Opetusministeri Jukka Gustafsson
(sdp) puolustaa tasapäistävää peruskoulujärjestelmää - haluten pienentää
entisestään luokkakokoja, unohtaen jotain ratkaisevaa?1]
[ ... pieni koululainen suuntaa henkisesti
tyhjästä kodista aamupalattoman keittiöpöydän ohi koulutielle, väistellen
audimiehiä suojateillä. Pikku 'jussista ja maijusta' pitäisi tulla sitten joskus
yhteiskunnan tukipylväitä maksamaan sukupolvisopimuksen mukaisesti omien
vanhempiensa ja isovanhempiensa ylläpitoa; samalla 'jussin kuin maijunkin'
pitäisi pärjätä maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa ...
]
Nykyhallitus vannoo tekevänsä
kaikkensa, jotta opetus kaikissa kouluissa olisi laadukasta ja parasta
mahdollista. Tämä tavoite nykysysteemeillä ei ole mahdollista, ilman koulu- ja
opetusjärjestelmiemme suurremonttia. Lahjakkuudet pitkälti hukkaava
peruskoulujärjestelmä on erään aikakauden jäänne, jossa kaikkien piti olla "yhtä
hyviä". Me ihmiset emme ole yksinkertaisesti lainkaan samoilla "lähtölegoilla"
varustetut, olemme yksilöitä - emme kibbutzkarjaa *].
Yhteiskunnassa vallitsee aina epätasa-arvo
Emme ole yhtä hyvillä lähtökohdilla kotiemme
osalta. Koti on lapsen kehto, joka alkoi äidin kohdusta. Kohdun suojaavan
"lapsiveden" pitäisi seurata lasta aina nuoreksi aikuiseksi saakka 2], jolloin hänen pitäisi olla kaikinpuolin valmis
evoluution määrittämiin tehtäviin, sopusoinnussa ympäristön ja
yhteiskuntarakenteen kanssa.
Länsidemokratia on liian
materiaalispainotteinen
[näyttö- ja vertailutalouden henkistä
kypsyyttä polkeva materialismi]
Niin kutsutun ostovoimaa ja osaamista tasaavan
länsidemokratian tavoitteiden alle jäi luontainen kilvoittelu paikasta
auringossa. Evoluutio loi kilpailun, jossa vain parhaat pärjäävät ja menestyvät.
Suvunjatkannalle on eduksi vahvojen maailma. Väestön hallitsematon lisäys johtuu
osin tavoitteista olla "hyvä, lempeä ja demokraattinen" -kaikille [!]. Kaltaisemme demokratian ihannointi, vinoutunein
tavoittein olla kaikki samantasoisia, on täysin vastoin luonnon
vuosimiljoonaista kehitystä, jossa lajinvalinta ohjaa harmoniaa ja kisailua
siihen pääsemisessä.
Koti ompi linnani,
näin lapsi haluaa kokea turvasatamansa, jossa
"luokkakoko" on ihanteellinen. Keskimäärin jokaisella lapsella on yksi opettaja
- oma isä ja äiti. Kodin roolia lapsen kehityksessä on painettu villaisella
unohduksiin, ja seuraukset näkyvät nyt. Tässä ei enää luetella kaikkien tietämiä
ongelmia 3], mitkä jäytävät perheitä, vanhempia ja
lapsia, jotka kärsivät eniten rikkoutuneista "opetusvälineistä".
Koulu ei ole yksinomaan lapsen kasvattaja -
kodin roolia kasvatuksessa ja vastuusta tulevasta
lapsen kyvystä olla taysipäinen ja -valtaisesti kyvykäs yhteiskunnan osanen - on
ensiarvoisen tärkeää korostaa. Tänään kotikasvatusta ei monissa perheissä ole,
koska ei ole edes eheää kotia eikä perhettä. Perhekeskeisyys ei ole tänään
muotia - muoti on asetettu markkinahuudahduksiin, luokkakokoihin ja
kouluopettajan vastuulle.
Luokkakoko on helppo
johdanto
Vielä 1970 -luvulla keskikoulujen luokkakoko oli
helposti 40-45 oppilasta, tuolloinkin kasvoi nuoria, jotka pärjäsivät, ja
kaikkiin työtehtäviin riitti sopivia tekijöitä - ei ollut tehtäväkuvia, jotka
eivät kelvanneet - ei pitänyt hakea Saksan mallin mukaisesti halpatyövoimaa
vieraista maista - omiakin riitti ja työhaluja oli.
On myönnettävä, että kaikki nuoret eivät halunneet
1970 -luvulla käydä kouluja, kuin vain sen pakollisen - oli kiire ansioihin,
ropaamaan autoja, niittämään viljaa ja rakentamaan taloja. Haluttiin tehdä
työtä.
Masennus iski, jos ei ollut työtä -
eilen, iskee tänään ja varmasti vielä huomennakin.
Valtiovallan tärkein tehtävä on luoda työlle edellytykset, kullekkin osaamisensa
ja taitojensa puitteissa. Luokkakoko on toisarvoinen asia - perheyhteys,
tasapaino kodin ja koulun välillä on ensiarvoinen päämäärä; kodin kasvatus- ja
opetustehtävää jatkaa koulu.
Kodissa luodaan motivaatio, kannuste ja
yrittämisen halu -
[rakkaudella tehty lapsi on syntyessään aihio, joka
vuollaan perimänsä puitteissa kotikasvatuksella
yhteiskuntaosaseksi]
koulu lisää oppia, sopeutuvuutta ja etsii kullekkin
tien (yhdessä vanhempien kanssa), josta yksilö 4] voi
parhaiten menestyä omilla taidoilla ja osaamisella. Kaikki me emme ole
lääkäreitä, tuomareita tai kunnanjohtajia, olemme myös arvostukseltaan
tasa-arvoisesti kaikkia niitä tehtäviä, mitä yhteiskunta menestyäkseen tarjoaa
ja tarvitsee. Työ on aina arvokasta ja kunnioitettavaa.
Ihmisen menestys on yhteiskunnan menestys
Ihimnen pärjää joukossa, jos hän on sinne
yhteenkuuluvuustavoitteella haluttu ja toivottu. Kannuste lähtee kotoa,
yhteisöryhmistä, koulusta ja kanssaihmisistä. Kilpailu on vuosimiljoonainen asia
- kilpailu johtaa ennätyksiin, joilla ylläpidetään yhteiskuntayhteenkuuluvuutta.
Ympäristönsä huolehtiva yhteiskuntavastuu ei ole loputonta kasvua, mutta se on
henkistä kasvua ymmärtää, ettemme ole yksin, emmekä ole ainoita luomakunnan
kruunuja.
Kilvoittelu on tervettä; sota on
kilvoittelun äärimmäinen ja ristiriitainen muoto!
Päättyneet Olympialaiset olivat terveestä
kilpailusta 5] erinomainen esimerkki. Voimme
kilvoitella rauhanomaisestikin - vaikka sota on valitettava, mutta näemmä
"tarpeellinen" kiihko puhdistamaan 'likaantuneita' mieliämme - pääsemmehän aina
sanomaan: "Ei enää koskaan" 6].
...
Jukka Gustafsson voisi ajaa voimakkaammin
kodin ja koulun välistä yhteyttä
Gustafsson, peruspalveluministeri Maria
Guzenina-Richardson (sdp) ja sosiaali- ja terveysministeri
Paula Risikko (kok.) voisivat yhdessä pohtia keinoja ja
peräänkuuluttaa parlamentaarista ryhmätyötä nuorisomme eduksi, jotta he
pärjäävät meneillään olevassa koulutusmurroksessa, kilpailutaloudessa ja
henkisessä kypsyydessä kohdata aina eteentulevia vaikeuksia.
Vaikeuksien kautta
voittoon
Vaikeudet ovat luodut voitettaviksi ja voittajat
meidän on seulottava esille, koko yhteiskuntamme parhaaksi. Tosiasia on se, että
me olemme erilaisia - on eri asia luoda edellytyksiä, kuin luoda reittejä,
joiden siivilät poimivat lahjakkuudet. Lahjakkuutta ei saa hukata.
Lahjakkuudet poimitaan, kannustetaan ja ohjataan
vilpittömään haluun olla kunniakas ja innokas yhteiskuntaosallinen. Me
tarvitsemme kaikkia, aivan kaikkia - tehtäväkuvasta riippumatta.
On vain oltava
vastuu, se todellinen vastuunkanto osallistumisesta, tekemisestä ja
saavuttamisesta - ei vain pääministerimme puheina esiintyvistä "vilpittömista
vastuista", jotka jäävät lillumaan poliittisena sanahelinänä.
VIITTEET
1] Ketkä kantavat
todellista vastuuta lapsista ja nuorista?
*] Kibbutz
2] Halu kadoksissa, mitä
nuori tekee huomenna?
--- http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/102667-halu-kadoksissa-mit%C3%A4-nuori-tekee-huomenna ---
3] Kun mieli sairastaa -
työ vapauttaa
4] Yhteiskunta muodostuu
yksilöistä ja yksilöiden arvomaailma usein yhteenkuuluvuusryhmistä
5] Voittamisen
filosofia
6] Ihmiskunta on aina
vaatinut sotansa - "Ei enää koskaan"
Sent
Cc: alexander.stubb@formin.fi ; mari.kiviniemi@eduskunta.fi ; arkkipiispa@evl.fi ; eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; presidentti@tpk.fi ; Brax Tuija ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; timo.laaninen@keskusta.fi ; puheenjohtaja@keskusta.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; paivi.rasanen@intermin.fi ; lauri.ihalainen@tem.fi ; jutta.urpilainen@vm.fi ; jyrki.katainen@vnk.fi ; maria.guzenina-richardson@stm.fi ; paula.risikko@stm.fi ; jukka.gustafsson@minedu.fi
Sent: Monday, August 13, 2012 10:09 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Koululuokkien ihannekoot - perheiden ihannevastuut?
...
Koululuokkien ihannekoot - perheiden ihannevastuut?