tiistai 25. syyskuuta 2012

Sakkaako Finnair - vai laskeutuvatko palkat?



Finnair lentää turvallisesti ja monille on loistava päätös lomalle tai pitkälle työmatkalle, kun pääsee kotimaahan kotimaisin siivin ja kotimaisin lentoemoin - ”Tervetuloa kotiin” toivotuksin. Finnair on hieno yhtiö, ja nyt se rypee kustannuskriisissä. Maailmalla halpalentoyhtiöt valtaavat ilmakäytäviä, itse lento on puoli-ilmainen ja toiletissa käyntikin maksaa.

Yt – kierre koluaa nyt suomalaisia yhtiöitä. Suomessa laki sallii yt- rallin tervehdyttämistoimenpiteenä, vaikka yhtiö takoisi reipasta voittoa. Yt perustellaan varautumalla varmuuden vuoksi vaikeisiin aikoihin – tosin Finnair taistelee nyt olemassa olostaan – eikä voi hyvin.

Oli yleisöä närästävät asuntokuplat, oli kätketetyt palkkiot tärkeille johtajille, jotta pysyisivät töissä – nyt sen sijaan olisi tärkeää julkiset kampanjat, joilla saataisiin asiakkaat pysymään sinivalkoisissa koneissa ja koko Finnairin henkilökunta ymmärtämään, että palkkaerät kaikkinensa ovat yksi oleellinen osa kustannuskilpailua – kun esimerkiksi kaukoidän ja Euroopankin lentosisaret ja -veljet kuin muukin henkilökunta ovat huomattavasti palkka-edullisempia kuin oma sinivalkoinen väki – varsinkin tehtyihin työtunteihin nähden ...



...
Besserwisserin isku --- Paluulento menneeseen, jolloin olisi voinut vielä tehdä jotain – jo ennakkoon [2006]...

Lakkoilu johtaa palkanalennuksiin tai työtuntien lisäämiseen

---   http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/11/lakkoilu-johtaa-palkanalennuksiin-tai.html   ---

 

 


Suomi on maailmanlaajuisessa työn uudelleen jaossa. Finnairin matkustamohenkilökunta päätti juuri Lahden huippukokouksen ja syyslomien kohdalle satuttaa lakkonsa. Lakko on laiton tai sitten laillinen - se ei ole asian ydin. Asian ydin on kyky pärjätä maailmanlaajuisessa kilpailussa.




Finnair oli rohkea ja kauaskatseinen yhtiö,

vieläpä valtion enemmistöomisteinen, kuten Fortum. Finnair on myös yksi maailman turvallisimmista lentoyhtiöistä 1], jopa niin turvallinen, että tilastot ovat uhkaamassa mielenrauhaa. Finnair oli myös pitkään monopoli kotimaamme taivaalla. Hinnat ryöstäytyivät siten, että Kuopioon oli kalliimpaa lentää kuin aika ajoin Brysseliin.



Finnair sai erinomaisen tuottavat Kiinan lennot edellisen pääjohtajansa Keijo Suilan aikana. Hän olisi ja on varmaan suuresti kiitollinen siitä Kiinan viranomaisille, kuin myös venäläisille ylilentoluvista. Kiinan omien lentoyhtiöiden koneita ei ole toistaiseksi näkynyt Helsinki-Vantaan lentokentällä. Olisivatko neuvottelemassa jo Venäjän ilmailuviranomaisten kanssa luvasta ylilentoon?

1]




Lakko on menneen maailman ase,

joka yleensä ainoastaan vahingoittaa asiakkaita, lakkoilijoita ja työnantajia. Elämme sopimusyhteiskunnassa, mutta kuitenkin markkinalakien alaisuudessa. Yhtiön menestys on henkilöstön menestys. Henkilöstön motivaatio nostaa yhtiön kykyä palvella asiakkaitaan paremmin. Kustannukset ovat tekijä, jonka kanssa kaikki perinteelliset markkinatalouslänsimaat taistelevat. Lisäarvoa pitää saada erottuaksemme mm. kaukoidän kilpailusta. Henkilökunta johtajistoineen joustaa kulurakenteessa yhtiönsä edun ja menestymisen hyväksi.


Halvempien maiden toverit tekevät enemmän työtunteja

Virolaiset lentoemännät tulevat 70%:lla toimeen Finnairin matkustamohenkilökunnan palkoista. Kiinalaiset, aina hymyilevät ystävällisen huomaavaiset lentoemännät saavat noin 30% Finnairin vastaavista palkoista. Tosin elinkustannukset Virossa ja Kiinassa ovat erilaiset meihin nähden. Ilmaa on kuitenkin palkoissa, jos 30 viikkotunnilla saadaan 40.000 euron vuosiansiot. Tarjoilijat saavat vähemmän maanpinnalla, ja heillä on vaarallisempi työ.


Vastuuntuntoinen toimitusjohtaja on esimerkki alaisilleen!

Vastuuntuntoinen toimitusjohtaja hakiessaan säästöjä yhtiölleen, aloittaa omasta palkastaan, seuraavana on hänen alla oleva johtajakaarti. Onko Finnairilla kilpailukyvyn nimissä johtajisto valmis pudottamaan palkkojansa? Jos näin kävisi, olisi alemman henkilökunnan helpompi ymmärtää yhtiötalkoot paremman huomisen toivossa. Yhteisesti toimien 'lentosää' olisi kuulaampi ja yhtiö elinvoimaisempi.



On ajan kysymys, kun Kiinan koneet laskeutuvat myös Helsinkiin. Kiina on ostanut lähes 400 uutta matkustajasuihkukonetta, niin Euroopasta kuin Amerikasta. Koneita riittää kohta myös Helsingin vuoroille ja Venäjän ylilentolupa lienee leimoja vailla valmis.




Finnairin lakko aloittaa laajan kansalaiskeskustelun kilpailukyvystämme

Palkat kaikkinensa on eräs puheen aihe. Voimme myös lisätä työtuntejamme nostamatta palkkoja. Voimme saada hyvikkeeksi vuosibonuksen, joka jaetaan suhteessa koko henkilökunnalle vuosittain, mikäli yhtiö on tuottanut voittoa.


Omistajat (-kin) ymmärtävät myös hiljalleen, että yhteiskunta jatkuu heidän osinkotilien ulkopuolellakin. Vastuullisuus leviää koko yhteiskunnassa. Meillä ei ole enää varaa yksinapaiseen laput silmillä ajatteluun. Kaikki liittyvät kaikkeen ja ongelmat vyöryvät kiivaasti nykyisiin elintason huippumaihin.




Viisain teko olisi nyt palata heti töihin palvelemaan asiakkaita,

jotta Finnairin hyvä maine ei kärsi enempää. Suomalaiset voivat olla ylpeitä lentoyhtiöstänsä. Lakko on lopetettava heti. Osa Finnairin matkustamotyöntekijöistä toiveilee, että AKT:n Räty tulee hätiin ja julistaa logistiikka-ammattijyränä satamat kiinni ja kuorma-autot talleihin. On vaarallista elätellä tämän kaltaisia haaveita. Suomi elää viennistä ja on kaikin keinoin estettävä hoksaus, missä satamalogistiikka onkin solidaarisuutta lentologistiikalle.




[2006] Lopuksi kysymys Finnairin pääjohtajalle Jukka Hienoselle:

"Oletko valmis pudottamaan palkkaasi 10-20% Finnairin kustannuskilpailukyvyn eduksi ja hyödyksi? Saisitko näin paremman vastaanoton palkkakululeikkurillesi? Voisitko myös motivoida alemmat johtajat samaan 'uhraukseen'?"


Nyt [2012] tämä sama kysymys voidaan heittää nykyiselle pääjohtajalle – Mika Vehviläiselle, ”oletko Sinä valmis alentamaan esimerkkinä ja vastuunkantona omaa palkkaasi – jotta se voisi ilmiönä yleistyä yhtiössäsi?” Edeltäjäsi teki omat johtopäätökset ja erosi – teksti suoraselkäisyydestä 2] [?] [LINK]

2]
---   http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/18420-vastuunkanto-ero-ja-suu-puhtaaksi-hienoa   ---

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti