lauantai 2. helmikuuta 2013

Näyttätaloudesta luonnostaan sopeutumistalouteen


Evoluutio on sopeutumista. Voimme tutkia ja havainnoida maailmaamme omista ja muiden näkökulmista – yleensä huomioimme vain oman tulokulman tuotantoon, voittoon ja lisääntyvään kasvuun. Näin tekee luontokin – tosin heillä siellä on hallitsemattoman kasvun rajoitteet ja kilpailun mukanaan tuoma populaatiovähenemä eli -rajoittaja.

Me elämme juuri nyt talouden kasvuhokeman aikakautta. Kaiken pitäisi kasvaa. Kun olemme huomanneet vihdoin, ettei rajallisesta saa loputtomuutta kuin harmonisena kiertona, olemme oivaltaneet hyötysuhteet, automaation ja resurssimaksimoinnin – siis enemmän vähemmällä – tähän sisältyy se ihmiskunta-ahneus 1].



Kulutusintomme lähtee näyttö- ja vertailutalouden filosofiasta

Emme halua jäädä jälkeen muista, meidän on kyettävä näyttämään kykymme, ja nyt me näytämme niitä materiaalisilla saavutuksilla. Suurempi talo, enemmän neliöitä, kaikki mukavuudet mökille, leikkimökin kokoinen pihagrilli ja heinäladon kokoinen citymaasturi.

Evoluution sopeuma järjesti uskomattoman lajikirjon monimuotoisuuden, biodiversiteetin 2] siniselle planeetallamme, jossa vesi virkisti elollisuuden ja hiili tähtien sisuksista ajattelukyvyn nähdä muutakin kuin oma napapiiri – kun 300 suttakin 3] on Suomen 5,4 miljoonan ihmisen seassa liikaa. Emme ole vielä oivaltaneet, että Telluksemme ei ole kokonaan meidän.



Sopeutumistalous


Biosfääri elää jatkuvassa niukkuudessa – vain silloin tällöin on tällä kokonaisuudella maistuva yltäkylläinen jälkiruoka tarjolla, jonkin lajin ylituotannollisena lisääntymisenä (olemmeko me muuten siinä nyt?) – Biomassojen keskinäissuhde on maapallollisen ”hyvinvoinnin” lähtökohta – mehän ihmisinä olemme vain häviävän pieni osa siitä.

...

Taloussuunnittelumme lähtee tänään voiton ja tuotannon maksimoimisesta

Uusi uljas talouselämä lähtee sopeutumisesta kahteen asiaan:

Maapallollisesti katsottuna tarpeemme tulisi tyydyttäytyä biomassamme suhteessa muuhun eliökuntaan ja ihmisnäkökulmasta kansallisten populaatiomassojen 3] keskinäiseen tasa-arvoon nähden – mikäli haluamme vielä ylläpitää kansallista valtioajattelua.

3] Populaatiomassalla tarkoitetaan kansakunnan ominaispainoa eli helpommin ilmaistuna väestömäärää; esimerkiksi kiinalaiset hallitsevat ihmasmassasta suhdetta 1,354/7,12 – ja meille suomalaisille lohkeaa noin 0,0054/7,12 – EU:lle noin 0,502/7,12.



Massiivinen luonto

Luonto massiivisena toimijana ei koe ”kansasallisvaltioajattelua”, vaan ainoastaan reviirinäkökulman 4] – kukin puolustaa sopeuma- ja kilpailukäyttäytymisellä omaansa eli suhteellista reviirialuettaan, ts. hankinta- eli ansaintareviiriään.




Haluammeko massiivisesti lisää?

Taloutemme kasvuhokemana ei ole koskaan tyydyttyneessä tilassa, koska haluamme lisää, lisää ja kasvun täytyy kasvaa. Tämä tie romahtaa, koska lopulta ”tyhjästä on paha nyhjästä” (loputon kasvuhuuto johtaa lopulta 0 – käyttökelpoisiin varantoihin 5]).

5] Vain rahaa eli ostovoimaa voidaan luoda tyhjästä - http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/92553-ekp-painaa-tyhjasta-rahaa -


Sen sijaan uusi sopeutuva talouskulttuuri perustuu täyteen biosfäärikestävyyteen,
jossa aiheuttamamme ympäristöjälki korjautuu täysin toimestamme 6] – ja kukin materiaalikäyttö palautuu lopulta luonnonkiertoihin aiheuttamatta mitään luonnosta poikkeavaa ympäristömuuntumista.

6] Turhuus- ja haittatarrat joka tuotteeseen! - http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/01/turhuus-ja-haittatarrat-jokaiseen.html -


Energiantarve tulee tyydyttymään puhtaasti auringosta ja maan vetovoimasta

Yksinkertaista, mutta edellyttää resurssien uusjakoa ja uusajattelua – joudumme luopumaan eli saavutettua etuutta ei voida säilyttää, sen ollessa ylirasite ympäristölle, joka meidät viime kädessä loi ja elättää.


...
Asiasta kiinnostuneille lisäluettavaa


...

PS

Voimme käyttää sopeutumistaloudesta myös nimistystä sopeumatalous tai jo yleisemmin käytössä olevaa huomiotalous -sanaa, josta voidaan myös johtaa sana huomioimisen talous. Jari Sarasvuo käsittää huomiotalouden kuitenkin erilaiseksi kuin tämä kirjoitus, jossa luonto ja biosfääri on määrittävässä asemassa tavoiteltaessa sopeumataloutta.



Ilkka Luoma



AL    US

...
Sent
Sent: Friday, February 01, 2013 4:51 PM
Subject: TALOUSMIELIPIDE - Vertailutalouden jälkeen sopeutumistalous
...


Vertailutalouden jälkeen sopeutumistalous

(Oivalluksen kasvaessa on huomattu, ettei "loputonta kasvua" ole - lisäksi tunnustusta saa yhä enemmän luontoympäristön arvostus, joka tosiasillisesti elättää meidät täysin)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti