perjantai 1. helmikuuta 2013

Väkevä Sauli - Kekkosen haamuna


Kansa äänesti Sauli Niinistön komeasti presidentiksi ja armeijan ylipäälliköksi. Kansa oli ollut myös hyvin ennakkoluuloton ja sukupuolisesti tasa-arvoinen – nainen 0] johti symbolina maatamme 12 vuotta – ja hyvin johtikin, kansa oli saanut sitä – mitä tilasi.

Nyt politiikan pienet äänitorvet kiihkoissaan huutelevat presidentti-insituutiolle lopun alkua. Kansa on suurena enemmistönä toista mieltä. Onkin oivallettavissa, että aika-ajoin on otettava aihealueita esille, joilla ei ole mitään tekemistä todellisten yhteisten asioiden kanssa – muodikkaasti toki vapaa keskustelu on sallittua ja mielipiteitä julkistellaan.

Kokenut kansa kaipaa Kekkosta ja nimenomaan enemmän valtaa Niinistölle 1], mikä Urho Kekkosella 2] ja vielä Mauno Koivistolla 3] oli. Koivisto halusi purkaa parlamentarismin nimissä valtaansa – tehden alun kehitykselle, jossa presidentistä on vaara tulla silkkinauhojen leikkaaja.



Kaikissa vahvoissa maissa on vahva johtaja 4], niin oli meilläkin ja kansa kiitti. Oli kansasta mukavaa nähdä ja kokea, kun Kekkonen myllytti – se sai aikaiseksi politiikan lattiatasolle ja osaan toimittajistakin traumoja, joita on nyt purettu mielenterveytenä ja vallan riisumisena, jottei myllytyksiä enää tapahtuisi.



Sauli Niinistö on näköisensä presidentti ja sai valtavan kansansuosion – saihan kansa suoraan päättää kenet halusi ja halu oli tällä kertaa harvinaisen yksimielinen – sotaväkikin sai karismaattisen ”upseerin” ylipäällikökseen, ... oli ikäänkuin havaittavissa, että kunniakomppanian huudossakin oli enemmän ylpeyttä kuin aiemmin.

Suomessa on ainakin kaksi asiaa, joissa kansa on paljolti yksimielinen – vahva presidenttiys ja elo ilman Natoa – kansa on tyytyväinen Niinistöön ja kansa ei halua USA:n johtamiin sotiin Naton jäsenenä *].



Suuri arkikansa ei halua luopua presidentistä –

kansa haluaa johtajan, joka voisi aika-ajoin ojentaa politiikan kähmintäkiemuroihin eksyneitä lahjus- yms. pyrkyreitä, joille omien pelien pyörittely on monille miltei arkipäivää – joukkoon sattuu myös paljon asiansa oikeasti osaajia ja äänestäjiensä asialla olevia. Kansa rakastaa oikeudenmukaista ärähtämistä. Ihmisten pitäisi saada luottaa, luottamus eduskunnan istuntosaliin on osin alamaissa.

Joskus kansasta tuntuu, että sitä viedään kuin ”kuoriämpäriä” – ja tuo kuoriämpäri haluaa jonkin olettamusturvan – edes henkisenä johtajuutena, jolla olisi arvot – ne paljon puhutut, heikompaa ja syyttään ahdingossa olevan puolustavat arvot.

Saatamme vielä nähdä ajat, jolloin presidenttimme valtaoikeuksia 5] palautetaan – siksi suuria muutosasioita on ovemme takana. Tuolle ovelle pitää saada vartija, jonka sanaan voidaan luottaa ja sellainen tien näyttäjä, jonka harkinta ulottuu oikeasti yli kaikkien puoluerajojen. Niinistöllä näyttää olevan kyky katsoa horisonttiin yli puoluepelien ja kalluppimittarointien.



Myöhemmin kasvanut mahtisaari

Presidentillisen tasa-arvon nimissä on tuotava esille kansainvälisesti kunnostautunut, rauhan-nobelisti Martti Ahtisaari – Koiviston varjosta vähäeleinen presidentti yhdeltä kaudelta ...



Loppusanat

Eduskunnan istuntosalipolitiikka on repinyt kansakuntaa kahtia – presidentti voisi kyetä parsimaan palaset takaisin yhteen. Kansa on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki  – ja hommahan aloitetaan äänestysintoa nostattamalla.



Ilkka Luoma

Kansalaisaktivisti


US      AL


Sent

Sent: Thursday, January 31, 2013 8:58 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Kansa kaipaa kekkosta ja Niinistölle valtaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti