torstai 30. toukokuuta 2013

Saammeko kahden puolueen hallituksen - yhdestä kansanliikkeestä?


Suomi ei ole nyt kunnossa, vaikka reilusti yli puolella menee taloudellisesti hyvin, joskin osalla ylivelkaantuneena. Asunnoissa saattaa muhia suuri kupla ja vanhempien ja isovanhempien perintöjen reaaliarvo saatta romahtaa. Valtio velkaantuu ja nuorisotyöttömyys repeää käsiin.

Kalluppeihin ei pidä laittaa liiaksi painoarvoa, nyt kuitenkin Keskusta 1] ja Perussuomalaiset ovat yhteensä 39 prosenttia – siitä on matkaa meille harvinaiseen kahden puolueen hallitukseen vain reilu 11 prosenttia.


Nykyinen Jyrki Kataisen [Kok.] johtama 'väkipakolla sextetti' 2] on halvaantunut 3] ja kyvytön rakentamaan niitä muutoksia, mitä kansa vaatii ja odottaa. Voidaan myös kysyä onko kansakunnalla varaa ylläpitää Kataisen kuusiloa – sote takkuaa, velka kasvaa, nuorisotyöttömyys kärjistyy – kuntauudistus rikkoo perustuslakia sote-liityntöineen?


Liikaa ongelmia – Jyrki, tee nyt miehen työ – eroa ja hajota hallituksesi

Teit parhaasi, teit sydämestäsi – meno oli fantastista, mutta kansalaiset odottavat nyt jykeviä päätöksiä – me tarvitsemme uuden, radikaalejakin otteita tekevän hallituksen, johon luotetaan.


Kahden puolueen hallitus on hyvin harvinainen –

nyt ollaan lähempänä kuin koskaan sellaista toimintakykyä, jota kansakunta edellyttää loikatakseen yli nykyisestä ”seisovan veden” olotilasta. Muutokset on aloitettava heti – kansa odottaa ennenaikaisia eduskuntavaaleja.


Mikäli vaalit pidetään nyt syyskuun alussa 2013,

olisi odotettavissa korkea äänestysprosentti, joka mahdollisesti tukee nykyistä oppositiota – ja saattaa olla mahdollisuus jytkyjen jytkyksi – saavuttaa kahdella puolueella maaginen yli 50 prosentin raja 4]. Tältä pohjalta rajuin yllätys ja kansakunnalle toivoa antava veto olisi yhdistää Keskusta ja Perussuomalaiset – tällöin meillä olisi vain yhden puolueen – kansanliikkeen vetovoima ratkomaan erittäin vaikeita päätöksiä!


...
Jyrki Katainen tekisi palveluksen kansallemme eroamalla nyt heti, ja hajottamalla hallituksensa – jolloin kesä ajaksi perustetaan asiantuntijahallitus ja valmistauduttaisiin ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin syyskuussa 2013. Kansa odottaa nyt tekoja – puheet ovat pidetyt.


...
VIITTEET


...
Ilkka Luoma


Kansalaisaktivisti Helsingistä


Sent


Sent: Wednesday, May 29, 2013 9:55 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Onko kansakunnalla varaa ylläpitää Kataisen sextettiä?
...


Saisiko Suomi vihdoin tehokkaan kahden puolueen hallituksen?
(Vai muodostuuko kynnyskysymykseksi toisen kokemattomamman sisäsiisteys ja anarkistinen veto puolueen sisällä – silti vallitseva tilanne vaatisi tehokasta ja suoraviivaista hallitusta sekametelisopan jälkeen)





AL - US

BLOG 18972 | 1185 – IL
---29052013---

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti