Näytetään tekstit, joissa on tunniste armeija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste armeija. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Armeija palauttaa järjestyksen demokratian kriisissä?


Yleensä armeijat ovat perustettu valtion turvallisuuden vahdiksi ulkoista uhkaa vastaan. Moni armeija ei edes osaa operoida oman maan sisällä omia kansalaisia vastaan. Egyptissä armeija otti ”pelastajan” roolin ja lopetti väkivaltaisuudet omien kansalaisryhmien väliltä (?) – onko nykyaikana armeijoiden rooli vaihtumassa myös meillä ”kansalaisälykkäissä demokratiamarkkinatalousmaissa”?

Egypti koki Tunisiasta alkaneen ”vapauden aallon”, jota arabikevääksikin on kutsuttu. Länsi ja USA ovat voimakkaasti puuttuneet tähän peliin, vaikka kyseessä on aina ollut kunkin maan oma sisäinen asia. USA:n ja lännen armeijat, lähinnä ilmavoimat ovat hanakasti iskeneet ”vihollisen kimppuun”, mutta minkä vihollisen?


Egypti sai kansanäänestyksessä presidentin – Mohamed Morsi´n,

joka oli vapaissa vaaleissa antanut kolme vaalilupausta. Presidentin vastustajat olivat nyt sitä mieltä, että nuo lupaukset jäivät toteuttamatta – olihan aikaakin annettu jo reilu vuosi – jonka olisi pitänyt riittää. Ei riittänyt, ja ilmeisen islamistimyönteinen ja itsevaltainen meno oli syössyt Egyptin valtion talouden ”kriisiin” – tai ainakin niin haluttiin presidentin vastustajien taholta kertoa.


Onko vaalilupausten rikkominen oikeutettu syy marssittaa armeija kaduille –
nimikkeellä kansakunnan sisäinen turvallisuus ja järjestys? USA:ssa tätä turvallisuutta valvotaan ympäri maailmaa urkkimalla toisten suvereenien valtioiden ja niiden hallintojen asioita sekä tarvittaessa isketään  miehittämättömin sotakonein ”vihollisen” kimppuun.


Egyptissä armeija on tunnetusti vahva,
jo presidentti Gamal Abdel Nasserin1] ajoista lukien, jolloin sotimisen taitoa harjoiteltiin Israelin kanssa. Nyt Israel seuraa huolestuneena islamistien 2] nousua kaikkialla arabimaailmassa (muuallakin) – ja näyttääkin siltä, että niin Kiina kuin Israel eivät ole nyt kommentoineet vallankaappausta millään tavoin – tosin eri motiivein. Israelille on edullista, etteivät islamistit nouse liiaksi valtaan ja Kiinan historiallisiin ominaisuuksiin on aina kuulunut puuttumattomuus muiden suvereenien omiin sisäisiin asioihin.


Egypti oli suurvalta joitain tuhansia vuosia sitten,
jolloin ei ollut Israelia – eikä keskittynyttä juutalaisasutusta. Egyptiläiset olivat mahtinsa huipulla suurien faaraoiden aikana 3] – siitä on syntynyt jopa oma historian osa-alue, egyptologia 4]. Egyptin historia, kulttuuri ja yhteiskuntajärjestelmät ovat esimerkiksi USA:han nähden iältään kymmenkertaiset.

 

Joka tapauksessa nyt armeija otti järjestyksen käsiinsä Egyptissä,

asetti väliaikaishallinnon ja lupasi uusia vaaleja niin presidentin kuin parlamentinkin osalta – siis suunta demokratiaan, mutta kuinka hyvin kaltaisemme länsidemokratia 5]  istuu näihin valtioihin, joiden tuhansia vuosia vanhat kulttuurit ovat perustuneet mieluumminkin faaraoihin, keisareihin ja kuninkaisiin, joilla oli rajaton valta.

Miten uskonto tuo omat sävynsä tähän keitokseen, jonka kiehumispiste näyttää olevan jo ennen 100 astetta?


VIITTEET


 


PS
Onko meillä Suomessa [!] armeija, joka voisi puuttua maan hallituksen eittämättömiin virheisiin ja ongelmapesäkkeisiin, joiden syyt ja ratkaisut ovat viemässä kansakuntaa ajattelemattomaan suuntaan ja jopa taloudellis-inhimilliseen katastrofiin – olisiko oikein, jos Suomessakin vaalilupaukset rikkonut hallitus [ ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/03/onko-meilla-varaa-yllapitaa.html -  ] keikautettaisiin vallasta vetoamalla kansakunnan turvallisuuteen ja järjestykseen – ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä  satiirisella kyynisyyshuumorilla …


EKSTRA
Valvonta, urkkiminen, vakoileminen ja maailmanlaajuinen jahtaaminen sekä lopulta rangaistus – mutta mistä sekä mitä muut sanovat!  ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/143850-ansaitseeko-snowden-kuolemantuomion  -


EKSTRA II
Lujin yhteenkuuluvuus syntyy oikeudenmukaisesta kurista!” – nythän Egyptissä yhteenkuuluvuutta huudetaan monista ryhmistä, niin muslimiveljeksistä, armeijasta kuin erotetun presidentin vastustajista sekä –kannattajista! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/72089-lujin-yhteenkuuluvuus-syntyy-kurista -

 


Ilkka Luoma

 



AL Fb US
BLOG 20 571 |  1 543  - IL
---05072013---

 

 

 

 

509

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Hivutetaanko Suomea Natoon?

Vastaus otsikkoon on hyvin selkeä kyllä – toistaiseksi vallassa olevien poliitikkojen joukosta löytyy kosolti poliitikkoja, jotka eivät ole mielipiteessään rehellisiä kansalle, vaan luikertelevat hymistyksissään vastaamattomuuden taakse. Kokoomus on ainoa rehellinen puolue, se kertoo suoraan haluavansa Natoon.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajaa perussuomalaisten Jussi Niinistökin pyöritteli (YLE-Päivän kasvo ohjelmassa) tyypillisen poliitikon tavoin sanaa hivuttaminen, kielsi sen, vaikka tietää erinomaisesti, että armeijaamme on vuosikaudet valmisteltu natoyhteensopivaksi, jotta heti, kun kansa saadaan ”vaihdetuksi” – liitytään oitis sotaisimpaan (jäsenmaidensa taholta) sotilasliittoon, mitä pallollamme on.


Natojohtaja USA on tappanut eniten vieraiden valtioiden siviilejä viimeisten 60 vuoden aikana

On tunnettua, että USA natojohtajana on sotinut miltei yhtäjaksoisesti II Maailmansodasta lukien – puuttuen esimerkiksi juuri nyt Syyrian tilanteeseen, arvellessaan, että taistelukaasuja on käytetty – tietämättä kuka käytti ja miten paljon. Muistamme USA valheet Irakin osalta – jopa YK:n yleiskokouksen edessä esitettiin ”todisteita”, joilla ei ollut totuuspohjaa.


Taktiset ydinaseet suunnataan Suomeen

Natoon liittyminen tuo välittömästi ydinaseiden kohdentumisen Suomeen – Venäjä, puolustaakseen itseään laajenevan Naton edessä suuntaa ydinarsenaaliaan nimenomaan natojäsenmaihin, koska on oletettavaa, että Suomikin ”joutuu” ottamaan vastaan ohjusasemat ”savitaipaleelle”. Natomaat ovat myös terroristien maalikohteita – kuten lähihistoria hyvin kertoo.


Miksi maatamme hivutetaan Natoon?

Monet poliitikot väittävät, että kansa ei ole täydessä ymmärryksessä mitä Nato on. Useat poliitikot väittävät, ettei Natosta ja siihen liittymisestä ole keskusteltu riittävästi. Riittävyys ilmeisesti peilautuu kannatusprosentista – jos kannatus olisi myönteinen Natolle – varmaan kansa on silloin täydessä ymmärryksessä ja asiastakin on puhuttu riittävästi.


Hivutus on taktiikka,

jolla uskotaan väsytettävän kansa ja kansalaismielipiteen syntyminen, jotta päästää livauttamaan hakupaperit sisään, kun kansan tarkkaavaisuus herpaantuu. Kansalaiset ovat tähänkin vastanneet hyvin vakaalla mielipiteellä - Ei, vuodesta toiseen.


Meillä ei ole pelättävää, jos noudatamme presidentti J.K. Paasikiven kuuluisia sanoja

Kansakuntamme tavallisina ihmisinä ei pelkää ainoaa ”uhkaamme” tai tehtyä uhkaa 1] – Venäjää. Me tiedämme Venäjän karhun ja tämän turistirahat Itä-Suomeen (ja lisääntyvästi muuallekin) sekä kauppatavaravirrat suuntaan ja toiseen. Aktiivinen kauppias ei ehdi sotia – sen on tehtävä liiketoimia, ja nyt olemme saamassa Suomeen jälleen venäläisen ydinreaktorinkin, jopa venäläiset laitoksen osaomistajiksi omistajiksi. ”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku” – Paasikivi.


Kuunnellaan Saksaa herkällä korvalla

Saksa haluaa oman Eurooppa puolustuksen, kutsutaan nyt sitä vaikka EU - Natoksi – vain yhdellä muutoksella – USA korvautuu Venäjällä. Saksa jos mikä tietää, mitä on verinen sota Venäjän (Neuvostoliitto) kanssa – he kävivät maailman historian raaimman ja tuhoisimman sodan 1941-1945. Saksa ja Venäjä ovat Euroopan rauhan takuumiehet ja Itämeren alittava kaasuputki niiden rauhanpiippu – niin kauan kuin siinä kulkee kaasua, ei ainakaan Pohjois- ja Keski-Euroopassa sodita.


Miksi eräät poliitikot ja media työntävät väkisin Suomea Natoon?

On historian painolasteja, jotka jäytävät monien mieliä – oli muun muassa kekkosaika, jolloin esimerkiksi kokoomuslaiset saivat niin pahoja traumoja, ettei niistä tahdota edes toisessa eikä kolmannessa polvessa päästävän eroon. Presidentti Urho Kekkonen 2] oli tuolloin huomattavasti vaikeammissa olosuhteissa rauhamme takuumies, joka osasi hoitaa velivenäläiset.


Kuka hyökkää Suomeen ja miksi?

Kukaan kokoomuslainen ei ole ikinä kertonut kuka hyökkäisi kimppuumme ja miksi juuri Venäjä sen tekisi – kansa on tämänkin ymmärtänyt, koska olivat isinä ja isoisinä kuluttamassa suurvalta-armeijaa 1939-40 ja 1941-44. Tosin Saksa auttoi meitä niin helmikuussa 1940 ja kesällä 1944, ratkaisevasti.


Voisiko presidenttimme ottaa ohjat käsiin?

Ymmärtääksemme tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä on oma sanansa sanottavana natoasiaan – voisiko hän koko kansan presidenttinä antaa painavan äänen ja lopettaa tämä hivutus – ja ottaa ohjat ja ilmoittaa, ettei Natoon liitytä ilman kansanäänestyksen puoltavaa kannanottoa. Se olisi Saulilta miehen työ, jota tämä suuri natovastustajien joukko odottaa.


Osa mediasta ja eräät kansasta erkaantuneet poliitikot vihjaavat kansan ymmärtämättömyydestä

Meillä on muutakin tekemistä kuin kuunnella median puolivillaisia vihjailuja kansakunnan ”pihalla olosta ymmärtämättöminä mitä tämä Nato oikeastaan merkitsisi” – tässä osuu median upottavasti sanonta: ”Kyllä kansa tietää” – ja sen suomalaiset ovat useasti ja selkeästi ilmaisseet.


VIITTEET
1] Miksi Venäjästä viritellään aina uhkakuvia? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/03/miksi-juuri-vaalien-alla-venjst.html -


EXTRA
Natoa kansan riveistä tuutin täydeltä ~

Suomalainen ei pelkää Venäjää – jäänteenä voi olla epäluuloa


PS
Miksi muuten länsimaat, USA:n johdolla haluavat sotkeutua itsenäisten ja suvereenien valtioiden sisäisiin asioihin?



Ilkka Luoma


Sent


Sent: Friday, June 14, 2013 9:11 PM

Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Hivutetaanko Suomea Natoon?
...

Hivutetaanko Suomea Natoon?

(YLE julkisti uusimman kansalaismielipidetutkimuksen Natosta ja siihen liittymättömyydestä ~52-59 prosenttia sanoi ei ja epävarmojen määrä oli suunnilleen sama kuin aiemminkin – merkittävää oli se, ettei Ruotsin mahdollinen liittyminen  Natoon tuntunut missään [59%] – kansalaisemme olivat edelleen samaa mieltä enemmistönä, ettei liitytä)




AL – Fb – US
BLOG 19 663 |  1 381 – IL

---14062013---

perjantai 25. tammikuuta 2013

Polttomerkitty mieli kapinoi!


Kätköksissä oleva kiltteys ja vilpitön sinisilmäisyys kasvatti surumielisyyteenkin joskus vaipuvan urospuolustajan nousemaan kapinaan – mutta usein vain perhettään ja sukuaan kohtaan. Henkinen voima ei aina saattanut riittää muuhun – ja seuraukset olivat nähtävissä pakoon juoksevina vaimoina, äiteinä ja lapsina. Mies oli purkanut itseään.

Reviiripuolustus oli kiihkeimmillään monille isillemme ja isoisillemme Talvi- ja Jatkosodassa – tuolloin oli tosi kyseessä ja rintamilla koettiin vastuuta, velvollisuutta sekä pelkoa että epätietoisuutta – oliko naapurikomppania jo jättänyt asemansa ja mitä me nyt teemme – näin syntyi tarinoita myös karkureista – tosina ja huhuina. Sotiemme mies oli rintamalla keskimäärin uhrautuvainen ja puolusti reviiriään, kotiaan ja perhettään.

YLE 1 esitti tunteikkaan kertomuksen Case Ovaska 1] – rintamasotilaasta, joka jätti asemansa Viipurissa 1944 ... tuntien loppuelämänsä häpeää, tuskaa ja toverien ”jättämisen” tunnetta. Historia on julma, se näkee vain merkinnät sotapäiväkirjoissa; sen sijaan se ei näe merkintöjä pahasta olosta, mitä taistelija sisuksissaan tunsi – mutta vaimo, lapset ja perhe näkivät ja kokivat, kun isä ja aviomies purki pahaa oloansa.

1] Isien sota – case Ovaskahttp://areena.yle.fi/tv/1320587    ----!


Kunnia ja häpeä

Menneinä aikoina tunnettiin kunniaa, häpeää ja vastuuta kuin velvollisuuttakin. Väärin perustein heitetty epäilys turmeli monen kunnon miehen sielun – oltiin merkittyjä – eikä voimat jaksaneet oikaista virhettä. Virhe oikaistiin perheelle, jonka lapset kantoivat usein isän taakkaa omaan elämäänsä ja vieläpä mahdollisesti kolmanteenkin polveen, jopa monikertaistuen.

Tänään moni on toimeton, oleilija-oleskelija ja luukulta luukulle seilaava – ei ole tarmoa, ei kohdetta eikä tavoitetta – isäin tuntemukset jäytävät – ukin hätä, pelko, väkivalta ja pahaolo synkistävät mielikuvaa hyvästä maailmasta. Verenperintö voi olla ”paha tai se voi olla hyvä” – kestokyky sen kantamiseen on yksilöllistä – perintö kulkee suvussa ja pahaolokin voi kasvaa.


Talvi- ja Jatkosodan miehet puolustivat isänmaatansa,

kukin tavallansa ja voimillansa. Kaikki eivät olleet kestäviä karhuja, osa oli heikkoja – olemmehan inhimillisiä. Yhteinen piirre heillä kaikilla oli – he puolustivat evolutiivisesti vuosimiljoonien perintäpainoista reviirimielikuvaa.

Varsinkin maaseudun pojat olivat tottuneet omaan maahan, peltoon – omaan pihaan ja oman pihan turvallisuuteen. Oma piha oli reviiri, se oli pyhä ja perheelle jyvitetty –sinne ei ollut vieraalla asiaa – ilman lupaa.


Tänään velloo käsittämättömällä pöhinällä julkihuutelu rasismista,
vaikka Suomessa sitä asiallisesti ottaen kokoomme nähden ei edes ole 2]. Meillä on vain reviirit ja niiden puolustus – niin meillekin tulleet puolustavat reviiriään, niin kotona kuin omalla uudella maallaan, minne tultiin paremman elämän toivossa.



Voisimme unohtaa turhan kiusaamisen asiasta, jota ei merkittävästi edes ole olemassa – voisimme sen sijaan nostaa keskustelua hallitusta reviiriajattelusta, jossa sopu sijaa tekee ja kunnioitus toistaan kohtaan hyväksyntää saa.


Yksikään ihminen ei ole alkujaan paha –

jokaisen kaksivuotiskuva on täynnänsä lämpöä, herkkyyttä, vilpittömyyttä ja kirkasta katsetta huomiseen – jossain vain reviirien rajat ovat myöhemmin rikkoutuneet 3] hallitsemattomalla tavalla. Ymmärtäkäämme luontoa ja evoluutiota, joka rakensi miljoonia vuosia vanhan reviiripuolustuksen – turvaksemme; jokaisen yksilön, perheen ja suvun kuin yhtenäisen kansakunnan turvaksi.



Meissä on vaikeita, helppoja sekä vähemmän vaikeita yksilöitä –

jokainen on laulunsa arvoinen, kuten tunnetussa esityksessä 4] vankasti ilmaistaan. Jukurit ja herkät ihmiset, joita on paljon – tarvitsevat ja ansaitsevat sellaiset johtajat, jotka osaavat nähdä ”metsän puilta” ja osaavat olla se arvostuksen kohde, johon luottamus kohdistuu. Näitä johtajia on vähän ja moni odottaa maallemme juuri sellaista – Talvi- ja Jatkosodassa sellainen oli – häneen luotettiin ja kunniaa haluttiin kantaa vastuulla ja velvollisuudella, koska oli esikuva ja huoli perheestä.

4] Jokainen ihminen on laulun arvoinen” ---   http://youtu.be/bHTnzFq-PPA   ---


Jokaiselle yksilölle, perheelle ja suvulle on oma isänmaansa, jossa kukin tulee toimeen parhaiten juuri omalla äidinkielellään – siinä on se reviiri, joka on puolustuksen arvoinen ja tämä on kunkin elämän peruslähtökohta.

Jokaisella meistä on oma reviiri ja se on pyhä piiri ja kehä, joka muodostaa ykseyden ja identiteetin syntysanat.



Ilkka Luoma


...
AL       US



Sent



Sent: Friday, January 25, 2013 10:47 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Polttomerkitty mieli kapinoi!

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Minne katosivat kunnian- ja vastuuntunnot?


Eräs iltapäivälehti luetteli valtion yhtiöiden toimitusjohtajien palkkoja – herää kysymys kuinka ja miten he ansaitsevat aikuisten oikeasti nuo ostovoimat – mitä on niin erityistä, että palkka on lattiatasoon nähden 15-60 kertainen. Selvitin aikoinaan sotamarsalkkojen palkkoja II Maailmansodasta – Zhukov, von Manstein ja Heinricsh ... näihin palataan seuraavassa kirjoituksessa.

Yhteiskunta on nyt murroksessa, kansa lainehtii kohta kaduille, ravintopula iskee ja työt katoavat edullisempien toverien maihin – olemme maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa. Minne on kadonnut kunnian ja vastuuntunto? Nyt näyttää vain raha merkitsevän ...


...
[2006]
Motivoitunut ihminen on tuottoisa, lojaali ja ylpeä osallisuudestaan ryhmäänsä. Ryhmä voi olla työ, harraste tai perhe ja suku. Tänä päivänä yrityksissä painopiste on keskittynyt tulokseen unohtaen merkittävimmän ihmisiä yhdistävän tekijän; yhteenkuuluvuuden ja tunteen osallistumisesta.

Yhteiskunta on rakentunut alunperin ihmisen ympärille huolehtien sen jäsenistä ylhäältä alas. Tarvitsemme organisaation ja johdon, mutta johdon tulisi ymmärtää, kuinka ihmisyyttä ja lojaaliutta ylläpidetään. Aina ei tarvita lyhytnäköistä talousoppien leikkuria orientoimaan taloudenhoitoa pitkäjänteisyydestä qvartaalien tase- ja tuloskirjoihin. 



Viime vuosisadalla muodostuivat ammattiyhdistykset valvomaan suoritetason etuja alentaen työajan suhteellisemmaksi päästäen työntekijät nauttimaan myös vapaa-ajasta. Samalla määrätietoisella tehdyn työn palkkaneuvottelulla myös työväestö sai tulotasonsa nousemaan, jolloin elintasokuiluja saatiin pienennettyä.

Samalla saatiin laajempi kulutustaso käyntiin, jolloin generoitui lisää työpaikkoja. Työnantajapuoli keskitti omia palveluitaan työyhteisöissään asuntojen, terveydenhuollon jopa elintarviketuotannon ja urheilutoiminnan yhtiön "värien" alle.

Viipymät työpaikoissa olivat pitkiä ja vaihtuvuus pientä. Vastakkainasettelusta huolimatta työpaikasta oltiin jopa ylpeitä ja toisaalta nykykaltaisia YT-neuvotteluja ei ollut. 



Kaikkea vanhaa ei kannata purkaa

Säilyttämisen piiriin oltaisiin voitu jättää velvollisuus ylläpitää työyhteisöä ja turvata työpaikkoja kuin myös joustaa suhdanteissa yhtiön tuloksen mukaisesti mm. palkkakulurakenteissa. Yhteinen vastuu on kadonnut työpaikkojen yhtiöiden kokonaishoidossa.

Johto tutkailee tilikirjoja neljästi vuodessa ja suoritetaso keskijohdon kera varautuu jatkuviin yt-kierroksiin. Nyt on muotia ulkoistaa ja siirtää; ennen oli velvollisuuksia säilyttää ja huolehtia. Tuotantokoneisto on ihmistä varten eikä päinvastoin. Nyt muodissa on palkita omistajia. Suurien yhtiöiden omistajat ovat kadottaneet otteen itse tuotannontekijöihin, vallalla on vain osinkokuittaus vuosittain.

Suuret yhtiöt eivät ole enää suorassa toimintasuhteessa omistajien ja tekijöidensä välillä. Rahalle rahaa on muodostunut tavoitteeksi. Omistajaa ei kiinnosta itse yhtiö, vaan ainoastaan tuotto. 


Ennen patruunat olivat omistajia ja ottivat kantaa lähes kaikkeen;

heidän "ominaistuoksunsa" tuntui niin tehtaiden saleissa kuin työntekijöiden asunnoissa. Parhaimmillaan patruuna perusti väelleen jalkapallojoukkueen ja myi yhtiön tilalta maitoa ja elintarvikkeita. Ennen maistui osallistuminen ja yhteenkuuluvuus. Nyt vallitsee jatkuva pelko itse työstä, sen säilymisestä ja huomisesta. Ei ole suunnitelmallisuutta eikä yhteishenkeä.

Omistaja on valtameren takana ja sitä ei kiinnosta olosuhteet tehtaissa, vain osingot ja sijoituksien tasearvot. Loputon kiihko jatkuvaan kasvuun on ajanut tuotantoyksiköt niin suuriksi, että entisaikojen patruunarahoitus ei riitä ja pääomaa on saatava laajasti; näin syntyivät pörssit ja maaton ja rajaton raha sai alkunsa. 


Viime vuosisadan patruunat sijoittivat itse ...

ja pitivät omistuksen tukevasti itsellä tai suvussa; näin säilyi ote itse toimintaan. Nyt omistajilla ei ole enää otetta lattiatasolle, yhtiöistä ei olla ylpeitä. Omistus ja työnteko sekä ansaintamallit kehittyvät. Kuinka haemme takaisin omistajavastuun, halun järjestää työtä, intohimon huolehtia työyhteisöllisyydestä?

Kuinka saamme takaisin ylpeyden omasta työtehtävästä, halun olla osallisena yhtiön menestymisessä sekä kunniantunnon tehdä aina parhaansa laadun ja toimitusvarmuuden osalta?

Kehittyvätpä tuotantomenetelmät, laskentakalkyylit ja markkinat kuinka tahansa, niin laatu, toimintavarmuus ja aikaansaadun tuotteen ja palvelun imago ratkaisevat menestyksen. Tuon menestyksen takuumiehinä ja -naisina ovat samalla viivalla ponnistelevat omistaja, johto ja tekijät. 


Velvollisuus luoda työtä!

On yhteiskunnallinen velvollisuus luoda työtä ja on yhteiskunnallinen kunnia sitä tehdä. Yhteisten asioiden hoito on politiikkaa. Onko puoluepolitiikka seuraillut liiaksi markkinatalouden mekanismeja marionetteina? Talous on hyvä renki, mutta huono isäntä. Isännän ääntä käyttäköön kuluttaja, siis kansalainen ja talous palvelkoot ihmistä huomioiden tasapainon ja ympäristön sekä rajallisuuden lait. 


Parempi työssä kuin kortissa

Parempi on pienempi palkka kuin osallistumattomuus ja yhteenkuulumattomuus. Parempi on vastuullisuus ja halu tehdä parhaansa huomioiden myös muut. Markkinatalouden aika ei ole loputon.

On yhteiskuntakeskustelun aika, kuinka huomenna teemme yhdessä asioita ollen vahvempia kohtaamaan haasteet ja ympäristöongelmat. Tulevaisuus on yrittäjyydessä ja pienissä toimintayksiköissä, joiden verkot ulottuvat kaikkialle kuten hermoverkosto.

....

Henkilöt


Zhukov, Geogy ... http://en.wikipedia.org/wiki/Georgy_Zhukov   ---
von Manstein, Erich … http://de.wikipedia.org/wiki/Erich_von_Manstein   ---
Heinrichs, Erik … http://fi.wikipedia.org/wiki/Erik_Heinrichs   ---



Ilkka Luoma

Erilaista kunniantuntoa ja vastuunkantoa


Olemme erään päättyvän aikakauden kynnyksellä – liika-ahneuden kita on nyrjähtämässä. Kansakunnat ovat valmiit taistelemaan tasaisemmasta tulonmuodostuksesta – ehkä ei niinkään meillä, mutta katsotaanhan mitä tapahtuu Etelä-Euroopassa, Kreikassa, Espanjassa jne … mitta on täysi. Liika-ahneus tullaan kitkemään pois, keinolla jos toisella. Muutumme oikeudenmukaisemmiksi – pakon edessä.

Kilpailu pitää huolen osaamisen eriarvoisuudesta – näin on aina ollut ja tulee olemaan. Kaikki me emme ole lääkäreitä tai tuomareita – osan täytyy olla suutareita ja räätäleitä, kaikkia tarvitaan. Tuloerot revähtivät – nyt se tullaan likeistämään äärilaidoiltaan. Kunnia ja vastuu ovat huomisen kiinnepisteitä, sillä kaikkia tarvitaan talkoisiin, joss huomioidaan täysilla luonto ja ympäristö.


Mutta, millaista olikaan vastuu ja kunniantunto tehtävissä, joissa kaikki oli laitettava peliin – tuolloin oli mobilisaation aika – puhallettiin yhteen hiileen; kuri oli kovaa, mutta asioista selvittiin selvää tekemällä – kunnia henkensä antaneille.


[ ... Tänään keskustellaan aktiivisesti palkoista, palkkaeroista, tehdystä työstä, vastuusta ja sen kannosta. Palkkaerot ovat suurentuneet ja vastuun rajapinnat hämärtyneet kvartaalien valvontaan; mihin on jäänyt vastuu yhteiskunnasta ja sen osallisista - kansalaisista, missä on se yhteenkuuluvuuden henki, jolla vanhempamme ja isovanhempamme pelastivat tämän maan? ... ]

Toisessa maailmansodassa käytiin maailmanhistorian suurimmat taistelut, joissa tulos ja vastuu olivat ehdottomia vaatimuksia. Henkilöjohtaminen oli yhteenkuuluvuuden ratkaisu. Työt tehtiin henkensä kaupalla antaen sen ainoan, mitä kullakin oli.




LINKKI KESKUSTELUUN ....... TIEDE
...


Rintamakenraali oli taistelurajapinnassa oikeasti kosketuksissa "asiakas-" tai oikeastaan viholliskuntaansa. Tämän päivän 'siviilikenraali' on tornissaan - nähden harvoin joukkojaan - niin omia, asiakkaita kuin vihollisiakaan. Kenraalilla oli johdettavanaan "yhtiössään" noin 10.000 alaista.


Tuloerot ovat suurentuneet

Ihmiset ovat todella eriarvoisia. Johtamista ei usein sen varsinaisessa merkityksessä ole. Johtamisen periaate on raha viivan alla, jos sitäkään. Johtaminen on liian usein omien etujen valvontaa.
Johtajat eivät ole riittävästi rintamassa kohtaamassa asiakastansa tai vihollistaan, kuten olivat sotien kuuluisimmat johtajat. Alaiset saavat aina motivoituneisuutta yhteisen tavoitteen edessä huomatessaan, että johto panee itseään peliin myös "taistelukentällä".


...
Neuvostoliiton marsalkka 
Georgy Zukov, saksalainen sotamarsalkka Erich von Manstein, sotamarsalkka Erwin Rommel, suuramiraali Karl Dönitz sekä Suomesta jalkaväen kenraali, 1. lk.:n Mannerheim ristinritari Erik Heinrichs (hän komensi Suomen kautta-aikain suurinta sotilaskeskittymää, Karjalan Armeijaa / 100.000 miestä), Karjalan kannaksen ratkaisutaistelujen komentaja, kenraaliluutnantti Karl Oesch ja kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari, 3. divisioonan päällikkö, kenraalimajuri Aaro Pajari.



Kenraaleiden päiväraha Talvisodassa oli 75 markkaa, kun miehistö sai 5 markkaa. Tuolloin bensiini maksoi 2,78 markkaa per litra ja naudanlihaa sai 7 markalla kilon.


Kunnia oli arvo kentillä,

jossa mies koki suurimmat tekonsa - siellä ei säästelty tai pakoiltu, vaan vastuu kannettiin viimeiseen saakka. Saksalaiset menettivät suurimman määrän kenraaleja rintamilla. Kenraali oli tuolloin divisioonansa, "yhtiönsä toimitusjohtaja" täydellä vastuulla. Vastuu ei ollut vain päämäärä, vaan myös henki, niin oma kuin alaistenkin.

Tämän päivän moni toimitusjohtaja useissa yhtiöissä ei itseasiassa tiedä juuri mitään yhteisestä vastuusta ja nimenomaan sen kannosta. Rintamilla vastuut kannettiin. Divisioonassa oli tyypillisesti 10.000 miestä, siis suuri 'osakeyhtiö'. Tuossa yhtiössä ei ollut yt-neuvotteluja, eikä myöskään lakkoja. Siellä oli tavoite, kunnia ja pakottava tarve menestyä tuhlaamatta omia voimia turhaan. Kaikilla oli tehtävänsä.


Kenraalit saivat myös palkkaa,
olivathan he vakinaisessa palveluksessa nauttien myös erilaisia etuisuuksia vastapainoksi vastuulle, jonka laajuus ja paino olivat eri dekadeilla kuin rauhanajan kvartaalipelinappuloilla, jossa yhteenkuuluvuudesta ei ymmärretä mitään, on vain raha, ei kunniaa ja panostusta täysillä yhtiönsä, 'divisioonansa' eteen.
Kenraalien nykypalkka on noin 6.000 - 10.000 euroa kuukaudessa, Talvi- ja Jatkosodassa palkat kenraaleilla olivat suhteessakin vähäisemmät. Suurimmat toimitusjohtajapalkkiot kaikkinensa tänään ovat luokkaa 100.000 - 400.000 euroa kuukaudessa.

...
[Z] Neuvostoliiton armeijassa kuuluisin marsalkka, Stalinin Suuren Isänmaallisen sodan aikainen luottomies Zukov komensi suurimmillaan armeijaa, jonka kokoista yhtiötä saa maailmalta etsiä. Zukovilla oli alaisia enimmillään yli kaksimiljoona. Zukov sai myös kuukausipalkkaa, tosin ilman veronmaksuvelvollisuutta. Palkka olisi tänä päivänä vastaavuudeltaan noin 30.000 euroa.
Zukovilla oli myös vapaa-panssariautoetu kuljettajalla, sekä esikunta. Vastuu seurasi jatkuvasti kintereillä. Vastuu oli miehistä, vastuu oli saavutuksista ja vastuu oli tavasta toimia, siten että ylipäällikön tahto toteutui. Zukov kantoi vastuunsa, ylennettiin Neuvostoliiton sankariksi useaan kertaan, sai ratsastajapatsaan ja paikan Stalinin "sydämessä".


[
M] Kolmannen valtakunnan vastine Zukoville oli von Manstein. Hän oli myös marsalkka ja komensi vajaata puoltatoista miljoonaa miestä. Von Mansteinin palkka oli vastaavuutena noin 20.000 nykyeuroa kuukaudessa samalla vapaalla-panssariautoedulla ja esikunnalla sekä sotilaspalvelijoilla kuin neuvostoliittolainen vastineensa.


Vastuu miehistä, vastuu esimiehelle, vastuu Isänmaalle ja vastuu miestensä hengistä oli raskas. Työaika oli jatkuva. Saksalaiset von Manstein kuten sotamarsalkka Erwin Rommel olivat ihailtuja miestensä silmissä. He antoivat itsensä kokonaan peliin, erityisesti Rommel. Rommel viihtyi aivan etulinjassa, hän kohosi vihollisen keskuudessa legendaksi.
Rommel sai palkkansa (nykyarvo noin 10.000 euroa kuukaudessa) ohella kantaa hinnan kunniastaan, uskollisuudestaan Isänmaalle, sen kaikkein kalleimmalla tavalla. Rommel riisti itseltään hengen vaihtoehtona teloituksesta omiensa taholta, ollen vainoharhaisesti epäiltynä korkeimman esimiehensä salamurhahankkeeseen.
Rommel kuoli syyttömänä. Hän jäi alaistensa mieliin esimiehenä, jolle joukot, sotilaat - siis alaiset olivat kaiken ratkaisu. Rommel menestyi loistavalla johtamistyylillään ja miehiään säästävillä taistelutavoilla.

...
Suomalaiset kenraalit rintamalla tekivät erityisesti Talvisodassa ja Jatkosodan -44 kesällä pienoisen ihmeen taistellen miestensä rinnalla sodassa, joka maksoi heille palkkaa ja päivärahoja noin 3.000 - 5.000 nykyeuroa kuukaudessa ilman optioita ja bonuksia. Tai oikeastaan heillä oli optio; se oli Isänmaan vapaus ja kunnia palvella maatansa.


Tuolloin oli vielä arvot, oli päämäärä,
oli kyky huolehtia alaisista ja kyky kantaa vastuu. Heinrichs, Oesch ja Pajari 1] tekivät sen, mitä heiltä odotettiin. He olivat mukana tehden tuloksen, jossa saavutettuja optioita ei kadehdittu, vaan koko kansa oli yhtenä miehenä ja naisena yhteisen asian puolesta tekemässä sen, mistä vieläkin suomalaiset voivat olla ylpeitä.

Palkka tai palkkiot, optiot sekä muut etuisuudet eivät olleet se ratkaisevin vaikute. Oleellista oli tehdä työnsä joukkueena, johtajana, vastuunkantajana ja esimerkkinä kunniantunnosta, jossa alaisten taistelukyky (työskentelykyky) ja hyvinvointi oli yksi päällimmäisiä tavoitteita. Tuolloin ymmärrettiin, kuinka tulos ja tavoite saavutetaan.


Tulos tehtiin yhdessä;
kurilla, komennolla, mutta kunnioituksella ja oikeudenmukaisuudella arvostaen kunkin panosta kuten omaansa. On huomattavaa, että osa reservin kenraaleista sai vain päivärahan, tuon 75 markkaa, sianlihakilo maksoi vuonna 1939 13 markkaa per kilo.


Kuinka nyt johdetaan rauhanajan 'divisioonia',
omia sotilaita yhtä kuin työntekijöitä, jotka samalla tavalla tekevät joukkona sen tuloksen, mitä odotetaan omistajilta? Suurena erona on se, että ennen sodassa tämä omistaja oli kansa ja valtio. Nyt se on pääoma, tuo raha, jolla ylläpidetään kulutusyhteiskuntaa ilman kunniantuntoa ja arvostusta joukkueesta, joka lopulta tänä päivänäkin tekee sen todellisen työn päämäärän eteen.

Mihin on kadonnut osalta nykypäivien "upseereista" - toimitusjohtajista kunniantunto ja aito vastuunkanto? Onko niin, että vasta suurimmat vaikeudet nostavat todelliset johtajat näkyville?



Ilkka Luoma




Kuva:
Digicam 024.jpg. 30.kesäkuuta 2003. 
Copyright by Irma Miettinen 2003. Kuvaa saa käyttää yllä olevan tekstin yhteydessä vapaasti.

Kuvateksti:
Venäläinen Sotka -panssarivaunu, joka oli vahva ja tehokas. Suomen miehet kohtasivat nämä sellaisella vastuulla, joka hakee vertaistaan tältä päivältä. Rivimies sai Talvisodassa 5 markkaa päivärahaa (bensiini maksoi tuolloin 2,78 mk/litra). Kuvan entisöity T-34 venäläinen panssarivaunu Kerimäellä Itä-Suomessa. Näitä tankkeja tuohoamalla punkaharjulainen Mannerheim-ristin ritari Eero Seppänen rivimiehenä ja 19-vuotiaana nuorukaisena teki sen, mitä meiltä odotetaan vaikeina ja totuuden edessä olevina hetkinä.


Kuvalinkki, missä Eero Seppänen on yhtenä Mannerheim-ristin ritareista laskemassa muistoseppelettä jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin arkulle LINKKI --->http://www.mil.fi/jalkavaenkenraali/data/images/40_press.jpg (julkaistaessa lähde mainittava)


Linkki jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin hautajaisista LINKKI ---
>http://www.mil.fi/jalkavaenkenraali/281.dsp (julkaistaessa lähde mainittava)