Lasten ja nuoren opiskelu on astunut yhä monimutkaisempaan oppikirjon aikakauteen - tämän päälle on aikuisten jatkuvan oppimisen putki, joka on välttämätöntä tämän päivän "kiihtyvän kehityksen" vuoksi.
Ilman oppia ei yhteiskunta pärjää ja tässä kohdin EU' n osuus maailmanlaajuisesta ihmispopulaatiosta 0,44/7,6 (2015) ei tule yltämään oppimisen kilpailussa maailman muille väestökeskittymille.
EU:ssa lasten ja nuorten määrä on vähenemään päin ja näin uuden oppi kaatuu yhä enemmän aikuisten "elämän mittaiseen oppiin" uudesta yhä syvällisemmästä tietämisen strategiasta, mitä yhteiskuntakehitys tutkimusmenetelmien moninaistumisena eteemme tuo.
Maailman oppimiskeskukset tulevat olemaan valtapopulaatiokeskittymissä, kunhan he saavat oppimisen, tutkimuksen kuin soveltamisen prosessit vauhtiin - esimerkkinä Kiina (1,4/7,8 - 2019).
Kiinassa valmistuu joka vuosi esimerkiksi 340 000 ylempää insinööriä, ollen enemmän kuin US, EU ja Venäjä yhteensä. Kiinassakin käänne on jo häämöttää - lasten määrä vähentyy ja näin oppimisen uusresurssit kaventuvat, kuten myös EU-Euroopassa.
Ongelma on siis oppivaisen väestöosuuden hengettömyyden lisääntyminen, joka on suoraan verrannollinen perusmassaan - lasten ja nuorten lukumäärään.
Ongelmaa voidaan peitota nostamalla koulutuksen laatua, tehoa ja huolehtimalla, että se lasten ja nuorten määrä hyödynnetään kaikin keinoin, eikä pudokkaita ole, vaan "kaikista" huolehditaan.
Huolehtimisen suurin panos sinne, mistä lahjakkuus on parhaiten louhittavissa!
Tältä osin meillä täällä lännessä on varaa ottaa oppia Kiinasta, jossa lasten kouluttautuminen on perheiden ykkösasia - "maksoi mitä maksoi".
Britit ovat ehkä huomanneet, että heidän tarjoama oppiprosessi antaa liiaksi hyötyä muualle kuin Englantiin itse. Muut käyvät, imaisevat ja lennähtävät tiehensä? Opitun hyöty ei jää Englantiin.
Kun Erasmus - hienona systeeminä - "päättyy nykymuotoisena", antaa uusi oppimisen brittisovellus tilaa sellaiselle, josta Englanti itse hyötyy enemmän?
Ilman oppia ei yhteiskunta pärjää ja tässä kohdin EU' n osuus maailmanlaajuisesta ihmispopulaatiosta 0,44/7,6 (2015) ei tule yltämään oppimisen kilpailussa maailman muille väestökeskittymille.
EU:ssa lasten ja nuorten määrä on vähenemään päin ja näin uuden oppi kaatuu yhä enemmän aikuisten "elämän mittaiseen oppiin" uudesta yhä syvällisemmästä tietämisen strategiasta, mitä yhteiskuntakehitys tutkimusmenetelmien moninaistumisena eteemme tuo.
Maailman oppimiskeskukset tulevat olemaan valtapopulaatiokeskittymissä, kunhan he saavat oppimisen, tutkimuksen kuin soveltamisen prosessit vauhtiin - esimerkkinä Kiina (1,4/7,8 - 2019).
Kiinassa valmistuu joka vuosi esimerkiksi 340 000 ylempää insinööriä, ollen enemmän kuin US, EU ja Venäjä yhteensä. Kiinassakin käänne on jo häämöttää - lasten määrä vähentyy ja näin oppimisen uusresurssit kaventuvat, kuten myös EU-Euroopassa.
Ongelma on siis oppivaisen väestöosuuden hengettömyyden lisääntyminen, joka on suoraan verrannollinen perusmassaan - lasten ja nuorten lukumäärään.
Ongelmaa voidaan peitota nostamalla koulutuksen laatua, tehoa ja huolehtimalla, että se lasten ja nuorten määrä hyödynnetään kaikin keinoin, eikä pudokkaita ole, vaan "kaikista" huolehditaan.
Huolehtimisen suurin panos sinne, mistä lahjakkuus on parhaiten louhittavissa!
Tältä osin meillä täällä lännessä on varaa ottaa oppia Kiinasta, jossa lasten kouluttautuminen on perheiden ykkösasia - "maksoi mitä maksoi".
Britit ovat ehkä huomanneet, että heidän tarjoama oppiprosessi antaa liiaksi hyötyä muualle kuin Englantiin itse. Muut käyvät, imaisevat ja lennähtävät tiehensä? Opitun hyöty ei jää Englantiin.
Kun Erasmus - hienona systeeminä - "päättyy nykymuotoisena", antaa uusi oppimisen brittisovellus tilaa sellaiselle, josta Englanti itse hyötyy enemmän?