sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Ilkka Luoman HS-kommentit 31012021 - I

 

  • 1

  • Kiusaaminen voi jättää pitkät jäljet elämään

    Ilkka Luoma 
    Pitkät jäljet - koulukiusaajasta työpaikka- ja some-kiusaajaksi

    Eteneminen on kilpailua ja vallantavoittelussa keinoja ei kaihdeta

    Millainen on johtaja aikuiselämässä, joka oli jo lapsena sisimmiltään epävarma itsestään? Kuinka hän vaikeissa ja yhteisvastuullisissa paikoissa opastaa joukkojaan? Onko koulukiusaajalla aikuiselämässä sijaa ymmärtää johtamisen periaatteet huomioiden ihmisten erilaisuus, kun jo lapsuudessa ja nuoruudessa keino saada valtaa oli erilaisuuden painostus, arvostelu ja lokaan polkeminen.

    Väitöskirjan tehnyt Päivi Hamarus kertoi kiusaamista olleen aina,

    niin kauan kuin ihmisiä on ollut. Se on veressä. Se on keino kohentaa omaa itsetuntoa ja mainetta kovana kaverina, joka uskaltaa. Uskallus on aika arveluttavaa, koska se perustuu hiljaisen enemmistön hyväksi käyttöön, heidän enemmistöltään uskaltamatta puuttua epäkohtiin vääryydestä, mitä erilainen vähemmistöön kuuluva joutuu.

    Suurin osa ihmisistä on myötäilijöitä,

    jotka julkisesti seisovat vahvemman esiintyjän takana, vaikka mieli voisi olla vastaankin. Nämä samat seurailijat ovat myös työelämässä ymmärtäen hiljaisesti vääryyden tapahtuvan, mutta uskalluksen puuttuessa ollen vaieten äänitorvensa takana.

    Vallanhimoiset ihmiset päätyvät kyynärpäillä johtajapaikkoihin

    Johtajuus ei ole vain vallantavoittelua - johtajuus on ominaisuuksia, joille on katetta karismana, erilaisuuden hyväksyjänä, erotuomarina jakaen tiukkaa oikeudenmukaisuutta pannen peliin itsensä. Koulukiusaaja ei koskaan pannut peliin itseänsä muutoin kuin kohteen valinnassa, joka oli valmiiksi alakynnessä ollen vähemmistössä jonkin ominaisuutensa takia.

    Kuinka paljon johtajistossa on näitä aikaisempia koulukiusaajia,

    joille painostus, uhkailu, aliarvostaminen ja kyky ymmärtämättömyydestä erilaisuuden rikkaudesta on tuttua. Kuinka paljon nämä arveluttavat ominaisuudet ovat arkipäivää alaisille, joilla omaa heikkoa itsetuntoa vahvistetaan.

    Johtajuus on ominaisuus, jota ei voida koulussa oppia!
  • 2

  • Biden lupaa ilmasto­toimia sekä rajoituksia öljyn ja kaasun tuotantoon – Pentagon: Ilmaston­muutos vaikuttaa myös kansalliseen turvallisuuteen

    Ilkka Luoma 
    Näin saadaan raakaöljyn hinta nousuun - ja siitä kiittää vähän aikaa Venäjä kuin muutkin öljyntuottajamaat.

    Mutta, hiilijakeiden käytön kaventuminen hinnannousun myötä tuottaa kehitystä "parempien ja luontokestävämpien" energiamuotojen käyttöönotolle!

    Lisäksi vähentäminen juuri enemmän ympäristövahingollisen särötysöljyn ja -kaasun tuotanto ajaa venäläisen Nordstream II putkiparin valmiiksi, kun Saksalle ei jää edelleenkään vaihtoehtoa sille - ainakaan seuraaviksi 10-15 vuodeksi.

lauantai 30. tammikuuta 2021

Ilkka Luoman HS-kommentit 30012021 - VI

 

  • 1

  • Ikuisia lainoja tarvitaan Euroopan nostamiseksi jaloilleen

    Ilkka Luoma 
    Suomessa oppositio riemastui, kun sai edes yhden kansalle osoitettavan syyn PM Sanna Marinin NNV-hallituksen epäonnistumisesta--

    Marin oli EU-Bryssel vierailullaan ostanut "kuudella eurolla noin kolme euroa"

    Tämä tarkoitti, että saamme nyt kohta "reilu kolme euroa ja maksamme sitten myöhemmin siitä kuusi euroa". Tuohon huonoon diiliin liittyy tasoitus, olemmehan vauraampia kuin moni muu EU-jäsenvaltio. Tätä voidaan kutsua EU-solidaarisuudeksi siitä, että saamme erikoisehdoin olla mukana maailman toiseksi suurimmassa huomisen sisämarkkinassa.

    Korona jäytää kaikkia - meitä yllättävän vähän, onhan toistaiseksi hallituksemme osannut hoitaa kansakunnalle tässä vaiheessa tärkeimmän asian jopa erinomaisesti - vertailuna vaikkapa meille rakkaaseen Ruotsiin.

    Nyt vielä kävi niin, että meillä meni vieläkin paremmin kuin tuo "6' lla kolme luotiin" - taloutemme ei olekaan niiannut kuten ajateltiin, vaan meillä oli osattu hoitaa myös tuota talouttakin. Näin reilu kolme muuttui tässä vaiheessa vain 2,7' ksi.

    Suomalainen talousviisas Vesa Vihriälä sanoi jo viime vuonna julkisesti rahanmakuista viestiä EU-Brysseliin ja EKP' lle - jakakaa jopa helikopterirahaa kansalle, tai antakaa ainakin valtioille ilmaista rahaa, onhan kyseessä maailmallinen poikkeus, ilman suoraa vaikutettamme - tosin tästäkin jo kiistellään.

    Tuota edellistä ennen oli aiempi EKP' n pääjohtaja Mario Draghi ilmaissut, ettei EKP' lta voi raha loppua

    Eikä voikaan, sillä EKP hallitsee euroa, yhteisavaluuttaamme, johon meidän ei olisi pitänyt liittyä toisen talousviisaan Sixten Korkman' in mukaan. Tosin eurosta ei voi myöskään erota, toteaa Korkman.

    Raha ei lopu, sillä sitä on helppo jakaa EKP' n sivukonttorien (esimerkiksi Suomen Pankki) kautta arvobitteinä jaettavaksi valtioille - tuolla bittirahalla ei ole katetta, se luodaan tyhjästä, ja nyt EKP onkin jakanut tätä "höttöä" tuhansin miljardein, tahdin jatkuen.

    Ennustan, ettemme maksa tuota "6-3' n euron" erotusta koskaan takaisin ja PM Marin tietää tämän.
  • 2

  • Koskelan murhatutkinta valmistui: Kiusaaminen kehittyi syksyn aikana väkivaltaisemmaksi, epäiltyjen aikeena oli juottaa uhri humalaan – Poliisi: ”Kuulusteluissa puhuttu rankaisuleikistä”

    Ilkka Luoma 
    Helsingin Koskelan väkivalta herätti kansalaiset - syntyi: "Yhdessä korjaamme nousevalle sukupolvelle turvallisen tien vastuuseen" -kansanliike

    Myös uusi vasemmiston opetusministeri Jussi Saramo heräsi ja tuotti 27.1.2021 julkisuuteen joukon toimenpiteitä, joilla pyritään puuttumaan revenneeseen raaempaan nuorisoväkivaltaan ja vähintään koulukiusaamiseen ja -väkivaltaan.

    Oli hienoa, että uusi ministeri, joka haluaa edetä urallaan tarttui rohkeasti mikrofoniin ja tuli ulos kertomaan, että nyt riittää - tulemme apuun, tehdään se yhdessä.

    Tosiasia on kuitenkin se, että nyt tarvitaan syvällistä kehitystä, hyväksyntää erilaisuudestamme. Heräämistä toinen toistemme kunnioituksesta - valveutumista huomioimisesta kuin halua olla osasena, jopa aktiivisena estämässä revennyt näyttö- ja vertailutalous, joka on nyt soljunut myös jopa lapsien joukkoon. Pitää olla sitä ja tätä ---

    Nyt suunnilleen samaan aikaan on todettu kaksisuuntaisen mielialahäiriön* yhdeksi aiheuttajaksi läntinen elämäntapa, jossa kasvuhokema tuottaa erityistä väsymystä - ei jakseta tuossa oravallisessa pyörässä juosta, ei enää haluta olla näyttöjen ja vertailujen alttarilla. Vertaamisen sijasta osallistumista ja huomioimista.

    Voisimme helposti arvata, että vakavimmassa lasten ja nuorten väkivallassa saattaa olla jo ituja erilaisista mielenterveyteen liittyvistä häiriöistä

    Nyt yhteiskuntaa - ainakin opetusministerin herättänyt Koskelan tapaus tuottaa toivottavasti muutoksia, luoden lapsillemme turvatumpaa kehitystietä kohden huomista.

    Tosiasiahan on se, ettei yhteiskuntaa ole - ilman lapsia ja nuoria

    Juuri meidän lapset ja nuoret joutuvat kantamaan sen ympäristötaakan, jonka me kokeneemmat olemme hamuamisen myötä aikaansaaneet.

    Herättelemme ravistellen yhteiskuntamme valtiojohdon ylintä porrasta ja haastamme niin tasavallan presidentti Sauli Niinistön kuin pääministeri Sanna Marinin tuottamaan yhteisen herättävän viestin - vaikkapa televisiossa ajettavaksi kaikkiin Suomen kouluihin ja koteihin.
  • 3

  • Näemmekö Koskelan henkirikoksesta koko kuvan vai pelkästään sen, jonka viranomaiset haluavat meille näyttää?

    Ilkka Luoma 
    Jos meillä ihmisillä olisi tärkein tehtävä ajassa - nyt, on se tämä Helsingin Koskelan murhatapaus

    Ensimmäiseksi kysymme, miten lopulta konkreettisin keinoin, määräyksin ja säännöksin hoidettiin tapaus Eerika - hätähuuto lapselta - tässä takavuosina. Ehkä se olisi hyvä palauttaa mieliin?

    Mikä on tärkeää - tärkeää on hoitaa omia asioita ja vähemmän muiden itsenäisten, joiden ongelmat eivät meille kuulu. Mutta Koskela-tapaus kuuluu, näkyy ja nyt se pitää viedä valtiovallan ylimpään portaaseen. Meillä ei ole ihmisyyden nimissä varaa jättää tätä riittävästi käsittelemättä.

    Emme laita päätä pensaaseen, vaan ryhdymme työhön - uusi opetusministeri näytti jo mallia, hyvä Jussi Saramo - ansaitset kansalaispisteet ja jatkon myöhemminkin ministeriydellesi.

    Koskelan takaa kuuluu hätähuuto - niin se kuului äänettömänä tapaus Eerikassakin, joka oli etusivuilla pitkään, ja mitä saatiin aikaiseksi. Tässä kohdin nyt olevat aiheen vastuupoliitikot tulkoot esille.

    "Kansakunta on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki" -sanotaan

    Meillä on voimaa, yhteistyöhalua ja kykyä hoitaa hankalatkin asiat, niin tämäkin. Tahto vaatii nyt tekijöitä - tapahtumasarja perataan vaikka syntymään saakka, sen vaikutetekijät on saatava selville. Tutkijat työhön; tämä on oikeasti tärkeä asia - tärkeämpi kuin pohdinta mihin Venäjän "navalnyineen" menee.

    Väkivalta syntyy aina jostain - tässä kohdin sen juurisyyt kaivetaan esille, vaikka erillisellä tutkimusrahalla, jonka PM Sanna Marinin hallitus onkii esille - vaikka "koronarahastosta".

    Lapset ja nuoret ovat edellytys yhteiskunnan olemassa ololle - heidän tärkeyttä ei voida liiaksi korostaa

    Evoluutio antoi meille tasan kaksi tehtävää: Ensimmäinen on lisääntyminen ja toinen on jälkikasvun huolehdinta, kasvatus ja opastus lisääntymään aina sellaisessa yhteiskunnassa mihin satutaankaan. Huonoa yhteiskuntaa ei ole, jos noudatamme kirjaimellisesti annettuja sääntöjä. Filosofiasta voimme vääntää kättä.

    Lapset ovat meidän aikuisten kuvia - itsenäisinä!
  • 4

  • Tutkijat pidensivät hiirten ikää geenisaksilla – menetelmästä voivat hyötyä ehkä ihmisetkin

    Ilkka Luoma 
    Oli aika, jolloin ihminen eli noin 35 vuotiaaksi - oltiin kivikaudella, ja edelleen osa elimistöstämme "elää tuota aikakautta"

    Evoluution on hidas, mutta joskus aikamoinen nopsajalka - ehkä esimerkiksi nyt, kun meidän ihmisten aikaansaama luontobiologian elämän monimuotoisuuskatastrofi saattaa olla 20-50 vuoden kuluessa täyttä totta.

    Elin-ikämme on kasvanut reippaasti - täällä lännen kulutusjuhlamaissa - ja juuri viimeisten 100 vuoden aikana

    Kiintoisaa on, että tuon 100 vuoden aikana on luotu suuri osa ympäristökatastrofin siemenistä - kasvuhokemallisena näyttö- ja vertailutaloutena. Pitää saada lisää, suuremmissa erissä ja useammin. Näillä mennään, mutta kuinka kauan?

    Tarvitsemmeko lisää elinikää, jotta pääsemme "nauttimaan" ympäristöllisen haittajalanjälkemme tuotoksista, ettei kulutuskaatopaikka rojahda vain lapsiemme ja heidän lastensa päälle.

    Kivikaudella nainen oli sukukypsä kaikin osin jo 14-16 vuotiaana

    Lapset tehtiin, eli liki heti, kun evoluutio oli hedelmällisyyden suonut. Sitten meni kasvatukseen tuo suunnilleen samainen 15 vuotta ja olikin aika siirtyä biologiseen kiertoon. Ei ollut eläke- , tekemättömyyden - kuin muitakaan "liikaikääntymisen ongelmia".

    Entä nyt, kun lännessä lapset tehdään 28-38 vuotiaina - liian myöhään?

    Entä oppi uuteen uljaaseen maailmaan, joka ottaa opin osalta kohta jo 5-24 ikävuoden välisen ajan, entä työaktiivisuusaika pisimmillään: 18-70 ikäkauden ja tavoittelemme elinikää vielä yli keskimääräisten eliniänodotteiden 79 (M) ja 83 (N) - paljonko lisää olisi hyvä näillä geenisaksilla, kun joidenkin eläke-elinaika voi ylittää jopa 30 vuotta.

    Visaisia kysymyksiä. Näinköhän on viisasta kopeloida jotain sellaista, jonka eteen evoluutio on tehnyt sopeumallista kilpailutilannetta yli miljardi vuotta - alkaen kuolon ja elon rajamailta - viruksista tai pienemmistäkin vaikuteosasista.

    Ylitämmekö meille ihmisille säädetyt rajat ja miten se projisoituu biosfäärilliseen Elämän monimuotoisuuteen, kun nyt ihminen on jo yli osuutensa?
  • 5

  • WSJ: Biden jäädytti Trumpin hallinnon hyväksymät asekaupat Saudi-Arabiaan ja Arabi­emiraatteihin

    Ilkka Luoma 
    Jäädytetty kauppa saattaa tuottaa pitkiin aikoihin ensimmäisen vuoden, jolloin Yhdysvallat ei ole maailman suurin asekauppias, jota se ollut "lähes aina" - poikkeusvuosi oli ruotsalaisen rauhantutkimuslaitoksen - Siprin mukaan 2013, jolloin Venäjä oli kakkostilan sijasta ykkönen.

    Silti US' lle jää merkittävä ykkössija - joka on valtio, joka käyttää ylivoimaisesti eniten rahaa taistelukykynsä ylläpitoon, jo pelkästään maailmalla käytävät kriisinhallintatoimet, sodat ja pommitukset kuluttavat paljon rahaa. US' n asekulut palkkoineen ovat maailman ykkönen, ollen enemmän kuin neljä seuraavaa valtiota yhteensä.

    Asekaupan jäädytys ei vielä tarkoita että kauppa peruutetaan

    Jos kauppa peruuntuisi, voisi US jäädä ilman hyvää liittolaistaan muslimien ja arabien keskuudessa - Saudi-Arabian, ja tähän sillä ei ole varaa, sillä Venäjä on nostanut asemiaan arabimaissa - juuri Syyrian paljolti onnistuneiden toimenpiteiden vuoksi - ulkoakin johdettu vallankaappaus on saatu estettyä. US aloitti Syyrian salaisen aseistamisoperaation CIA' n johdolla jo vuonna 2013.

    Aiempi US-presidentti Donald Trump perusteli jättiasekauppojaan oman kotimaansa työllistämiskysymyksenä kuin myös ulkomaankaupan tasapainottamisena.

    Tunnetusti USA' lla on ollut vuosikausia jättimäinen ulkomaankaupan alijäämä ja näin US-liittovaltiokin on velkaantunut jättimäisiin lukuihin, pelkästään Kiinalle ollaan velkaa noin 1100 miljardia USD!

    Jäädytys olisi lopullisena peruutumisena shokki US' n aseteollisuudelle, joka on yksi suurimmista työllistäjistä - kerrannaisineen. Aseteollisuuden vaikute Valkoisessa talossa on ollut merkittävä ja on varmaa, että lobbarit heräävät nyt.
  • 6

  • Finanssivalvoja näkee viime päivien villissä osake­rallissa pörssi­manipulaation piirteitä, mutta Pörssi­säätiön mielestä tapahtumat kertovat sijoittamisen uudesta demokratiasta

    Ilkka Luoma 
    Pörssipelien autuus ja sopulimainen ahneus

    Edelleen kasvuhuutelijat vannovat mahdottoman loputtomuuskasvun perään – ymmärtämättä, että rajallisesta pallostamme, kierrätyksineenkään ei saada loputonta materiaalivirtaa täyttämään kasvuhysteerikkojen aineellisen elintason ainaisnostattajaa.

    Tänään emme puhu ajattelevissa piireissä kasvusta vaan toimeliaisuudesta, joka onkin aivan eri asia kuin materiaalimuuntelujen kasvuhuuto. Ihminen on tarkoitettu tekemään työtä jokapäiväisen leipänsä eteen – tänäänkin. Pörssipeleissä paljolti pelataan toisten tekemällä työllä – ollaan siis vapaamatkustajia, jotka syövät lattiatason riisikupilta, ... tästä johtuvat osin jättiläismäiset tuloerot.


    Pörssi on peli, jossa ahneus ja kaipuu täydestä ennustettavuudesta kohtaavat

    Pörssioperointia pidetään viisaiden kerhona, mutta tuo viisaus syö ympäristöä ja luontoamme, joka kovimmankin pörssihain elättää jokapäiväisellä leivällä.

    … lehti-ihmisiä on syyllistetty hauskasti sopuleiksi, seurailevat tosiaan. Pörssikursseja voidaan rinnastaa lihahyytelöön - kun neppaat sitä, alkaa hiljalleen koko ”pörssipala” tytisemään ja seurauksena on ketjureaktio, kunnes koko aladoopiarvopaperisto "hyllyy" ja tytisee ...

    Suomi koki hyytelöteorian väristyksen -

    kuin perhosen siiven iskun aloittamana rajuilmana noin 1990 ja uudelleen pienoiskoossa 2000. Molemmissa tapauksessa kyseessä oli liikkeelle lähtenyt sopuliefekti ilman tämän projisoitua ennustetta ja ennalta sijoitettua parametria pelkokertoimesta (HS/2.s - Kolumni - Antti Blåfield/ 19.8.2007).

tiistai 19. tammikuuta 2021

Ilkka Luoman HS-kommentit 19012021 - II

 

  • 1

  • EU:n suuren muovi­direktiivin pitäisi tulla voimaan kesällä, mutta sopuun on päästy ainoastaan ”huono­vointisesta kilpikonnasta”

    Ilkka Luoma 
    Muovi oli erään kulutusaikakautemme huipputuote, joka täytti kotimme. Muovi on petrokemian jalostamaa alun hiiliyhdisteitä - maan povesta - muun muassa raakaöljystä. Muovi oli aikansa hyvä renki, mutta muodostunut nyt huonoksi isännäksi - täyttäen "kaiken".

    Muovi oli ja on kulutushokemakulttuurin helpoke, joka "taipui" lähes kaikkeen - varsinkin 1960- ja -70- ja -80-luvuilla - vaikka muovin massakulttuuri jatkuu yhä. Viimeisen 30 vuoden aikana muovi on täyttänyt meret, maaperän ja kohta meidätkin. Me muovitumme. Muovi on pitkäkestoinen ongelmajäte.

    Nyt ajateltuna muovi oli kohtalokas keksintö - sehän syrjäytti bakeliitin, jolle ei juuri mitään muoviin verrattavaa valtakautta syntynyt. Muovi sen sijaan rynnisti kaikkialle - jos katsot kotiisi, huomaat 100 ja 1000 esinettä, osaa, komponenttia ja rakennetta, jotka ovat suurelta osin muovia. Koko pakkautumisen maailma yhdistyy paljolti muoviin, kun katsot ruokakauppojen eineshyllyjä - huomaat muovin valtakauden jatkuvan edelleen.

    Miten muu eliökunta on "hyödyntänyt" muovia ja pakkaamista - ei mitenkään. Me ihmiset olemme kekseliäitä, haluamme tuottaa uusia ajtuksia helpottamaan elämäämme, tuottamaan lisää, enemmän ja nopeammin ja tässä muovi on ollut ratkaisijan asemassa - kuinka kohtalokkaasti - sen me näemme seuraavan 100 vuoden aikana.

    Nyt kotitalousjätteiden lajittelu on aluillaan ja jo monet perheet ovat huomanneet, että muovilaatikko tulee nopeasti täyteen, kuten paperi ja pahvikin. Sekäjäte on vähentynyt selvästi.

    Muovi paljolti poltetaan (?), joka on suuri virhe - muovia pitää vieläkin tarkemmin kierrättää, lajitella ja koettaa löytää loppusijoitus - luontaisena päämääränä. Vaikeaa - kyllä, mutta insinööri on ihmeellinen olio ja eliö jonka tässä pitäisi keksiä se ratkaiseva innovaatio, joka vapauttaa meidät muovin kirouksesta. Mitä on biohajoava muovi?
  • 2

  • Navalnyi pysyy piikkinä Putinin lihassa

    Ilkka Luoma 
    Miksi länsi käy tätä omaa maailmallishegemoniallista sotaa - paljon suurempiaan vastaan?

    2 - On hyvä huomata, että Venäjä ja Kiina omanlaisineen yhteiskuntamalleineen on jo kääntänyt silmänsä sitä kaikkein suurinta väestöpopulaatiota kohtaan - kehitysmaiden ja kehittyvien valtioiden suuntaan.

    Elämmekö jo Kiinan vuosisataa, kuten amerikkalainen laatuaviisi Newsweek jo hyvin osuvasti kannessaan julisti, jo jokunen vuosi sitten - "China's Century".

    Nyt painopisteessä on voimallisesti Venäjän Duuman vaalit

    Lähes varmasti arvioitu vaaliehdokas kaadereineen - Navalnyi on niissä myös mukana. Tämä sekaantuminen, jos mikä aikaansaa jännitteitä nyt lännen ja Venäjän välille ja me suomalaiset olemme tässä tulilinjalla.

    On aika havaita meidän vieressä oleva se toinen ydinasesuurvalta, jota ei voida täältä Suomesta käsin käskeä ja eikä siltä vaatia. Voimme vastata, jos meiltä kysytään - muutoin sekaantumattomuus on sitä parasta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

    Me emme voi sekaantua muiden vieraiden omiin sisäisiin asioihin, oli heidän tapahtumat kuinka tuomittavia tahansa, meidän lakiemme mukaisesti.

    Jokaisella itsenäiselle valtiolla on omat lakikokoelmansa ja niitä he noudattavat - omalla tavallansa, ja tuo tapa ei kuulu meille, kunhan emme ole siinä itse osallisina! e
...

maanantai 11. tammikuuta 2021

Kansalaistalkoot - asetetaan stoppi koulukiusaamiselle ja -väkivallalle!

 


Kuva: ~ https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006658599.html 

"

Tutkija: Otsikoiden kouluväkivalta vain jäävuoren huippu – taustalla nuorten ”hiljaisuuden koodi”  -IS-otsikko


*

...

HS: ”Kiusaaminen ei poistu rangaistuksella, sanoo opetusministeri Jussi Saramo – ”Olennaista koulukiusaamisessa on, että siihen puututaan heti eikä vähätellä mitään tyyliin ’pojat ovat poikia’”” |*

IJL-Kommentti 11.01.2021

On erinomaista tarkkanäköisyyttä, kun vastavalittu sijaisministeri Jussi Saramo tarttuu ehkä pahimpaan sisäiseen ongelmakohtaamme - lasten ja nuorten arkipäivään - kiusaamisen ja väkivallan kierteeseen.

 

HS on selvästi 'nimennyt nimeämättä' tämän tammikuun 11. päivän teemapäiväksi

[~ https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007731134.html  -]

 

HS’ ssa oli kokonaista kuusi kiusaamiseen liittyvää juttua tästä päivän polttavasta aiheesta, joka käynnistyi jo peruskouluvaiheen taakseen jättäneiden murhatutkimuksesta - Helsingin Koskelasta. Tämä tapaus herätti lopulta median - ja tästä kiitos niin HS' lle kuin uudelle sijaistavalle ministerille.

 

Koulukiusaamiseen on kiinnitetty paljon huomiota perheistä, kouluista, itse lapsilta | nuorilta ja vanhempainyhdistyksistä - on tekojen aika

Koko kansan talkoisiin on pyydetty mukaan maamme ylintä poliittista johtoa** - aina presidentti Sauli Niinistöä ja PM Sanna Marinia myöten. Toivomme täältä koulutieltä heidän jo suunnittelevan omaa osallistumista - ehkä maamme tärkeimpään tulevaisuuskysymykseen - sillä ilman lapsia ja nuoria ei ole koko yhteiskuntaa.

 

On velvollisuuksien aika!

Li Andersson' ia tuuraava Saramo voisi ottaa nyt täyden kopin ja lähteä viemään asiaa niin Presidentinlinnaan kuin Valtioneuvoston kulmahuoneistoon, sinne, joka on valtiovarainministerin yläpuolella.

 

Kiusaaminen on ollut ’ikuinen riesa’

Tapahtumien lukumääränä ehkä vähäisempänä, mutta nyt tilanne on karannut (ääri)väkivaltansa osalta käsistä ja nyt tarvitaan oikeat työrukkaset, joilla asia ojennetaan takaisin yhteiskunta-mallinnukseen, jossa kaikille luodaan sijansa, tarpeensa ja tyytyväisyys huomioimisesta, mitä alamme opastamaan lapsille ja nuorille – toisiaan kohtaan.

Työsarka on pitkä, mutta niin on uusi opintoputkikin, joka alkaa jo varhaiskasvatuksesta ja päättyy 18-ikävuoteen ... tuona aikana meidän on aikuisina hoidettava velvollisuutemme, joka meille on luotu. Lapset ja nuoret odottavat osallistumista ja läsnäoloa, ja mikäli perhe väsyy omassa juoksussaan - on yhteiskunnan riennettävä apuun.

..

AVOIN KIRJE 19.12.2020:

"

III Avoin sähköposti - Lasten ja nuorten huutava hätä väkivallasta

"

http://ilkkaluoma.blogspot.com/2020/12/iii-avoin-sahkoposti-lasten-ja-nuorten.html 

 

..

|* HS: ~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007731376.html  – HS-otsikon linkki

 

 

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja | helsinkiläisen koulun vanhempainyhdistyksen hallituksen jäsen


https://ilkkaluoma.blogspot.fi

 

 

..

|** HUOM! Usein vastaanottavat sähköpostipalvelimet hyljeksivät useita internettiin vieviä linkkejä – niinpä tämä teksti on luettavissa kaikkine linkkeineen täältä ~ x – 13.01.2021 alkaen.

 

.

PS. Tämä sähköposti on lähetetty Ympäristöteollisuusyhdistyksen sähköpostipalvelimelta. Tämä koulukiusaamiseen ja -väkivaltaan liittyvä kirjoitus ei edusta virallisesti yhdistyksen kannanottomaailmaa, vaikka kirjoitusaihe on yleishumaani ja sosiaalisesti kannatettava. Yhdistys – https://www.ympäristöteollisuus.fi edustaa ympäristöteknologioiden suunnittelua ja valmistusta kuin maailmallista markkinointia puolueettomana toimijana valvoen ympäristöalan etuja.

 

 

Lähetetty Windows 10:n Sähköpostista


Ilkka Luoman HS-kommentit 09012021 - I

 

HS:

Nordea suunnittelee ulkoistavansa it-työtä Intiaan – työt loppuisivat lähes 370 henkilöllä Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Puolassa

..
Ilkka Luoma 
Osakeyhtiön tärkein päämäärä ja tavoite on tuottaa voittoa omistajilleen sekä turvata näiden sijoitukset --- oy on kasvujohdannainen, jossa tuo kohtalokas kasvuhokema kohtaa luontobiologian hengästymisen

1 - Tuohon määritelmään ei liity yhteiskuntavelvollisuuksia kuin vain lainsäädännön osalta - lakia on noudatettava, ja niitäkin aina toiminnallisten asemamaiden mukaisesti! Rajojen ylitse kattavia universaaleja lakeja ei ole - kuin vain sopimuksia YK' n tai vastaavien tahoilta, jotka nekin ovat usein periaatteellisia ja hyvää imitoivia.

Työ on lännessä ja markkinatalousmaissa kallista verrattuna Intiaan, Pakistaniin ja muihin kehittyviin - kuin kehitysmaihin. Usein vielä näissä nousevissa ja nuoren ikäpolven maissa on ahkeria, oppivia ja kuuliaisia työntekijöitä, joilla ei ole monin osin edes ammattiliittoja tukenaan - on vain tehtävä työtä ja mitä paremmin, sen suurempi on mahdollisuus työn teon jatkamiseen.

Eräs tilitoimisto siirsi "käsityön" - tiliöimisen Pakistaniin, koska palkkakustannukset kaikkinensa olivat vain kymmenesosa meidän vastaavasta.

Siis kuitit skannattiin automaattisesti Suomessa, siitä datasiirtona Pakistaniin, jossa ahkera ja oppiva työläinen tiliöi tapahtumat - kuitti kerrallaan ja kas ... kirjanpito olikin siinä, ja tilitoimisto-osakeyhtiö sai paremman tuotot sijoitetulle pääomalle.

Näin Nordeakin ajattelee - ja siinä ei ole mitään laitonta. moraali onkin sitten eri asia!

Moraalilla ei vielä osakeyhtiöitä johdeta, vaan tuloksen teolla ja osingoilla - omistajat valvovat haukkana sijoituksiaan. Olisiko tässä pääomatulojen uuden verotusajattelun linja paikallaan - entä jos noita veroja maksetaankin esimerkin kohdalla - Pakistaniin, ainakin osaksi - 20 prosentin verran koko pääomaverosta! >

...