sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Suomi on niin idästä kuin lännestä – emme halua kuulua Natoon


Aika-ajoin Nato falsetoituu poliitikkojen huulille – nyt Ruotsista tehtiin syntipukki, kun se ei tarkoituksella huomannut venäläisiä ärsykekoneita kansainvälisessä ilmatilassa. Pelko kiihkeytyi poliitikkojemme päähän, jos Ruotsi 1] sittenkin haluaa Natoon – ja me jäämme yksin.

Aikoinaan Ruotsi jätti meidät traumaattisesti yksin, kun se halusi ”suomenniemen” puskuriksi itsensä ja Venäjän väliin -vuosi oli 1809. Myöhemmin olemme turvautuneet Saksaan, joka onkin pelastanut meidät jo neljästi.


Tänään me emme ole riippuvaisia Ruotsista kuin kaupan osalta ja se on paljon – samoin olemme voimakkaassa riippuvuussuhteessa Venäjän kauppaan ja venäläisten turistien eurovirtaan. Samoin pitkä itäraja tyynnyttelee kansan enemmistön vastustamaan jatkuvasti Natoon liittymistä – tänään näyttää siltä, että poliitikkojamme ei tämä kansan mielipide kiinnosta.


Kuka tai mikä on meidän vihollinen?

Nyt epäillään, ettei Suomi, kuten Ruotsikaan kykene vastustamaan eli puolustautumaan hyökkäykseltä. Pitäisiköhän ensin määrittää hyökkääjä eli mahdollinen vihollinen? Suomen osalta se tuskin on Viro, ei saata olla Ruotsi eikä Norjakaan. Jäljelle jää Venäjä.

Venäjää vastaan ei kummallakaan 'ei-natomaalla' ole muutoinkaan mitään mahdollisuuksia. Miksi muuten Venäjästä luodaan uhkaa meille 2] – milloin viimeeksi Venäjä on käynyt sotaa – jos vertaamme USA:han?


Ennen vihollisuuksia

Suomi on erikoismaa – olemme idän ja lännen vedenjakajalla 3], olemme samalla lähtöisin niin idästä kuin lännestä. Tänään merkittävimmät kauppakumppanimme ovat Venäjä, Ruotsi ja Saksa. Saksakaan tuskin hyökkää kimppuumme. Venäläisiä turisteja sen sijaan tulee rahoineen niin paljon maahamme, että se voitaisiin tulkita jonkinlaiseksi ”invaasioksi” - eduksemme. Annetaan tämän edun jatkua.

Kaupankäyntiin hyödyllisesti keskittynyt etuja saava valtio ei hyökkää kauppakumppaninsa kimppuun, mikäli liiketoimet sujuvat molempia tyydyttäen. Ainakin meitä suomalaisia se tyydyttää – lisääkin otetaan vastaan; mekään emme siis hyökkää venäläisten kimppuun; korkeintaan oikeussaleissa, kun liiketoimista kaikesta huolimatta kärhämää syntyy.


Radikaalisti

Voimme ajatella puolustustamme myös hyvin radikaalisti. Vanha kiinalainen sotapäällikkö Sunzi (Sun Wu) 4] sanoi jo tuhansia vuosia sitten: ”Ellet saa vihollistasi voitetuksi – ryhdy tälle kumppaniksi” -tässä piilee meille suomalaisille viisaus - ”toisiasioiden tunnustaminen on viisauden alku5] (presidentti J.K.Paasikivi).

Radikaalisti voimme uusia vanhenevat aseemme venäläisiltä ja kiinalaisilta. Venäjä tekee kiistatta maailman parhaita lentoaseita; hävittäjiä ja rynnäkkökoneita. Kiinalaiset tekevät huomenna parhaita maavoimien aseita – lisäksi Kiina ja Venäjä satsaavat yhdessä aseistuksen kehitykseen – ja näiden valtioiden yhteissuunnitteluvoima ylittää amerikkalaisten kyvyt. Sitä paitsi Venäjän ja Kiinan aseet ovat huomattavasti halvempia – ehkä puolet amerikkalaisista.

Mikäli valitsemme venäläis-kiinalaiset aseet, on varmaa, että maat suhtautuvat hyvin myönteisesti meidän tuotteisiimme – elämmehän viennistä ja nuo maat yhdessä ovat maailman suurimpia markkinoita. ”Osoita myötämielisyyttä, niin saat lahjaksi huomaavaisuutta”. Elämme kiinalaisten vuosisataa – ja Kiina on seuraava maaiman ykköstalousveturi.


Kansan päätösvalta

Sodassa itse arkikansa kantaa suurimman vastuun omasta puolustuksesta – kansa kantaa myös suurimman hinnan sodasta. Vaikka sota ei olisikaan rintamasotaa – olisi se sississotaa, jossa me pärjäämme – oli vihollinen kuka tahansa; tämä perustelee lakisääteistä asevelvollisuusarmeijaa ja -reserviä.

Meidän on ylläpidettävä vahvaa uhkaa kenelle tahansa viholliselle, että ”korpien ja metsien kätköistä se sissi löytyy” - tarvitsemme miehistövarusteita ja suurta henkilökohtaista tulivoimaa – nopealiikkeisenä.

Lopulta kansa päättäkööt minne liittoudumme. Nyt heti on annettava kansalle viesti kansanäänestyksestä, joka sitoo myös poliittisia päättäjiä. Kansalle se, mikä kansalle kuuluu. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö jo vihjailee tähän suuntaan.


Suurisuiset poliitikot!

Nyt poliitikot puhuvat suurella suulla ymmärtämättä näkökykyä, joka erottaa metsän puilta. Nato on tänään USA johteinen sotilaskone, jonka yleiseurooppalaisella maineella käytetään erilaisissa meille kuulumattomissa sotatilanteissa – muun muassa Afganistanissa.

Suomella ei ole varaa puuttua ja sekaantua muiden ulkopuolisten sisäisiin asioihin eikä heidän sotiinsa. Sen sijaan pyydettäessä voimme YK mandatoinnilla hoitaa YK-rauhanturvaamistehtäviä, mikäli molemmat / kaikki vihanpidon osapuolet niin haluavat.


Eurooppalainen ”sotilasyhteistyö”

Suomi on EU:n jäsen ja sen myötä myöhempi liittyminen EU-eurooppalaiseen puolustusyhteistyöhön on harkinnan arvoista, varsinkin, kun saksalaisjohteisesti kokonaisvaltaiseen Euroopan rauhantakuuseen liittyisi myös Venäjä. Niin kauan kun Saksa ja Venäjä ovat väleissä, vallitsee Pohjois-Euroopassa rauha.

Meidän suomalaisina ei ole mitään syytä ”järkyttää” tätä pohjois-eurooppalaista rauhanaatetta liittymällä kansan tahdon vastaisesti Natoon – vieläpä sellaiseen sotilasliittoon, jolla on kolmannessa maailmassa arveluttava ja sotimisherkkä maine.


Kansalaisiamme on syytä kuunnella herkällä korvalla!

Me olemme itseemme luottavia suomalaisia ja osaamme elää sovussa, kauppaa tehden velivenäläisten kanssa 6] – olemme erikoisasemassa, ja meihin luotetaan. Emme tee mitään hätiköityjä päätöksiä ja kansaa on syytä kuunnella herkällä korvalla.



...
VIITTEET
1] [2013] Ruotsikaan ei halua Suomea Natoon! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/01/ruotsikaan-ei-halua-suomea-natoon.html -
2] [2007] Miksi Venäjästä luodaan aina uhkaa ja haasteita? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/03/miksi-juuri-vaalien-alla-venjst.html -
5] Tämä kuuluisa sananparsi istuu suomalaisuuteen paremmink uin hyvin – olemme aina ymmärtäneet mitä merkitsee 1200 kilometriä pitkä raja suurvallan kanssa → ”Paasikiven ja Kekkosen linja
6] [2006] Suomen ja Venäjän yhteinen historia ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/08/venjn-ja-suomen-yhteinen-historia-ja.html -


...
EXTRAT – Natoon liittymättömyyttä tuutin täydeltä – vuosien varrelta ---



...
Ilkka Luoma



...
Sent

Sent: Wednesday, May 08, 2013 1:20 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Nato-asiassa täytyy kansaa kuunnella herkällä korvalla!
...



Suomi on niin idästä kuin lännestä – emme halua kuulua Natoon
(Media on jälleen hoksannut, että Nato on olemassa ja Venäjä muodostaa meille uhan)



...
ALUS
BLOG 18129 IL
---08052013---

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti