sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Lyökö sanahelinällinen sananvapaus itseään korville?

!
(Pariisin Charlie Hebdo satiirilehden pilapiirtäjien islamhuumoririenaus katkaisi lopullisesti kynän muutamilta piirtäjiltä 1] – tekona väärä, mutta mitkä tekijät johtivat sananvapaustaistelijoiden murhaan?)

[ … läntisen maailman demokratiahoennan eräs lempilaji on sananvapaus 2]. Meillä saa irvailla, heitellä huumoria, loukata toista ”vitsi-vitsi” -periaatteella, jopa rienata (kunhan et lyö herkkää kunnianloukkausta!) – on kuulemma myös tarpeellista, että saadaan arvostella toisten vakaata uskoa ja jopa asettaa se kyseenalaiseksi … ]


Lännenmiehen huumori ei ole huumoria suurimmassa osassa maapalloa. Huumori kuin ’vitsi-vitsi’ ovat erilaisia, eri kulttuureissa. Idän huumori ei ole välttämättä huumoria meille, varsinkin kun talouden näkökulmasta olemme jäämässä jopa alakynteen 3].

Meidän mielestä taas sananvapaus siivittää kaltaisemme yhteiskuntakulttuurin levittämisoikeuden kaikkialle – kukin puolustaa, jopa hyökkäävästi kulttuuriaan 4]. Samoin me katsomme, että kehityksen alkutaipaleella oleva ihmisen tasa-arvoinen huomiointi eli paljon puhuttu demokratia 5] kuuluu kaikille. Ajamme demokratian kyljessä sananvapautta kaikkien suuhun – ylivertaisena de facto´na.


Tasa-arvoon pyrkimys kulkee käsikädessä sananvapauden kanssa

Ennen sanavapauden analysointia ja projisointia eri kulttuureihin olisi ratkaistava ikuinen kysymys tasa-arvoisesta 6] kohtelusta, jossa huomioidaan meidän erilaisuus, niin historiasta, tavoista, oikeudesta uskoon kuin kulttuureista johtuen.

Kuinka pitkälle mahdoton puheessa tavoittelemamme täystasa-arvo on vietävissä eliökunnassa, jossa jokaiselle pitäisi olla lajinsa ja yksilönsä mukainen ’kolo’ 7] – niin kokona kuin elämän mahdollistajana. Tuon ’kolon kokoon’ liittyy kiinteästi lännenmiehen tarve puuttua kaikkien asioihin 8] – sisäisiinkin. Miksi?


Sananvapaus on myös hienotunteisuutta toistaan – erilaista kohtaan

Me emme synny tänne kaikki samoihin olosuhteisiin. Toiset saavat puurokauhan käteensä, toiset kultalusikan – eräille jää käteen tyhjä kuppi, joillekin se on valmiiksi verinen ja kolmas joutuu heti luovuttamaan – ihmisen itsensä aiheuttama ympäristötuho kuin ase ja väkivalta vievät hengen.


Sananvapaus ei ole jahtaamista – eikä sanallinen itseisarvo

Sananvapaus liittyy voimakkaasti tasa-arvoon kokea kaltaisensa elämäntavan yleinen hyväksyntä, kokematta ajojahtia, käännytystä tai jopa väkivaltaa erilaisuuttaan kohtaan. Erilaisuus ei voi, eikä saa aiheuttaa tahallista toisen elämän vaikeuttamista – on vain luonnon laki 9], joka säätelee sopeutuvuutta, lähtökohdiltaan.

Ihmisen oma sopeumavaade on monien kriisien ja konfliktien alkulähde, koska vahvempi kokee oikeuden ja heikompi jää odottamaan kostoa tai alistuu kohtaloonsa. Alistaako tänään jokin ryhmä toistaan – alistaa, sen me näemme joka päivä.


Alistus lähti käyntiin kun ”Aatamin vierelle ilmaantui Eeva” – toisinko päin?

Ihmisellä on kilpailuvietti, on voittamisen tahto, sodatkin seuraavat toisiaan, vaikka aina päätteeksi sanomme: ”Ei enää koskaan!” 0]. Epärehtiin kilpailuun liittyy kateuden jälkeen epärehellisyys ja sen myötä paljon puhuttu näyttämisen ja vertailun 11] ylikorostunut tarve osoittaa voimaansa. Sananvapautta käytetään myös lyömäaseena – siksi manipuloivaa usein tämä ”sananvapaus” on.


Löytöretket johtivat alistamiseen

Läntinen maailmanihme osaltaan ammensi omalla oveluudellaan ja ahneudella varannot, joilla kasvatettiin maallinen vauraus, joka sumensi lasit näkemään suurinta osaa maapalloa. Nyt sananvapauden puolestapuhujat Euroopasta ja Yhdysvalloista osoittavat sormella, näkemättä omaan kotipesään.

Sananvapauden hokemaan haluamme kätkeä epämieluisat tietämämme totuudet. Sananvapauden säilässä ei aina puhu alistettu vähemmistö, tai jos puhuukin – niin se laatikoidaan merkityksettömyyteen.


Kohdistetut ympäristöongelmat ovat osa sananvapauden hedelmää,

jossa vapaasti on todettu kehitys- ja kehittyneiden maiden jatkuvasti kasvava ihmispopulaatio ja tämän kulutuksen syövän yhteiseväät maapallostamme. Emme uskalla edes tehdä tilastoa mikä on kulutuskäyttäytyminen maittain per viimeiset 200 vuotta – ja vieläpä henkeä kohden.


Löytöretkeilijän perintöaines sananvapaudessaan unohtaa viimeisen 200 vuoden ympäristökäytön!

Sananvapaus on suhteellista ja ohjatusti suunnattua. Tosin nyt on oireellisesti havaittavissa ympäristötuhon tunnusteellisuutta myös suurimmilta kokonaisaiheuttajilta. USA maailman suurimpana energiankäyttäjänä varsinkin kumulatiivisesti viimeiseltä 100 vuodelta tunnustaa asemansa ympäristötuhovaikuttajana 12]. Kiinalaiset haastavat amerikkalaisia ympäristötalkoisiin.


Millaista sananvapautta me nautimme?

Meillä on kehittyvä kansalaismedia 13], joka tosin vasta harjoittelee ja luo mediallista omaa kehityskaartaan. Meillä on kilpailutilanteessa oleva numerolehtimäinen ’lööpitysmedia’, joka kirkuu omaa suuntaansa – kääntäen selkänsä sellaiseen suuntaan, joka on uhka lännenmiehen hegemonialle 14].


Meillä on myös media, joka taistelee tätä yksipuolisuutta kohtaan

esimerkkinä Ukraina, joka on täyden informaatiosodan alla 15] - jopa niin, että ’puolueettomat’ ulkopolitiikan tutkimusinstituutit 16] ovat osin sulkeneet itäisen silmänsä. Sananvapaus on niin täydellistä, että se unohti vastakkaiset näkökulmat – leimaten ne propagandaksi. Ja nimenomaan tämä on saanut liikkeelle ”vastamedian” – esimerkiksi kansalaisliikkeinä.


Onko sananvapaus kuollut kirjain ja sana?

Onko se hokema, joka ei toteudu edes sylttytehtaallansa – esimerkiksi suuntautuneesta sananvapaudesta käy amerikkalaisten julkituotu todistelu YK-yleiskokoukselle nuoremman USA:n silloisen presidentti Bushin hakiessa taistelu- ja sotimislupaa Irakiin. Myöhemmin todistelu todettiin vääräksi, jopa valheeksi. Amerikkalainen virallinen hallinto ei koskaan sananvapaudessaan ole asiaa tunnustanut.


[ … paras sananvapaus on hienotunteisuus ja ymmärrys toisen erilaisuutta kohtaan – tähän kohdistumatta kummaltakaan tai miltään puolelta mitään uhkaa, uhkausta, väkivaltaa tai toteutettua väkivaltaa … ]


Sananvapauden paras kaveri

Voisimme sanoa, että sananvapauden paras kaveri on vuosimiljoonainen luonnosta itsestään kehittynyt reviiripuolustus 17], joka antaa tilaa kunnioittaa kunkin ominaisuuksia ja tapoja perusajatuksella – ”vieraalla maalla isännän kohteliaiden tapojen mukaisesti” monet arkikansalaiset pukevat tämän muotoon – ”maassa maan tavalla tai maasta ulos” –sanailtuna vapaasti.

Onko niin, että äänekkäin, peittoavin ja voimakkain sanan vapaustaistelija saa puheensa eniten kuuluville – tässäkö sananvapauden lopullinen kaava?



PS.
Kuinka paljon kateus johdattelee sananvapauden hokemaa? 18] – yllättävää, mutta kannustaa radikaaliinkin tutkintaan ja pohdintaan sananvapauden matosta, jonka alle on helppo lakaista elämääkin suurempia asioita.


VIITTEET

1] Ranskalainen giljotiini – leikkaako terrorismin? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/01/ranskalainen-giljotiini-leikkaako.html -
2] Sananvapaus etsii itseään ~ http://www.tieteessatapahtuu.fi/896/norden.html -
3] Kiinalaisten mobilisaatio yltää yli maapallon ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/02/kiinalainen-mobilisaatio-ulottuu-yli.html -
4] Kuinka aggressiivisesti lännenmies puolustaa kulttuuriaan? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/08/kuinka-agressiivisesti-lannenmies.html -
5] Demokratian huuto ei edes tavoita kaikkia ”demokratioissa” ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/09/demokratia-on-hokema-joka-ei-ole.html -
6] Tasa-arvo huipussaan – tasaeläke kaikille! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/02/kaikille-yhtalaiset-tasaelakkeet.html -
7] ’Sopeumakolo’ lajillensa – tasa-arvoa kilpailussa! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/12/reviirien-hallinnalla-omavaraisuuden.html -
8] Miksi sotkeudutaan toisten sisäisiin asioihin? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/miksi-eu-haluaa-sotkeutua-syyriaan.html -
0] ”Ei enää koskaan” – väkivalta on osa ihmistä ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/06/vakivalta-on-osa-ihmisyytta.html -

12] Gaia kuumenee – jäähdytellään kulutustamme ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=880405 – [39206]
14] Kiina nousee USA:n rinnalle ja ohi ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=954920 - [24687]



Ilkka Luoma


AL ..  IL  ..  Vf    ..  Pz  ..   BL   - BLOG 47290
---18012015---

doc.: sananvapauden_ikuisuus_18012015 – Microsoft Starter

945

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti