maanantai 12. tammikuuta 2015

Talvisodan viimeisellä rannalla - yllätyksiä vieläkin!

!
(YLE TV1 esitti 11. tammikuuta 2015 koskettavan ja tunteellisen osadokumentin itsenäisyytemme ratkaisusodasta – ilman merkittävää ulkoista apua sotaponnisteluillemme, sotilaallisesti liittoutumattomana ja vastassaan idän jättiläinen – harmi, ettei dokumenttia ilmestynyt YLE Areenaan)




Talvisota oli paljolti J.K.Paasikiven lausumana niin kutsutusti Erkon sota 1] E]. Eljas Erkkohan 2] oli 1939 Suomen ulkoministeri ja väkevä kokoomuslainen, joka ei välittänyt C.G.E. Mannerheimin, Paasikiven eikä pitkäaikaisen puolustusministerin, Mannerheimin luottoystävän, kenraali Rudolf Waldenin 3] varoituksista kuunnella huolellisesti mitä Stalin esitti aluevaihdoista 4].



Mutta Suomen mies ja nainen (Lotta Svärd) oivalsivat itsenäisyyden,

jonka tammikuun 4:nä 1918 Lenin ja muun muassa Stalin meille tunnustivat, jonka jälkeen nopeasti toistakymmentä ulkovaltojen itsenäisyystunnustusta saatiin maahamme.
Toisaalta Suomessa oli veljessodan mustat pilvet ilmassa, joka laukesikin tuottaen Saksassa koulutetut jääkärit 5] valkoisten perusrungoksi sisällissotaamme. Veljien sodassa kysymys oli pääpainoltaan taloudellisten ja toimeentulon punnuksien tasoittamisesta.
Eräät äärivasemmistolaiset elättelivät toiveita suuresta Leninin maasta – joka olisi toiveina luonut tasa-arvoa ja hyvinvointia myös tovereille. Koskaan suuri kansa ei ollut punaisinakaan halunnut juuri Leninin allekirjoittamaa itsenäisyystunnustusta romuttaa.


Emme saaneet merkittävästi ulkoa apua Talvisotaan,

edes Ruotsista 6], joka kielsi muun muassa heti alkuun mahdollisen lännenmiehen (Englanti ja Ranska) "avustusretkikunnan" Ruotsin läpimarssin maahamme. Muutoinkaan virallinen Ruotsi ei auttanut muutoin kuin ottamalla sotalapsiamme 7] – suuri kiitos siitä, asia on kirjoittajaa koskettava, koska edesmennyt äitini oli lappeenrantalaisena Ruotsin Skånessa Talvisodasta lukien.


Se tavallinen arkisuomalainen,

joka rintamajuoksuhaudassa seisoi idän jättiläisen sitkeänä esteenä - oli itsenäisyytemme viimeinen lukko - tämä maksoi Talvisodan osalta 24.000 menehtynyttä. Talvisodan 105 kunnian päivää sisälsivät suoranaisia ihmeitä ja siihen aikaan lopullista veljessodan haavojen umpeutumista. Niin punainen toveri kuin valkoinen ”parempi osainen” seisoivat samassa juoksuhaudassa.


Hitler soitti Stalinille!

Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin sai lopulta vankan Kreml lähteen mukaan Saksan diktaattorilta, Adolf Hitleriltä painokkaan pyynnön jättää Suomi rauhaan 8] ja näin Stalin luopui suunnittelemaltaan rauhanehtonsa tiukennokselta "Vanhan Suomen" 9] luovutusvaateelta, otti ”vain” noin puolet siitä - on jotenkin kornia, jos joudumme tästä kiittää Hitleriä.


Talvisodassa syntyi monia myyttejä

esimerkiksi tarkka-ampuja Simo Häyhä 10], evl. Aaro Pajari 11] ja Mannerheim nousi kansakunnan luottoisäksi, häneen luotettiin kuin vuoreen. Mannerheim yhdisti tyydyttävällä suomenkielellä kansakunnan, ja kansalaiset näyttivät jotain sellaista, jota nyt tarvittaisiin, mutta kun ei ole sitä kansakunnan luottoisää … …(Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, voisiko hän kasvaa nykykansakuntamme yhdistäjäksi?)


Laajat kansalaisjoukot ovat heräämässä kadonneen itsenäisyytemme palauttamiseen -

kunniaksi heille harvoille, jotka ovat vielä elävinä todistamassa meille muille, kuinka kansakunta taisteli "viimeisellä rannalla", täydestä itsenäisyydestään - onnistuen siinä sotilaallisesti liittoutumattomana. ---


...
Jälkirjoitus

A. Tänäänkin meidän kiihkottomat ja vähemmän puhkuvat kansalaiset torppaavat vakaasti liittoutumiset Natoon 12], vaikka esimerkiksi Kokoomukset koppalakkiosasto 13] vaatii suoraa liittymista – kysymättä kansalta mitään – suuri häpeä aitoarvo-kokoomuslaisille, jotka oivalsivat jo kauan sitten, että rihtniemeläinen 14] kansallisajattelu oli sitä vastuuta, mistä ei nyt löydy todistetta edes kirjaimen verran.

B. Tänään suomalaiset ovat jo pidempään jo oivaltaneet, että meidän turvattu tulevaisuus on niin kutsutusti EU-joustavoitettuna sveitsittymisenä 15] – tarkoittaen sitä, että meillä on vielä jonain päivänä vankka asema idän ja lännen välisten konfliktien välitysneuvottelijana 16] – natottomana valtiona meihin luotetaan niin lännessä kuin idässä. Samoin meidän rooli YK-mandatoiduissa ja YK-johteisissa rauhanturvatehtävissä on meille sopiva toimintamalli 17], varsinkin kun konfiktin kaikki osapuolet pyytävät palveluksiamme.


PS.
Mannerheim ei joutunut Stalinin nimenomaisesta käskystä Jatkosodan jälkeenkään sotasyyllisyys-oikeudenkäyntiin. Stalin oli muistanut Mannerheimin Chevalierkaartin palvelukset sekä järjestelyt, kun paljon puhuttu ”historian kovan luokan vahvistamaton tapahtuma” - Hitlerin ja Stalinin kasvokkain tapaaminen onnistui 1940 toukokuussa jaetun Puolan rajalla. Kreml lähde kertoo, että Stalinin arkistoja avataan tarkoin valitusti 4. tammikuuta 2018 … jokainen voi miettiä, mitä tuo valittu päivämäärä merkitsee, se ei ole sattuma.

VIITTEET

1] Paasikivi: ”Erkon sota” ~ http://www.pkymasehist.fi/talvisota_lahestyy.html -
3] Jalkaväen kenraali Rudolf Walden ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Walden -
4] Stalinin aluevaihtoehdotukset Suomelle ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisodan_tausta -
6] Ruotsi hylkäsi itäisen maakuntansa 1809 ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1047174 - [4851]
7] Suomalaiset sotalapset Ruotsissa ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotalapset -

12] Kansalaisviisaus erottaa meidät Natosta ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1029728 - [24648]
13] Kokoomuksen koppalakkiosasto ajaisi Natoon – kansan yli ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/12/koppalakkiosasto-kokoomuksesta-kurvaa.html -
15] EU-joustavoitettu sveitsittyminen ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1110763 - [1641]
16] Suomi sovittelijaksi Ukrainaan? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1030309 - [2389]


...
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.fi
http://fi-ilkkaluoma.blogspot.fi
https://www.facebook.com/first.ilkka
...


ALILVf … Pz … BL - BLOG 46874
---11012015---


doc.: talvisodan_ihme_11012015.doc – OpenOffice Writer

692 | 6851

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti