keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Valuvikainen arvomaailmamme


(Perhe- ja koulusurmat lisääntyvät, huumeiden käyttö lisääntyy, yksinäisyys lisääntyy ja nuorisotyöttömyys lisääntyy ... -elämä on muutakin kuin kulutuksen kasvua ja materiaalisen elintason kasvutavoittelua)
 
 
Yhteiskunnallisessa arvomaailmassamme on valuvika. Muotti tehtiin näyttö- ja vertailutalouden elementeistä – piti olla kyvykäs, piti olla parempi ja piti olla tehokkaampi. Meidät innostettiin kuluttamaan.

Kulutus mittaroitiin menestyksen tasoiksi – suurempi, kalliimpi, nopeampi ja voimakkaampi. Näillä adjektiiveilla rakennettiin muotti, johon kansalaiset valettiin – tämä valutuotos musertaa nyt ihmisiä kuin kärpäsiä; perhe- ja koulusurmia, huumeita, ajelehtimista, hätää, osallistumattomuutta, nuorisotyöttömyyttä ja yksinäisyyttä.


Evoluution ihme ja tylyys jäytää nyt kokoomuslaista arvomaailmaa, jossa teho, materian määrä ja kykyily kerskana ja lisääntyvänä kasvuna nitistää heikompia – evoluution tilannepakko –ko? Tämä elintasomenestyksen sävel riuduttaa heikommat ja nostaa vahvemmat, eläinkunnan vuosimiljoonaisten lakien mukaisesti – onko markkinatalousmekanismi tarkoitettu lajinvalitsijaksi voiman ja näyttökyvyn funktioina?


...
Mitä me kirjoitimme jo vuosia sitten, kun jäävuoresta oli huippu jo näkyvillä, ja pinnan alle emme uskaltaneet katsoa [2007] [2007] ---



Aikuiset moralistavat itseään lapsista ja vanhuksista



Otsikot kirkuvat alle 20-vuotiaista tytöistä tulleen uusin huumeneulojen vaihtajaryhmä. Yhä useampi iäkäs eläkeläinen on entistäkin yksinäisempi. Poliitikot ja ehdokkaat vannovat vanhuksien nimeen ja heidän arvokkaaseen elämänkokemukseen. Lastenklinikka saa runsaimmat lahjoitusvarat. Uusia innovaatiota keksittäessä niitä usein sovelletaan juhlapuheissa vanhushuoltoon ja eläkeläisten elon helpottamiseen.

Aikuisväestö, joka tekee käytännön päätökset yhteiskunnassamme, on rakentanut kulutusjuhlansa ja tulotasonsa lähtökohdista, joissa lapset ovat tarhoissa, iltapäiväkerhoissa ja harrasteissa. Lisäksi aktiivinen aikuisväestö on rakentanut eläkeläisillemme laitoskulttuurin, vanhain- ja päättöhoidon terhokodit.


Arkipäiväinen etäisyys lapsiimme ja vanhuksiimme on kasvanut vuosi vuodelta pidemmäksi.



Lapsuuden loppu, jo liian aikaisin

Lapsen 18 ensimmäisen elinvuoden aikana hän viettää valveilla olon kehittymisajastaan reilusti yli puolet muualla kuin vanhempiensa seurassa ja sekin useasti yksinhuoltajuusteemalla. Lapsemme saavat entistä suuremman osuuden vaikutteista, normimalleista ja esikuvista ulkoa tarhoista, kouluista, iltapäiväkerhoista ja harrasteryhmistä, eikä vähäisimpänä omasta ikäryhmästään kadulta, jossa toimii useasti viidakon lait.



Päättäjät ihmettelevät,


mikä on mennyt vikaan, kun nuorten alkoholinkäyttö, huumeet ja väkivalta lisääntyvät. Vanhemmat ihmettelevät, mikä on mennyt vikaan, kun viikkorahatkin ovat moninkertaiset omiin aikoinaan saatuihin. Vanhemmat ihmettelevät, miksi lapsi kapinoi, saihan hän juuri Joulunakin uuden tietokoneen, nintendon, kitaran, mopon ja kännykän.



Aktiiviväestö herää omantunnon hellävaraiseen kolkutukseen,


kun juhlapuheissa muistellaan menneiden aktiivisukupolvien hyviä töitä antaen keräyksiin rahaa helpottamaan heidän yksinäisyyden tuskaa. Onpa nyt kehitetty operaattorien toimesta etähallintajärjestelmä, jossa omaiset ja läheiset voivat korvata kylässä käynnin telkkarin välityksellä; on ikäänkuin jatkuva läsnäolo.



Isä ja äiti juoksevat juoksemistaan, ja lyyhistyvät


"Parantaaksemme" lapsiemme tulevaisuutta, juoksemme entistä lujempaa palkkamme, optioidemme ja bonuksiemme perään jättäen entistä suuremmat perinnöt tapeltaviksi uusjakoon. Uurastaessamme unohdimme ajankäytön ja läsnäolon, kunnes lapsemme, vanhempamme ja isovanhempamme ajautuivat entistäkin kauemmaksi arkisesta elämästä.


Yhteinen aika on minimaallistunut ja henkinen kontakti on kadonnut tuoden tilalle vain ihmetyksen, mikä meni vikaan.



Juhlapuheet eivät ole osallistumista


Osallistumista on vilpitön mielenkiinto ja huolehdinta sekä yhteisöllisyys. Mieleen on aina jäänyt erään viime vuosikymmenen Joulun jälkeinen aika, jossa tuttavaperheen viisivuotias poika kysyi pyörein silmin isältään:

"Miksei me enää leikitä sillä lailla aivan vain kahdestaan tai kolmistaan äidin kanssa, se olisi mukavampaa kuin yksinleikki kaikkien kummallisten joululahjojen kanssa."

Raha ja tavarat eivät korvaa läheisyyttä, osallistumista ja yhteiseloa niin lapsien kuin vanhuksienkaan suhteen. Omat henkilökohtaiset "optiomme" ovat ylittäneet jo inhimillisyyden ja yhteiselon rajat. Mikä ja missä meni vikaan?





http://ilkkaluoma.kuvat.fi


Sent
Sent: Wednesday, June 20, 2012 7:09 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Valuvikainen arvomaailmamme?
...
 

Kauniiden sanojen takana on armoton valuvika arvomaailmassamme

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti