torstai 16. helmikuuta 2017

Nato – tämän päivän uhkaava pelikortti taitamattomissa käsissä

ver II

...


(Uutisointi kertoi 11.2. HS Joonas Laitisen kirjoittamana jääkiekkokentän laidalta presidenttimme Sauli Niinistön ottaneen kantaa (Natoon)* seuraavasti: ”Pelatessa unohtaa kaiken, eikä näe eikä kuule mitään muuta”. Presidenttimme tietää erinomaisen tarkasti sijaintimme kartalla, eikä vain 1300 kilometriä yhteistä rajaa toisen ydinasesuurvallan kanssa – vaan Venäjälle eräät tärkeimmistä karttakoordinaateista ovat liki rajassamme kiinni. Kuolan niemimaan strategisten ydinsukellusveneiden huoltotukikohdat ja – telakat sekä Pietarin puolustusvyöhyke)



Nato on herkkä sana kansalaisillemme, sillä he ovat jo yli 10 vuotta vastustaneet sitä tiiviisti. Kaikki varteen otettavat ja mielipidetutkimusten vakuuttavin säännöin tehdyt selvitykset kertovat kirkkaasti kansamme tahdon – emme liity Natoon – yli 50 prosentin voimalla ilmaistuna. Tämän vuoksi laajoissa asiantuntijapiireissä ihmetellään tuon natokortin esillä pitoa – miksi, kenelle ja millä tavoitteella?

Merkittävää on se, että eräät vaikuttavat medialähteet ovat vuodesta toiseen yrittäneet kääntää kansalaistemme mielipidettä – selitellen milloin milläkin selitteellä, esimerkiksi ettei Natosta ole kerrottu puolueettomasti kaikkea ja kaikin osin. Tämä varmaan pitää paikkansa, sillä kertomukset ovat olleet liki puhtaan yksipuolisia, siis Natoon ujuttavia.
|* Sulkeissana Nato kysymysmerkillä on allekirjoittaneen lisäys


Alla oleva kirjoitus kuvaa hyvin natoujuttamisen henkeä, jo 10 vuotta sitten -

” …
SUNNUNTAINA, HELMIKUUTA 04, 2007
Nato, Venäjä ja suomalainen yhteishenki - linkki

[Ye -majuri Rainer Peltoniemi väitteli Natoon liittymisen vaikutuksista ja siihen liittyi näkökulmia niin Nato-hyödyistä kuin haitoista - yritetäänkö nyt sinänsä tasapuolisella väitöskirjalla kääntää kansalaisten katseita läntiseen eilisen päivän sotilasliittoon, miksi väitös oli juuri nyt?]

Suomen kansa ei kysellyt puolustusliittojen perään silloin kun käsky kävi rajoille puolustamaan isänmaata. Huolimatta kansalaissodasta 20 -vuotta aiemmin, kansa oli yhtenä rintamana Stalinin haittatekijänä kuvittelemaansa Suomen valloitukseen.


Kansalaiset ottivat asiat omakseen –
 … puolustivat maansa ja pitivät sen myös myöhemmin yhden liittolaisen, Saksan osa-avulla, itsenäisenä. Neuvostoliiton generalissimus Josif Stalin antoi arvon suunnattomalle yhteishengelle ja jätti Suomen valloittamatta; tuli kiire Berliiniin ja Suomi olisi maksanut liikaa Puna-armeijalle. Suomi pysyi itsenäisenä, pysyi edelleen myös kylmät sodat, kuumat Kekkos-kaudet ja vieläpä noottikriisit ja armeijoiden yhteisharjoitusehdotustenkin yli.


Nykyinen Venäjä ymmärtää, että Suomi on vaikea vastus
Suomalainen luonne on sisukas, kun on kysymys oman maan puolustuksesta. Nythän meillä on vain yksi mahdollinen uhka, ikiaikainen Venäjä, joka meille myös itsenäisyyden antoi ja "vapautti" Ruotsin vallasta. Suomi sai ainutlaatuisen rajalla olon ominaisuuden, joka luo mahdollisuuksia olla Venäjä-asiantuntija.


Suomessa on juuri nyt sinnikäs vaikuttajajoukko,
 .. joka ajaa Suomea Natoon kuin köyttä vessanpyttyyn. Suomi EU:n täysjäsenenä saa sen turvallisuuden, mitä se tarvitsee. Sehän on nykyisin enempikin taloudellista turvaa ja vakautta. Sitoutumattomuus Natoon tuottaa erityisasemaa Venäjän kanssa, jo nyt Venäjä on Suomen suurin kauppakumppani. Kumarrus Natolle on pyllistys Venäjälle.


Venäjän todelliset johtajat tietävät, että Suomi ei ole helposti uhattavissa,
 … saati sitten valloitettavissa. Mitä muuten Venäjä hyötyy Suomen valloituksesta, kun se ei sitä tehnyt syksyllä 1944:kään. Suomi on liittoutumattomana erinomainen kumppani Venäjälle. Huomenna Suomi voi olla erikoissuhteessa osaajana myös muuta EU:ta ajatellen, vallankin kun suurin osa EU:ta on Natossa. Mikäli Suomi on Natossa, olemme myös automaattisesti Venäjän atomiaseiden maalitaulu, läheisyydestämme huolimatta.


Miksi ja millä todellisella argumentaatiolla eräät piirit ajavat Suomea Natoon,
 … onko heille jäänyt menneisyyden muistot, epäluulot ja ylpeys länsimaalaisuudestaan levynä pyörimään tyhjään ajatusmaailmakoneistoon. Unohtuiko heiltä, että olemme eläneet idän ja lännen etuvartiona vuosisadat. Unohtuiko heiltä, että Suomi on arvostettu korkealle omastakin kyvystään huolehtia jopa miltei yksin itsestään. Suomi ei tarvitse Natoa, Suomen kansa ei sitä liittoa halua. Suomi on luotu vaikeina aikoina itää haistelevaksi länsimieliseksi maaksi, joka osaa elää rajalla luoden menestystä taloudessa niin idästä kuin lännestä.


Venäjä tulee jäämään enemmän yksin Euroopassa,
 … toisaalla Venäjä saa kumppanikseen idästä Kiinan ja Intian - nämä ovat huomisen menestyjät. Tämä vuosisata on idän vuosisata |1. Venäjä maapallon raaka-aineaittana, Kiina maapallon liukuhihnana ja Intia maapallon ohjelmisto-osaamisen tulevana keskuksena muodostavat ylivoimaisen koalition, jossa Suomen Venäjän asiantuntijana on hyvä olla puolueettomuussuhteessa. Erityisasemastaan huolimatta Suomi on osa EU:ta, joka on riippuvainen - tahtoi tai ei - vähintään seuraavat 10 - 15 vuotta Venäjän energiasta ja markkinoista omille tuotteilleen.


Paras puolustus Venäjän karhun syleilyyn on kauppa tämän kanssa
Kaupankäyntiin taas Venäjällä kuuluu kulttuurin ja historian tuntemus, arvostus kumppaniaan kohtaan ja rehti meininki. Voisimme lisäksi opiskella Venäjän kieltä ja löytää kaupallisia kohteita myös kolmansista maista - näillä eväillä velivenäläinen ei ehdi pohtia kovin sotaisasti meidän suuntaan |2, kun kaupallisilta kiireiltään eivät siihen ehdi. Lisäksi meitä odottaa bonuksena Karjala liittoutumattomuudestamme. Nato Suomena voimme lopullisesti heittää hyvästit Karjalan palautukselle!


Suomen kansa sanoo seuraavan kerran sanansa eduskuntavaaleissa
On mielenkiintoista nähdä, mitä Nato-kortteja ehdokkaat väläyttelevät, ja millaisia jokereita on takataskuissa. Suurin jokeri tai monille mustapekka on kuitenkin äänestäjillä. Äänestäjät ovat vain kerran neljässä vuodessa kuninkaita - nyt jos milloinkaan kannattaa antaa äänensä kuulua. Äänestänyt henkilö voi ottaa reippaasti kantaa, mutta jos ei ole omaa mielipidettään edes vaaleissa antanut, niin on vaikeaa myöhemmin aihetta arvioidakaan.
Menipä tuo äänestys miten tahansa, niin tuo Suomen ja Venäjän raja ei siitä mihinkään lähde, oli Nato tai ei.

...


Viitekohdat tekstistä – on huomattavaa, että ovat lisätty 12. helmikuuta 2017 – siis kymmenen vuotta varsinaisen tekstin kirjoittamisen jälkeen -

|1 Erinomainen avaus hyvin ajankohtaiseen kiina-keskusteluun. Suurin vamma kiina-asiantuntijoissammekin ovat länsilasit, joiden läpi he myös katselevat, usein toinen korva herkistämättömänä. Emme vain täältä noin 20 prosentin populaatiosta kykene ymmärtämään mitä merkitsee suhdeluku 1,38/7,5. Edes meillä Suomessa ei oivalleta toista kansallisempaa suhdelukua noin 1:250! Kiinalaisuuden ymmärtäminen vaatii kykyä irtautua omista perinnejuurakoista. ~ http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005084556.html -

|2 Miksi media pitää aktiivisesti yllä sodan uhkaa. Varaumia tehdään kaikissa valtioissa, mutta yleensä hiljaisuudessa. Onko tässä tarkoitus kaikin keinoin lietsoa epävarmuutta kansakunnan suuntaan, joka on yli kymmenen vuotta ollut pienien vähemmistöpiirien vastaisesti natokielteinen. Pitäisikö meidän pikemminkin puhua aktiivisesta ulkopolitiikasta ja ulkomaankaupasta kaikkiin ilmansuuntiin? Linjaero mahdollisen sodan luonteesta on asiantuntijoiden asia, tosin meillä on vähän näitä sotimisen valopäitä ~ http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005084699.html -



Ilkka Luoma

KESKUSTELU - TIEDE

Nettilinkki [Natovaikutuksesta väitöskirja, ye- majuri Rainer Peltoniemi]:
http://www.tkk.fi/nyt/vaitoksia/vaitostiedotteet_2007/Peltoniemi_Rainer.pdf -

Kuva:
B0002132. JPG. 2. heinäkuuta 2005, klo 16:04. Copyright by Ilkka Luoma 2005. Kuvaa saa käyttää vapaasti yllä olevan kirjoituksen yhteydessä.

Linkki kuvaan:
~ http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/372125642/ -

Kuvateksti:
Lappeenrannassa oli erinomainen mahdollisuus nähdä NATO - maiden lentokalustoa livenä. Taka-alalla USAF:n Stratotanker KC-135 [Boeing], oli ensimmäistä kertaa Suomessa. Etualalla hienon lentonäytöksen tehnyt Hollannin ilmavoimien General Dynamics F-16 Falcon hävittäjä - vastineena suomalaisilla on - myös amerikkalainen - tosin kaksimoottorinen, McDonnell Douglas F-17 Hornet; molemmat koneet ovat samalta aikakaudelta. Nato-koneet ovat tervetulleita lentonäytöksiin, muutoin niitä ei Suomen taivaalla tarvita.

…” (lainaus 10 vuoden takaa päättyy)



Onko mikään muuttunut tuon 10 vuotta sitten laaditun tekstin jälkeen?

Käytännössä juuri meitä suomalaisia ajatellen – ei. Meitä ei ole uhattu miltään suunnalta, ei varsinkaan idästä. Eräs uhka meille on synnytetty, ja se on tapahtunut meidän itsemme tekemänä. Puolustusvoimain nykyinen komentaja Jarmo Lindberg [x] allekirjoitti Nato – Isäntämaa pöytäkirjan |3 – tuo allekirjoitus on meille itsellemme vaarallinen uhka. Kun katsomme Venäjän puolelle huomaamme erityisesti Kuolan niemimaan, jonne on tuon pöytäkirjan jälkeen uudistettu pohjoisen puolustusdoktriini – venäläisten taholta!


Nyt voimme tähän loppuun uudistaa alun presidenttimme toteamuksen:



EKSTRA

Eräs todellisuus tässä vääjäämättä toteutuu - asevarustelukilpa kiihtyy, jokainen voi ynnätä yhteen Naton sotilas- ja hyökkäyskyvyn ylläpitokulut ja verrata sitä Venäjän ja myöhemmin Venäjän ja Kiinan yhteissaldoon. Kun tämän tekee, ymmärtää miksi Putin keskittyy ydinasevoiman kasvatukseen! Tasapaino täytyy jotenkin ylläpitää … ~ http://yle.fi/uutiset/analyysi_ministeri_mattisin_nato-vierailu_etenee_kannustuksen_ja_kiristyksen_rajoilla/9462475 -

EKSTRA 2

Tohtori, professori ja evp. ev. Pekka Visuri **kiteyttää Suomen liittoutumattomuuden linjan erinomaisesti ~ http://yle.fi/uutiset/tarkka_varoittaa_nato-kansanaanestyksesta__sen_jalkeen_suomi_olisi_turvallisuuspoliittisesti_banaanitasavalta/9460636 -
...



PS. Ellet näe tekstin linkkejä ja/tai ne eivät aukea, voit lukea yllä olevan tekstin toimivine linkkeineen kokonaisuudessaan täältä ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2017/02/nato-taman-paivan-uhkaava-pelikortti_16.html -



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä


...
AL | US | PZ | T | VU | BL | BL | FB | FB | FB | BL | BLOG 122179

DOC Natoa_10 vuotta_kiitos ei_12022017 – Microsoft Word Starter
PVM 12022017




                   

|1234|@

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti