torstai 6. tammikuuta 2011

Lisää hiilidioksidia - ravinto loppuu!


Aika-ajoin uhaksi maalataan ravintopula. Aivan, ravintopula on jatkuva ilmiö maapallolla – tosin riippuen eliölajista. 90% ravintoa tarvitsevasta biomassasta elää jatkuvassa ravintoniukkuudessa. Suuri osa ihmisistäkin elää jatkuvassa nälässä. Mainittakoon, että ihmispopulaation biomassa on häviävän pieni koko maapallon kokonaisbiomassaan nähden.


Ihminen on kunnostautunut syömään muiden lajien laarista ja keskenään toisten ihmisten riisikupista. Ravinto ei jakaannu tasan, ei edes lähelle, vaan kuilu on huiman suuri. Läntiset markkinatalousmaat lihovat yli äyräiden – vyön solkireiät eivät riitä, kun taas Pohjois-Koreassa ja eräissä Afrikan maissa kansaa kuolee yksinkertaisesti nälkään.

Ilmasto on muuttunut, muuttuu ja vaihtelee yhä voimakkaammin. Meillä ihmisillä on siihen osuutemme – poltimme luonnon maanpoveen kätkemät hiilivedyt 150 miljoonan tuotosvuoden ajalta – vain 150 vuodessa, ei ole ihme, että saimme elämän voimaa antavan hillittömän hiilidioksidiryöpyn muine myrkkyineen vastuksiksemme. Ilman hiilidioksidia nykykaltainen viherkasvusto ei kasva ---
...


 

[2011] Lisää hiilidioksidia - ruoka loppuu!?

---   http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2011/01/lisaa-hiilidioksidia-ruoka-loppuu.html   ---


(Edellinen maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) sanoi, että ravinnon hinta nousee varmasti, ja se pitää paikkansa. Maailmalla on yhä enemmän suita ruokittavana ja mm. meret tyhjenevät kalaravinnosta sekä eräin aluein ryöstöviljellyt pellot aavikoituvat, jo vedenkin puutteeseen)


[ ... luvuistaan väsynyt opiskelija tutkii Alepassa ruokapakettien viimeinen myyntipäivä alennuslappuja - 30%, jopa -50%. Jättiläisslummissa aamuyöstä 12 tuntisen työnsä aloittava laittaa palkastaan puolet ravintoon. Työssä käyvä suomalainen osastopäällikkö tutkii gourmee -osaston juustoja - pienen palan hinta on puolet työttömän peruspäivärahasta ... ]

Missä mättää, kun ruokaa on yllin kyllin kauppojen takapihojen roskiksiin kipattavaksi, yöllisten ja varhaisaamujen liikkujien iloksi - ja ruokakaapin täytteeksi. Missä mättää, kun yhdestä sinievätonnikalasta (lihaa noin 150 kiloa) saatetaan maksaa 2000 työttömän peruspäivärahan ~25€/tpv verran japanilaisella kalatukkurien huutokaupassa?

Osakekirjoja, kultaa ja timantteja on vaikea syödä. Kallis auto on myös huonosti sulava - vaikka sisältää rautaa. Ruoka lähtee maasta, siis biokerroksesta - joka on täynnänsä hiiliyhdisteitä, ravinteita, kivennäisiä ja kasvuvoimaa antavaa typpeä ja fosforia. Jätevesilaitokset tuskailevat typen ja fosforin kanssa - ne ovat jopa ongelmajätteitä. Kaikki pitäisi polttaa!


Hiilidioksidi on ehdoton kasvunvoima 

Ilmasta tarvitaan ravinnon kasvattamiseen ehdottomasti hiilidioksidia, tuota 'ylisuosittua' elintasokasvihuonekaasua. Puheissa se haluttaisiin kätkeä [CCS*/] maanpoveen, kun sitä liiaksi tuotamme muun muassa koneellistetun liikkumisemme vuoksi. Ruokatuotanto on kasvanut maapallolla mm. keinolannoitteiden käytön vuoksi viimeisen 150 vuoden aikana viisinkertaiseksi - samoin kuin miltei väkilukummekin.


Kiinan väestö tuplaantui kaksinkertaiseksi 50 vuodessa

Kun synnyin 1957 - oli kiinalaisia 650 miljoonaa. Nyt Kiinassa on asukkaita yli 1300 miljoonaa, siis tuplat. 1950 -luvulla Kiinassa syötiin vihanneksia - ei ollut liikalihavuutta. Erilaisissa kokeiluissa 1960-luvulla kuoli Kiinassa useita miljoonia, mutta oli testattava yhteiskuntajärjestelmiä. Silti väki lisääntyi, koska piti synnyttää työvoimaa pelloille sekä sosiaali- ja vanhuusturvaa. 

Nyt kiinalaiset yhden lapsen perheet kaupungeissa suuntaavat juhla-aterialle ainokaisen poikansa kanssa Mäkkäriin - se on muotia. Kuinka käy, kun kaikki kiinalaiset syövät kuten me - monesti ylensyöneet läntisen markkinatalous-demokratian näyttöorientoituneet kulutusihmiset? 

Vastaus on helppo: Muille kuin kiinalaisille ei juuri muuta jää - varsinkin kun otamme huomioon muutkin elintason nousuhuumeet - autot ja muut systeemit - jotta kiinalaisetkin ehtisivät siirtelemään itseään ja tavaroitaan entistä nopeammin useampiin paikkoihin - olemmehan esimerkin lännestä näyttäneet, kuten Mäkkäritkin.


Ruoka on arvokkaampaa kuin mitä se nyt maksaa

Ruoka on arvokasta ja meillä se maksaa liian vähän. Käytämme ravintoon Suomessa enää alle 20 prosenttia kokonaisnettotuloistamme. Eläinkunnassa ravinnonhankinta ottaa suurimman osan valveilla olon ajasta - loppu meneekin reviirin puolustamiseen ja parikumppanin etsintään - koska geenit pakottavat siihen ainoaan tehtäväämme: suvunjatkantaan.


Apulantakin loppuu kaivoksista ja louhoksista

Kun apulanta (louhittavat mineraalit) loppuvat, tarvitsemme oman ja eläinkunnan jätöstuotteet biokiertoon tehokkaammin. Sonnasta eli lannasta tulee arvokasta. Jotta ravinnon kasvu vastaisi kiihtyvää kysyntää, tarvitaan biokasvullekin kiihdytetty lisäkasvu ja se tarvitsee hiilidioksidia enenevässä määrin. Muistammehan, että CO2 on kasvihuonekaasu ja tomaatitkin kasvavat paremmin kasvihuoneissa.


Biokasvuston jalostus liikennepolttoaineiksi on miltei rikos elämää kohtaan

Meidän ei pidä polttaa biokerrostamme - syökäämme se mieluummin. Emme kippaa omia pakoputkituotteittamme meriin, emmekä kaatopaikoille - vaan biokiertoon tuomaan kasvun edellytyksiä ruoan tuotantoon. Voimme myös ostaa ravintomme lähempää, ja voimme, ainakin lännessä, syödä vähemmän - niin sitten riittäisi muillekkin kuin kiinalaisille.


Peltojen arvo nousee - maa on ainut asia merien ohella, joka tuottaa ravintoa

Kiinalaiset kulkevat maailmalla vuokraten ja ostaen peltoa. Purammeko pakettipeltomme ja laitamme vuokralle? Ratkaisemmeko näin ikuisen kaupunkilaisia hiertävän maataloustukiviidakon?**/ Oppiiko leipääkin syövä kaupunkilainen, että ape syntyy pellosta ja on vaikea tulla toimeen ilman särvintä, - käy kuin sille kuuluisalle mustalaisen hevoselle, kun oppi olemaan syömättä.

...

*/
CCS = Carbon Capture and Storage, VTT Seminaari - Espoon Hanasaaressa 2009 ja 2010---


2009: PHOTOS CCS ---    http://ilkkaluoma.kuvat.fi/kuvat/VTT/CCS/     ---
2010: PHOTOS CCS ---   http://ilkkaluoma.kuvat.fi/kuvat/CCS_2010%2520/    ---

**/
Kiinalaisten kanssa on käynnissä pienessä piirissä hyvin 'vallankumouksellinen' neuvottelu ratkaisemaan ruokatuotantoa ja vientitoimintaamme kuin myös ansaintaamme koko ajan kiihtyvässä ja kovenevassa maailmanlaajuisessa työn uudelleen jaon taistelussa - tästä myöhemmin lisää.





...
Sent:

Cc: jyrki.katainen@vm.fi ; paula.lehtomaki@ymparisto.fi ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; timo.kalli@eduskunta.fi ; mari.kiviniemi@vnk.fi ; timo.soini@europarl.europa.eu ; heidi.hautala@europarl.europa.eu ; anni.sinnemaki@tem.fi ; mauri.pekkarinen@tem.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; sirkka-liisa.anttila@mmm.fi ; presidentti@tpk.fi 




Hiilidioksidi ja kierrätys ovat biokasvuston edellytys



...
Tunnisteet:

lauantai 28. marraskuuta 2009

Talvisota ennen ja nyt - kestääkö suomalaisen hermot?



(HS - Sunnuntai D1 uutisoi 29. marraskuuta 2009 näyttävästi nuorison kyvyistä tosipaikan tullen - ennen ja nyt. Vertailu oli hämmästyttävä, ja jäikin epäselväksi mikä oli kirjoituksen motiivi)

[... maatalon poika haki talvipakkasella puita tupaan, lämpötilan laskiessa -25 asteeseen, samalla hän pyöräytti suuremman hätänsä ulkohuussiin, henki huuruten takapuolta sanomalehden palalla pyyhkäisten -

 … Nuoret seilaavat tänään netissä coca - colan voimalla, ollen lihavampia kuin koskaan aiemmin. Kirves ja puucee ovat tuttuja vain Suomi-elokuvista – hyväntahtoisesti puolittaisella huumorilla...]


Tänään Talvisodan alun 70-vuotispäivänä Helsingin Sanomien moderni vähättelylinjaus tuntuu miltei menneiden sukupolvien rienaukselta - on niin nykypäivämuotia olla itseisarvokriittinen ja sisältötavoitteiltaan pikkunokkela kirjoituspöytäsankari.


On selvää, ettei aikoja 1939 ja 2009 voi verrata nuorina,

 … jotka olivat rintamalla ja jotka voisivat joutua rintamalle. Välissä oleva 70 vuotta on tehnyt tehtävänsä ja rinnastus kahteen täysin eri sukupolveen on mahdoton - miltei pohjaton. Eräs nuorison rinnastus on jäänyt, ja se on suuri enemmistö, joka on aina halunnut varusmiespalvelukseen. 


Verrannon ainoaksi yhdisteeksi jäävät kotimaa ja kieli mitä puhuttiin

Kielessäkin sillä erolla, että nyt kaduilla kuullaan paljon puhetta, mitä Talvisodan vapaustaistelija ei kuunaan olisi ymmärtänyt - eikä tuolloin ollut edes sosiaalisia mekanismeja, joilla osaa vieraskielisistä olisi huolehdittu - ahkeroimista oli muutoin riittämiin siinä, että oma väki sai työtä ja leipää.


Talvisodassa suuren uhrin suhteellisesti kantoivat maaseudun pojat

1939 suomalaiset asuivat enemmistöltään maalla. Katsottuamme alueita, jotka kantoivat kovan uhrin Isänmaallisesta puolustustaistelusta ja myöhemmin puolustuksellisesta hyökkäyssodasta yhdessä saksalaisten kanssa - kohoavat sellaiset kunnat kärkisijoille, kuin Längelmäki, Kesälahti, Luumäki ja monia muita - nämä kunnat kantoivat suhteellisesti suurimmat uhraukset. Nuo kunnat olivat maaseutukuntia, joissa elämä silloiselle nuorisolle oli hyvin erilaista kuin tänään.


Tuntui pahalta lukea verrantoa, jolle ei ollut pohjaa.

Cooperin testit sujuivat silloin ja tänäänkin - sillä erolla, että "juoksutestit" olivat 1930-luvulla käytännön juoksuja, kun moottorivoimaa ei ollut juurikaan saatavilla. Kyse oli enempikin tahdosta, lujuudesta ja yhteishengestä.


Talvisota oli korpisota, jossa metsäntuntemus ratkaisi pelin

Osasi nuoriso ennenkin tapella keskenään, osasi ryypätä ja käydä tansseissa (nykyään sanotaan kait "naisissa"). Talvisodan kynnyksellä nuorisolla oli kokemusta metsistä, puukosta, kirveestä ja umpihangessa hiihtämisestä. Oli taito olla myös metsätöissä. Tänään taitolajit ovat erilaiset. Talvisota oli korpisota, jossa metsäntuntemus ratkaisi merkittävästi pelin.

Maaseudun poika,

joka usein oli kaatumistilastoja katsottaessa tiukoissa paikoissa - oli tietoinen mitä merkitsi pakkanen, vaatimaton ruoka ja naapurin vierellä olo - tuolloin syntyi käsite: "Kaveria ei jätetä" - ja niin tapahtui.

Tänäänkään kaveria ei jätetä, usein hänet hylätään, jos on vielä liian erikoinen. Kylähullut ja muut positiiviset hullut olivat Talvisodan aattonakin, mutta heistä pidettiin huolta ja oman kylän toimesta; ei menty omia juttuja kirkolle laulamaan.


Helsinki maan suurimpana kaupunkina kantoi lukumääräisesti suurimman uhrin,

 … mutta suhteessa ei nouse lähellekään pienien maaseutupitäjien tasolle. Suuria uhrauksia kantoivat mm. Enonkoski, Nurmo ja Rantasalmi + moni muukin, tilastoja on netistä saatavilla ristin pimein.

Tänään suurin osa suomalaisista asuu kaupungeissa, joissa suurimmassa ei ole edes juuri lunta, ei pakkasta ja ruokakin on pulskistanut osan pojista vauraisiin mittoihin - osan käydessä huolehtimassa kunnostaan edelleen.


Nykynuoriso on utelias tietämään enemmän mitä heidän isovanhemmat tekivät maansa eteen

Talvisota on tutkimuksissa saanut nykynuorison tunnustuksen ja uteliaisuuden. Ehkä he hakevat sieltä sitä kadonnutta identiteettiä. Ehkä sieltä haetaan niitä arkisankaritarinoita, joita nykypäivänä ei juuri muutaman urheilijan ja Veikko Hurstin lisäksi monia ole.

Nuoriso hakee tunnetta selailemalla Talvisodan mustavalkokuvia, saattaa se sieltä löytyäkin - ainakin kuvien, tarinoiden ja tapahtuneiden tosiasioiden perusteella.


Kaikki arvo meidän tuleville veronmaksajille - hekin tietävät,

 … että verrantoa ei voida heidän ja 1939 poikien välillä tehdä. Tänään huomisen päämäärä on kadoksissa, kuten se oli joulukuun alussa 1939. On yksi mahtava ero, ja se on yhteenkuuluvuus - Talvisodan puolustusvoitto Suomelle tuli johtuen taistelutahdosta, ylimielisestä helppoon tuudittuneesta vihollisesta ja erityisesti oman kotimaan mantujen puolustamisesta.


Isänmaa oli kaikkien huulilla - se oli osa kansallista identiteettiä

1930- ja 1940-luvuilla osattiin aidosti pumpata Isänmaan hegemoniaa kansalaisiin (ajanhenki) - se oli ikään kuin sisään kasvanutta, puurokauhalla syötettynä. Tänään isänmaallisuus on ”Sofi Oksastelua” - tiedettyjen tosiasioiden rääpimisenä ja oman tunnettuusedun saavuttamispyrkyryytenä, antamatta mitään arvoa kunnialle, joka osin katosikin maallisen kulutus hyvinvoinnin kasvaessa ympäristöt ylittäviin mittoihin.


Tänäänkin kaikki kunnia ja arvostus iso-, isoisovanhemmillemme, veteraaneilla ja lotille,

 … jotka yhtenä rintamana taistelivat sen Suomen puolesta, joka tänään mm. "intellektuellina" vähemmistönä pohdiskelee elävästä elämästä irtaantuneita arvoja ja arvottomuuksia.


Kirjoitus voidaan päättää kuuluisan, jo iltahuudosta poistuneen sinivalkoisen äänen, jalkaväen kenraali Adolf Ehrnroothin sanoihin: 

"Suomi on hyvä maa ja sitä parhaiten puolustaa aitosuomalaiset itse!"

Suurella kunnioituksella todellisia veteraaneja kohtaan ja heille, jotka eivät koskaan palanneet,

Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä
http://ilkkaluoma.vuodatus.net


"... sanoisin, että tällä kertaa aika jäpäkästi"
http://www.ihmisenpuolue.fi ]

...
Sent:

Sent: Sunday, November 29, 2009 12:05 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE ~  Talvisota ennen ja nyt, läsnäolo, muistikuva ja kuullun ymmärtäminen

Talvisota ennen ja nyt - kestääkö suomalaisen hermot?
doc.: Talvisota ennen ja nyt_29112009 – Microsoft Word Starter


AL | PZ | BL | BLOG | FB |


809





.

tiistai 6. toukokuuta 2008

Israel täyttää kohta 60-vuotta - puristuksissa, mutta suvereenina voimana



Näkeekö Israel muurinsa takaa rauhan mahdollisuutta?


...

Niin pieni, mutta vaikutteeltaan suuri – juutalaisuus ja Israelin vahvuus

(Juutalaisten luvattu maa - Israel täyttää 60 vuotta [14.5.2008] jatkuvan varuillaan olon ja alkujaankin väkivaltaisen synnyn varjossa)


[ ... maailman varustautunein maa elää jatkuvassa valmiudessa ~ mm. iranilaisten presidentti on "uhannut" retoriikassaan tuhota juutalaisten valtion, elleivät nämä ymmärrä löytää ratkaisua ikiaikaiseen vastakkain asetteluun itsensä sekä palestiinalaisten ja islamistien välillä … tekstihistoriasta tämän kirjoituksen nosto johdattui täältä ~ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006246769.html - ]




[2008] Juuri nyt Israel kuristaa Gazan-vyöhykettä - muutamaa miljoonaa palestiinalaista - mm. polttoaineen, sähkön ja kulutusmateriaalien osalta. Juutalaisilla on syynsä - he saavat niskaansa Gazan-vyöhykkeeltä raketteja, joiden on kerrottu olevan vastinetta juutalaisten iskuille palestiinalaisia kohtaan. Muna – kana?


Juutalaisuutta värittää jatkuva väkivalta, kauppa ja rahanvaihto - kuin osaaminen, taito ja sinnikkyys pitää kiinni omista tavoistaan läpi vuosisatojen. Juutalaiset ovat yksi alku-uskonto - kristityt ja muhamettilaiset pohjaavat omia suuntiaan juutalaisuudesta.


Miksi juutalaisia on miltei aina vainottu ja kadehdittu?
On helppoa löytää ainakin yksi vastaus: ihmiset ovat läpeensä kateellisia menestyjille; juutalaiset ovat kiistatta yksi menestyneimmistä ryhmistä maailmassa. Juutalaisten sinnikkyys päämääriä ja omia pyrkimyksiään kohtaan on ihailtavaa ja sehän herättää alitajuntaisen alemmuuden tunnetta muissa, jotka eivät samaan pysty.
Sekin lienee varmaa, että monia raivostuttaa juutalaisille asetettu etuoikeusasema. Suuret maapallon valtavirrat eivät voi hyväksyä, että "joku kansa" voisi olla jumalan valittu ja sekään ei mene hyväksyntään, miksi juuri jollekin kansalle on olemassa luvattu maa.
Juutalaisten tulkinta erikoisasemastaan globaalissa maailmassa on aksiooma, jolle ei enää löydy perustetta - yksikään jumala ei ole niin epäoikeudenmukainen, että lupaisi vain yhdelle luvatun maan.


Maapallo on yhteinen - kaikille roduille, uskonnoille ja ryhmille,
jotka osaavat huomioida vastakkaistenkin aatesuuntien ja päämäärien olemassaolon. Palestiina ja Israel ovat maapallon yhteistä aluetta, joilla elää sinne juurtuneet kansat ja ihmiset. Valtava muuttoaalto hiersi alueella jo olleita ja kansainyhteisö kuin kolonnialistit olivat lupauksiaan antaneet ja pettäneet.
...
Juutalaisia ja Saksan Kolmatta Valtakuntaa - Adolf Hitlerin totalitaarisesti autoritääristä yhteiskuntaa, yhdistelee moni asia - vertailun hätkähdettävyydestä huolimatta. Juutalaiset ovat pitäneet aatteensa puhtaana vuosisatojen ajan - Kolmas Valtakunta halusi pitää oman rotunsa puhtaana, oletti sen olevan ylikansaa, olettipa sillä olevan tehtävän. Juutalaiset olettavat olevansa herran valittuja, koska heidän ja kristittyjenkin pyhäkirja sen on hyväksynyt ja myöntänyt.
Niin Kolmannen Valtakunnan kuin juutalaistenkaan eriyttävällä itselleen myönnetyllä eriarvoisuudella ei ole pohjaa maapallollisessa sulattamossa, jossa enemmistöä pitävät ei-kristityt, ei-juutalaiset ja ei-arjalaisrodun edustajat. Juutalaisilla ja arjalaisilla ei ole mitään etuoikeutta muihin nähden.


Juutalaisia kohtaan tunnettu viha -
on tekopyhyyttä mennä tätä kieltämään, sillä ilman vihaa juutalaisia ei olisi koskaan näin (aika-ajoin) systemaattisella tavalla vainottu ja alistettu. Hitlerin Saksaa vihattiin "länsidemokratioissa" samoista syistä kuin juutalaisia yleensä - tietty ylivoima, osaaminen, sinnikkyys, ylivuotava omien päämäärien esilletuonti ja niiden myötä tapa toimia vain omaksi edukseen.
Juutalaiset ovat selviytyjiä, Saksan Kolmas Valtakunta ei selvinnyt, vaikkakin aatesuunnan jatkuva pahanmuistutus on ylläpitänyt monissa paluun mahdollisuuden odotusta.


Eräät kristityt syyttävät juutalaisia Jeesuksen tappamisesta,
vähintäänkin tapattamisesta. Pyhä kolminaisuus on vain osa maapallon uskontokäsityksistä. Arjalaisten lietsoma rodullinen ylemmyys oli vieläkin pienempi vähemmistö maailman kansojen joukossa. Maapallo on yhteisö, jossa harmonisen ymmärryksen kasvu hyväksyä luontokin osaksi inhimillistä ihmisyyttä takaisi jatkuvuuden vähemmälle väkivallalle.
Jokainen itsesuojeluvaiston omaava puolustaa itseään. Jokainen etnisesti ja kansallisesti eheä maa puolustaa myös itseään. Niin juutalaisilla kuin palestiinalaisillakin on oma suvereeni osuutensa maailmassa.
Alistajia on aina vihattu, kuten ylivertaisia osaajia, jotka selviytyvät jopa ylitsepääsemättömistä vaikeuksista. Osaajilla on myöskin kannattajansa ja ihailijansa, entisestään lisäämässä vastakkainasettelua.


Juutalaiset ovat "etnisesti mahdollisimman puhtaita" ja yhteenkuuluvia (suuntauksistaan ja tulkinnoistaan huolimatta) -
säännöt ja tavat säilyvät vuosisadasta toiseen. Yhtenäiset ryhmät herättävät katkeruutta vähemmän menestyneissä. Ryhmävoima on yhteinen piirre niin jatkumossa olevalle juutalaisuudelle kuin kansallisen historiansa karille ajaneessa 1930-luvun Saksan kansallissosialismissa.
Maailma on muuttunut ja oppinut näkemään avoimemmin, mitä tapahtui Kolmannessa Valtakunnassa ja mitä tapahtuu Lähi-idässä. Historian jatkuva paheellistaminen ei muuta tapahtuneita, mutta tämän päivän rinnakkaiselon empaattisempi hyväksyminen muuttaa tavallisten palestiinalaisten ja Israelin juutalaisten asemaa.


Historian synnit ovat maksetut -
.. viimeinenkin Kolmannen Valtakunnan sotarikollinen on jo kuollut ja saanut viimeisen tuomionsa. On varmaa, että niin juutalaisten kuin palestiinalaistenkaan puolelta ei kaikkia sotarikollisia ole tuomittu, ainakaan kansainvälisessä oikeudessa. On elettävä tätä päivää ja hyväksyttävä mm. Lähi-idässä - molemmille luvatussa maassa - vallitseva tavallisten ihmisten elinoikeus maallansa ja tavallansa - toivottavasti purettavan muurin molemmin puolin.


Vihaa ei ratkaista vihalla,
vaan vahvemman hyväksynnällä ja anteeksiannolla. Juutalaiset tietävät ja ymmärtänevät tämän, koska ovat kestäneet vainot ja alistukset vuosisatojen ajan. Sokea omien asioiden jatkuva painotus ja ylivertaistus ei koskaan lopeta kateutta ja vihaa, varsinkaan mittakaavoissa, mitä historia tietää kertoa. Ylläpidetty pahanmuisto ja viha tekijöitään kohtaan jäytää pahemmin kuin myönnytys ja anteeksianto.
Meillä on kaikilla paikkamme. Emme kykene nykyisillä teknologioilla palloamme konkreettisesti ja taloudellisesti jakamaan täysin erillisiksi reviireiksi. Tunnustetaan toisemme ja jättäkäämme erilaisuudet kullekin tapojensa ja perinteidensä mukaisesti - toisiaan häiritsemättä - vaalimaan kunkin omaa yhteenkuuluvuutta.


...
JK.
"Asioista vapaasti ja ennakkoluulottomasti puhuminen ja keskusteleminen on avain ymmärryksen laajentumiselle. Herkkä aihe juutalaisuudesta on juuri nyt ajankohtainen ja se vaatii muutoksien mahdollistamiseksi uusia avauksia - "halki, poikki ja pinoon' tuottaisi tässä tapauksessa eheän ja rakenteeltaan kestävän talon asua, ... kullekin - on aika puhua asiat rohkeasti" --- otsikon kysymys lainauksesta oli nyt kysyttävä!


Kappalejako, otsikko ja väliotsikointi uudistettu 22. syyskuuta 2019

801 _ 7171

keskiviikko 1. elokuuta 2007

Rintamakenraalien vastuu ja kunniantunto


Olemme erään päättyvän aikakauden kynnyksellä – liika-ahneuden kita on nyrjähtämässä. Kansakunnat ovat valmiit taistelemaan tasaisemmasta tulonmuodostuksesta – ehkä ei niinkään meillä, mutta katsotaanhan mitä tapahtuu Etelä-Euroopassa, Kreikassa, Espanjassa jne … mitta on täysi. Liika-ahneus tullaan kitkemään pois, keinolla jos toisella. Muutumme oikeudenmukaisemmiksi – pakon edessä.

Kilpailu pitää huolen osaamisen eriarvoisuudesta – näin on aina ollut ja tulee olemaan. Kaikki me emme ole lääkäreitä tai tuomareita – osan täytyy olla suutareita ja räätäleitä, kaikkia tarvitaan. Tuloerot revähtivät – nyt se tullaan likeistämään äärilaidoiltaan. Kunnia ja vastuu ovat huomisen kiinnepisteitä, sillä kaikkia tarvitaan talkoisiin, joss huomioidaan täysilla luonto ja ympäristö.


Mutta, millaista olikaan vastuu ja kunniantunto tehtävissä, joissa kaikki oli laitettava peliin – tuolloin oli mobilisaation aika – puhallettiin yhteen hiileen; kuri oli kovaa, mutta asioista selvittiin selvää tekemällä – kunnia henkensä antaneille.

[ ... Tänään keskustellaan aktiivisesti palkoista, palkkaeroista, tehdystä työstä, vastuusta ja sen kannosta. Palkkaerot ovat suurentuneet ja vastuun rajapinnat hämärtyneet kvartaalien valvontaan; mihin on jäänyt vastuu yhteiskunnasta ja sen osallisista - kansalaisista, missä on se yhteenkuuluvuuden henki, jolla vanhempamme ja isovanhempamme pelastivat tämän maan? ... ]

Toisessa maailmansodassa käytiin maailmanhistorian suurimmat taistelut, joissa tulos ja vastuu olivat ehdottomia vaatimuksia. Henkilöjohtaminen oli yhteenkuuluvuuden ratkaisu. Työt tehtiin henkensä kaupalla antaen sen ainoan, mitä kullakin oli.



"Katselen mietteissäni kuinka suhtautuisi, jos tuollainen olisi vastaan tullut. Kuinka olisi hermo, vastuu ja taistelutahto kyennyt voittamaan pelon, mitä tämä II-maailmansodan tehokas rautahirviö tuolloin miehistössä aiheutti"

LINKKI KESKUSTELUUN ....... TIEDE
...


Rintamakenraali oli taistelurajapinnassa oikeasti kosketuksissa "asiakas-" tai oikeastaan viholliskuntaansa. Tämän päivän 'siviilikenraali' on tornissaan - nähden harvoin joukkojaan - niin omia, asiakkaita kuin vihollisiakaan. Kenraalilla oli johdettavanaan "yhtiössään" noin 10.000 alaista.


Tuloerot ovat suurentuneet

Ihmiset ovat todella eriarvoisia. Johtamista ei usein sen varsinaisessa merkityksessä ole. Johtamisen periaate on raha viivan alla, jos sitäkään. Johtaminen on liian usein omien etujen valvontaa.
Johtajat eivät ole riittävästi rintamassa kohtaamassa asiakastansa tai vihollistaan, kuten olivat sotien kuuluisimmat johtajat. Alaiset saavat aina motivoituneisuutta yhteisen tavoitteen edessä huomatessaan, että johto panee itseään peliin myös "taistelukentällä".


...
Neuvostoliiton marsalkka 
Georgy Zukov, saksalainen sotamarsalkka Erich von Manstein, sotamarsalkka Erwin Rommel, suuramiraali Karl Dönitz sekä Suomesta jalkaväen kenraali, 1. lk.:n Mannerheim ristinritari Erik Heinrichs (hän komensi Suomen kautta-aikain suurinta sotilaskeskittymää, Karjalan Armeijaa / 100.000 miestä), Karjalan kannaksen ratkaisutaistelujen komentaja, kenraaliluutnantti Karl Oesch ja kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari, 3. divisioonan päällikkö, kenraalimajuri Aaro Pajari.


Kenraaleiden päiväraha Talvisodassa oli 75 markkaa, kun miehistö sai 5 markkaa. Tuolloin bensiini maksoi 2,78 markkaa per litra ja naudanlihaa sai 7 markalla kilon.


Kunnia oli arvo kentillä,

jossa mies koki suurimmat tekonsa - siellä ei säästelty tai pakoiltu, vaan vastuu kannettiin viimeiseen saakka. Saksalaiset menettivät suurimman määrän kenraaleja rintamilla. Kenraali oli tuolloin divisioonansa, "yhtiönsä toimitusjohtaja" täydellä vastuulla. Vastuu ei ollut vain päämäärä, vaan myös henki, niin oma kuin alaistenkin.

Tämän päivän moni toimitusjohtaja useissa yhtiöissä ei itseasiassa tiedä juuri mitään yhteisestä vastuusta ja nimenomaan sen kannosta. Rintamilla vastuut kannettiin. Divisioonassa oli tyypillisesti 10.000 miestä, siis suuri 'osakeyhtiö'. Tuossa yhtiössä ei ollut yt-neuvotteluja, eikä myöskään lakkoja. Siellä oli tavoite, kunnia ja pakottava tarve menestyä tuhlaamatta omia voimia turhaan. Kaikilla oli tehtävänsä.


Kenraalit saivat myös palkkaa,
olivathan he vakinaisessa palveluksessa nauttien myös erilaisia etuisuuksia vastapainoksi vastuulle, jonka laajuus ja paino olivat eri dekadeilla kuin rauhanajan kvartaalipelinappuloilla, jossa yhteenkuuluvuudesta ei ymmärretä mitään, on vain raha, ei kunniaa ja panostusta täysillä yhtiönsä, 'divisioonansa' eteen.
Kenraalien nykypalkka on noin 6.000 - 10.000 euroa kuukaudessa, Talvi- ja Jatkosodassa palkat kenraaleilla olivat suhteessakin vähäisemmät. Suurimmat toimitusjohtajapalkkiot kaikkinensa tänään ovat luokkaa 100.000 - 400.000 euroa kuukaudessa.

...
[Z] Neuvostoliiton armeijassa kuuluisin marsalkka, Stalinin Suuren Isänmaallisen sodan aikainen luottomies Zukov komensi suurimmillaan armeijaa, jonka kokoista yhtiötä saa maailmalta etsiä. Zukovilla oli alaisia enimmillään yli kaksimiljoona. Zukov sai myös kuukausipalkkaa, tosin ilman veronmaksuvelvollisuutta. Palkka olisi tänä päivänä vastaavuudeltaan noin 30.000 euroa.
Zukovilla oli myös vapaa-panssariautoetu kuljettajalla, sekä esikunta. Vastuu seurasi jatkuvasti kintereillä. Vastuu oli miehistä, vastuu oli saavutuksista ja vastuu oli tavasta toimia, siten että ylipäällikön tahto toteutui. Zukov kantoi vastuunsa, ylennettiin Neuvostoliiton sankariksi useaan kertaan, sai ratsastajapatsaan ja paikan Stalinin "sydämessä".


[
M] Kolmannen valtakunnan vastine Zukoville oli von Manstein. Hän oli myös marsalkka ja komensi vajaata puoltatoista miljoonaa miestä. Von Mansteinin palkka oli vastaavuutena noin 20.000 nykyeuroa kuukaudessa samalla vapaalla-panssariautoedulla ja esikunnalla sekä sotilaspalvelijoilla kuin neuvostoliittolainen vastineensa.


Vastuu miehistä, vastuu esimiehelle, vastuu Isänmaalle ja vastuu miestensä hengistä oli raskas. Työaika oli jatkuva. Saksalaiset von Manstein kuten sotamarsalkka Erwin Rommel olivat ihailtuja miestensä silmissä. He antoivat itsensä kokonaan peliin, erityisesti Rommel. Rommel viihtyi aivan etulinjassa, hän kohosi vihollisen keskuudessa legendaksi.
Rommel sai palkkansa (nykyarvo noin 10.000 euroa kuukaudessa) ohella kantaa hinnan kunniastaan, uskollisuudestaan Isänmaalle, sen kaikkein kalleimmalla tavalla. Rommel riisti itseltään hengen vaihtoehtona teloituksesta omiensa taholta, ollen vainoharhaisesti epäiltynä korkeimman esimiehensä salamurhahankkeeseen.
Rommel kuoli syyttömänä. Hän jäi alaistensa mieliin esimiehenä, jolle joukot, sotilaat - siis alaiset olivat kaiken ratkaisu. Rommel menestyi loistavalla johtamistyylillään ja miehiään säästävillä taistelutavoilla.

...
Suomalaiset kenraalit rintamalla tekivät erityisesti Talvisodassa ja Jatkosodan -44 kesällä pienoisen ihmeen taistellen miestensä rinnalla sodassa, joka maksoi heille palkkaa ja päivärahoja noin 3.000 - 5.000 nykyeuroa kuukaudessa ilman optioita ja bonuksia. Tai oikeastaan heillä oli optio; se oli Isänmaan vapaus ja kunnia palvella maatansa.


Tuolloin oli vielä arvot, oli päämäärä,
oli kyky huolehtia alaisista ja kyky kantaa vastuu. Heinrichs, Oesch ja Pajari 1] tekivät sen, mitä heiltä odotettiin. He olivat mukana tehden tuloksen, jossa saavutettuja optioita ei kadehdittu, vaan koko kansa oli yhtenä miehenä ja naisena yhteisen asian puolesta tekemässä sen, mistä vieläkin suomalaiset voivat olla ylpeitä.

Palkka tai palkkiot, optiot sekä muut etuisuudet eivät olleet se ratkaisevin vaikute. Oleellista oli tehdä työnsä joukkueena, johtajana, vastuunkantajana ja esimerkkinä kunniantunnosta, jossa alaisten taistelukyky (työskentelykyky) ja hyvinvointi oli yksi päällimmäisiä tavoitteita. Tuolloin ymmärrettiin, kuinka tulos ja tavoite saavutetaan.


Tulos tehtiin yhdessä;
kurilla, komennolla, mutta kunnioituksella ja oikeudenmukaisuudella arvostaen kunkin panosta kuten omaansa. On huomattavaa, että osa reservin kenraaleista sai vain päivärahan, tuon 75 markkaa, sianlihakilo maksoi vuonna 1939 13 markkaa per kilo.

Kuinka nyt johdetaan rauhanajan 'divisioonia',
omia sotilaita yhtä kuin työntekijöitä, jotka samalla tavalla tekevät joukkona sen tuloksen, mitä odotetaan omistajilta? Suurena erona on se, että ennen sodassa tämä omistaja oli kansa ja valtio. Nyt se on pääoma, tuo raha, jolla ylläpidetään kulutusyhteiskuntaa ilman kunniantuntoa ja arvostusta joukkueesta, joka lopulta tänä päivänäkin tekee sen todellisen työn päämäärän eteen.

Mihin on kadonnut osalta nykypäivien "upseereista" - toimitusjohtajista kunniantunto ja aito vastuunkanto? Onko niin, että vasta suurimmat vaikeudet nostavat todelliset johtajat näkyville?



Ilkka Luoma




Kuva:
Digicam 024.jpg. 30.kesäkuuta 2003. 
Copyright by Irma Miettinen 2003. Kuvaa saa käyttää yllä olevan tekstin yhteydessä vapaasti.

Kuvateksti:
Venäläinen Sotka -panssarivaunu, joka oli vahva ja tehokas. Suomen miehet kohtasivat nämä sellaisella vastuulla, joka hakee vertaistaan tältä päivältä. Rivimies sai Talvisodassa 5 markkaa päivärahaa (bensiini maksoi tuolloin 2,78 mk/litra). Kuvan entisöity T-34 venäläinen panssarivaunu Kerimäellä Itä-Suomessa. Näitä tankkeja tuohoamalla punkaharjulainen Mannerheim-ristin ritari Eero Seppänen rivimiehenä ja 19-vuotiaana nuorukaisena teki sen, mitä meiltä odotetaan vaikeina ja totuuden edessä olevina hetkinä.


Kuvalinkki, missä Eero Seppänen on yhtenä Mannerheim-ristin ritareista laskemassa muistoseppelettä jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin arkulle LINKKI --->http://www.mil.fi/jalkavaenkenraali/data/images/40_press.jpg (julkaistaessa lähde mainittava)


Linkki jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin hautajaisista LINKKI ---
>http://www.mil.fi/jalkavaenkenraali/281.dsp (julkaistaessa lähde mainittava)