perjantai 26. kesäkuuta 2020

Ilkka Luoman HS-kommentit 24062020 - III


        24062020

...
  • 1 - 2

  • Kongo kuplii Belgian ihon alla: Millainen lopulta oli Leopold II:n hirmuvalta?

    Ilkka Luoma 
    2 - Elettävä vuosisata on kiinalaisten, kuten amerikkalainen laatuaviisi The Newsweek totesi kannessaan: "The China' s Century". Jo 1400-luvulla Kiina oli myös "kolonialisti" - omalla tavallaan, mutta vetäytyi pian omien rajojensa sisään - kalliin ulko- ja kauppapolitiikan seikkailun seurauksena.

    Aika näyttää millaista maailmanvaltaa koko ajan nouseva Kiina, yhtenä maailman vanhimpana yhtäjaksoiskorkeakulttuurina saakaan aikaiseksi - sen kaupallisten "silkkiteiden" kutoessa verkkojaan, muun muassa pohjoisesta Kollisväylänä, joka voisi tuottaa Suomellekin melkoisen edun. Mikä onkaan kolonialismia, ja mikä kauppaa?

    Leopold II edusti eurooppalaista väkivaltaa "ali-ihmisiä" kohtaan, näin nähtiin usein maailmaa vahvojen kolonialistien näkökulmista. Valkoinen eurooppalainen tietää kuitenkin omankin lähtökohdan - nykytiedon mukaan Afrikan Etiopian ylängöiltä - meidän ollen mitä todennäköisimmin mustia alun alkaen. Väri vaaleni kansainvaellusten yhteydessä pohjoisiin, joissa koettin kylmempää ja vähaurinkoisempaa ilmanalaa.

    Lopultahan on aina kysymys reviirien puolustamisesta ja uusien elinalueiden valtauksesta - "lebensraumina", joko väkivalloin tai ihmistyhjyyttä hamuten. Ihminen on eläin, joka haluaa lisää, paremmat elinolot tai pakon edessä pakoa liikakansoituksesta - emme tarkoin tiedä syitä miksi Etiopian ylängöiltä lähdettiin liikkeelle.

    Olemmeko uteliaita, tai vain juostiin ravinnon perässä, kun aiemmilla metsästysmailla oli jo liikaa metsästäjiä. HS voisi aloittaa läpileikkaavan juttusarjan eurooppalaisesta kolonialismista, sillä tällä valtausalistuksella on pitkälle ulottuvat jäljet - vielä tänäänkin -kuten nyt huomataan! e
  • 1 - 1

  • Kongo kuplii Belgian ihon alla: Millainen lopulta oli Leopold II:n hirmuvalta?

    Ilkka Luoma 
    1 - Tänään pieni maapallollinen vähemmistö - valkoinen eurooppalainen löytöretkeilijänä ja myöhempänä kolonialistina on herännyt miettimään omaa rooliaan jatkuvuuden elementteinä sekä syyn ja seurauksena lakeina omista toimistaan viimeisen ~500 vuoden aikana.

    Kolonialismi ei koska likikään kaikkia eurooppalaisia - lähinnä vain nykyisiä läntisiä EU-Euroopan valtioita - pl. Iso-Britannia, joka erosi EU' sta kansakuntansa enemmistötahdon mukaisesti.

    Englanti edusti suurinta kolonialismia, jäänteenä ollen brittiläinen kansainyhteisö. Belgia on luku sinänsä, sillä kuningas Leopold II' n toimet olivat väkivaltaisuudessaan valkoisena ylivaltana hyytävää, kun katsomme sitä mustien näkökulmista.

    Herää kysymys miksi eurooppalainen kolonialisti meni, valloitti ja riisti paljolti alusmaitaan Afrikassa ja Amerikoissa

    Oliko halua saada ylivertaisin asein enemmän, nopeammin ja suuremmissa erissä?
    Mikä teetti valkoiselle sen vilpittömästi tunteman etuoikeusaseman - tämä kysymys nousee nyt tomerasti estraadille, kun katsotaan Maapallomme ihmispopulaatioiden valtatekijöitä ... Mikä jakoi maailmaa kahtia - valtiaisiin ja alamaisiin?

    Eurooppakin on kahtiajakautunut - on meneillään vastakkainasettelu slaavilaisen Euroopan, erityisesti Venäjän ja Euroopan läntisen osan - alkuperäisten Nato-valtioiden välillä.

    Maa-alueiden valtauksia harjoitettiin myös Venäjän tsaarien toimesta - kun katse siintää kauas itään - Siperiaan, josta tosin kaikui paljolti väestöllinen tyhjyys.

    Viime vuosisata oli valkoisen USA' n vuosisata - sotineen ja kaupallisine pyrkyineen jota taitavasti manipuloita US-dollari tuki, varsinkin kultasidoksensa jälkeen (Bretton Woods). US on harjoittanut omanlaistaan kolonialismia - rahalla, aseilla ja ylivertaisella kaupankäynnin taidolla - lähinnä tuojana alihintaisina raaka-aineina - kehitysmaista (entisistä eurooppalaisten alusmaista - kolonioista >
  • 3

  • Boltonin kirja Trumpista osuu herkkään tilanteeseen

    Ilkka Luoma 
    Presidentti Donald Trump herättää intohimoja - niin puolesta kuin vastaan

    Samoin poispotkittu John Bolton, jota kutsuttiin "haukaksi" - ehkä hänen sotaisten julkitulojen kiihdyttäminä. Bolton oli katkera, sen paljastaa tuo ennakoarviointi kirjan sisällöstä. Noilla paljastuksilla ei ole juuri mitään todellista merkitystä itse suurvallan johtamiseen, jos Donald Trump olisi saanut viedä esittämänsä vaalilupaukset perille asti.

    Merkittävin vaalilupaus oli paremmat suhteet Venäjään, siihen maailman toiseen ydinasesuurvaltaan. Toinen maailmanpoliittisesti merkittävä vaalilupaus oli tuoda omat sotilaat kotiin rakentamaan mahtavaa Amerikkaa ja/tai pitämään järjestystä levottomaan ja aseväkivaltaiseen emämaahan - omaan koti-isänmaahansa, joka nyt liikehtii oirehtivalla tavalla. Tätähän ei Trump oivaltanut antaessaan vaalupauksiaan.

    Bolton ei halunnut parempia suhteita Venäjän kanssa, sillä ne olisivat käyneet amerikkalaisen aseteollisuuden nilkkoihin - vähentyvinä tilauksina sekä amerikkalaismaailmallisen valtahegemonian kaventumisena*. Tässä on syytä muistaa US' n väestöpopulaatiollinen asema Pallollamme, sen ollen 0,33/7,8, kun vastaavasti maailman suurimmaksi taloudeksi (bkt/PPP - IMF 2014) nousseella Kiinalla se on 1,4/7,8!

    Bolton oli "vanhanliiton mies - reaganisti", joka julisti muinoisen ja romahtaneen Neuvostoliiton "pahan valtakunnaksi" - se piti pilkkoa, sillä liian vähillä oli liian paljon.

    Bolton olisi ehkä halunnut jatkaa Venäjänkin pilkkomisella**, sillä jälleen on liian harvoilla liian paljon (0,14/7,8). Lisäksi on suuri vaara 'bolttonismin' oivaltama, että Venäjä lipasahtaa Kiinan taskuun. Miksi Bolton ei sitten oivaltanut, että Trumpin ajatus parempiin suhteisiin Venäjän kanssa - olisi sillä ollut merkitystä estämään liiallinen läheisyys Kiinan ja Venäjän välillä!

    Bolton purki harmiaan, kun ei saanut omaa etua ajaen edustaa näköalapaikalla amerikkalaista reaganismia. Bolton oli katkera. Niin tai näin, kyse on lopulta amerikkalaisesta äänestäjästä!
...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti