiden huolehtiminen lasten ja nuorten osalta on triangelissa:
Koti, koulu ja viranomaiset, voimme myös muotoilla kolmion yhteen: vanhemmat, opettajat ja keskiössä itse koululainen | oppilas.
Tänään muistamme ja tänään me päätämme - emme jätä ketään yksin, vaan puhallamme yhteiseen henkeen - sinällään sodista tyhjäksi koluttu sananparsi: "Ei enää koskaan" -tekojen alle, mikä tarkoittaa osallistumista meille iseille, äideille; ja unohtamatta yhteiskuntamme ylintä porrasta.
Päätä ei enää pensaaseen. Kutsumme painokkaasti mukaan tähän muistopäivään niin tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja PM Sanna Marin perheineen - molemmilla on pieni lapsi. Kukaan ei halua yhdellekään lapselle ja nuorelle enää sellaista kohtaloa, joka tuotti lopullisuuden Koskelassa.
Nyt on kannettava vastuuta!
Vähennetään sekaantumista muiden ulkoisten sisäisiin asioihin ja nyt keskitytään meidän omiin asioihin, niihin sellaisiin, joilla on suurta merkitystä koko yhteiskunnallemme.
Ei niin pientä, ettei se olisi suurta
Yhteiskunta tarvitsee lapset ja nuoret, ja heidät juuri huomioituina ja huolehdittuina. Nyt mukaan. Yhteiskuntaa ei ole ilman lapsia ja nuoria.
Muisto kauniina henkäyksenä kaikille nuorina menehtyneille - toisen käden väkivallan toimesta.
Kiina kutoo verkkoja maailman suurimman tuotantokoneistonsa markkinavirroiksi
Venäjän rannikkoa seuraileva Koillisväylä on eräs "silkkinen meritie" - ilmastonmuutos ja uudet matalakulkuiset rahtilaivat jäänmurtokykyisinä auttavat ympärivuotisempia reittivuoroja Kiinasta Pohjois-Eurooppaan.
Päätesatamana voisi olla Venäjän Kuolan niemimaan Murmansk, mutta ehkä kiinalaisten toivomuksena Petsamon Liinahamari, jonne rakennettaisiin kokonaan uusi satama - kiinalaisella rahalla ja yllättäen suomalaisten operoimaksi (muistamme Saimaan kanavan olevan suomalaisille vuokrattuna - ehkä myös ratayhteys myöhemmin Liinahamarista).
Venäjä tulee olemaan seuraava Arktisen neuvoston puheenjohtaja ja on olemassa tieto, jonka mukaan Kiina olisi valmis hakemaan täysjäsenyyttä - Venäjän tuella. Jäsenyydestä tullee mahdollinen, sillä EU' kin halunnee Arktisen neuvoston jäseneksi!
Venäjä on luvannut Kiinalle ylläpitää rannikoiltaan käsin Koillisväylän turvallisuuden
Venäjällä on Koillisväylän matkan varrella myös satamia Siperiassa, varsinkin rakennettavia, sillä ilmastonmuutos tekee vääjäämätöntä työtään ja Siperia tullee monien raaka-aineiden lähteeksi sekä uusien asukkaiden osoitteeksi.
Kiina on hyvin kiinnostunut pohjoisesta ulottuvuudesta ja tämä lentokenttä Kemijärvelle oli testi suomalaisille, sillä lentokentän Kiina saa varmasti joka tapauksessa Venäjältä, siksi läheisiksi suhteet ovat näiden kahden maailman suurimman kesken - ainakin toistaiseksi - lämmenneet.
Kiina olisi valmis rahoittamaan Tallinnan tunnelin, mutta siihen kytkeytyy myös Jäämeren rata sekä Liinahamarin satama, joka tehtäisiin alusta alkaen uudeksi.
Kiinaa kiinnostaa myös tuplavarmistus datayhteyksille Eurooppaan, yksi on jo - kulkee Venäjän läpi. Koillisväylään ollaan laskemassa myös datakaapeli ja se houkuttelee Alibaban Pohjois-Euroopan keskusvarastoa Kirovin radan varteen - sekä datakeskuksen sijoittumista Jäämeren radan varteen - ehkä Kemijärvelle!
Olemme normaalisti seuraa hakevia, jo varhaiskasvatuksesta lukien, jatkuen ala-asteilla ja toivoen sitä parasta kaveria vähintään ylä-asteella, ystävyyden jatkuessa läpi oman elämän. Näin useimmat toivovat.
Haemme ystävyydestä turvaa, seuraa ja purkukanavaa ongelmille, joille me kaikki olemme alttiita
Osa meistä on riippuvaisempia. On myös tarrautujia, koska luonto ei antanut voimaa olla omillaan. Tuo edellinen ei ole missään nimessä huonoa - se on vain ominaisuus, joka kohtaa aina jonkun.
Haluamme ystävyyttä, se luo huomioimista - on luonnollista, että meistä jokainen haluaa tunnustusta, tarpeelliseksi tuntemisen mahlaa kuin myös tunnetta, että olen hyödyllinen - edes jollekin tarpeellinen. Näin ei aina käy ja jäämme vajaiksi, emme saa sitä täyttymystä, joka itse asiassa kuuluisi meille kaikille.
Meissä on myös ilkeyttä, vihaa ja kostoa!
Tyydytämme jotain syvyyksistä kumpuavaa tarvetta olemalla joskus jopa "sille parhaimmalle kaverille" ilkeä, julma ja jopa kuolemaan saattava. Esimerkkejä ei enää tässä kannata tuoda esille.
Ilkeys on usein kostoa, vajeellisuuden alitajuntailmiö, kun on saanut siipeensä, eikä ole kestänyt sitä häpeää, mikä siitä alastomana ilmentyi muiden nähtäville.
Onneksemme meillä on myös vieraankin empaattisuus, myötätunto kuin huolehtimisen tarve
Yhteiskunta kehittyi syystä, koska olemme riippuvuussuhteessa muihin - harva tulee edes täysin toimeen vain omillaan - tarvitsemme käsinojaa, olkapäätä kuin henkistä tukea, kun aika-ajoin kullakin meistä menee huonosti.
Nyt media on kiitettävän voimallisesti tarttunut yhteiskuntahenkeen - siihen keskinäiseen vuorovaikutushenkeen, jonka vieraanakin tulisi osoittaa välittämistä, osallistumista. "Ketään ei jätetä", varsinkaan lapsia ja nuoria, sillä yhteiskuntaa ei ole ilman heitä.
Olemme kannustaneet valtiomme johtoa - presidenttinä ja pääministerinä ottamaan kopin tästä pallosta, joka on huomioimisen ja välittämisen viesti lapsille ja nuorille.
Se äärimmäinen ilmentymä ääriliikkeistä oli kaukaa historiasta Belgian kuninkaan Leopold II' n kolonialismi Afrikassa - Belgian Kongossa, jonka kuningas katsoi kuuluvan hänelle itselleen tunnetuin käskyin ja menetelmin.
Toinen äärimmäinen tapahtumasarja ajallistui vuodesta 1933 vuoteen 1945, jolloin Saksan kolmannen valtakunnan kansallissosialismi kaatui johtajansa Adolf Hitlerin itsemurhaan.
Uuden mantereen intiaanien näkökulmista ääri-ilmiöksi voidaan nimetä myös valkoisen eurooppalaisen maihinnousu löytöretkeilijä Kristoffer Kolumbuksen jalanjäljissä - tuo tapahtumasarja tuotti raskaan uhrin alkuperäintiaaneille ja synnytti mustan orjuuden ..
Kansallissosialismi pelottaa demokratiaa, vapaata sanaa kuin oikeusvaltioperiaatetta - mutta tuon ääriliikkeen piilottelu, mystifiointi kuin puolueettoman selvityksen puute jopa lietsoo sille kannattajia - ei niinkään suurena lukumääränä, vaan aktiivisena toimintana, tunnetuin seurauksin.
Paras ratkaisu padota ääriliikkeitä on paljastaa niiden alaston totuus kaikkinensa, niin hyvinä kuin vahingollisina ilmiöinä. Mikäli näitä ääreisideologioita ei selvitetä rehellisesti - jättää se aina kysymyksiä, joita herkkien seurailijoiden on lähdettävä etsimään, kokemaan ja osallistumaan.
Keskimääräinen ihminen on viisas, eikä lähde seurailemaan jotain sellaista, joka tuottaa lopulta pahaa, vahinkoa kuin väkivaltaa. Ääriliikkeet nähdään juuri Saksasta, ja nyt on vihdoin paljastettava täyden puolueettomuuden, ilman mitään manipulaatiota - selvitys miksi kansallissosialismi nousi niihin mittoihin, jotka lopulta sytyttivät II Maailman sodan Euroopan sotanäyttämön.
Kansallissosialismi on eniten mystifioitu ilmentymä - se saa pelon väreet liikkeelle ja sellaiset voimat, jotka eivät istu mihinkään muuhun ideologiaan.
1930-luvun kansallissosialismi tarjosi hävinneen saksalaisen identiteetin parantamisen balsamia sellaisin tavoin, jotka viehättivät miljoonia - miksi, tämä on nyt kokonaisuutena selvitettävä! Näin viehättävyys katoaa ..
Elämä on tarvinnut tulivuorien toimintaa - se tuo lämpöä, mineraaleja sekä syvyyksien ravinteita kuin hedelmällisyyttä biokasvustolle - puhutaan myös syvän meren savuttajista, jotka ovat luoneet Elämää ilman suoranaista Auringon valoa.
Harva jaksaa Suomessa pohtia koko tulivuori-ilmiötä, joka on jossain päin maailmaa joka päiväistä. Meille suomalaisille on käynyt ihmeellinen tuuri, kohdallamme on paksu ja vahva peruskallio. Joensuun Kolin kohdilla jopa vanhinta muuttumatonta kalliota - iältään jopa 2-3 miljardia vuotta. Meillä on siis panssari allamme.
Maalämpökin ilmentyy Maan sisuksien lämmöstä, joka kulkeutuu paikoin hitaan rauhallisesti - kuten meillä, onneksemme ja huomisen lämmönlähteiksi. Toisaalla sisuksien 6 000 asteen lämpö raivoaa ulos syöksyen - puhutaan suurimmista tiedetyistä - Krakatau vuonna 1883 ja 74 000 tuhatta vuotta sitten Indonesian supertulivuori Toba.
USA' ssa Yellowstone' n alla sanotaan lymyävän myös supertulivuori - mahtiluokkana ja sen purkautumista odotetaan, arvellaan se tuhoavan | muuntavan ympäristöä satojen kilometrien alueelta ja sen syöksemän tuhkan pimentävän koko Pallomme taivaan kymmeniksi vuosiksi - muuntaen bioelollisuuden lopullisesti nykyisestä.
Islanti on vedenjakajalla - kirjaimellisesti - se voi "haljeta kahtia", ja samalla tuottaa (kuten jo on käynytkin) lentoliikenteelle koko Euroopassa pysähdyksen - hienojakoisen tulivuoripölyn rikkoessa suihkumoottorit, mikäli pilven läpi lennetään.
Mannerlaatat ovat jatkuvassa liikkeessä ja Maa elää, syntyy uutta laattaa ja toisaalta häviää toisten laattojen alle. Maanjäristykset ja tulivuoret kuuluvat samaan - Tyyntä valtamerta kiertää tulivyöhyke, vain odottaen lopulta vääjäämättömiä jättipurkauksia ja -järistyksiä.
Nuo jättiläiset ovat niin suuria energioiltaan, ettemme voi niille mitään - olemme niiden armoilla, kuten koko biosfäärillinen eliökunta satojen miljoonien vuosien aikana. Mitään staatisuutta ei ole niin kauan kuin Aurinko paistaa meille elämää!
Venäjällä ja Kiinalla on ristiin valmistamisen sopimus, se tarkoittaa valtavia määriä rokotteita - niin venäläistä kuin kiinalaisia
Länsi - EU ja US etunenässä pakottelevat Venäjää ja sotkeutuvat tämän sisäisiin asioihin. Ehkä Venäjä voi nyt sitten pakotella, ja ilmoittaa, ettei ole EU' ja US' lle myytävissä. Kiinakin muistaa hyvin Huawei-pakottelut ...
Saadun tiedon mukaan Venäjä kysyi jo viime syksynä rokotteelleen markkinoita EU' sta - se ei mitä ilmeisimmin kiinnostanut, koska ainakaan ehdollista kauppaa ei syntynyt - oliko epäilys venäläisten rokotesuunnittelun osaamisesta?
Sputnikille ja Kiinan neljälle rokotetyypille (Kiinassa rokotettu nyt noin 85 miljoonaa asukasta) on varmasti markkinoita kehitys- ja kehittyvissä maissa, jotka ovat jääneet lännen rahahanojen varjoon, eivätkä näin ole päässeet etuilujonoihin, maksamalla reippaasti enemmän kuin "sovittu kohtuullisuus".
Kts. Israel, joka ei rokota miehittämillään alueille kuin omansa - ei palestiinalaisia (?). Israel mediatietojen mukaan maksoi rokotteistaan enemmän kuin "normaalit" ja näin turvasi omansa - itsekkyys, joka ilmentyy aina lopulta kaikilta.
Kiina ja Venäjä voivat näin ottaa massiivisella kapasiteetillaan ottaa nämä heikommat kehitysmaat avustuksensa kohteiksi.
HS-kysymys oli arvattavissa - olemmehan suomalaisina maailmallisesti vain 0,0055/7,8 osuudella niin kovin "vähäpätöinen".
Syyttäviä sormia saamme maailman suurimpaan - taloudeltaan tänään - Kiinaan, onhan heidän vastaavuusosuus jopa 1,4/7,8 - siis suita on paljon ruokittavana ja Kiinan edesmennyt vahva mies Deng Xiaoping vielä kannusti kansaansa "menemään ja rikastumaan", no - näin on sitten tapahtunut ja Kiina on maailman suurin talous (bkt/PPP - IMF 2015/-16).
Mutta se HS-kysymys ja siihen vastaus - se on yksinkertainen:
Meidän on tarkasteltava osuuttamme per capita periaatteella - unohtamatta kulutuksemme ja päästöjemme kumuloituvuutta viimeiseltä 100-150 vuodelta, mutta erityisesti alkaen 1960-luvun alusta.
Meidän henkilökohtainen ympäristöhaittajälkemme yhden ihmisen tassua kohden on huomattavan suuri - siis meidän täytyy tehdä jotain, jo senkin takia, että olisimme esimerkki maailman valtavalle enemmistöisyydelle.
On sangen ymmärrettävää, että amerikkalainen Bill Gates on huolissaan tosissaan, sillä hän tietää maamiestensä jalanjäljet per capita, lisäksi Bill tietää miten kulutushuuma on toiminut Yhdysvalloissa viimeisten 150 vuoden aikana. Luvut ovat luontobiologiamurhaavia ja ahdistavia Elämän kokonaisuudelle eli biodiversiteetille, joka ymmärretään Elämän monimuotisuutena.
On kunnioitettavaa, että juuri Gates näkee ympäristöhuolta - onhan arvattavasti yhden amerikkalaisen ympäristöhaittajalanjälki yksi maailman suurimmista - varsinkinkin, kun laskemme sille kumuloituneen haitta-arvon.
Kiina on absoluuttisena päästelijänä suurin, siihen tosin vaikuttaa paljon myös se että lännestä siirrettiin valtavasti tuotantoa ja siinä sivussa työtä Kiinaan ja kiinalaisille - siis siirsimme myös ympäristökuormaamme kiinalaisten taskuihin.
USA' n väestöllisyys on maailmastamme 0,33/7,8 ja EU-Euroopan 0,44/7,8. Entä EU-valtioiden jalanjäljet per jäsenmaa - miten se asemoituu tuohon yhteen kiinalaiseen?
Biologia syntyi alkuaine hiilen ympärille - sehän on sitä jo keskikoulussa opetettua orgaanista kemiaa - eikä sinne saatu mahtumaan kuin yksi alkuaine - hiili C.
Neste Oyj tuli tunnetuksi ympäristöaktivistien keskuudessa 'sademetsien kaatajana', sillä tuo palmuöljy raaka-aineena kasvoi viidakoissa - usein maailmallisissa keuhkoissa - palmujen siemenissä ja näin kaatui paljon sellaista, mikä kostautuu todennäköisesti kohta tai hiukan myöhemmin.
Aikanaan Kiinasta oli Neste yhtiölle kysely voitaisiinko ravintolarasvoja hyödyntää biopolttoaineiksi, kun silloin tuo jäterasva meni haaskuuseen ja ongelmiksi putkistoille ja viemäreille (meillä asiaa auttoi rasvanerotuskaivot) - niin nytkin Kiinassa.
Kiina ei taas halunnut kaataa metsää autoilun liike-energiaksi - tänään Kiinan metsät vihertyvät US NASA' n tutkimuksen mukaan nopeimmin pallollamme yhdessä Intian kanssa.
Lappiin oli myös tarkoitus tehdä biopolttoainetehdas - jalostamo - kiinalainen Kaidi rahoittajana, jopa aiempi RKP' n ministeri Carl Haglund meni ponnistamaan tätä hanketta - sittemmin Carl hävisi kuvioista.
Biopolttoaine ei ole kestävä ratkaisu, varsinkaan kun emme ole valmiit vähentämään kulutustamme.
Neste yhtiön uudet ajatukset jäterasvojenkin jalostamisesta autoilun liike-energiaksi vaativat paljon rasvaa, ja sitä meidän 5,5 miljoonaa ei tuota riittävästi. Ehkä maaperä rakentamisen osaltakin on eräs investointihalukkuuteen vaikuttava tekijä, mutta raaka-aine ja itse markkinat ratkaisevat.
Rotterdamista kun vedetään harpilla 400 kilometriä - mahtuu sinne miljoonia autoja ja vielä enemmän ihmisiä - kyllä biopolttoainetta voidaan hyödyntää autojen jälkeenkin - vaikkapa julkiseen liikenteeseen, ehkä jopa lämmittämiseen (?)
Entä itse kierrossa olevan biologian hyödyntäminen lyhytnäköisesti liike-energiaksi?
Liki ympäristörikos, sillä emme tunne riittävästi vuosimiljoonaisen biotalouden luontaisia biomassakiertoja ja niiden keskinäisiä vaikutesuhteita eri vaiheissaan!
Kokoomuksen tarina aloittaa alamäkensä jo ajoilta, jolloin ei ymmärretty missään liikkeessä (puolueessa) että kasvuhokemien aika on ohi - päättöhetki lähestyy ideoille kasvaa nopeammin, suuremmissa erissä ja yhä useammissa hetkissä. ..
Kaikilla puolueilla on omat linjaukset, "arvomääritykset" ja julistukset
Useasti ne eivät kohtaa todellisuudessa arkea, vaan jäävät kirjaimiksi paperille. Innovaatio ja uuden julistus tuntuu hyvältä, mutta kaikkihan ovat siitä samaa mieltä. Kannanotto esimerkiksi sähköntuonnista Venäjältä on taas konkretiaa, jota ymmärtää niin äänestäjä kuin teollisuusjohtaja. ... Uskoisin jokaisen puoluejohtajan tietävän eron painetuista puolueiden päämääristä ja toteutuvasta käytännön politiikasta, jotka ilmenevät muun muassa Kokoomuksen edustajista ja kokoomuslaista politiikkaa äänestävistä yritysjohtajista.
Ei vain nykyisyys kuka ja miten johtaa Helsinkiä, vaan tavat nähdä huominen!
On hyvin tiedossa esimerkiksi vuosien takaa Fortum "kähinä", joka yhdisti kansalaisia ymmärtämään taloudenhoidon yksisilmäisyyden ja suoranaisen ahneuden. On tekopyhää mennä "laillisuuden taakse", antamatta mitään kantaa kohtuuttomuudesta, joka on ilmiselvä.
Ymmärrän Kokoomuksen mieluusti pidättäytyneen "populistisesta" kannanotosta
Monissa piireissä tapahtuu samaa "kähmintää" ja nämä piirit ovat lähellä mainintoina taloudenhoidosta - vaikkapa Jan Vapaavuori, ministeriys ja Caruna.
On hyvin tiedossa taloudellisten parametrien tärkeys kokoomuslaiselle politiikalle, joskus saattaa syntyä kiusaantuneisuutta puolueelle räikeimmissä tapauksissa.
Fortumiin olisi voitu antaa selvä kannanotto, jo vuosia sitten. Energia on siksi tärkeä elementti, ettei se voi jättää "kylmäksi".
Jo kauan sitten aloitettu palsta- ja mielipidekeskustelu kilpailukyvyn parantamisesta vientitoiminnassamme muun muassa alentamalla palkkoja kautta linjan sai pahan kolauksen Fortum jupakasta. Kansalaiset ovat herkkiä "takapakeista". Entä nyt, kun kyseessä Suomen pääkaupunki?
1
Yhdysvaltain senaatti hyväksyi koronaelvytyspaketin maratonäänestyksen päätteeksi – edustajainhuoneen äänestettävä vielä kertaalleen
Aiemmin raha - vaihdantaväline - sidottiin johonkin reaaliarvokkaaseen, usein niukkuuden ominaisuuteen, kultaan. Näin oli US-dollarikin, joka tosin Bretton Woodsissa irrotettiin kultakannasta, jonka jälkeen dollaria ei saanut FED' ssä vaihdettua kultaan. Mutta luottamus jäi - US Army' n ja USAF' in kuin maailmallisesti merkittävän kauppavoiman vuoksi.
Nyt kysytään mistä tuo jättimassiivinen dollarivirta ammennetaan?
Herää vääjäämättä kysymys, miten USD' n haltija FED käyttää setelikonettaan ja pyörittää markkinoille katteetonta ostovoimaa - dollareina. Velkaa toki otetaan, mutta mistä se velkana oikein kalastetaan - jää monien tasetilien taakse piiloon.
Bretton Woodsin jälkeen US-liittovaltio aloitti velkaantumiskehityksen - tänään Kiina on yksittäisistä valtioista se suurin US' n velkoja - yli 1000 miljardilla USD' lla. Miten Kiina arvostaan omissa taseissa tuota velkaa - ei ole tiedossa, kuin sen verran, että Kiina laskee ettei US maksa reaalisesti koko velkaansa koskaan pois. Kiinan osalta otettu velka oli keino saada US-vienti huipulle, ja tämä taas tuotti USA' lle jättimäisen ulkomaankaupan vajeen - muun muassa Kiinan kanssa.
EU-Euroopassa puhutaan helikopterirahasta suoraan kansalle, ja vähintäänkin valtioille - muun muassa talousviisas Vesa Vihriälä. Toisaalta EKP' n aiempi johtaja Mario Draghi sanoi enteellisesti, ettei se EKP' lta voi edes loppua.
Näin myös USA' ssa, FED' ltä raha ei lopu - siitä pitää huolen jatkuva dollarillinen bittivirta pankkeihin, jaettavaksi lainoina asukkaille aiheuttamaan kulutusta. Nykyinen talousoppi on se, että kulutus ratkaisee - kulutus luo työtä ja työ kulutusta.
Entä meidät lopulta täydellisesti elättävä luontobiologia, joka käy jo varahapella, ja kuihtuu elämänsä monimuotoisuudesta. Me ihmiset syömme muiden riisikupeilta ja lännenmies muiden ihmisten - lähinnä kehitysmaiden lautasilta.
Kuinka kauan US voi velkaantua ja kuinka kauan luottamus pelaa?
2
Burka pois, univormu ylle
[ORIG] Vaimoni kysyi kahvipöydässä - ”Vieläkö lehdet laittavat toimittajiaan Afganistaniin?” - en osannut täyttä vastausta antaa, vaan totesin, että lienevät omalla vastuulla olevia freelance-toimittajia/ kuvaajia – hyvällä korvauksella.
Vaimoni lukee kirjaa ”Ja vuoret kaikuivat” -Khaled Hosseini, joka on tullut tunnetuksi afganistanilaiseksi kirjailijaksi teoksista ”Leijapoika” ja ”Tuhat loistavaa aurinkoa”
Edelleen vaimoni sanoi, että kirja tempaisee mukaansa … siksi intensiivistä sisältöä se tarjoaa vaikeissa oloissa elävistä ihmisistä, joilla on laaja sydän ja väkevä historia.
..
Noista aatoksista tuli mieleen – englantilaiset, venäläiset ja amerikkalaiset – kaikki ovat koettaneet järjestyksenpitoa vieraalla maalla – olla opettamassa omaa kulttuuria, tapoja ja menetelmiä. Mikään ei ole kantanut hedelmää. Kaikki vieraiden yritykset ovat leijailleet tiehensä, loistavan auringon alla – vuorien kaikuessa omaa, alueelle tyypillistä historiaa – lännen saamatta mitään vastakaikua.
Miksi me suomalaiset olemme Afganistanissa?
Miksi amerikkalaiset menivät ja tappoivat 9/11 kaksoistornien varjolla suuret joukot syyttömiä afgaaneja – ihmisiä vaikeista oloista, joille läntisen maailman kulutus on vain kaiku jostain maallisesta, mitä Allah ei siunaa – eikä Taleban tunnusta.
..
Afganistan oli Neuvostoliiton lopun alkua. Afganistan oli venäläisten "Vietnam", kuten silloinen US-pr. Jimmy Carter ilmaisi: "Saipahan Moskova nyt oman Vietnaminsa". Kornia oli se, että US aseisti ja tuki Neuvostoliiton Afganistan-vastustajaa Mujahideen-kapinallistaistelijoita asein, rahalla ja tiedustelutiedoin 1980-luvulla.
..
HS-teksti tältä päivältä on ikään kuin pyykkäämistä lakanoita valkoiseksi kaikesta siitä verestä mitä Afganistanissa on vuodatettu - niin ulkoisten joukkojen kuin sisäisten kiistojen osalta.
Miksi me sekaannumme vieraiden sisäisiin asioihin?
Aiempi us-presidentti Donald Trump totesi: "Miksi opetamme sellaisia, jotka eivät edes halua oppejamme?
3
Kukoistuksen aika on nyt