Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalilupaukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalilupaukset. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. lokakuuta 2015

Soinismin puolustuspuheenvuoro

!
(Media riepottelee nyt oikein olan takaa perussuomalaisia, miksi – niin sitä on todellisuudessa vaikea sanoa. PS saattaa olla liian vaikeasti käsiteltävä mediaväelle. Timo Soini *] on liian rehellinen sanoissaan ja ne maistuvat usein sisällyksettömiltä – Timo ei kunnioita, eikä arvosta mediaa – pitää sitä takiaisena, kuten aikanaan presidentti Mauno Koivisto perässä hiihtäjinä, joilta hän kielsi tulkinnat omista puheistaan)

[…’persuerkki’ kysyi kollegaltaan Raaka-arskalta miksi perussuomalainen äijäenergia unohdettiin, eikä isänmaan arvoja itsenäisyydestä, omasuomalaisista, eroa EU’ sta ja eurosta ole rummutettu riittävästi – vaan hinku Audin nahkasohvalle ylitti himona kaiken sen kunnian, joka kaulassa Leijona-riipuksena killuu …

 …’persupirkko’ kysyi kollegaltaan Auttaja-aijalta miksi, kun vihdoin halusimme PS’ ään mukaan - se käänsi selkänsä ja liputtaa pääministeri Juha Sipilän teesejä pakkoleikkauksista, senkö mekin nyt ansaitsimme? … ]


Nuorista irtosi BB - vastus Timo Soinille. Sebastian Tynkkynen harjaa ja vatkaa nyt huolellisesti Timoa. Sebastian ei jaksa antaa arvoa Soinin uskomattomalle työlle konkurssista Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja hallitusvastuuseen. Timo kasasi määrätietoisen nokkelasti idean soinilaisuudesta, joka nostettiin populismin retoriikalla ylös kansan tietoisuuteen – sillä kyllähän kansa tietää.


Retoristit
[ … persuissa ahdistaahttp://www.hs.fi/kotimaa/a1446186556864 - ] E]

Soini oli oppositiossa ikuisuuden. Ei muutamalla kansanedustajalle nousta valtaan eli hallitukseen. On vain retoriikan sanasepitelmät, niillä piti hankkia kannatusta. Ensimmäisenä siihen syttyivät äijä-energistit, yli 50-vuotiaat miehet, jotka ihailivat Tony Halmeen voimaa ja suorapuheisuutta suomalaisuudesta. Oli syntynyt vihdoin vastavoima poliittisille broilereille, joiden hauis ei komiteamietintöä painavampaa ollut kantanut.


Iskulausekulttuuri

Iskulauseiksi otettiin banaanit, kaislikkohauet, nenäherneen kokoiset melonit, kiristyvät kypärän remmit ja paljon muuta, joita tehtaili joku sanaseppo – varmaan naureskellen itsekseen. Mutta nuo verbaaliherneet purivat ja upposivat ja kannatus nousi. Tuli jytky ja kansa oli lähtenyt liikkeelle.  

Kansa oli saanut uunoturhapuropuolueen – ilmaisu positiivisella huumorilla, sillä Soinin retoriikalla.
Soinia arvostettiin suuresti sitkeydestä ja uskosta Vermon kautta englantilaisten jalkapalloon. Kansanmies oli hurmannut aitosuomalaisena EU- ja eurovastustajana, joka ei oikein Natoakaan sietänyt. Tuli luvattua sitä ja tätä. Katolilaisuus antaa lähes kaiken anteeksi – Timo tietänee tämän hyvin.


Jytky jytkytteli hallitukseen
[ … nyt pitää olla tarkkana, ettei jytkytellä oppositioon! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/10/jytkyttaen-oppositioon-soinismin.html - ]

PS kohosi toiseksi suurimmaksi, vaikka ääniä se sai eduskuntavaaleista 2015 kolmanneksi eniten. Äänimäärä ei haitannut Soinia – oli aika nousta hallitukseen toteuttamaan Suomen pelastusta – oli toivo olemassa, paremmasta.

Äänestäjät hurrasivat, olihan Soini saanut ansioillaan tavoitteen, jonka kauan sitten asetti. Sitkeys palkittiin, ja samalla oli syntynyt yksinvaltias, jolle ei saanut sanoa liiaksi vastaan – vaikka avoin keskustelu oli sallittua, kunhan se käytiin Soinin ehdoin.


Valtias oli tarkka berberistään, sitä ei saanut sotkea,

 … sillä Timo tiesi, että tulee hetki, jolloin sitä on käännettävä. Vastuunotto vaati sitä – retoriikan aika oli ohi, oli käärittävä hihat ja ryhdyttävä työhön. Vaihe yksi oli nyt mennyttä elämää ja nyt jytkytteli uusi elämä, minkä teeseillä piti Suomi korjata.

Soini tiesi tarkasti, että oppositioliturgia oli nyt ”out” ja piti ottaa valtiomiesasento. Ministeriys edellytti ja oli kiva lähteä tapaamaan maailman suuria – ”Olen Timo Suomesta ja on kiva nähdä sinuakin – mitä kuuluu”. Takki olikin jo alkanut ahdistamaan, kun mediakaan ei antanut odotettua arvostusta.


Teesit olivat ohuet ja piti luovia Sipilän ”maltalaisissa käänteissä” –
[ … Sipilän maltalainen käännös ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/09/yhteiskuntasopimus-3.html - ]

 … välillä syöksyttiin ja sitten peräännyttiin – noinhan kuulemma yrityksissäkin toimitaan. Sipilä komensi, olihan hänellä yritys- ja työkokemusta. SSS’ n kaksi muuta ässää, ulkoministeri Soini ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) eivät juuri arkitöitä ole tehneet, vain edustaneet politiikassa tai politiikan vanavesissä.

Syntyi ryntäilevä hallituspolitiikka, jonka tavoitteet olivat toimitusjohtajan sanelemat. PS otti takapakkia ja perääntyi Raaka-arskan ja Auttaja-aijan kunnioittamista arvoista. Piti pysyä Audin nahkasohvalla, sillä sieltä tätä Suomea hallitaan.

Soini vältti ammattipoliitikkomaisesti tavallaan hänelle kuuluneen valtiovarainministeripestin, sillä se olisi ollut liikaa jo rauhallisemmillekin Leijona-mielisille, jos Soini olisi leikannut eläkeläisten etuja. Stubb leikkaa ja Soini matkustaa, kun taas Sipilä tekee päätökset.


Reviristit – reviiripuolustajat

Mitä tuo otsikko on? Se tarkoittaa ihmisiä, joille itsenäinen, omat rajat omaava isänmaa on kaikki kaikessa. Talvisodassa niin toveri kuin kapitaali löivät kättä ja seisoivat samassa juoksuhaudassa. Reviristi on reviirirajojen tunnustaja, joka ymmärtää, että koko eläinkunta on toiminut sadat miljoonat vuodet nimenomaan reviiriajattelulla ja – puolustuksella 0].

Suomella on reviiri, vaikka toivotamme kovasti työtätekevän 1] tervetulleeksi Suomeen. Me haluamme meillä oltavan, kuten meillä on totuttu olemaan. Silti olemme uteliaita, ja jopa voimme omaksua parhaita ominaisuuksia muilta. Kuitenkin olemme suomalaisia laulun ”Olen suomalainen**] mukaisesti. 2]


Sisu Suomesta

Sisuuntuneet immoslaiset 3] ja mahdollisesti siitä lievempi ja henkis-älykkäämpi halla - aholaisryhmä muodostavat reviristien ytimen. Molemmat herrat – niin Olli Immonen kuin Jussi Halla-aho ymmärtävät, että PS on soinismin luomus. Vielä tässä vaiheessa PS ei ole juuri mitään ilman Timo Soinia. Timo oivaltaa tämän, on jopa lohkaissut sen ääneenkin.

Timo tuskin on ehdokkaana enää seuraavista normaaleista eduskuntavaaleista – hänelle ehkä siintää jo kataismaisesti 4] jokin eurooppalainen pesti. Timo ei varmaan halua loppuelämäänsä ulkoiluttaa koiraa – tai eihän sitä tiedä, yleensä hevosista tykkäävät ihmiset pitävät myös koirista.


Timo Soinin puolustus
[ … eduskunnasta totuuksia huuteleva retoristi ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=956328 – [16081 ]

Soini on suunnitellut huolella puolueensa noston parrasvaloihin. Timo on myös nopea käänteissään, nyt kun on vastuunkannon aika, populismi ja oppositiokausi saa jäädä. Nyt korjataan Suomea ja lopultahan Timo on täysin oikeassa; ei ne keinot millä valtaan – vaan ne teot, jolla Isänmaa korjataan.  Soinilla on aikaa yhdeksän kuukautta, sillä niin kauan kuluu, kun uusi sukupolvi tulee ”uunista ulos”.

Tekstiulokkeet
**] Kari Tapio – Olen suomalainen ~ https://youtu.be/zwVAHHP-uZg - [YT]
**] Popeda – Ukkometso ~ https://youtu.be/ts_Lw3qrTfM - [YT]

E]
Perussuomalaisissa ahdistaa - on tapahtumassa poliittinen evoluutio ja tuotekehitys. Perussuomalaiset hajoavat ja näin syntyvät soinilaiset (retoristit) ja halla - aholaiset (reviristit)... Demarit nousevat hallitukseen 5] tai saamme ennenaikaiset eduskuntavaalit.

Numerointi
0] Äärioikeisto puuttuu? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=957810 – [13408]
1] Työteliäs ja koulutettu pakolainen! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/09/pakolainen.html -
4] AAA’ n tarina ja katais-pyrkyryydet ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1137511 – [17290]
5] Päättyykö demareiden aatteeton tuska? ~ http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1064771 – [23099]


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä


AL  ..  IL  ..  Vf  ..  Pz  ..  BL  ..  BLOG 62877
---31102015---

doc.: Soinismin puolustuspuheenvuoro_31102015 – Microsoft Word Starter

872s | 985s 




...

perjantai 25. toukokuuta 2012

Kansakunnan varoittava sormi on pystyssä?


Aivan kuin MTV3 olisi ilakoinut, kun heidän teettämä kalluppi ennusteli persupuolueelle antijytkyä – siis kepulaisittain rökäletappiota kunnallisvaaleista. Soini on aina soimannut kalluppeja melonin kokoisella kintaalla – todeten niiden näyttäneen aina väärin – jytkyssäkin. Tämä viimeinen kalluppi tuntui todellakin hakemalla haetulta – kaikkine korjauskertoimineen.


Viime eduskuntavaaleissa kallupeissa haastateltu kansanosa antoi varoituksen sanaa perinteellisille puolueille, kertomalla ennusteissa aikomuksistaan, ellei muutosta tule näkyville. Muutosta ei ”vanhojen puolueiden” osalta tullut ja kansa nosti soinilaiset vallantavoittelun portaille. Kansa oli siis nostanut varoittavan sormensa pystyyn.


Perussuomalaiset eivät tarttuneet voittajakokoomuksen hallitushoukuttelusyöttiin. Soini ei valinnut vastuuta eikä vaalilupauksien pettämistä – sillä Jyrkin kelkkaan lähtö olisi sitonut kädet, pyöräyttänyt puheet ja merkinnyt varmaa tappiota persuille seuraavista vaaleista.


Eduskuntaoppositiosta voidaan nakella vain meloneita


Oppositiossa voidaan vain heitellä piikkejä, nokkelia sanankäänteitä ja aivopieruja. Opposition pulpeteista ei suomalaisessa eduskuntatyöskentelysysteemissä ryhmäkurineen voida vähemmistöstä saavuttaa mitään – vain systemaattisella ja ehdotuksia pursuavilla päälauseilla voidaan saada kansalaisten mieliin jotain, jotta on edes yritetty. Onko nyt perussuomalaisilta jäänyt jotain tekemättä?


Varoittaako kansa jälleen?


Nyt kansa antaa jälleen varoituksen ja tämä kalluppivaroitus tulee itse jytkyilijöille, jotka suuri kansa parrasvaloihin nosti – kylläännyttyään perinteellisiin teflon-jeejee-edustajiin, jotka olivat keksineet jo itselleen oman kieliliturgiankin, josta arkikansa oli erkaantunut, jo ajat sitten. Kansa oli kyllästynyt puheisiin, kaivattiin tekoja.


Missä ovat persujen teot?


Eivät missään, koska tekoja ei ole voitu tehdä. Ehkä ei olisi ollut kyvykästä ainestakaan – oli aika harjoitella. Kansa antoi kuherruskuukausia käyttöön kärsivällisenä odotuksena. Tapahtuiko mitään muuta kuin meloneita, omenoita, haukia ja kiristyviä kypärän remmejä – kieli poskessa. Ei ehkä tapahtunut.


Kansakunnan myöntämät kuherruskuukaudet saattavat olla ohi


Kuheruskuukaudet ovat ohi ja kansakunta marssii kohta kunnallisvaaliuurnille. Nyt kukaan ei tiedä mitä todella voisi tapahtua. Jytky voi tuplaantua, siksi syvällä ollaan ”kreikkalaisissa” ja nuorisosyrjäytymisessä – lisäksi kuntien pakkoliitospolitiikka voi räimäistä hallituspuolueille selkäsaunan tai kansa oivaltaa, että on ronskien tekojen aika.


Tänään kansa puhuu, eikä vain jupise


Kansa puhuu netissä, blogeissa ja naamakirjoissa. Kansa on nyt aktiivinen – kansalaiset voivat jopa tahallaan harhauttaa kallupeissa, siksi hyvin pikkusievää nokkeluutta on opittu poliitikoilta – kansa tekee jipot ja ohjaa kallupoijia tahallaan väärään suuntaan.

Kansa suuntaa syksyllä uurnille ja ratkaisee kisan – mutta keille? Uusille vai vanhoille, pontimena voidaan vain todeta, että elämme maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa ja Sauli Niinistö saattaa olla sittenkin viemässä Suomea Natoon --- [?]




...
Mitä kirjoitimme viime vuonna, kun 'soiniintuneet halla-ahojen hakkaraiset' puhuttivat arkikansasuomalaista [251011]



"Soiniintuneet halla-ahojen hakkaraiset"

(Median luoma känkkärankkäinen lempilapsi on persupuolue ja sieltä kumpuava tavallisen kansan näköinen esilletulo suorasävelineen ja arkihuumoreineen - Helsingin Sanomat otti verrannoksi jääkiekon ja arkipolitiikan - Granlund [HIFK] ja Halla-aho [Ps] -  toimittaja Lauri Malkavaara - lauri.malkavaara@hs.fi )

[ ... "heh, heh" hersyttelee arkikansa hakkarais-tokaisuille. Tavallinen kansalainen kerrostalokaksioista ja -kolmioista kuin maaseutujen vanhanpojan kammereista hytkyttelee, kun se aivan tavan 'hakkarainen' saa valtakunnallista huomiota asioista, jotka ovat täällä arkijärkisellä tavistantereella ihan jokapäiväistä ... ] 

Mediaaniset itseään älykköinä pitävät toruvat alta lipan ja itsehymistelyssään, osin pilkkahuumoriin viitaten, aivan tavallisen kansalaisen, perussuomalaisen irtiottoja - kun 'soiniintuneet halla-ahojen hakkaraiset' tölväisevät tuutistaan ulos miettimiään elämän arkirealiteettejä - pukien niitä kansalaisten ymmärtämiin sanamuotoihin.

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen [Ps] sanoo kieli poskessa kahdeksan sylinterin voimalla sitä, mitä korpien kätköissä ja katukuilujen kaksioissa nyökytellään - "Tuli kerrankin puhetta, jota ymmärtää tavan jussikin". Huumori on urheilulaji, jolla ikunykypolitiikan vanhoihin säkeisiin kyllääntynyt arkikansalainen jaksaa painaa - pitkää päivää, kuka työssä kuka jouten.


Yleenkatseellisuus on taas kansalaisonneton harrastus,
sillä sillä on taipumus napsahtaa ylen antavasti omaan katselinjansa nilkkaan. Arkikansalainen työssäkäyvänä populaenemmistönä maksaa tämän kansakunnan laskut ja virheet, kun "ruumiita aletaan pesemään" 1]. Jos 'jussi' panee massiivisesti perseen penkkiin - pysähtyy kansantalous, sen tietää 'korkmannit ja sailaksetkin' - tavan työtä tekemättömistä ministereistä en sitten niinkään tiedä.


Kansakuntaa pelastetaan kansalaisten rahoilla
(Pitäisikö olla kansalaisia pelastetaan yhteiskunnan rahoilla - vai ovatkohan yksi ja sama asia, lopulta?)

Jos tavan eläkeläinen nostaa hiellä ja säästäväisyydellä keräämänsä pienoiseurot pankkien miltei korottomilta säästelytileiltä - käy pankkiemme kalpaten. Nyt Kreikka saanee 60, jopa 70 prosenttia veloistaan anteeksi (jotta nämä pankit pelastuisivat) - entä, jos anteeksiannon antojonoon intoutuvat myös italialaiset, espanjalaiset ja ehkä muutkin? Onko näillä mailla oikeus saada myöskin velkoja anteeksi, kun kulutusähky oli kuluttajien (=kansalaisten) keskuudessa pyyhkäissyt mielenmaltin tavararöykkiöiden alle tavoiteltaessa maallista näyttökykyä, koko Etelä-Euroopassa.


Pitäisikö kansalaisyksilölle säätää myös velkojen anteeksisaantomahdollisuus?

Haluaisitko Sinä anteeksiantoa ja armomieltä asuntolainaasi, jota et jaksa maksaa ja isukin ja mummelin perintökin näyttää jo epävarmalta, kun terminaalihoito täytyykin harmaantuvien itsensä kustantaa. 'Velka veli otettaessa', ikuinen sanonta ponnahtaa monen mieliin, kun korot nousevat A -kirjainten vähetessä. Eikö kansakunta pelasteta kansalaiset pelastamalla? Arkitavalliset kansalaisethan veroistaan nämä tulontasauksen kekkerit ja "sijoittajien" hulabaloot lopulta maksavat ...

- Microsoftin Bill "Boy" Gates III oli kerran sanonut, ettei hänen miljardilahjoituksiaan olisi, ellei miljoonat käyttäjät olisi kompuuttereissaan maksaneet pienoissenttejä hänen lisensseistään (Windows) - purot ovat aina muodostaneet virtoja, mutta keiden taskuun - onkin oman artikkelinsa arvoinen nk. 'kinkkinen juttu'.


Kuka lopulta on viisas ja harkitsevainen empatisoija?

Miksi pieni vähemmistökansanryhmä on ottanut oikeudekseen vähäarvoistaa hiljaista enemmistöä, joille on kasvamassa todellisia edustajia myös Arkadian mäelle. Miksi politiikan ikutyöläiset, tavan työtä tekemättömät Teiniliiton ajoilta periytyvät katsovat heidän edustamansa, mitään sisältöä ja yhteenkuuluvaisuutta luomattomien sanailuheittojen olevan se juuri oikea linja? Eikö edustaja ole valitsijoidensa asialla? Ei aina, siksi äänestämättömät ovat suurin "puolue"!


Politiikassamme ei ole muutosta niin kauan, kun ei ole muuttajia
(Liian moni innokas ensikertalainen muuttuu ajopuuksi eduskunnan loputtomien käytävien risteyksissä, kun vanhat opettavat "tavoille" - tavallisen kansan 'hakkaraiset' voivat olla vielä kova luu näillä "näin on aina toimittu" teflonpukuisille)  

Nyt eduskunnassa voisi olla muutoshenkeä lähemmäksi kansaa, sitä tavallista kansaa, josta kohta 'hakkaraisvitsit' sikiävät, kuin luteet kammarin nurkasta - silmän iskulla ja hyvää tahtoa osoittaen, huumorilla ja 'luteet rassataan' periaatteella.

Yleenkatseellisuus on usein tavaramerkki hugoboss puvun rintanapissa, kun taas pomoberberin taakse ei tohdi 'erkkikään' kurkata, sillä sieltähän se poliittisen valtapyrkyryyden kaksinaamaisuus kansalaissilmään rujon napakasti ponnahtaisi.

Antaa 'hakkaraisten ja halla-ahojen' opetella omat pelikuviot - voihan olla, että nämä kiemurat ovat likempänä arkikansaa, onhan heillä kuitenkin takanaan sitä normaalia työhistoriaa - niin nousuista kuin laskuista. "Ensin tutkitaan, sitten vasta hutkitaan", mutta ennen tätäkin ei kukaan voi olla "seppä syntyessään".

Hyvä seppä takoo auroja kansakunnan työn eteen, puhumatta pelkästä hyvinvoinnista, vaan luomalla työnteon mahdollisuuksia, sieltähän se elämisen hyvinvointi lopulta kasvaa. Ensin toki tulee ymmärtää mitä työ on - muutoin käsite hyvinvoinnista jää kuolleeksi kirjaimeksi useiden ministerien suuhun.


Kannustetaan 'hakkaraiset ja halla-aholaiset' soimaamaan tavan kansalaisen eduksi

Kannustan tavallista kansalaista tukemaan 'hakkaraisia', 'soinilaisia', mietoja*] ja arkijärkisiä sekä antamaan aikaa löytämään kansalaisvaihde eduskuntatyöskentelyyn. Kansa valitsee ja puhuu (toistaiseksi vain kerran neljässä vuodessa) - niin on puhunut nyt myös kansan valitsema Teuvo Hakkarainen.

Mielenkiintoista on se, että kansalaiset tykkäävät jatkuvasti Matti Nykäsestä, joka hyppäsi korkeimmalle korokkeelle laulattamaan kansakuntaa Maamme -laululla "me henkeä" luoden monille kotisohville, kun Matti lensi kansan sydämiin siniristiliput liehuen. Tässäkin kansa osoittaa sitä oikeaa empaattisuutta ja hyväksyntää, sillä emmehän me aina voi niin ulkokultaisia olla.


Töhryjäkin takkiin tulee, 
eikä enemmistökansalla ole varaa ikupoliitikkojen teflonpukuihin, joista sontakikkarekin ponnahtaa kansalta näkymättömiin. Yhteisesti meillä "uskovaisilla" on mahdollisuus puhdistaa mieltä ehtoollisviinillä, siitä harvemmin tahraa berberiin jää - mutta tulee vähäksi aikaa hyvinvoinnin autuaallinen tunne.
...



1] - Kuvakansio eduskuntaäänestyksestä, jolloin kansakunta menetti jälleen pienen palan itsemäärämisoikeuttaan Brysselin kamareihin - kauas arkijärkisen "jussin ja teukan" syvien rivien kansalaismietteistä ~ http://www.kodakgallery.com/gallery/sharing/shareRedirectSwitchBoard.jsp?token=583887877212%3A1927109283    ---![KG]

*] miedolla viitataan 'etelä-pohojalaaseen' mestarihiihtäjään, entiseen kansanedustaja Juha Mietoon [Kesk.], joka rehellisenä ihmisenä kotikonnuillaan tunnetaan



Sent
Sent: Friday, May 25, 2012 7:54 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Kansakunnan varoittava sormi on pystyssä?
...
 

Kansakunnan varoittava sormi on pystyssä?