maanantai 10. joulukuuta 2018

Idän ja lännen välinen vastakkainasettelu kiihtyy






Ei niinkään yllättävä puolueettomuuden takuumies - kapinallinen Erkki Tuomioja nuorena Vanhan valtauksessa -lainattu sivustolta: tuomioja.org



Useat sodat ovat alkaneet taloudellisten intressien edessä, varsinkin, jos jokin osapuoli on ottamassa yhä suurempaa osaa maailman- ja/tai alueellisen talouden merkittävyydessä. Nyt on eletty voimallista kiinalaisaikaa |1. Kiinan ottaessa asukaslukunsa mukaisen maailman osuutensa, ollen yksinkertaisesti suhdelukuna 1,4/7,8.

Kiina on edennyt lähes kaikilla kaupan sektoreilla – viennistä sijoituksiin |2 ja on ottanut yhä suurempia osuuksia maailmankaupan volyymista – ollen myös maailman suurin viejävaltio. Tätä länsi ei kestä – jo tässäkin vaikuttavan reviiripuolustuksen keinovalikoima on otettu käyttöön. Puolustus on nyt levinnyt lännenmiehen reviiritaisteluksi, sillä sen tarkoitus on estää Kiinan ja Venäjän läheisempi ”liittoutuminen”.

[ … nyt mediaan on nostettu voimalla Case Huawei |3, jossa aitoja todisteita, ainakaan toistaiseksi – ei ole esitelty, vain syytteitä, epäilyjä – Huawei-johtajan vangitseminen ja päälle voimakas mediarummutus, mikä on samalla esimerkki miten meilläkin valtamedia on mukana juonessa luomassa idän ja lännen vastakkainasettelua … ]
|3C ~ https://yle.fi/uutiset/3-10545304 - ”Kiina vaati Kanadaa vapauttamaan Huawein talousjohtajan tai kohtaamaan seuraukset” -Yle
...

Läntinen protektionismi


Lännenmies on eri diilimies, kirsistämällä sopimukseen - Donald Trump


Lännessä on otettu Yhdysvaltojen johdolla käyttöön aiemmin vapaan kaupan ylistäjien halveksimat liike-elämän esteet – protektionismina. Protektionismi on helpoin ja nopein keino estää ja padota toisen tai kolmansien taloudellista ja kaupallista ylivoimaa. Tosin Maailman Kauppajärjestö WTO on ollut ponnekkaasti juuri länsimaiden johdolla suitsimassa kaupan esteitä – muun muassa protektionismia!

Kiina on noussut maailman suurimmaksi taloudeksi |4 – vaikuttavuudeltaan ja määrältä (BKT/PPP). Syyt Kiinan nousuun maailman kärkeen on selvät; ensi alkuun halpa, ahkera ja kurinalainen toveri liukuhihnalla, joka houkutteli Kiinaan monet länsiyhtiöt |5.
Paetessaan omien lähtömaidensa tiukkenevia ympäristölakeja, huomasivat länsiyhtiöt samalla, että Kiinasta on kasvanut yksi maailman suurimmista yhtenäisistä sisämarkkinoista … on hyvä olla siellä, missä tehtaan oven takana odottaa sadat miljoonat asiakaskandidaatit.


US sai uuden presidentin, ja näin alkoi trumppistinen diiliaikakausi

Diilimiehen keinovalikoimaan sisältyy kiristys, uhkaus ja esivalmistelu, joilla alun uhkauksia asetellaan konkretiaan (esimerkiksi tullien nosto – osalle tuotteista) – kuten nyt esimerkiksi Kiinan US-vientiä kohtaan.
Kiinasta on noussut itäisen maailman kaupallinen keulakuva – maailman suurimpana liukuhihnana ja muun muassa Suomelle lisä-arvon tuottajana |6 – vientiimme!
Yhdysvallat oli viime vuosisadan kuningaskuluttaja, -saastuttaja ja maailmanpoliisi |7, jonka sotien määrä aina kaukana omilta rajoiltaan oli maailmanennätysluokkaa |8.


Nyt eletään Kiinan vuosisataa, jota elettiin yllättäen jo 1400 -luvun alkupuolella!
[ … keisari Zhu Di' n aikakausi ~ https://en.wikipedia.org/wiki/Yongle_Emperor - ][T]



Oikealla oleva Kiinan presidentti Xi Jinping on ratkaisijan roolissa - myös meidän tulevaisuuden!



Tänään Kiina ”meni ja rikastui” nykyisen menon isän – pienen suuren miehen Deng Xiaopingin johdattelemana. Ehkä jo huomenna itse kiinalaiset joutuvat miettimään mitä Deng tarkoitti sinällään arvoituksellisella lauseella: ”Menkää ja rikastukaa”. Rikkauksien hamuaminen otettaessa lännenmiehen kulutusintoa kiinni loi Kiinaan ympäristöongelmat – vailla vertaa |9.

Kiinasta tuli maailman suurin yksittäinen valtio muun muassa hiilidioksidipäästöjen määrän suhteen [graafi 2]. Tästä viisastuneena Kiinan Keskushallinto antoi vahvat käskyt suitsimaan kasvavaa ympäristöongelmaa, joka tuottaa nyt jo tulosta – monien hämmästykseksi |10.


Maailmanlaajuisella ympäristökatastrofilla on pitkät jäljet

Lähinnä läntinen maailma aloitti omalla teollisuuskehityksellään ilmastotupruttelun ja vesistöjen saastuttamisen jo yli 150 vuotta sitten. Monien ympäristöhaittojen ja -päästöjen kumuloituvuus on tosiasia – myös hiilidioksidin |11. Kun tarkastelemme ympäristövastuuta – kohdistuu etusormi länteen ja erityisesti Yhdysvaltoihin – entä peukalo?

Mikäli tarkastelemme ympäristövastuuta per kuluttaja/ asukas – on US suurista päästäjistä ylivoimainen ykkönen [graafi 1]. Olisiko oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo tässä elinmahdollisuuksiemme turmelemisessa tarkastelun arvoista?

Siis miksi toisilla on ollut ”oikeus ja ajattelematon vastuuttomuus” omilla haittadekadeillaan muihin nähden. Miksi USA' ssa on saanut ajaa liian monilla autoilla liian paljon kilometrejä – siinäpä kaikkien ympäristövastuullisten kysymysten äiti!


Meneillään olevan kauppasodan alkuidut ja asemamme täällä Suomessa

Olemme kansakuntamme tahdosta Euroopan Unionissa, tosin meitä vietiin sinne ketunhäntä kainalossa – suomalaisille ei ilmoitettu, että samalla menetämme oman markka-itsenäisyyden |12 – tunnetuin seurauksin, se oli virhe, mutta kuulemma virhettä ei voida korjata eroamalla eurosta? |13. [24]



Oikealla oleva Suomen presidentti Sauli Niinistö on pöydän kattaja ... vierellä viereisin presidentti - Venäjän Vladimir Putin


Olemme myös geopoliittisesti idän ja lännen vedenjakajalla

Aivan Venäjän, tuon itäisen sotilasvoiman rajassa kiinni – Pietarin alueelta Kuolan niemimaalle – molempien ollessa elämääkin tärkeämpiä itse Venäjälle. Venäjän harmiksi olemme tuottaneet maahamme sen toisen ydinasesuurvallan sotakoneistoa |14 – aivan Venäjän rajoja hipoen (Case F-15C Rissala |15) – samalla olemme osallistuneet Nato-maa Viron ilmataisteluharjoituksiin – taka-ajatuksena meidän olomme suurvaltakriisissä Viron ilmataistelukyvyn huolehtija |16 … ? Taustalla osa mediasta luo tietoista Venäjän uhkaa lukijoilleen ja kansalaistemme keskuuteen |17.

Edellä mainituilla seikoilla on merkitystä kaupallisiin toimiimme; jouduimme talouselämämme haitaksi EU' n asettamiin Venäjän pakotteisiin ja niiden vastatoimiin |18 – muun muassa Valio Oyj tietää tarkoin aiheutuneet ongelmat ja vahingot.
Me emme olleet itsenäisiä päättämään itse meille parhaasta vaihtoehdosta, joka olisi ehdottomasti ollut pysyttäytyminen poissa noista pakotteista, koska syytkään eivät meitä koskeneet – jouduimme EU-Bryssel solidaarisuuden vangiksi.

Olemme vientiriippuvainen valtio, jolla olisi kyky suureenkin oleellisten tuotteiden lähes täyteen omavaraisuuteen |19. Olemme Suomi, joka kuuluu suomalaisille – tämä on meidän reviirimme, josta kannamme vastuuta myös rajojemme ulkopuolelle, kunhan omat hoidettavat ovat kunnossa.

Tiedämme jo nyt, että meille saattaa sälyttyä suuret joukot eteläisen maailman, jopa Etelä-Euroopan myöhemmin ilmastokuivuvan EU-alueen ilmastopakolaisten massa-aallot |20. Olemme monien näkökulmasta ”tyhjä maa”, joka ei edes synnytä riittävästi pitämään Suomea suomalaisille |21.


Miten meidän rooli idän ja lännen välisessä kamppailussa ja vastakkainasettelussa?
- sotilaallinen näkökulma ---

Meille suomalaisille tilanne on hyvin komplimenttinen. Onneksemme kansakuntamme suuri enemmistö on valinnut natottoman tien [graafi 3], vaikka monet vähemmistöpoliitikot ja media vääntävät ja jenkaavat jatkuvalla manipulaatiosyötöllä meitä Naton ”suojelevan asesateenvarjon alle” - ymmärtämättä, että juuri tuo Nato-jäsenyys tekisi meistä taistelualustan |22 ja sotakentän …
  • aivan Venäjän vieressä, joka puolustaa kaikin keinoin juuri tuota meidän/heidän itäistä rajaa, jonka takana ovat pohjoisessa Venäjän ja US' n mahdollisen ydinsodan tasapainotekijät – Kuolan niemimaan strategiset ydinsukellusveneet (Borei-luokka, Bulava monikärkiydinohjuksineen) …
  • Nuo Boreit ovat monin osin arvoitus Yhdysvalloille, sille toiselle ydinasesuurvallalle, sillä Boreiden arvellaan olevan tehokkaimmmat totaalisen ydinsodan pidäkkeet ja patoavan amerikkalaisten ydinasekynnyksen niin korkeaksi, ettei amerikkalaiset oman tuhonsa pelossa aloita alentuneesta käyttökynnyksestään |23 huolimatta (totaalista) ydinsotaa.
  • Kun nuo yllä olevat miettii tarkemmin ja muistaa Nato – Isäntämaa pöytäkirjan |24 ja palaa 1941 historiaan |25, ei ole mikään ihme, että olemme itseämme kohtaan aivan erikoislaatuisessa asemassa täällä Venäjän karhun ydinsotateknologiassa kiinni!
  • Voimme olla varmoja, että Venäjä on jo varautunut Lapin läpi itään hyökkäyksen torjumiseen |26 – US/Naton sotakoneen operoimana.

...
Ratkaisu ylläolevaan ongelmaan: Pysyttäydymme ehdottomasti Naton ulkopuolella emmekä luo minkäänlaista uhkaa mihinkään ilmansuuntaan minkään ulkoisen sotavoiman taholta maamme rajojen sisäpuolelta – yksinkertaista, ja se merkitsee, että puramme tuon Nato – Isäntämaa pöytäkirjan.

Saammeko pöytäkirjan purusta jonkun palkinnon? Kyllä saamme. ”sveitsittymisen tie” |27 tuottaisi meille ainutlaatuisen mahdollisuuden olla Koillisväylän yksi päätesatama, mutta missä? Yllättäen Petsamon Liinahamarissa, jonne rakennettaisiin kiinalaisella rahalla uusi ja moderni satama, josta alkaisi vuokraratapohjana Venäjältä (vrt. Saimaan kanava) Jäämeren rata …

... aina Tallinnan tunneliin saakka, jolloin muun muassa kiinalaiselle tavaravirralle syntyisi luonnollinen ja turvallinen väylä Pohjois-Eurooppaan – kuten myös Venäjälle.

Palkkio siis ”sveitsittymisestämme” olisi suuri – uskoisin Moskovan Kremlin olevan vihillä tästä Petsamo – Liinahamarin suunnitelmasta ja uskoisin vielä vahvemmin, että Kiina tukisi hankettamme. Näin meistä syntyi välittäjä – kaupalle, suurvaltaneuvotteluille ja kriisiselvittelyille … samalla kaupallisesti saisimme myös Kiinasta sen suuren pilvipalvelinkeskuksen |28 – muista merkittävistä maista ne jo ovatkin meillä.


Meidän ei tule olla vastakkain asettelijoita ja tai niiden joukossa

Meillä ei ole varaa asemoitua lännen sotakoneen etuvartioksi, meille on tuon sijasta ohjautunut ”niinistömäisesti” |29 oiva paikka olla neuvottelupöytien kattaja, ollemme puolueettomia junailijoita, joilla olisi laajaa osaamista niin idästä kuin lännestä.

Meidän rooli on jatkaa presidentti Martti Ahtisaaren aloittamaa CMI-esityötä neuvottelujärjestelijänä … samalla ”niinistömäisyys” olisi tie toiselle todelliselle Nobelin rauhanpalkinnolle –
joka voisi alkaa siitä, että saamme Arktisen Neuvoston |30 Juhlakokoukseen Rovaniemelle kaikki kolme suurvaltaa ja niiden kiistattomat johtajat – Kiinan presidentti Xi Jinping (miksi Kiina? |31), Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump. Tuossa on meidän tavoite ja lähiajan päämäärä – kunnianhimoinen, mutta silti mahdollinen.

Tänään meillä Suomessa on erinomaiset mahdollisuudet olla tiennäyttäjä ja saada turva sotien ulkopuolelle jäämisestä, sillä suuret tarvitsevat riittävän pienen, joka osaa asiansa ja ymmärtää miten neuvottelupöytä katetaan – tähän on jo kokemusta.

Tässä kohdin voimme kansakuntana järjestellä kansalaisaloitteena käynnistyksen, jolla palautetaan kadonnutta presidentin valtaoikeutta |32 - nykyajan vaatimaan tasoon. Kansa haluaa sitä – tarvitsemme johtajan, eikä kekkoslainen aatemaailma maanisästä ole sekään kaukaa haettu.


Kansakuntamme kaipaa vahvaa johtajaa - vahvaa presidenttiä


Eräin näkökulmin elimme Kekkosen kaudella parasta aikaamme? |33 Olimme tunnustetun puolueettomuuden huipulla jo vuonna 1975, kun presidentti Urho Kekkosen kokousnuija kopsahti ETYK-juhlakokouksen päätteeksi Finlandia-talolla.


Viitteet:
[ … myös ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/12/viite-idan-ja-lannen-valinen.html – linkin alta 1-33 ja graafit 1-3 … ]

|2 Uusimpana Amer Oyj Suomesta ~ https://www.ess.fi/uutiset/talous/art2504126 -

|3A Ilkka Luoma kommentti 07.12.2018 – 20:35Epäily, syyttely ja selvästi ilman todisteita operoitu läntinen yhteistoiminta käy kiinalaisen teknologian kimppuun - selittein, joissa puhuu sana, mutta ei näyttö.
Jännitteisyys kauppapolitiikassa edeltää usein vakavampia seuraamuksia. On jo varmaa, että Kiinasta tulee vastaveto, koska lausunnot ovat sieltä hillittyihin kiinalaisiin nähden jopa sanoiltaan "hurjistuneet".
Lopulta on kyse lännen ja idän välisestä vastakkainasettelusta ja informaatiosodasta, jossa länsi käy jo kaupallista hyökkäyssotaa, ellei vankkoja todisteita piakkoin esitetä julkisuuteen, tai suoraan kiinalaisille toimijoille ja virkamiehille.
Viime vuosisata oli amerikkalaisten kulutusjuhlallinen vuosisata ja maailmanpoliisiroolituksen betonointi, sen sijaan tämä meneillään oleva on kiinalaisten, joiden veneeseen soutajiksi istahtaa yli puolet maapallon väestöstä (?)

|3B Ilkka Luoma kommentti 07.12.2018 – 20:11Voisimme hiukan jossitella. Huawei olisi ennen Microsoftia ollut valmis ostamaan (koko) Nokian - näin ei käynyt, vaan Microsoft luuli saaneensa sen ainoan puuttuvan palan ... loppu onkin historiaa.

Miten olisi Nokia tänään - kun sen nimi olisi kaikunut Huawei-Nokia? ... Nokia + Huawei > Ericsson ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152695-nokia-elop-nsn-huawei-ericsson - lainaus: " ...

Jos kauppa toteutuu kenen kanssa tahansa, jää verkko-osaajana Nokia suureksi voimatekijäksi isolla kassalla. Viimeistä korttia emme todennäköisesti ole nähneet – odotamme loogisesti Huawei/ZTE:n vastavetoa, joka voi olla tarjous korkeampana tai ilmoitus halusta ostaa koko yhtiö. Voimme olla varmoja, että ennen Microsoft julkistusta neuvotteluja on käyty Kiinan suuntaan – unohtamatta Lenovoa. ... " [2013!]


Niinistö ja Trump - sormella osoittaen rehtiä suomalaisuutta?


|5 Esimerkkeinä Salcomp Oy ja Nokia Oyj Suomesta … ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/09/kauppa-kiinaan-on-tunnetta-osaamista-ja.html -
.
|10 Hämmästyttävä saavutus! ~ https://yle.fi/uutiset/3-10114264 -
|18 274 lukijakommenttia aiheesta ”Sahaammeko oksaa, jolla istumme” linkin ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=6428208 – alta - ORIG 03.12.2014
.
.

...



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 185792

DOC idan_lannen_vastakkainasettelu_08122018.doc – OpenOffice Writer
PVM 08122018

1690_16701 – 11:25_19:13 VA12

6 kommenttia:

  1. Kanadassa pidätetty Huawei-johtaja haluaa päästä vapaaksi takuita vastaan – perustelee vaatimusta terveyshuolilla ja miljoonakodeilla -HS

    ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005927309.html -

    Ilkka Luoma kommentti 10.12.2018 - 8:34:

    Mikä velvollisuus Kiinalla ja Huaweilla on olla mukana US' n yksipuolisissa ja poliittisissa Iranin pakotteissa? On yksi syy, silloin, kun Iraniin viedyssä kiinalaistuotteessa on kiistattomia amerikkalaiskomponentteja? Muutoin kyseessä oli vapaudenriisto.

    Mitä ilmeisimmin laittoman pidätyksen takana on kiristys, jolla US haluaa neuvottelukortteja Yhdysvaltojen Kiinaa vastaan aloittamiin tullineuvotteluihin. Toisaalta Huawei on kasvanut liian suureksi - niin mobile-päätelaitteiden kuin -verkkojen toimittajana. Kolmanneksi voisimme lainata vanhaa aito-savolaista sananpartta: "Varas toista varkaaksi luulee", viittauksena epäilyihin ja luuloihin kuin väitteisiin Huawein datavakoilusta Kiinan lukuun.

    VastaaPoista
  2. Viisi kysymystä ja vastausta: Miten Huawein väitetyt tietovuodot vaikuttavat suomalaisiin -HS

    ~ https://www.hs.fi/talous/art-2000005925747.html -

    Ilkka Luoma kommentti 7.12.2018 - 20:35:

    Epäily, syyttely ja selvästi ilman todisteita operoitu läntinen yhteistoiminta käy kiinalaisen teknologian kimppuun - selittein, joissa puhuu sana, mutta ei näyttö.

    Jännitteisyys kauppapolitiikassa edeltää usein vakavampia seuraamuksia. On jo varmaa, että Kiinasta tulee vastaveto, koska lausunnot ovat sieltä hillittyihin kiinalaisiin nähden jopa sanoiltaan "hurjistuneet".

    Lopulta on kyse lännen ja idän välisestä vastakkainasettelusta ja informaatiosodasta, jossa länsi käy jo kaupallista hyökkäyssotaa, ellei vankkoja todisteita piakkoin esitetä julkisuuteen, tai suoraan kiinalaisille toimijoille ja virkamiehille.

    Viime vuosisata oli amerikkalaisten kulutusjuhlallinen vuosisata ja maailmanpoliisiroolituksen betonointi, sen sijaan tämä meneillään oleva on kiinalaisten, joiden veneeseen soutajiksi istahtaa yli puolet maapallon väestöstä (?)

    VastaaPoista
  3. Kiinalaiset verkko­laitteiden valmistajat vaarantavat Euroopan unionin turvallisuutta, komissio varoittaa – Huawein pidätettyä johtajaa uhkaa jopa 30 vuoden vankeustuomio -HS

    ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005924550.html -

    Ilkka Luoma kommentti 7.12.2018 - 20:11:

    Voisimme hiukan jossitella. Huawei olisi ennen Microsoftia ollut valmis ostamaan (koko) Nokian - näin ei käynyt, vaan Microsoft luuli saaneensa sen ainoan puuttuvan palan ... loppu onkin historiaa. Miten olisi Nokia tänään - kun sen nimi olisi kaikunut Huawei - Nokia? ... Nokia + Huawei > Ericsson ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152695-nokia-elop-nsn-huawei-ericsson - lainaus: " ... Jos kauppa toteutuu kenen kanssa tahansa, jää verkko-osaajana Nokia suureksi voimatekijäksi isolla kassalla. Viimeistä korttia emme todennäköisesti ole nähneet – odotamme loogisesti Huawei/ZTE:n vastavetoa, joka voi olla tarjous korkeampana tai ilmoitus halusta ostaa koko yhtiö. Voimme olla varmoja, että ennen Microsoft julkistusta neuvotteluja on käyty Kiinan suuntaan – unohtamatta Lenovoa. ... " [2013]

    VastaaPoista
  4. Kiinalaiset verkko­laitteiden valmistajat vaarantavat Euroopan unionin turvallisuutta, komissio varoittaa – Huawein pidätettyä johtajaa uhkaa jopa 30 vuoden vankeustuomio -HS

    ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005924550.html -

    Ilkka Luoma kommentti 7.12.2018 - 17:17:

    Lännen ja idän vastakkainasettelu kiihtyy. Kiinan noustessa maailman suurimmaksi kansantaloudeksi (BKT/PPP*) - otetaan epäilykset, syyttelyt ja manipulaatio käyttöön - onko Huawei-vakoilusta millaiset todisteet olemassa? Saman tyyppiset todisteet miten US/NSA vakoili maailmalla ja kuunteli jopa lännen ystäviensä valtiojohtajien puheluita (Saksa) ---

    Voimme olla varmoja, että Huawei ja yleensäkin kiinalaiset käyttävät yhä vähemmän sellaisten valtioiden tuottamia tuotteita, raaka-aineita ja palveluita, jotka lähtevät tähän amerikkaislietsontaan mukaan ja näin tehden vähentävät omia vientimahdollisuuksia maailman suurimpaan kansantalouteen.

    .

    Ilkka Luoma kommentti 7.12.2018 - 14:43:

    Kun teknologinen taito valmistaa ja markkinoida riittävän laadukkaita ja hinnaltaan kilpailukykyisiä tuotteita loppuu, pitää turvautua epäilyihin, syytöksiin, protektionismiin ja lopulta boikotteihin. Olisiko nyt väitteisiin ja syytöksiin aika löytää todisteet? Nyt on meneillään idän ja lännen välinen kamppailu - kun jo elämme kiinalaisten vuosisataa. Valkoisen miehen kolonialismin jälkiväreet lyövät pakolaisaaltoina entisten emovaltioiden "rannoille".

    VastaaPoista
  5. Kiinalaisen teknologia­jätin Huawein talous­johtaja pidätettiin Kanadassa USA:n pyynnöstä – Kiina vaatii vapautusta -HS

    ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005923024.html -

    Ilkka Luoma kommentti 7.12.2018 - 7:25:

    Ainoa peruste (sekin epävarma laillisuuspohjaltaan) pidätykselle on se, jos Huawei käyttää Iraniin viemissään laitteissa/ tuotteissa amerikkalaisia komponentteja.

    Voimme olla varmoja, että Huawei ja yleensäkin kiinalaiset käyttävät yhä vähemmän US-tuotteita, siis USA menettää jälleen omaa vientiään maailman suurimmalle kansantaloudelle ja -kansantalouteen (BKT/ppp*).

    VastaaPoista
  6. Kiinalainen tuomioistuin kielsi useiden iPhone-mallien myynnin patenttirikkomusten takia -HS

    ~ https://www.hs.fi/talous/art-2000005928383.html -

    Ilkka Luoma kommentti 11.12.2018 - 8:46:

    Oikeuslaitos ei tee politiikkaa, vaan tulkitsee lakia, sopimuksia ja käytännön toimia. Mobile-maailmassa patenttisodat ovat arkipäivää ja patenttisalkkuja vahditaan tarkasti - patenttien voimassa olon aikana. Patentit ovat myös hyvä tulonlähde, kts. Nokia. Kiina tehtailee jo kotimaa tasolla eniten patentteja ja tavaramerkkisuojausta. Mikä onkaan Qualcomin omistusrakenne?

    US on häviämässä kauppasotansa Kiinan kanssa, sillä Kiinan vienti monipuolisuutena, volyymina ja ostajamaiden lukumääränä on ylivoimaista tasoa. Kiinan on "helppo" korvata/ helpompi korvata US-viennin menetys kuin toisinpäin.

    Kiinasta on tullut vapaan kaupankäynnin airut - ulkomailla. Tosin Kiina tarkkailee ja säätelee omien rajojen sisällä yritysomistuksia ja kaupan sääntöjä hintana siitä, että länsiyritykset pääsivät helposti aikanaan Kiinan olemattomien ympäristölakien piiriin - puhuttiin, että läntiset yritykset "kakkivat kiinalaisten taskuihin". Nykyään ympäristölait tiukkenevat vuosi vuodelta - Kiinassakin, hyvin tuloksin.

    Kiina on maailman suurin liukuhihna, jota robotisoidaan kovaa vauhtia ja henkilötyövaltaisena siirretään uusiin halpatuotantomaihin. Kiinan vieressä on Venäjänä maailman suurin raaka-ainekeskittymä ja tämä yhteistyökehitys on lännelle kaikkien pelkojen äiti. Nyt on meneillään idän ja lännen tihenevä vastakkainasettelun kamppailu!*

    VastaaPoista