lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kansallisen yhtenäisyyden synergia

!

(Uutisointi myrskyää ’kataiskuusilohallituksen + tämän tynkäkombinaation’ epäonnea, turhaantuneisuutta ja osaamisen/ keskinäisen osaamattomuuden ristiriitaa – liian monina itsepintaisina edunvalvontaryhminä)


[ … kansalainen ihmetteli ensimmäisen kerran sitä, miksi eduskuntavaalien 2011 suurimmaksi noussut Kokoomuksen Jyrki Kataisen oli pakko keittää ”sekametelisoppa”?  Oliko tarve niin suuri päästä kalifiksi kalifin paikalle? 1]

Viimeiseksi kansakunta ihmetteli kuinka heidän antamaa valtakirjaa väheksyttiin ja paettiin ongelmia EU – Brysseliin 2], osa kansalaisäänin ja yksi kiintiöpaikalle kesken vaalikauden. Kataisen pakoa on kutsuttu kokoomuspiireissä myös rintamakarkuruudeksi … ]


Päättyneen Stubb 0 hallituksen alku oli onneton – se sai perinnöksi liian vaikean palan 3]. Itse asiassa Alexander Stubb saa paljolti syyttään arvostelua hänet ministeriksi nostaneen Kataisen vuoksi.

On puhuttu, että Jyrki jätti Alexin tyhjän päälle, jättäessään ongelmat, niiden ylittäessä omat sieto- ja osaamiskyvyt 4]. Silti voimme sanoa, että Katainen yritti kaikkensa – jokin vain loppui.


Nyt maksamme tuon kuusilon ja sen jälkeläisen nelilön rakentamis- ja väkisin pystyttämishintaa.  Kehittyvistä talous-, vanhushoiva-, nuorisotyöttömyys- ja pitkäaikaistyöttömyysongelmista varoiteltiin ja kirjoiteltiin jo yli kaksi vuotta sitten 5]. Varoitukset kaikuivat kuuroille korville. Oli menossa rakennekorjauksen aikakausi – näkemättä ihmistä kansakunnasta.


Enää ei kannata enemmälti kaivella Kataista ja/ tai Stubb’ ia

Sen sijaan voimme huomata, että hallituksessa on ollut kaksi osaajaa ja ajassa eläjää – ulkoministeri Erkki Tuomioja (SDP) ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (Kokoomus), he ymmärsivät vastuupostialueensa, ja positiivista jälkeä on syntynyt.


Äänestävä kansalainen on nyt mietteissään –

 … mitä tai ketä äänestäisi, kun luottamuskin perinteelliseen politiikkaan ja erityisesti puoluepolitiikkaan on rapautunut 6]. Nykymuotoiset eduskuntapoliitikot ovat erkaantuneet kansasta jopa sanankäytössä. Ei äänestäjä ota selvää, mitä kukin lopulta tarkoittaa – kyllä on ei ja ’eipäs onkin joo ei’.


Nyt tarvitaan eheyttävää ihmisten asioiden hoitoa ja huolehtimista

Nyt emme tarvitse puoluepolitiikkaa, emme edes ideologiaa tai aatetta. Nyt riittää ihmisen näkeminen kansakunnasta, ikään kuin puun metsästä. Metsän muodostavat puut, kuten ihmiset kansakunnan. Luottava ihminen on paras tae ratkottaessa yhdessä ongelmia, joihin vain ja ainoastaan ihmiset itse ovat olleet ongelmien aiheuttajina.


Emme tarvitse enää peruutuspeliä – jokainen oivaltaja tietää jo tehdyt virheet

Nyt tarvitaan eheyttäjiä, pienikin määrä läpi aatekentän ja rasitteellisen vasemmisto-oikeistoakselin lävitse näkijöitä riittää – rakentamaan yhteisöllisyyttä myös Arkadianmäelle. Muutamakin ihminen voi toimia eheyttäjinä kansalaistunnon tuomiseksi edustajistoon, jolle voisi syttyä yhdessä tekemisen meininki.


Kansakuntamme on kulkemassa kohti sellaista vaikeuskerrointa,

että eduskunnassa pitää puhaltaa yhteen hiileen – ohi puolueliturgioiden, pinttyneiden aatesuuntien ja ideologioiden (jos niitä nyt on ollutkaan). Emme tarvitse sellaisia vaalilupauksia, joilla ei ole katetta. Tarvitsemme rehellisyyttä jopa tunnustukselle, ettei varmaa ratkaisua tässä ja vielä edes ole!


On sanottu, että joukossa tyhmyys tiivistyy

Voimme myös sanoa, että joukossa yhteisöllisyys kasvaa, jos kuuntelemme ajatuksella toinen toisiamme ja hyväksymme, että tuo tuossa vieressä olijakin voi olla oikeassa, tai ainakin jo ”tiedon – tai ratkaisun lähteellä”.


Osaaminen synergioiden monia ajatuksia on ratkaisijan tie
[Osaamisen synergiaa tukee hyvin luovuuden ottaminen perinteen rinnalle ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/03/viisikko-pulassa-poliitikkojen-luovuus.html  - ]

Ratkaisu on aina osatekijöidensä summa – ja jokaisella on aina jotain annettavaa yhteiseen ponnistukseen, varsinkin jos on tunne, että on osana yhteisöratkaisua ja kokee arvonantoa työlleen.


Eduskuntavaalit saavat vuoden 2011 yllätyksen jälkeen tömähdyksen,

 … kun perinteellinen puoluepolitiikka särkyy seinään, kansalaisseinään 7], joka äänestää uutta verta eduskuntaan.  On sanottu, että kansalla on lyhyt poliittinen muisti, näin voi ollakin.

Nyt kuitenkin salissa olleet poliitikot edesauttoivat kansalaismuistia, järjestämällä näytelmän vaille vertaa – vain kuukausi ennen vaaleja. Hallituksemme järjesti muistisäännön vailla vertaa – se oli rehellisyyttä siitä raadollisesta pelistä, mitä Arkadianmäellä harjoitetaan. Toivottavasti tämä harjoittelu jää historiaan.


On aika saada tavallisia ihmisiä, joilla on sydän hoitamaan äänestäjiensä asiaa

Tosin vaarana on aina pinttyneen Arkadian hengen tartunta, ”näin täällä on ennenkin tehty”. Nyt tarvitaankin vahvoja ihmisiä, joihin ei tuo kikkare tartu, vaan jaksavat ajaa sitä, mitä sydän sanoi jo ennen vaaleja. Miten äänestäjä voi luottaa valintaansa, kun pettymyksiä on tullut vaaleista toiseen?


Neljä eheytyksen vuotta ja korjaussarja 8.0

Seuraava nelivuotinen vaalikausi voi olla kansallisen eheytyksen synergiaa, jolla korjataan tehtyjä virheitä, otetaan aikuisten oikeasti vastuuta ja ratkotaan ongelmia. Ongelmat ovat siksi suuria, että kipeyttä koetaan läpi kansakunnan – jokainen maksaa jotain tulevissa talkoissa *]. Ongelmaratkaisujen kipeyttä lieventää luottamus 8] – tuo liki ainoa asia, jota kansalaiset kaipaavat – muun maallisen kaipuun lisäksi.


Luottamus on helppo menettää, mutta vaikea saada takaisin

Miten rehellisyyttä mitataan ja onko valkoinen valhe oikotie onneen?  Nyt kohta valittava eduskunta voisi tehdä alussaan kansalaislupauksen olla rehti vaikeissakin asioissa ja sanottaisiin aina suoraan – kiertelemättä ja politisoimatta.

Rakentajaeduskunta voisi tehdä vielä lupauksen olla liiaksi yksityisyrittäjiä täynnä, vaan yhteisöpelaajia jopa yli oman puoluekurin ja – ryhmän. Kansalaiset odottavat päätöksiä, koviakin, mutta nyt nuo päätösprosessit on suoritettava kansakunta edellä – eikä puoluepolitiikkaa, etuilulla.


Kansallinen itsemääräämisoikeutemme edellyttää itsenäisyytemme palauttamista

Se taas merkitsee yli puoluerajojen oivallusta, että suomalaisen koti on Suomessa ja päätökset tehdään suomalaisvoimin Arkadianmäellä. Olemme nyt luovuttaneet suuria paloja itsenäisyydestä Euroopan Unionille. Nuo palat on nyt aika tuoda kotiin.


Seuraavat neljä vuotta ovat kansallisen eheytyksen aikaa,

 ... jolloin luottamuksen voima palautetaan, edustuksellisuus eduskunnassa nostetaan yhteishenkiseksi ja presidentille hyväksytään uusia valtaoikeuksia, muun muassa järjestää eduskunnan valitseman ”kansanäänestystoimiston” avulla kansalaiskyselyitä ja kansanäänestyksiä, joilla on aluksi neuvoa antava merkitys ja järjestelmän kehittyessä eduskuntaa sitova voima.


Yhteisöllisyyttä Suureen saliin ja valiokuntiin kansallista yhteenkuuluvuutta korjata tehdyt virheet ja palauttaa luottamus edustuslaitokseemme.

EXTRA

x]
Kansallisen eheytyksen työmobilisaatio

Työ on ihmisen oleellisin tehtävä, heti ravinnon ja lisääntymisen jälkeen. Ilman työtä ei ole yhteisöjä – ja ilman yhteisöjä ei ole yhteistoiminnallista yhteiskuntaa. Nyt maassamme on de facto 450.000 työtöntä, joista noin 65.000 on ”ajelehtivia nuorisotyöttömiä” – unohtamatta noin 100.000 pitkäaikaistyötöntä kuin heitäkään, jotka eivät ole enää jaksaneet tai viitsineet hakeutua tilastoihin.

Perustamme maahamme New Deal – Uusjakotyömobilisaation. Se tarkoittaa suurprojektia, jonka tavoitteena on työllistää yhteiskunnallisesti ja tarvittaessa vaikka velkarahalla koko maan kattava työllisyysoperaatio, johon osallistuu 40 - 60.000 henkilöä – eri tehtävänimikkein. Arviohinta projektille on yhden atomivoimalan hinta, ehkä 6-8 miljardia euroa.

Olemme jo huomanneet, että kesäisin maatamme ravistelee yhä voimakkaammat myrskyt, jotka katkovat sähköjohtoja ja rikkovat tietoliikenneyhteyksiä. Nyt kaivamme kaikki järjelliset johdot, kaapelit ja putket kuin niiden tarvitsemat ohjaus- ja valvontajärjestelmät maan alle – seuraavan 3-4 vuoden aikana.

Suunnitelmaan kuuluu jakaa maamme sähköyhtiöruutuihin ja jokainen ruutu kunta-alueisiin. Kunnat koordinoivat kuntakohtaisen mobilisaation. Projektille perustetaan keskus, joka tekee perussuunnitelman valtiotasolla ja sähköyhtiöt kulminoivat suunnitelmat teleoperaattoreiden kanssa – kunnille jää yhteistoiminta vesi- ja viemärilaitosten kanssa. Jokainen kunta on työnjakamisen koordinaattori ja töiden järjestäjä ja maksumies.

Koko projektin kustannuslaskenta on valtiotasoinen ja jakaantuu sähköyhtiöruutuihin ja kuntatasolle. Kun kunnat toimivat koordinaattoreina, voidaan osaprojektit pilkkoa siten, ettei pakollista EU-tasoista kilpailutusta tarvita, vaan Uusjakomobilisaation kotimaisuusaste nostetaan hyvin lähelle 100 prosenttia.  

Nyt ohitamme kaikki turhat direktiivit ja työllistämme maksimaalisesti työttömiä tai työttömyysuhan alla olevia. Pienille yksityisurakoitsijoille varataan erityismahdollisuudet.  Kotimainen työ ja materiaalit kuin laitteistot ovat etusijalla.

VIITEKIRJOITUKSET

1] ”AAA’ n tarina ja kataispyrkyryydet” ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1137511 – [11875]
2] ”Jättivätkö rotat uppoavan laivan?” ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=887770 – [4452]
3] Stubb &  Antti Rinne (SDP), liian vähän liian myöhään ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1084213 – [5067]
4] Jyrki Kataisen poliittinen testamentti ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1069885 – [4684]
5] EK’ n PRIMA 6/2013 ”Suomi on kuin uppoava laiva” ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1008472 – [6719]
6] [2005!] Kansalaisten luottamus on voitettava takaisin! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/04/kansalaisyhteiskunnan-luottamus.html -
7] [2007] Hylkääkö äänestäjät nykykaltaisen politiikan? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/03/kansalaisyhteiskunta-hylk-nykyisen.html -



Ilkka Luoma

ITSENÄISYYDEN PALAUTTAJAT


Sent: Saturday, March 14, 2015 9:13 PM
Subject: KANSALAISKIRJOITUS - Kansallisen yhtenäisyyden synergia


AL ..  IL .. Vf .. Pz .. BL .. BLOG 50463
---14032015---

doc.: Kansallisen yhtenäisyyden synergia_14032015 – Microsoft Word Starter

1016s |  1150s | 1212s

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti