perjantai 5. heinäkuuta 2013

Armeija palauttaa järjestyksen demokratian kriisissä?


Yleensä armeijat ovat perustettu valtion turvallisuuden vahdiksi ulkoista uhkaa vastaan. Moni armeija ei edes osaa operoida oman maan sisällä omia kansalaisia vastaan. Egyptissä armeija otti ”pelastajan” roolin ja lopetti väkivaltaisuudet omien kansalaisryhmien väliltä (?) – onko nykyaikana armeijoiden rooli vaihtumassa myös meillä ”kansalaisälykkäissä demokratiamarkkinatalousmaissa”?

Egypti koki Tunisiasta alkaneen ”vapauden aallon”, jota arabikevääksikin on kutsuttu. Länsi ja USA ovat voimakkaasti puuttuneet tähän peliin, vaikka kyseessä on aina ollut kunkin maan oma sisäinen asia. USA:n ja lännen armeijat, lähinnä ilmavoimat ovat hanakasti iskeneet ”vihollisen kimppuun”, mutta minkä vihollisen?


Egypti sai kansanäänestyksessä presidentin – Mohamed Morsi´n,

joka oli vapaissa vaaleissa antanut kolme vaalilupausta. Presidentin vastustajat olivat nyt sitä mieltä, että nuo lupaukset jäivät toteuttamatta – olihan aikaakin annettu jo reilu vuosi – jonka olisi pitänyt riittää. Ei riittänyt, ja ilmeisen islamistimyönteinen ja itsevaltainen meno oli syössyt Egyptin valtion talouden ”kriisiin” – tai ainakin niin haluttiin presidentin vastustajien taholta kertoa.


Onko vaalilupausten rikkominen oikeutettu syy marssittaa armeija kaduille –
nimikkeellä kansakunnan sisäinen turvallisuus ja järjestys? USA:ssa tätä turvallisuutta valvotaan ympäri maailmaa urkkimalla toisten suvereenien valtioiden ja niiden hallintojen asioita sekä tarvittaessa isketään  miehittämättömin sotakonein ”vihollisen” kimppuun.


Egyptissä armeija on tunnetusti vahva,
jo presidentti Gamal Abdel Nasserin1] ajoista lukien, jolloin sotimisen taitoa harjoiteltiin Israelin kanssa. Nyt Israel seuraa huolestuneena islamistien 2] nousua kaikkialla arabimaailmassa (muuallakin) – ja näyttääkin siltä, että niin Kiina kuin Israel eivät ole nyt kommentoineet vallankaappausta millään tavoin – tosin eri motiivein. Israelille on edullista, etteivät islamistit nouse liiaksi valtaan ja Kiinan historiallisiin ominaisuuksiin on aina kuulunut puuttumattomuus muiden suvereenien omiin sisäisiin asioihin.


Egypti oli suurvalta joitain tuhansia vuosia sitten,
jolloin ei ollut Israelia – eikä keskittynyttä juutalaisasutusta. Egyptiläiset olivat mahtinsa huipulla suurien faaraoiden aikana 3] – siitä on syntynyt jopa oma historian osa-alue, egyptologia 4]. Egyptin historia, kulttuuri ja yhteiskuntajärjestelmät ovat esimerkiksi USA:han nähden iältään kymmenkertaiset.

 

Joka tapauksessa nyt armeija otti järjestyksen käsiinsä Egyptissä,

asetti väliaikaishallinnon ja lupasi uusia vaaleja niin presidentin kuin parlamentinkin osalta – siis suunta demokratiaan, mutta kuinka hyvin kaltaisemme länsidemokratia 5]  istuu näihin valtioihin, joiden tuhansia vuosia vanhat kulttuurit ovat perustuneet mieluumminkin faaraoihin, keisareihin ja kuninkaisiin, joilla oli rajaton valta.

Miten uskonto tuo omat sävynsä tähän keitokseen, jonka kiehumispiste näyttää olevan jo ennen 100 astetta?


VIITTEET


 


PS
Onko meillä Suomessa [!] armeija, joka voisi puuttua maan hallituksen eittämättömiin virheisiin ja ongelmapesäkkeisiin, joiden syyt ja ratkaisut ovat viemässä kansakuntaa ajattelemattomaan suuntaan ja jopa taloudellis-inhimilliseen katastrofiin – olisiko oikein, jos Suomessakin vaalilupaukset rikkonut hallitus [ ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/03/onko-meilla-varaa-yllapitaa.html -  ] keikautettaisiin vallasta vetoamalla kansakunnan turvallisuuteen ja järjestykseen – ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä  satiirisella kyynisyyshuumorilla …


EKSTRA
Valvonta, urkkiminen, vakoileminen ja maailmanlaajuinen jahtaaminen sekä lopulta rangaistus – mutta mistä sekä mitä muut sanovat!  ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/143850-ansaitseeko-snowden-kuolemantuomion  -


EKSTRA II
Lujin yhteenkuuluvuus syntyy oikeudenmukaisesta kurista!” – nythän Egyptissä yhteenkuuluvuutta huudetaan monista ryhmistä, niin muslimiveljeksistä, armeijasta kuin erotetun presidentin vastustajista sekä –kannattajista! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/72089-lujin-yhteenkuuluvuus-syntyy-kurista -

 


Ilkka Luoma

 



AL Fb US
BLOG 20 571 |  1 543  - IL
---05072013---

 

 

 

 

509

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti