Stalin ja Suomi

Nikolai Starikov - "Stalin ja Suomi"

[~http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/05/nikolai-starikovin-stalin-ja-suomi-1 - ]

Professori Nikolai Starikov [NS] jättää muutoin mielenkiintoisessa esityksessään mielestäni kaksi voimakkaasti vaikuttanutta seikkaa huomiotta: Wienin kongressin 1815 suorittaman Suomen suuriruhtinaskunnan valtiollisen aseman määrittelyn, joka vaikutti sekä ulkovaltojen että myös Venäjän puolueiden politiikan määrittelyyn suhteessa Suomeen laillisuusnäkökannalta, sekä aivan toisenlaisen asian: atomipomminkehityksen vaikutuksen Englannin ja USA:n sekä sellaisten valtioiden politiikkaan, jotka olivat siitä omia teitään selvillä, mm. NL:n ja sen kautta Maon, sekä Ruotsin, Sveitsin, mahdollisesti Espanjankin sekä Vapaan Ranskan (vaan ei Vichyn) politiikkaan.

"STALIN JA SUOMI

Nikolai Starikov

[~https://en.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Starikov - ]

HELSINKI 2013

Niin oudolta kuin se kuulostaakin, Suomen ja Venäjän yhteisessä historiassa on yksi historiallinen henkilö, joka voi auttaa meitä ymmärtämään paremmin yhteistä historiamme, arvioimaan menneisyyttä ja tekemään johtopäätöksiä tulevaisuutta varten. Tämä henkilö on Josif Stalin - vallankumousmies, valtiomies, suurvallan perustaja.

Stalinin ja Suomen väliset suhteet, jos niin voidaan sanoa, ovat erittäin mielenkiintoiset ja niitä on tähän asti tutkittu vähän. Aloitan teesistä, joka ensi näkemältä voi olla yllättävä, mutta vain ensi näkemältä: Stalin rakasti Suomea ja tunsi syvää kunnioitusta suomalaisia kohtaan”

SB: Stalin piti skandinaavista tuotantotapaa, jonka piiriin kuuluivat ruotsalaiset, norjalaiset, suomalaiset ja islantilaiset, keskieurooppalaista ja venäläistä edistyksellisempänä.  

~ http://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1913/03a.htm - 

Myös puolalainen aateliskeskeinen tuotantotapa poikkesi jyrkästi venäläisestä ja muistutti enemmän saksalaista junkkerijärjestelmää. Se järjestelmä oli myös osin Ukrainassa.

NS: "Täytyy muistaa, että suomalaisilla ei ollut koko historiansa aikana minkäänlaista valtiollista asemaa ennen Suomen liittämistä Venäjän imperiumiin. Vasta silloin suomalaiset saivat oman valtion. Muistutan, että tämä tapahtui neljässä vaiheessa; Suomi liitettiin Venäjään pala palalta.

Kaikki alkoi Uudenkaupungin rauhasta vuonna 1721, siitä seurasi Venäjän ja Ruotsin välinen sota, jota kävi Pietari Suuren tytär Elisabet Petrovna vuosina 1741 - 1743, sitten Katariina Suuren sota 1700-luvun lopussa. Lopuksi Aleksanteri I sinetöi Suomen liittämisen Venäjään Napoleonin Venäjän vastaisen hyökkäyksen aattona, kun Venäjän armeija jälleen kerran löi ruotsalaiset"

SB: Suomen asemasta määräsi silloisten Euroopan valtioiden Wienin kongressivuonna 1815 osanottajien välisellä sopimuksella, jota saattoi vain uudella sellaisella laillisesti muuttaa. Sen mukaan Puola ja Suomi olivat eri valtioita kuin Keisarillinen Venäjä omine lakeineen ja valtiollisine organisaatioineen, mutta ne olivat personaaliunionissa Venäjän kanssa.

Venäjä yritti tätä muuttaa yksipuolisesti Puola-Liettuan kohdalla, mutta muut Wienin kongressin valtiot eivät tätä muutosta hyväksyneet lailliseksi, eivätkä sitä hyväksyneet myöskään Venäjän Duuma-puolueet, eikä myös Väliaikainen hallitus Georgi Lvovin aikana, jonka Alexander Kerensky syrjäytti heinä-kuussa 1917.

Kongressi määräsi Suomen rajat, mutta Aleksanteri I liitti Suomeen myös ns. Vanhan Suomen eli Suomen Karjalan. Sitä ei mikään Wienin kongressin osapuoli vastustanut. Rajat löytyvät vain[!] Sovetskaja entsiklopedijasta ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Bol%C5%A1aja_sovetskaja_entsiklopedija -:

NS: "Ensimmäinen Suomen itsenäisyydestä sopinut valtiollinen toimija oli muuten keisarinna Elisabet Petrovna, joka antoi vuonna 1742 ns. Elisabetin manifestin eli julistuksen, jossa puhuttiin rauhantahtoisesta Venäjästä ja epäoikeudenmukaisesta Ruotsista, joka aloitti sodan joiden yksittäisten henkilöiden aloitteesta. Venäjän Keisarinna kertoi, että hän ei halua valloittaa Suomea, vaan kannustaa suomalaisia luomaan Ruotsista erotetun itsenäisen valtion. Tuolloin hänen kutsuaan ei kuultu, vaan Ruotsin armeijan suomalaiset joukot jatkoivat taistelua.

On pantava merkille Suomen Suuriruhtinaskunnan erityinen status Venäjän imperiumissa. Oma kansanedustuslaitos, jota Venäjällä ei vielä tuolloin ollut, oma hallitus, oma raha, oma poliisi ja tulli. Suomi oli keisarin erityisessä alaisuudessa, eivätkä byrokratian rattaat häirinneet. Venäjän tsaari antoi suomalaisten elää, kuten halusivat, eikä estänyt heitä säilyttämästä omalaatuisia tapojaan. Niinpä Suomessa ei käytännössä sataan vuoteen (1808 - 1917) ollut kansannousua tai itsenäisyystaistelua, joita tukahduttivat «sivistynyttä Eurooppaa» - brittiläisen imperiumin ja Ranskan alaisuudessa”

SB: ”Tukahdutettiin myös Puolassa 1860-luvulla, jossa tsaari yritti lakkauttaa, ja laittomasti lakkauttikin Puolan Suomea vastaavan aseman. Puolaan kuului myös Liettua. Tsaari ei onnistunut lakkauttamaan Puolan aatelisvaltaista järjestelmää, vaan Venäjän aatelisto päinvastoin levitti sitä ja Puolan lakia parhaansa mukaan Venäjällekin päin. Siinä ei ollut mitään erityistä "edistyksellistä": se heikensi entisestään varsinaisten työtätekevien asemaa.

Suomi ei siis ollut VENÄJÄN VALTION osa, vaan sen personaaliunionissa oleva vasallivaltio. Kun hallitsijahuone lakkasi olemasta, vasalli oli feodaalisten sääntöjen mukaan itsenäinen. Juuri siten itsenäistyivät myös useimmat esimerkiksi Turkin ja Kiinan (itse asiassa tarkasti ottaen Sisä-Mongolian, Mantshu - dynastian!) vasallit, mm. Ulko- Mongolia, Irak, Syyria, Saudi-Arabia, ja Libya”

NS: "Venäjän imperiumi ajautui vuonna 1917 sekasortoon eli ’mutaan’. En ala tässä varta vasten pohtimaan sen syitä, koska olen jo kirjoittanut aiheesta kaksi kirjaa. Venäjän geopoliittiset kilpailijat, Saksa ja Englanti olivat samassa määrin kiinnostuneet Venäjän hajottamisesta”

SB: ”Tässä yhteydessä on huomattava, että Suomen ja Puolan täysi itsenäistyminen ei ollut "Venäjän hajottamista", eikä Venäjän puolueistakaan sitä mieltä ollut kuin oikeistolaiset kadetit eli Valkoiset. Kerenskyllä oli omat salaiset metkunsa, jotka kerkisivät selvitä ennen hänen kukistumistaan tiettyjen suomalaisten "ansioista"...”

NS: "Venäjän irtautuessa sodasta saksalaisissa heräsi toivo solmia rauha Englannin ja Ranskan kanssa. Britit eivät kuitenkaan halunneet rauhaa, vaan lietsoa vallankumousta myös Saksaan”

SB: ”Siis millaista "vallankumousta"? Tasavaltaa? Tuskin! Wilhelm vain olisi pitänyt vaihtaa brittimieliseen ja vaikka -sukuiseenkin... Varmaan oli katsottunakin, vaikka Britannian meriministeriin, entiseen Hessenin prinssi Ludwig von Battenbergiin, joka 1917 samaan aikaan samannimisen poikansa kanssa vaihtoi nimensä Louis Mountbatteniksi. Hän oli myös sen "Suomen kuninkaan" sukulainen”

NS: "Heille ei riittänyt pelkkä Saksan voittaminen, vaan Saksan voittaminen ilman Venäjää. Siten brittien ei tarvinnut luovuttaa Venäjälle Bosporin ja Dardanellien salmia Turkissa"

SB: ~ http://nakokulma.net/index.php?topic=9972.msg248360#msg248360 -

NS: "Venäjän valtakunnan hajottamisen välineenä käytettiin vallankumouksellisia, jotka ovat aina Venäjän historian (eikä vain Venäjän) aikana saaneet rahoitusta ulkomailta. Juuri sen takia bolševikit suostuivat niin helposti Suomen irrottamiseen. Heillehän tärkein tehtävä oli imperiumin hajottaminen"

SB: ”Heillä oli Stalinin teoksen kansallisuuskysymyksestä mukainen periaatteellinen kansallisuuspoliittinen linja, jota he noudattivat. Siinä oli kyllä Suomen ja Puolan kohdalla vähän muutakin: näitä maita ei edes haluttu mukaan, toisin kuin esimerkiksi Ukraina.

(Toinen mahdollisuus on, että jos Saksassa olisi tapahtunut sosialistinen vallankumous, olisivat bolsevikit katsoneet myönteisesti Puolan ja Suomen liittymistä siihen. Leninhän "komensi" mm. puolalaiset Rosa Luxemburgin ja Clara Zetkinin Venäjän puolueesta Saksan puolueeseen (ja keskimääräinen taso nousi molemmissa puolueissa).

NS: "Kiinnostavaa kyllä Venäjän imperiumin ja Kerenskyn 1.9.1917 omavaltaisesti ja laittomasti julistaman «Venäjän Tasavallan» lait eivät mahdollistaneet osien irrottamista imperiumista. Koska Suomi ei milloinkaan ollut oma valtionsa, voimme tunnustaa sen tosiasian, että syksyllä 1917 Suomella ei ollut mitään laillista oikeutta irrottautua imperiumin kokoonpanosta"

SB: ”Wienin kongressi ei ollut sopinut, että Venäjällä aina ja ehdottomasti pitää vallita sen silloisten lakien mukainen tsaari, mutta sen se kyllä oli päättänyt, että Suomi ja Puola ovat vain sellaisen tsaarin kautta valtionpäämiehenä sidoksissa tsaarin imperiumiin!

NS: "Venäjän laiton bolševikkihallitus hyväksyi kaikkien alueiden laittoman irrottamisen imperiumista"

SB: ”Bolsevikkien hallitus ei ollut yhtään sen "laittomampi" kuin Lvovin tai Kerenskyn hallitukset, jotka myös olivat nousseet vallankumouksella tai -kaappauksella (Kerensky) valtaan, puhumattakaan tsaarin absolutistihallituksesta, tai Suomen eduskunta, joka Valtalailla julistautui Suomen korkeimman vallan haltijaksi heinäkuussa 1917.

On Venäjän sisäinen asia, miten he laittautuivat eroon patatyhmästä Nikolaista ja hänen hallitsijahuoneestaan, mutta kun näin oli tapahtunut, Suomella ja Puolalla ei ollut enää juridista yhteyttä Venäjän imperiumiin.

1919 Versaillesin rauhansopimukseen liittyen muodostettiin Kansainliitto, joka omista ja sopimuksen puutteista huolimatta oli muun muassa Wienin kongressin päätökset korvaava kansainvälisen lain säätäjä ja ylläpitäjä, johon myös NL pyrki ja lopulta myös pääsi jäseneksi, joskin erotettiin Talvisodan takia, koska se soti Kansainliiton lain kirjainta vastaan”

NS: "Meidän on tärkeätä ymmärtää Suomen imperiumista irrottamisen laittomuus, koska Neuvostoliiton ja Suomen rajakiistat jatkossa perustuvat juuri tähän tosiasiaan"

SB: ”Ei Suomi kuulunut siihen imperiumiin enää silloin lainkaan. LIITTYMINEN olisi vaatinut eri päätöksen, mitä ruotsalaiset ja oikeistovanhasuomalaiset ajoivat! Kerenskyn puoleen kääntyneet, eduskunnan hajottaminen naapurivaltion diktaattorilla, olivat laittomalla asialla, ja katastrofi olisi tapahtunut itsenäisyydelle, JOS KERENSKI OLISI VOITTANUT BOLSHEVIKIT!

NS: "Mikä tahansa raja niiden välillä perustui vain voimatasapainoon eikä mihinkään historialliseen tosiasiaan. Sitä paitsi kaikkien maiden rajat kaikkina aikoina heijastelevat vain poliittisten voimien tasapainoa eikä mitään muuta"

SB: ”Juu, kansainvälistä tasapainoa, muutettavissa olevia poliittisia entiteettejähän ne ovat”

Nykyään niistä päättää YK:n Yleiskokous.

Kansainliitto vahvisti sekä Suomen ja Venäjän että myös Suomen ja Ruotsin rajan.

NS: "Muistelkaamme miten Leonid Brežnev ja Yhdysvaltain presidentti Gerald Ford allekirjoittivat Helsingissä 1975 Helsingin sopimuksen rauhasta ja Euroopan rajoista. Missä on se rauha ja missä ovat ne rajat?"

SB: ”Onhan ne rajat, mutta niiden sisällä on nyt enemmän valtioita!”

Mutta siinä kieltämättä kyllä allekirjoitettiin TOISEEN KERTAAN jo aikaisemmin kaikinpuolisesti allekirjoitettua. Se oli poliittinen, diplomaattinen ja journalistinen manööveri, ei varsinaisesti juridinen toimi.

NS: "Stalin oli vuonna 1917 kansallisuusasioiden kansankomissaari ja yksi Leninin lähimpiä yhteistyökumppaneita. Suomessa ei ehkä muisteta, että toveri Stalin teki ensimmäisen virallisen vierailunsa marraskuussa 1917 juuri Suomeen ja puhui nimenomaan Suomen itsenäisyyden oikeutuksesta ja välttämättömyydestä. Stalin esiintyi 14. marraskuuta 1917 Suomen sosialidemokraattisen työväenpuolueen kokouksessa Helsingissä.

«Meitä peloteltiin Venäjän hajaantumisella, sen pirstoutumisella monilukuisiin riippumattomiin valtioihin; tällöin viittailtiin Kansankomissaarien Neuvoston julistamaan kansojen itsemääräämisoikeuteen, pitäen sitä «tuhoisana virheenä». Mutta minun on lausuttava mitä jyrkimmin, että me emme olisi demokraatteja. (sosialismista puhumattakaan!), ellemme tunnustaisi Venäjän kansoille vapaata itsemääräämisoikeutta. Minä selitän, että me pettäisimme sosialismin, jollemme ryhtyisi kaikkiin toimenpiteisiin veljellisen luottamuksen palauttamiseksi Suomen ja Venäjän työläisten välillä. Mutta jokainenhan tietää, että ilman Suomen kansan vapaan itse- määräämisoikeuden päättävää tunnustamista ei tällaisen luottamuksen palauttaminen ole ajateltavissa. Tässä on tärkeätä, ei vain tämän oikeuden suullinen, vaikkapa virallinenkin tunnustaminen. Tärkeätä on se, että Kansankomissaarien Neuvosto tulee teossa varmentamaan tämän suullisen tunnustamisen, että se tullaan horjumatta panemaan täytäntöön.

Sillä sanojen aika on mennyt. Sillä on tullut aika, jolloin vanha tunnuslause: «Kaikkien maiden proletaarit, yhtykää!» on pantava täytäntöön Täysi vapaus Suomen kansalle elämänsä järjestämiseen, samoin kuin kaikille muillekin Venäjän kansoille!

Suomen kansan vapaaehtoinen ja rehellinen liitto Venäjän kansojen kanssa. Ei mitään holhousta, ei mitään valvontaa ylhäältä päin Suomen kansaan nähden! Tällaiset ovat Kansankomissaarien Neuvoston politiikan periaatteet. Vain tällaisen politiikan avulla voidaan luoda Venäjän kansojen keskinäinen luottamus.

Vain tällaisen luottamuksen pohjalla voidaan toteuttaa Venäjän kansojen proletaarien luja liittyminen yhdeksi armeijaksi. Vain tällaisen yhteenliittymisen kautta voidaan Lokakuun vallankumouksen saavutukset lujittaa, viedä eteenpäin kansainvälisen sosialistisen vallankumouksen asiaa. Kas tämän takia me hymähdämme joka kerta, kun meille puhutaan Venäjän kiertämättömästä hajaantumisesta kansojen itsemääräämisoikeuden aatteen toteuttamisen johdosta.»

Tätä osoittaa, että Stalin oli noihin aikoihin Suomen itsenäisyyden suurin kannattaja"

SB: ”Hän toteutti puolueensa päätöksiä. Hän kehotti Suomea pysymään lujana Kerenskyä vastaan, vaikka bolsevikit tuolloin vielä muodollisesti häntä Venäjällä tukivatkin. Suomen Punakaartit ja Työväenpuolue suhtautuivat ehdottoman kielteisesti Kerenskyn mahdollisiin yrityksiin komennella Suomea. "Kerensky"-laulukin oli nimenomaan punakaartilaisten laulu.

Hän oli sitä myös erilaisen, pohjoismaisen yhteiskuntahistorian ja rakenteen kannalta. Se käy ilmi jo hänen teoksestaan "kansallisuuskysymyksestä" vuodelta 1913.

Bolsevikit eivät tavoitelleet Tsaarin Venäjää laajempaa Neuvostoliittoa minään "ihanteenakaan", vaan oli ilman muuta selvää, että esimerkeiksi tulevat sosialistiset valtiot, Saksa/Itävalta ja Kiina, vieläkin kaukaisimmista puhumatta, tulisivat olemaan eri valtioita. Se oli myös Kominternin linja, jonka johtajista erityisesti vietnamilainen Ai Nuyen Quoc, eli Ho Chi Minh oli alun perin Kansainliiton perustamisessa mukana ja ensimmäisen puheenjohtajan USA:n presidentti Woodrow Wilsonin [L] tuttu”

NS: "Mutta jatkossa Suomenmaan tapahtumat kehittyivät Venäjästä eroavaan suuntaan, sillä lyhyen, mutta verisen sisällissodan voittivat valkoiset eivätkä punaiset. Tämä johtui muutamasta tekijästä, niiden joukossa kenraali von der Goltz’ in johtamien saksalaisten sotajoukkojen väliintulo. Mutta valkoinen Suomi ei antanut mitään tukea Venäjän valkoiselle armeijalle"

SB: ”Venäjän Valkoiset oli aateliston eikä porvariston armeija. Sen aateveljiä olivat omalla tavallaan keisarillinen Japani ja Kiinan Valkoiset, eivätkä Suomen, Baltian tai Saksan valkoiset.

Suomen valkoisten aateveljiä olivat trotskilaiset, jotka halusivat liittää Ukrainan Itävaltaan, ja "ihanneyhteiskunnan" kannalta myös antonovilaiset, eli siis kerenskyläiset. He olivat ensin pitkään "puolueettomia", ja jopa pakon edessä Punaisten puolella kytäten "edullista" irtiottoa, pääpuolueiden taistelussa.

Mannerheim oli kuitenkin tsaarin kannattaja.

Venäjän Valkoiset olisivat voittaessaan vielä läänittäneet Suomen maatkin komentajilleen, ja alistaneet kaikki suomalaiset maailman viimeisimmiksi maaorjiksi (paitsi Mannerheimin, josta olisi tehty kenraalikuvernööri)”

NS: " Lisäksi Suomessa piileskeleviä venäläisiä upseereita kiellettiin liittymästä Nikolai Judenitš’ in armeijaan, joka eteni kohti Petrograd’ ia. Miksi? Koska liittolaiset Englanti ja Ranska tunnustivat Suomen itsenäisyyden pian Saksan romahduksen jälkeen marraskuussa 1918 [?][L]. Mitä Suomen poliittiseen eliittiin tulee, se ei halunnut auttaa Venäjän valkoisia, koska oli olemassa vaara, että Venäjän uusi laillinen valta asettaa Suomen irtaantumisen laillisuuden kyseenalaiseksi"

SB: ”Venäjän Valkoisia johti poliittisesti umpihöyrähtäneiden uskonnollisten mystikoiden Arkkienkeli Mikaelin seura kärjessään Rasputinin omakätiset murhaajat, kadettien Duuma-johtaja Vladimir Purishkevitsh [L] ja "varatsaari" Felix Jusupov” [L]

NS: "Kansalaissodan aikana Suomi, joka ei auttanut Venäjän valkoisia, auttoi mielellään englantilaisia. Mitä luulette, kuka, milloin ja mistä suoritti ensimmäisen lentohyökkäyksen Pietari – Petrograd - Leningradia vastaan, sen uusilta rajoilta? Varmaan tekisi mieli ajatella saksalaisia lentokoneita, mutta tosiasiassa ohjaimissa olivat britit.

Suomen alueella tukikohtaansa pitäneet brittiläiset lentokoneet pommittivat Kronštad’ tia 18. kesäkuuta 1919. Judenitšin armeijan hyökätessä Petrogradiin brittilaivasto ja lentokoneet muka suojasivat sitä, vaikka tosiasiassa hävittivät Venäjän laivastoa Suomen alueelta käsin.

Tuohon aikaan kaupungin puolustusta johtanut Stalin muisti hyvin, miten kätevää potentiaaliselle hyökkääjälle on tukeutua Leningradin naapuriin. Suomen raja oli vain 30 kilometrin päässä Leningradista, joten talvisin Baltian laivaston joukot harjoittelivat torjumaan vihollisen jalkaväen hyökkäyksiä. Suomen alueelta käsin jalkaväki pystyi jäätä pitkin hyökkäämään laivaston kimppuun"

SB: ”Tuo kyllä tiedetään”

NS: "Tilanne jatkui sietämättömänä toisen maailmansodan syttymiseen saakka. Stalinin aloitteesta elokuussa 1939 allekirjoitettu Neuvostoliiton ja Saksan välinen hyökkäämättömyyssopimus ratkaisi heti monta kysymystä"

SB: HITLERIN ALOITTEESTA se tehtiin! 

Hitler esitti "etupiirijakoa Itämerellä" tasan samalla kaavalla kuin Stalin oli esittänyt Suomelle vuotta aikaisemmin, ennen Münchenin kongressia. NL oli ilmeisesti toimittanut jotakin konkreettista ehdotusta Mannerheimille, koska Stalin sai tuolloin joksikin aikaa sellaisen käsityksen, että Mannerheim olisi toimittanut ehdotuksen Hitlerille (jopa ennen kuin presidentti Kyösti Kalliolle).

Sittemmin, jo ennen sodan loppua, NL:n tiedustelu tuli muihin ajatuksiin: "vuotaja" oli ollut Mannerheimin esimies, joko Rudolf Walden tai Väinö Tanner (tai Eljas Erkko), joita Stalin oli pitänyt itsensä ja/tai englantilaisten mahdollisina "kauppakumppaneina". Stalin oli siihen saakka arvostanut Walden’ ia, joka pisti päänsä uhalla v. 1904 stopin tsaarin laittomille kutsunnoille Venäjän armeijaan Suomessa, joita hän kieltäytyi järjestämästä. Mutta "Rudella" oli nyt kiikarissa uudet halvan puun hankkimisen menetelmät ...

Japani oli kärsinyt Khalkhin Golissa katastrofaalisen tappion, ja Akselivaltojen yhteis- hyökkäyssuunnitelma Bakun öljyille oli mennyt myttyyn, ja Japani oli irrottautunut siitä.

~ http://www.tiede.fi/keskustelut/post1339288.html#p1339288 -

NS: "Ensinnäkin Adolf Hitler joutui napit vastakkain äskeisen liittolaisensa Puolan kanssa, joka oli aiemmin ottanut Sleesian alueita Tšekkoslovakialta. Toiseksi edessä häämötti Saksan sotilaallinen yhteentörmäys Englannin ja Ranskan kanssa"

SB: ”Hitlerille oli täydellinen yllätys, että Englanti ja Ranska julistivat Saksalle Puolan takia sodan. Hänen sodanjohtonsa oli vakuuttanut, että niin ei voi tapahtua, koska niillä ei ole mitään todellista keinoa auttaa Puolaa. Tämä olikin poliittinen signaali, että Saksan kanssa ei "pelata sotapelejä", vaan tapellaan elämästä ja kuolemasta, kun se aika tulee.

Kovan käänteen ja samalla "kiireettömyyden" takana oli atomipommiprojektin eteneminen, joka tosin tuli poliittisille päättäjille ensi kertaa MAUD- komitean raportin muodossa vasta seuraavan vuoden 1940 alussa. Uraaniatomi oli kuitenkin halkaistu alkuvuodesta 1838 ja tulokset olivat olleet täysin laskettujen mukaisia. Projektin johtajan Rudolf Peierlsin [L] oikeana kätenä oli jo vuodesta 1937 toiminut NL:n vakooja Klaus Fuchs (joka tosin oli välillä jonkin aikaa internoituna 1939 saksalaisuuden takia)”

NS: "Tärkeintä oli yrittää muuttaa ensimmäisen maailmansodan kehityssuunnat ja välttää sota Saksan kanssa. Minkä tahansa valtion johtajien tärkeimpiä tehtäviä olivat kaikkina aikoina välttää oman maan joutuminen sotaan. Jos sotaa ei voida välttää, on estettävä sotaan joutuminen huonoissa olosuhteissa. Juuri tämän ongelman Stalin ratkaisi. Nyt oli välttämätöntä valmistautua tulevaan sotilaalliseen yhteenottoon"

SB: ”Oli täysin selvää, että Saksa ja NL tulevat joutumaan sotaan. Sota Akselin ja Liittoutuneiden välillä oli riehunut jo kaksi vuotta Kiinassa!

Sotaa piti lykätä mahdollisimman kauaksi, mieluiten kesään 1942, jolloin NL olisi jo saattanut vaikka hyökätäkin voitollisesti!

Stalin pelasi aikaa. Hän tunsi jo Saksan sotakaluston (Espanjasta), jota vastaan pitää puolustautua, mutta panssarivaunut (T-34) ja lentokoneet (MiG) olivat vasta prototyyppiasteella. Niiden tuotantolinjat mm. Gorkissa ja Uralin kärjen molemmin puolin olivat myös vasta sisäänajovaiheessa. Leningradin, Sevastopol’ in ja Vladivostokin aseteollisuus palveli paikallisia tarpeita (hyvin)”

NS: "Baltian laivaston [!] ja Leningradin asema oli tässä mielessä toivoton. Ne olivat tykkitulen kantaman sisällä. Murmanskin tilanne ei ollut yhtään parempi - jäätymätön satama ja rautatie, joka yhdistää sen valtakunnan keskusalueille.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Murmansk oli keskusvaltimo, jonka kautta silloiset liittolaiset toimittivat Venäjälle aseita ja ammuksia. Kiinnostavaa kyllä, muistelmissaan Winston Churchill kirjoitti, että Stalinin tahto siirtää rajaa etäämmäksi Leningradista oli luonnollinen ja oikea eikä sitä voi kritisoida sen ajan sotilaallisen tilanteen näkökulmasta.

 Stalin teki Suomelle ehdotuksen aluevaihdosta. Neuvotteluissa hän sanoi: «Me emme vaadi ja ota, vaan ehdotamme. Koska Leningradia ei voi siirtää, pyydämme, että raja olisi 70 kilometrin päässä Leningradista. Me pyydämme 2 700 km2 ja tarjoamme vaihdossa yli 5 500 km2. Maantiedolle emme voi mitään, kuten ette tekään voi sitä muuttaa.»

Noihin aikoihin muut valtiot eivät tarjonneet näin edullisia ehtoja, ne yksinkertaisesti tulivat ja ottivat. Stalinin ehdotuksen maltillisuus perustui kahteen tekijään: Stalinin vilpittömään sympatiaan suomalaisia kohtaan, mistä kerromme vielä enemmän jäljempänä, sekä maailmanpolitiikan monimutkaiseen dramaturgiaan.

Kukaan ei voinut taata, etteivätkö Englanti ja Ranska pysty tekemään saksalaisten kanssa rauhaa ja palauttamaan Saksaa alkuperäiseen Neuvostoliiton vastaiseen hyökkäyssuunnitelmaan. Sellaisessa tilanteessa britit ja ranskalaiset eivät olisi enää yrittäneet veljeillä Saksan kanssa sotivan Neuvostoliiton kanssa, vaan olisivat suunnitelleet iskua Neuvostoliittoa vastaan"

SB: ”Neuvostoliitolla oli sitä varalta omat keinonsa: NL:n vanhentuneimmatkin aseet kuten pienet T-26 panssarivaunut, joilla ei ollut Saksaa vastaan mitään virkaa, olisivat olleet kohtalokkaita englantilaisille Intian itsenäisyysliikkeen hallussa, joka kiljui aseita mm. NL:lta, kun ei juuri saanut niitä mistään.

Lisäksi länsimaat pelkäsivät Saksaa enemmän kuin NL’ toa, koska ne arvelivat, että Saksa voisi ehkä saada aikaiseksi ydinpommin, mutta eivät uskoneet sellaista NL’ sta... Totuus oli tietysti tasan päin vastainen”

NS: "Tämä näyttää oudolta vain ensi näkemältä. Heikentynyt Stalin olisi houkutellut Hitlerin hyökkäämään. Näin ollen Neuvostoliiton aloite sopia Suomen kanssa alueesta, jolta pystyi helposti ampumaan Leningradiin, sai suomalaisilta erittäin kielteisen vastauksen. Suomalaiset saivat länsivalloilta täyden tuen peräänantamattomuudelleen"

SB: ”Vain jos Hitleriä nimitetään "länsivallaksi"...

~ http://nakokulma.net/index.php?topic=4727.msg245925#msg245925 -

Se, jonka oli pakko "yrittää (liiankin) hienoja", oli Hitler, eivätkä esimerkiksi englantilaiset, joilla oli se "suuryllätys" muhimassa...  Ja Stalinkin tiesi, että NE eivät ’hötkyile’ aivan heti...”

NS: "Suomi oli Saksan liittolainen jo ensimmäisen maailmansodan aikaan. Lokakuun vallankumouksen 1917 aikoihin Suomeen tuoduilla saksalaisilla joukoilla oli ratkaiseva merkitys Suomen kansalaissodassa. Näin ollen Suomen ja Neuvostoliiton konflikti asetti Hitlerin vaikeaan tilanteeseen" 

SB: ”Hitler lietsoi voimakkaasti Talvisotaa, molemmilla puolilla. Se oli suorastaan hänen ideansa. Joka itse asiassa sopi myös Stalinille ja Churchillille, varsinkin kun nämä tiesivät Hitlerin metkut ja muut ongelmat”

~ http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2012/10/sodanaikainen-luotettava... -

NS: "Hän näytti «pettäneen» Saksan vanhat liittolaiset ja antaneen heidät venäläisten käsiin. Tämä avasi mahdollisuuden poliittiseen peliin. Saksaa yllytettiin Neuvostoliittoa vastaan aloittamalla «yleiseurooppalainen» ristiretki « verisiä bolsevikkejä » vastaan. Suomalaisten ja venäläisten välinen sota oli länsivalloille tarpeellinen. Se antoi Lontoolle ja Pariisille hyvän syyn Neuvostoliiton vastaiselle hyökkäykselle. Kuten nytkin, he etsivät syitä Syyrian ja sitä ennen Libyan, Serbian ja Irak’ in vastaisille hyökkäyksille.

Britannia «neuvoi» Suomea vastustamaan «idän painostusta» jo 27. syyskuuta 1939, vain kolmisen viikkoa Saksan hyökkäyksen jälkeen. Neuvostoliitto kutsui 5.10. naapurinsa neuvotteluihin suhteiden parantamiseksi. Suomalaiset hakivat heti eurooppalaisista suurvalloista tukea. Saksa suositteli olemaan huonontamatta suhteita Moskovaan, mutta Englanti, Ranska ja Yhdysvallat päinvastoin kehottivat tinkimättömään asenteeseen. Lännessä laskelmoitiin, että Neuvostoliiton ja Suomen suhteiden huononeminen provosoi kriisin myös Neuvostoliiton ja Saksan suhteisiin. Suomi viivytteli vastauksessaan, määräsi 6.10. liikekannallepanon ja kieltäytyi 8.10. neuvotteluista. Suomessa määrättiin yleinen liikekannallepano 12.10. ja väestöä alettiin evakuoida suurista kaupungeista.

Tätä taustaa vasten, samaisena 12. päivänä neuvottelut alkoivat Moskovassa. Suomalaiset olivat täyttä höyryä matkalla kohti sotaa suuren naapurin kanssa. Kuvittelivatko he voittavansa sen? Ei tietenkään, yksin sellaista tulosta ei olisi voinut saavuttaa. Siitä onkin kysymys.

Suomi uskoi vakavasti Englannin ja Ranskan väliintuloon. Niinpä Suomen delegaatio kieltäytyi neuvottelemasta keskinäisen avun sopimuksesta Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliitto ehdotti sopimusluonnosta Suomenlahden yhteisestä puolustuksesta. Kysymys oli siitä, että mikäli Neuvostoliitto ei valvo pääsyä Suomenlahdelle, mikä tahansa hyökkääjä pääsisi sille helposti tai voisi heti tukkia sen, estäen Baltian laivastolta pääsyn Itämerelle. Mutta sekin ehdotus, kuten voi helposti arvata, tyrmättiin suomalaisten taholta heti. Neuvostoliitto ehdotti vielä yhtä vaihtoehtoa, Hangon vuokrausta. Suomelle ehdotettiin pienen alueen antamista Neuvostoliitolle ja sen vastineeksi suurta aluetta neuvostomaata.

Suomen delegaatio lähti Helsingistä. Mannerheim nimitettiin Suomen armeijan ylipäälliköksi 17.10. Suomalaiset suostuivat 23.10. siirtämään rajaansa lännemmäksi, mutta kieltäytyivät Hangon vuokraamisesta, ja palasivat 24.10. Helsinkiin. Neuvottelut venyivät.

Suomi sai 25.10.1939 valmiiksi Suomenlahden miinoitukset ja toi käytännössä koko armeijansa raja-alueille. On mielenkiintoista havaita, että Suomen hallitus salasi eduskunnalta Neuvostoliiton ehdotusten koko kirjon, peläten että eduskunta tunnustaisi, että laiha sopu on parempi kuin Englannin ja Ranskan intresseille perustuva lihava riita ja hyväksyisi ehdotukset.

Viimeinen neuvottelukierros alkoi 3.11. Suomen delegaatio saa ohjeet olla tulematta missään vastaan ja viedä sopimus läpi yksipuolisesti omien ehtojensa perusteella. Viimeinen istunto pidettiin 9.11. ja 13.11. suomalaiset palasivat Helsinkiin. Suomen delegaation ylittäessä rajan suomalaiset rajavartijat avasivat tulen Neuvostoliiton suuntaan. Se oli selvä Neuvostoliittoa vastaan suunnattu provokaatio. Uutistoimisto TASS ilmoitti 26.11. Suomen tykistön ampuneen kello 15.45 Neuvostoliiton alueelle, minkä tuloksena neljä sotilasta kuoli ja yhdeksän haavoittui. Vieläkään Mainilan laukauksia ei ole kunnolla selvitetty [!][?][L]

Neuvostoliiton ja Suomen välinen sota alkoi 30.11.1939. Salaisessa neuvonpidossa 17.4.1940 Stalin kertoi yhdestä tärkeästä sen syttymisen syystä: «Olisiko sota voitu välttää? Nähdäkseni ei. Sotaa ei voitu välttää. Sota oli välttämätön, koska rauhanomaiset neuvottelut Suomen kanssa eivät johtaneet tulokseen, ja Leningradin turvallisuus oli ehdottomasti taattava, koska sen turvallisuus on sama kuin Isänmaamme turvallisuus. Ei vain siksi, että Leningradissa on 30 - 35 prosenttia maamme puolustusteollisuudesta, joten Leningradin eheydestä ja turvallisuudesta riippuu maamme kohtalo, mutta myös siksi, koska Leningrad on maamme toinen pääkaupunki. Murtautua Leningradiin, valloittaa se ja muodostaa siellä porvarillinen hallitus, valkokaartilainen – se merkitsee tärkeän tukikohdan antamista sisällissodalle neuvostovaltaa vastaan.»

Stalin puhui siitä, että Suomi ei ole ystävällismielinen valtio, koska se antoi englantilaisille lentokenttiä 1919 Venäjän pommittamiseksi ja vuonna 1939 Suomesta olisi voinut tulla keskus yrityksille uuden kansalaissodan lietsomiseksi Venäjälle. Näin siinä myös kävi.

Suomessa alettiin muodostaa «Venäjän hallitusta». Helsingissä aiottiin jo vuosina 1939-1940 tehdä sama, minkä Hitler aloitti Suuren isänmaallisen sodan toisen puoliskon aikana - taistella Venäjää vastaan venäläisin voimin. Suomen armeijan ylipäällikkö marsalkka Mannerheim kertoi aikeestaan vaikuttaa Venäjän kansaan ja Suomea vastaan lähetettyihin joukkoihin. Neuvostoliiton ja Suomen välistä sotaahan ei käyty tyhjiössä – Suomen selän takana seisoivat Englanti ja Ranska"

SB: ”Englanti ainakin tiesi, että Suomen johdon tarkoitus oli houkutella JUURI SE HÄVIÄMÄÄN SAKSALLE, "höynäyttämällä" se sotimaan NL:n kanssa!”

NS: "Jo sodan alussa Suomen sodanjohto pani toivonsa mahdollisuuteen laskea englantilais-ranskalaisia liittolaisjoukkoja Neuvostoliiton alueelle. Valtioneuvoston istunnossa puhuttiin täysin avoimesti mahdollisuudesta laskea englantilaisia joukkoja Murmanskiin. Neuvotteluissaan englantilaisten kanssa Mannerheim esitti Murmanskin valtaamista suurimittaisella operaatiolla, jolla olisi ratkaiseva merkitys, jos se suunnitellaan syvältä selustasta Arkangelin kautta.

Lontoossa ja Pariisissa haluttiin kääntää alkanut venäläis-suomalainen sota sisällissodaksi Venäjällä. Sitä varten piti yhdistää kaksi tekijää: julistaa Venäjän hallituksen perustamisesta Suomen alueella sellaisen enemmän tai vähemmän vaikutusvaltaisen henkilön johdolla, joka voisi houkutella puna-armeijalaisia siirtymään puolelleen.

Mikä tärkeintä, muodostaa sotavangeista ja emigranteista joukkoja, jotka myöhemmin Hitlerin alaisuudessa tunnettiin «Venäjän vapautusarmeijana». «Venäjän sotilasliiton» valkoemigrantit alkoivat tarjota palveluitaan suomalaisille ja heidän brittiläis-ranskalaisille kollegoilleen. Pian Helsinkiin saapui brittiagentiksi paljastunut Boris Bažanov, entinen Stalinin sihteeri, joka oli paennut Neuvostoliitosta 1920-luvun lopussa Iranin ja Ison-Britannian kautta. Sitten ilmaantui suunnitelma nimittää «Venäjän hallituksen» johtoon alun pitäen Aleksander Kerensky, gorbatšovilaistyyppinen petturi ja Juudas, joka petti maansa jo 1917 luovuttamalla sen Leninille ja bolševikeille. Mutta Kerenskyn kannatus oli nolla. Tarvittiin joku toinen hahmo. Niinpä Suomen valtioneuvoston istunnossa 15.12. pääministeri Risto Ryti kertoi ajatuksesta kutsua Lev Trotski Suomeen vaihtoehtoista Venäjän hallitusta muodostamaan. Onneksi Neuvostoliiton ja Suomen välinen sota osoittautui lyhyeksi, eikä Trotski ehtinyt ryhtyä toimiin. Hanke uuden kansalaissodan lietsomiseksi Venäjälle tyrehtyi Suomen tappioon sodassa.

Mutta länsiliittolaiset valmistelivat aktiivisesti neuvostoliittolais-suomalaiseen konfliktiin sekaantumista, huolimatta siitä, että heillä oli jo toinen maailmansota käytännössä meneillään saksalaisten kanssa. Tällaisessa tilanteessa halutaan aina löytää uusia liittolaisia, mutta Englanti ja Ranska halusivat tehdä Neuvostoliitosta vihollisen. Tämä käytäntö on omituista, ellei suorastaan itsetuhoista" 

SB: ”Ei se aivan näinkään ollut”

Englanti esti Ranskaa tukemasta Suomea, ja Saksa taas esti Italiaa. Hitler ja Churchill pelasivat Mustaa Pekkaa...

~ http://nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=6013.msg352739;topicse... -

NS: "Jos rauha olisi nyt solmittu, lännen ainoa vihollinen olisi ollut Neuvostoliitto. Hitler lykkäsi Ranskan valloitusta 25 kertaa. Hierottiin kauppaa, ja länsirintamalla käytiin omituista sotaa. Sotilaat pelasivat jalkapalloa vihollisen näköpiirissä ja tappiot olivat tasan nolla. Tällaista sotaa länsirintamalla käytiin puolisen vuotta.

Armeijan komentajien kokouksessa 17.4.1940 Stalin sanoi konfliktista Suomen kanssa seuraavaa: «Jos sota olisi pidentynyt, sotaan olisi sekaantunut joku naapurivaltio». Mikä Stalinilla oli mielessä? Tässä vielä yksi lainaus:

«Huolimatta jo alkaneesta maailmansodasta, kaikkialta ilmaantui suurta halukkuutta auttaa suomalaisia ilmavoimilla ja muilla arvokkailla sotatarvikkeilla, sekä vapaaehtoisilla sotilailla Englannista, Yhdysvalloista ja erityisesti Ranskasta.» Näin kirjoitti myöhemmin Winston Churchill"

SB: ”Kirjoitti raivoissaan siitä, että NL oli vakoillut Englannin ja USA:n atomiprojektin. Churchill jollakin tavalla "pimahti" siitä tiedosta.

Fakta on, että Englanti esti Ranskan avun Suomelle, joka olisi koostunut mm. Jäämereltä maihin nousevista joukoista. Ja Saksa taas esti Italiaa toimittamasta Suomelle KAUPALLISESTI aikaisemmin tilattuja Fiat-hävittäjiä, sovittua kauppaa, huippuvehkeitä kuten Fiat-pommikoneetkin, jotka olivat parempia kuin saksalaiset.

~ http://nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=6013.msg344347#msg344347 -

NS: "Samaisessa kokouksessa Stalin sanoi suoremmin: «Suomen koko puolustus ja sodankäynti perustuivat Englannin ja Ranskan määräyksille, aloitteille ja neuvoille, ja ennen sitä vielä saksalaiset auttoivat heitä valtavasti, puolet Suomen puolustuslinjasta on rakennettu heidän neuvojensa mukaan»"

SB: ”Hämäystä”

NS: "Tammikuun-huhtikuun 1940 aikana Englanti suunnitteli kuumeisesti hyökkäystä Neuvostoliittoon. Suunnitelmissa oli britti-ilmavoimien isku Bakuun ja Kaukasukselle tavoitteena öljyteollisuutemme lamaannuttaminen sekä englantilaisten sukellusveneiden tuominen Mustallemerelle venäläisten öljytankkerien upottamiseksi, sekä kuten Churchill kirjoitti, «pelotevaikutuksen luomiseksi Venäjälle»"

SB: ”Englannilla ei olisi ollut kauheasti esteitä hyökätä Persiasta Bakuun. NL sitä kuollakseen pelkäsikin. Mutta se olisi merkinnyt parhaan liittolaisen "lahtaamista" Saksaa ja Japania vastaan. Jotkut sotilaat suunnittelivat mitä suunnittelivat. Churchill sen sijaan tiesi, mitä tekee. Mutta hän EI tiennyt, että mitä kaikkea Stalin tekee, vaan LUULI VIRHEELLISESTI. että Stalin ei muka tietäisi, mitä hän tekee, atomiteknologiassa!

NS: "Mitä Ranskaan tulee, sen pääministeri Daladier ilmoitti maan parlamentissa 12.3.1940 täysin avoimesti, että 26. helmikuuta englantilais-ranskalainen liittolaisretkikunta, jonka vahvuus on 150 000 miestä, on valmis lähtemään Suomeen"

SB: ”Englantilaiset estivät tämän” - Linkki yllä

NS: "Mutta Hitler pilasi kaiken. Viemällä joukot Norjaan Hitler katkaisi länsidesanttien ja Suomen-avun kuljetusreitit. Suomalaiset eivät saaneet Lontoon täyttä tukea. Maaliskuun 12.päivänä vuonna 1940 solmittu rauha Neuvostoliiton ja Suomen välillä sai kortit sekaisin. Mutta silloinkaan englantilaiset eivät rauhoittuneet.

Kaksi päivää ennen Hitlerin hyökkäystä Neuvostoliittoon, 20. kesäkuuta 1941, Stalin sai tiedusteluraportin. Siinä sanottiin: «Englantilaiset kiihdyttävät valmiuksiaan pommittaa Bakua» Churchillin mielestä Neuvostoliiton ja Saksan suhteiden kehitys antoi briteille hyödyllisen mahdollisuuden pommittaa viipymättä Bakun öljyteollisuutta"

SB: Kissan paskat!

Yksi päivä ennen englantilaiset, Vapaan Ranskan armeija ja Syyrian itsenäisyysliike estivät Saksaa pommittamasta Syyriasta Bakua: Syyrian maahantuotu sota:

~ http://nakokulma.net/index.php?topic=4727.msg233467#msg233467 -

NS: "Stalinin pöydälle ilmaantui myös muita tiedusteluraportteja. Toukokuussa 1941 Punaisen Armeijan tiedustelupäällikkö kenraali Filipp Golikov raportoi:

«Vaikka Suomen hallitus sen kiistää, Suomessa on kiistatta havaittu merkittäviä saksalaisjoukkojen kuljetuksia, kuten: 10. huhtikuuta saksalaiset laivat toivat Turun satamaan 10 000 sotilasta, 29. huhtikuuta samaan satamaan tuotiin 12 000 sotilasta. Sen lisäksi talven aikana Suomen alueella oleskeli noin 4 000 saksalaista sotilasta. Useiden lähteiden havaintojen perusteella on selvinnyt, että saksalaiset sotilaskuljetukset suuntaavat edelleen rauta- ja maanteitse kohti pohjoista Rovaniemen kautta Kirkkoniemeen. Näiden kuljetusten ja autokolonnien määrästä on mahdollista päätellä, että suurin osa Suomeen tulleista saksalaisjoukoista on edelleen Suomen alueella. Tämän lisäksi koko huhtikuun ajan on havaittu saapuneiksi ammuksilla ja rakennustarvikkeilla lastattuja saksalaisia laivoja. Saksalaisten suuret sotilasvarastot on perustettu Vikan [?] asemalle Rovaniemestä itään»

Hitlerin tulevassa hyökkäyksessä Neuvostoliittoa vastaan Suomi ei ollut jäämässä sivuun"

Jos Saksa ei olisi tehnyt Suomessa hyökkäysvalmisteluja, niin silloin Stalinilta olisi mennyt arviot pahasti harhaan, koska se olisi tarkoittanut, että Saksa valmistelee jotakin sellaista hyökkäystä eteläistä linjaa vastaan, jota NL eniten pelkäsi, eli sivuilleen vilkuilematonta hyökkäystä kaikin voimin Moskovan yli NL:n todellisiin uudenaikaisiin aseteollisuuskeskuksiin. Yksi tärkeimmistä oli Gorki, ja loput olivat molemmin puolin Uralia, sekä Bakuun.

Saksa oli vähällä nytkin onnistua jakamaan NL kahtia, mihin valtaaja aina pyrkii, jos pystyy. NL olisi joutunut puolustamaan Bakua yhdessä englantilaisten kanssa, mihin se olikin varautunut mm. ministerivalinnoilla. Talvisodan raja oli optimaalinen NL:n intressien kannalta (muutenkin kuin Hitlerin harhauttamiseksi).

NS: ”Salzburgiin saapui 25.5.1941 seuraavien suomalaisten upseerien ryhmä: pääesikunnan päällikkö Erik Heinrichs, operatiivisen osaston päällikkö eversti Kustaa Tapola, pääesikunnan järjestelyosaston päällikkö eversti Einar Mäkinen, päämajan huoltopäällikkö eversti Harald Roos, merivoimien esikuntapäällikkö kommodori Svante Sundman.

Suomen delegaatio neuvotteli Saksan sotilasjohdon edustajien kanssa samana päivänä. Norjasta tuotiin Rovaniemen alueelle 9.5.1941 motorisoitu SS-divisioona Nord. Saksalaiset sotalaivat Cobra, Königin Luise, Kaiser Tannenberg, Hansestadt Danzig ja Brummer saapuivat Suomen aluevesille 14.6. Suomalaiset luotsit auttoivat laivat luotojen halki. Sen jälkeen 17.6. saapuivat torpedoveneiden laivueet sekä 12 miinanraivaajan ryhmä ja niiden emoalus Elbe. Näin ollen ennen sodan alkua Suomen rannoilla oli noin 40 saksalaista sotalaivaa. Saksalaisten hallinnassa oli 18 - 19.6.1941 kuusi suomalaista lentokenttää: Utti, Helsinki, Luonetjärvi, Rovaniemi, Kemijärvi ja Petsamo.

Illalla 21. kesäkuuta Suomessa olleet saksalaiset alukset aloittivat Suomenlahden miinoitusoperaation. Aamulla 22.6.1941 suomalaiset joukot rantautuivat Ahvenanmaalle. Tämä miehitys loukkasi Geneven vuoden 1921 sopimusta ja Neuvostoliiton ja Suomen sopimusta Ahvenanmaan saarista vuodelta 1940. Molemmat sopimukset määräsivät Ahvenanmaan demilitarisoiduksi vyöhykkeeksi. Lisäksi Ahvenanmaan saaristo hallintokeskuksessa, Maarianhaminan kaupungissa, suomalaiset joukot kaappasivat siellä olleen Neuvostoliiton konsulaatin henkilökunnan. Samana aamuna, 22. kesäkuuta, saksalainen alppijääkäriarmeija Norwegen, kenraalimajuri Eduard Dietl’ in johdolla ylitti Norjan ja Suomen rajan ja miehitti Petsamon. Samaan aikaan saksalaiset lentokoneet miinoittivat reitit Kronštadtiin. Koneet nousivat Itä-Preussin kentiltä, laskivat miinat, laskeutuivat tankkaamaan suomalaiselle Utin kentälle ja palasivat Saksaan.

Näissä olosuhteissa Neuvostoliitto ei tietenkään voinut pitää Suomea puolueettomana maana. Stalinilla ei ollut mitään halua sotia Suomea vastaan, eikä hänellä ollut mitään aluevaatimuksiakaan. Mutta 1.syyskuuta 1939 Saksan hyökättyä Puolaan Suomi ilmoitti heti puolueettomuudestaan. Kun 23. kesäkuuta Molotov pyysi Suomen asiainhoitajaa Hynnistä selvästi määrittelemään Suomen asenteen suhteessa alkaneeseen sotaan, tämä katsoi parhaaksi jättää vastaamatta. Suomi ei julistautunut selväsanaisesti puolueettomaksi. Se mitä todella tapahtui, kertoi jotain aivan päinvastaista – Suomi ryhtyy sotaan Neuvostoliittoa vastaan yhdessä Saksan kanssa.

Nimenomaan tästä näkökulmasta Neuvostoliiton sodanjohto antoi ilmavoimille määräyksen pommittaa Suomen aluetta 25. kesäkuuta. Suomi ilmoitti 26. kesäkuuta olevansa Neuvostoliiton kanssa sotatilassa. Mutta eivät nämä lennot määränneet Suomen sotaan menosta. Siitä päätettiin paljon aikaisemmin, mutta Suomen johtajat eivät kertoneet asiasta mitään omalle kansalleen. Mutta tapahtumien kulku osoittaa selvästi, että suomalaiset ja saksalaiset olivat valmistautuneet sotaan Suomen alueelta. Nimenomaan suomalaiset ja saksalaiset joukot hyökkäsivät, ei Punainen Armeija"

SB: ”Kaikki nuo valmistelut olivat NL:n tiedossa, ja ne olivat sitä, mitä Stalin odottikin tapahtuvan, koska hän tiesi silloin, millaista hyökkäystä ja mitä kautta Hitler valmistelee”

SB: ”Murmanskin suunnalla saksalaisten alppijääkäreiden armeija siirtyi kohti rajaa, jota vartioi suomalaisten jääkäreiden 1 500 miehen vahvuinen joukko-osasto. Saksalaisten hyökkäys tällä suunnalla alkoi Petsamon alueelta 28. kesäkuuta 1941. SS-divisioona Nord, saksalainen 169. jalkaväkidivisioona, suomalainen 6. jalkaväkidivisioona ja kaksi suomalaista jääkäripataljoonaa hyökkäsi 1. heinäkuuta.

Suomalaiset joukot olivat aloittaneet hyökkäyksen Viipurin ja Petroskoin suuntaan 30.6.1941. Elokuun 1941 loppuun mennessä suomalaiset olivat pääsemässä Leningradiin. Yleensäkin koko sodan ajan Suomen alueella toimi kaksi riippumatonta armeijaa - pohjoisessa Saksan pääesikunnalle alistetut saksalaiset joukot ja suomalaiset maan muissa osissa. 

Sota maiden välillä on aina tragedia. Sodan lopettaminen pikaisesti on jokaisen isänmaanystävän tärkein tehtävä. Suomi joutui toisessa maailmansodassa huonoon seuraan - sen puolella oli Hitlerin Saksa, sitä vastaan olivat Neuvostoliitto ja Iso- Britannia, joka joulukuussa 1941 julisti Suomelle sodan.

Vuoteen 1944 mennessä Saksan ja sen liittolaisten tappio oli vain ajan kysymys. Suomen ystävän tehtävä tuossa tilanteessa oli irrottaa maa sodasta mahdollisimman nopeasti mahdollisimman pienillä tappioilla.

Tänään tiedetään vähän siitä, miten innokkaasti Josif Stalin suhtautui operaatioon Suomen irrottamiseksi sodasta. Tästä kertoi muistelmissaan ilmavoimien marsalkka Aleksandr Golovanov, joka komensi kaukoilmavoimia. Siihen kuului voimakkaita pommikoneita, jotka oli alistettu suoraan Stalinille.

«Joulukuun 1943 puolivälissä, pian Teheranista palattuamme, sain käskyn ylimmältä sotilasjohdolta mennä Leningradiin auttamaan rintaman johtoa tulevassa hyökkäysoperaatiossa. Ennen lähtöäni teimme yhteenvetoa Suomen osallistumisesta sotaan. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, Stalin kysyi minulta: tunnenko minä Suomen historiaa? Olenko tietoinen Pietari Suuren epäonnistuneista sotatoimista siellä ja toisaalta Aleksanteri I:n menestyksekkäistä toimista, joiden tuloksena Suomi liitettiin Venäjän imperiumiin?

Kuultuaan että neuvostolais-suomalaiset sotilaallisen konfliktin aikana olin lukenut sangen runsaasti kirjallisuutta sekä Suomesta, että se liittämisestä Venäjän valtioon, Stalin keskittyi tähän konfliktiin ja ylisti sekä suomalaista sotilasta että Suomen kansaa. Stalinin mielestä Suomen kansa on työteliäs, kärsivällinen ja rakastaa isänmaata. Mutta samalla hän pani merkille suuren eron kansan toiveissa ja Suomen fasistismielisen hallituksen päämäärissä, jotka syöksivät valtion sotaan ja pakottivat oman kansan maksamaan siitä. Keskustelusta kävi selväksi, että yhtäältä Stalin kunnioittaa Suomen kansaa, vaikka hänen ylipäällikkönä täytyy tehdä jonkinlainen päätös sotilaallisen uhkan poistamiseksi neuvostolais-saksalaisen sodan pohjoisella siivellä.

Selvää oli, että massiiviset ilmapommitukset vaativat paljon uhreja vähälukuisesta kansasta, joka joutui maksamaan kovan hinnan hallituksensa politiikasta. Tuntien Stalinin jo vuosien ajan, näin että hän epäröi lopullisen päätöksen tekemistä. Ennen lähtöä sain Stalinin käskyn siitä, että samaan aikaan, kun tuemme Leningradin rintaman joukkojen hyökkäystoimia, suoritamme kaikki välttämättömät toimet iskun valmistelemiseksi Suomen sotateollisuuskohteita vastaan siten, että tehtävä voidaan suorittaa tuntien kuluttua käskyn saamisesta. Isku oli tehtävä Helsingin satamaan, rautateiden risteyskohtiin ja sotilaskohteisiin kaupungin laitamilla. Kaupunkiin ei saanut tehdä massiivista iskua. Ensimmäiselle lennolle lähetettiin muutama sata konetta, ja jos se on välttämätöntä, jos sellaista ilmenee, koneiden lentoihin osallistuneiden koneiden määrää voidaan lisätä.»

Muistellaanpa miten Saksan ilmavoimat toisen maailmansodan aikana hävittivät Stalingradin, englantilaisen Coventryn ja Varsovan. Englantilaiset ja amerikkalaiset eivät toimineet yhtään paremmin - Dresdenin ja muiden saksalaisten kaupunkien rauniot ovat siitä todisteena. Stalin henkilökohtaisesti määräsi suorittamaan iskut ilman ylimääräisiä uhreja ja hävitystä. Ensimmäinen isku tehtiin 7.2.1944 vastaisena yönä. Marsalkka Golovanov muistelee:

«Pian sen jälkeen eräs näkyvä teollisuusmies Ruotsissa kääntyi meidän Tukholman lähettiläämme Aleksandra Kollontai’ n puoleen kertoen hänelle, että Suomen hallituksen edustajalla herra J.K. Paasikivellä on valtuudet selvittää ehdot Suomen irtaantumiselle sodasta. Lisäksi tiedusteltiin, suostuuko hallituksemme neuvottelemaan Suomen nykyisen hallituksen kanssa. J.K. Paasikiven ja A. Kollontain epävirallinen tapaaminen pidettiin 16.helmikuuta. Samana päivänä sain Stalinin käskyn toistaa pommituslento Helsingin alueelle, mikä myös tehtiin. Seuraavalla tapaamisella Paasikivi sai Kollontailta meidän ehtomme rauhan solmimiseksi Suomen kanssa.»

Nämä ehdot olivat yksinkertaisesti hämmästyttävät. Lukekaa ne ja miettikää, kuka vielä on vaatinut tappion kärsineeltä näin vähän. Jos Stalin muka halusi miehittää Suomen, miksi hän ei edes yrittänyt sitä vuosina 1944 - 1945,kun hänellä oli siihen täydet mahdollisuudet?

Stalinin esittämät rauhanehdot olivat seuraavat:

1) Suhteiden katkaiseminen Saksaan ja saksalaisten joukkojen ja alusten internointi Suomesta. Jos Suomi ei kykene täyttämään vaatimuksia, Neuvostoliitto on valmis antamaan välttämätöntä apua joukoillaan ja ilmavoimillaan.

2) Neuvostoliiton ja Suomen välisen vuoden 1940 rauhansopimuksen saattaminen voimaan ja suomalaisten joukkojen vetäytyminen vuoden 1940 rajoille.

3) Neuvostoliiton ja liittoutuneiden sotavankien sekä keskitysleirillä ja pakkotyössä pidetyn siviiliväestön pikainen palauttaminen.

4) Kysymys Suomen armeijan demobilisaatiosta oittain tai kokonaan jätetään Moskovan neuvotteluihin.

5) Kysymys Neuvostoliitolle aiheutettujen vahinkojen ja neuvostoalueen miehittämisen korvaamisesta jätetään Moskovan neuvotteluihin.

Mutta Suomen johto ei suostunut tähän.

«Yöllä 27. helmikuuta iskettiin vielä kerran Helsingin alueelle. Jos lentoon osallistuneet koneet olisivat iskeneet itse Helsinkiin, voidaan sanoa että kaupunki olisi lakannut olemasta. Lento oli viimeinen ja vakava varoitus. Sain pian Stalinin määräyksen keskeyttää kaukoilmavoimien toiminnan Suomen alueella. Näin neuvottelut Suomen irrottamiseksi sodasta saatiin alkuun» - kirjoittaa marsalkka Golovanov.

On sanottava, että Suomen sodasta irrottamisen prosessi pitkittyi - vasta 19. syyskuuta 1944 allekirjoitettiin välirauhan sopimus, ja Suomi julisti sodan Saksalle. Rauha ei riistänyt Suomelta valtiollista itsenäisyyttä ja oikeutta harjoittaa omaa ulkopolitiikkaa. Erotuksena muista Saksan puolella sotineista maista, Suomea ei miehitetty. Stalin ei käyttänyt näitä voittajan oikeuksia, koska hän ajatteli tulevaisuutta ja toivoi hyviä suhteita itsenäisen Suomen valtion kanssa. Stalin rakasti Suomea ja kunnioitti sen kansaa.

  

Lopullisessa muodossaan Neuvostoliiton ja Suomen rauhanehdot näyttivät tältä:

1) Palauttaa vuoden 1940 rajat ja lisäksi luovuttaa Neuvostoliitolle Petsamo.

2) Helsingin lähellä sijaitsevan Porkkalanniemen vuokraaminen Neuvostoliitolle 50 vuodeksi (palautettiin suomalaisille jo vuonna 1956).

3) Antaa Neuvostoliitolle oikeus joukkojensiirtoihin Suomen halki.

4) Maksaa 300 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvoiset sotakorvaukset, jotka on korvattava vientituotteina kuuden vuoden aikana.  

5) Kommunistipuolueen laillistaminen.

Sodan hävinneelle maalle ehdot olivat enemmän kuin hyvät. Eritoten jos muistaa, mitä Saksalle tapahtui.

Keskustelua:

Jari-Pekka Vuorela:  ~ http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?p=25387 -

"Mannerheimin vastaveto ”Terijoen hallitukselle”: Trotskin johtama nukkehallitus

Talvisodan syttyminen 30.11.1939 shokeerasi monet, ei vähiten Suomen armeijan kaikki puutteet liiankin hyvin tunteneen ylipäällikkö Mannerheimin. Vanha mies kantoi raskasta vastuuta harteillaan. Läsnä olleiden, ja päämajassa vierailleiden, muun muassa Urho Kekkosen todistuksen mukaan marsalkka oli hermovoimiensa äärirajoilla. Väsynyt viisaskin mies voi tehdä harkitsemattomia ehdotuksia. Talvisodan alkupäivinä sotamarsalkka Mannerheim esitti vastavetoa Stalinin asettamalle O.V. Kuusisen Terijoen nukkehallitukselle. Ehdotus koski Trotskin johtamaa venäläisistä emigranteista koostuvaa ”vastahallitusta”

Katsotaanpa vähän tarkemmin:

Pääministeri Rytin sihteerin Alf E. Tudeer’ in kirjoittaman keskustelupöytäkirjan mukaan valtioneuvoston 15.12.1939 klo 17 pidetyn istunnon alkajaisiksi Ryti esitti eräitä tietoja rintamilta ja sen jälkeen ”mainitsi, että oli esitetty ajatus, että Trotski kutsuttaisiin tänne muodostamaan Venäjälle vastahallituksen”. Leo Davidovits Trotski oli bolsevikki, Leninin ja Stalinin taistelutoveri maanalaisuuden ajoilta, lokakuun vallankumouksen 1917 avainhenkilöitä, Neuvosto-Venäjän entinen sota-asiain kansankomissaari"

Trotski ei ollut maanalaisuuden kaudella bolsevikki, vaan mensevikki. Hän ei ollut mukana helmikuun vallankumouksessa, vaan toimitti USA:ssa sosialistista sanomalehteä mm. Aleksandra Kollontain ja Clara Zetkinin kanssa. Hän palasi Venäjälle alkukesästä 1917, ja heinäkuussa samassa yhteydessä, kun Kerensky korvasi Georgi Lvovin Väliaikaisen hallituksen johdossa, Trotski valittiin mm. bolsevikkien edustajana Pietarin neuvoston puheenjohtajaksi. Asema oli äärimmäisen tärkeä, koska myöhemmin Pietarin neuvosto julisti Lokakuun vallankumouksen alkaneeksi. Lenin ei koskaan pitänyt Trotskia aatteellisesti bolsevikkina.

"Puna-armeijan luoja ja vuodesta 1929 poliittinen pakolainen, joka 1937 oli päätynyt Meksikoon. Trotskin varhaiset vastustajat kunnioittivat häntä sarkastiseen sävyyn nimikkeellä ”Suurin juutalainen kenraali sitten Joosuan”

Myöhemmin ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa 22.1.1940 klo 17 pitkän työlistan lopulla ulkoministeri Tanner ”siirtyi puhumaan venäläisten keskuudessa suoritettavasta propagandasta. Ilmoitti, että hänen luonaan oli juossut paljon väkeä, etupäässä emigrantteja, sekä monarkisteja että bolsevikkeja, mm. Kerenskyn poika [baletti-kirjailija Gleb Kerensky, 1907 - 1980], kaikki tarjonneet palveluksiaan"

Vähän yllättävää, sillä Kerenski oli vielä tuolloin poikamies, joskin meni samana vuonna naimisiin 40-vuotiaan australialaisen toimittaja Lydia "Beatiful Nell" Trittonin kanssa. Kerenskin lapsista ei ole mainintaa hänen tiedoissaan netissä, mutta toki hänellä saattoi olla tunnustettuja aviottomia lapsia. Sellaisistakin kuitenkin yleensä netissä mainitaan.

"Jotakuta voisi mahdollisesti käyttää, mutta hän epäili suuresti heidän laajaa ohjelmaansa, joka käsitti mm. Venäjällä vallitsevan systeemin kaatamisen”. Ryti kommentoi että olisi hyvä, jos neuvostojärjestelmä luhistuisi, mutta se ei ole meidän asiamme.

Venäläisten Stalinin vastustajien ehdotuksien pohjalta oli kolme päivää aikaisemmin 19.1. Rytin, Tannerin, päämajan edustajan kenraali Waldenin, vapaaehtoisasioiden johtajan kenraali Oscar Enckell’ in, majuri M. Gripenberg’ in ja kapteeni J.W. Snellman’ in neuvottelussa muotoiltu kanta: ”Venäläisiä ei oteta vapaaehtoisiksi, mutta propagandaan heitä voitaisiin käyttää”

Venäjältä jo 1928 loikanneen, Stalinin entisen sihteerin Bazhanovin esityksen mukaisesti puna-armeijan sotavangeista koottiin salaa helmikuussa 1940 pieni ”Venäjän vapautusarmeija”, jonka yksi osasto ehti matkustaa rintaman lähelle tiedotustehtäviin vähää ennen kuin rauha maaliskuussa solmittiin. Hankkeen tiimoilta Suomessa vieraili talven aikana myös Venäjän entisen pääministerin poika, Arkadi Stolypin, joka oli lännessä toimivan oikeistohenkisen Kansan Työn Liiton, NTS’ n, johtajia. Tavan mukaan neuvostovakoilu sai hankkeesta tiedon jo ennen kuin se ehti käynnistyä.

Osastopäällikkö Aaro Pakaslahti täydentää Talvisodan poliittista näytelmää:

”Sodan alkupäivinä Tanner kertoi minulle eräästä sotamarsalkan puhelinsoitosta, jonka hän oli saanut Päämajasta. Mannerheimin asia oli seuraava. Häntä, ylipäällikköä, pidetään ehkä ”hulluna”, kun hän tahtoo esittää harkittavaksi ajatuksen, eikö olisi syytä perustaa jonnekin itärajan lähelle ”venäläinen hallitus”. Se ei merkitsisi paljonkaan vastavetona Kuusisen hallitukselle, mutta ei olisi täysin mahdotonta, että tällainen neuvostohallintoa vihaavista emigrantti- ja ehkä muistakin aineksista (sotavangit?) muodostettu elin voisi vaikuttaa jotakin Venäjän kansaan ja Suomea vastaan lähetettyihin joukkoihin.

Marski oli lisäksi sanonut Tannerille, että tällaistakin keinoa oli harkittava, koska sotilaallinen tilanteemme oli äärimmäisen vaikea. Tanner ei suinkaan pitänyt marsalkkaa ”hulluna”, mutta näki hänen ajatuksessaan enemmänkin ilmauksen tilanteemme vaikeudesta kuin käyttökelpoisen ehdotuksen”

Pakaslahti kertoo vielä:

”Vähän myöhemmin eräs yliopiston professori kävi luonani ja tietämättä mitään sotamarsalkan ajatuksesta selitti, että olisi asetuttava yhteistyöhön Kerenskyn kanssa. Kerensky oli ainoa venäläinen, jolla varmaan vielä omassa maassaankin oli kantava ja kokoava nimi vapauden puolustajana. Lupasin kertoa professorin terveiset Tannerille. Hänen vastauksensa oli ilman muuta kielteinen. Sota on oma puolustussotamme, johon ei ole sekoitettava venäläisiä intressejä”

Leonid ja Marina Vlasovin mukaan Mannerheim oli hylännyt välittömästi ajatuksen, että Kerenskystä olisi tullut venäläisen pakolaishallituksen päämies (L&M Vlasov: Gustaf Mannerheim ja valkoiset emigrantit, 2007). Trotskia hän sen sijaan oli valmis esittämään.

Pakaslahti mainitsee vielä:

”Sotamarsalkka ei tietääkseni millään tavoin pitänyt kiinni ajatuksesta, jonka harkitsemista hän oli esittänyt ulkoministerille [Tanner]. Päinvastoin hänen kantansa kiteytyi toiseen suuntaan, siihen, että kaikin keinoin on näytettävä maailmalle asiamme koskevan vain Suomen alueen puolustamista, johon ei ole yhdistettävä Venäjän kysymystä. Marsalkan hyväksymissä lähetystöille toimitetuissa vapaaehtoiskysymystä koskevissa ohjeissa sanottiin, että venäläispakolaisia ei oteta vapaaehtoisiksi eikä venäläisten emigranttipiirien kansa asetuta yhteistyöhön”

Tuomo Polvinen kertoo J.K. Paasikiven elämäkerrassa (3. osa vuodet 1939 - 1944):

”Pari päivää myöhemmin [15.12.1939] Ryti mainitsi valtioneuvostossa ehdotuksesta kutsua Kuusisen vastapainoksi Suomeen Lev Trotski muodostamaan Venäjän ”vastahallitus”. Opetusministeri Uuno Hannulan mukaan ajatus oli ilmassa, ja hän oli kuullut siitä jo aikaisemmin. Neuvostohallintoa vihaavista emigranteista koostuva elin saattoi hyvinkin vaikuttaa jotakin Venäjän kansaan ja Suomea vastaan lähetettyihin joukkoihin. Paasikivestä ajatus oli kuitenkin ”hyvin epäilyttävä”, eikä se johtanut tuloksiin. Hallitus kokonaisuudessaan suhtautui varsin varovaisesti emigranttiryhmiin”

Edellä esitetyt kuvaukset perustuvat reaaliaikaisiin pöytäkirjoihin, muistiinpanoihin ja päiväkirjoihin. Mitä asiasta kertoo ulkoministeri Väinö Tanner sodan jälkeen kirjoittamissaan muistelmissa (Olin ulkoministerinä talvisodan aikana, 1950):

”Ulkomaisella kommunismia vastustavalla taholla olisi mielellään nähty, että Suomi olisi antanut valjastaa itsensä neuvostojärjestelmän vastaisen propagandan palvelukseen, jonka ulkomaalaiset olisivat rahoittaneet. Tähän ryhmään kuului mm. se mielikuvituksellinen ehdotus, että olisimme kutsuneet Trotskin Suomeen ja varanneet hänelle pienen kaistaleen esimerkiksi Repolasta venäläisen väliaikaisen hallituksen sijaintipaikaksi. Tämän hallituksen etunenässä olisivat olleet Trotski ja Kerensky. Suunnitelma tarkoitti kaiketi olla jonkinlaisena vastavetona Kuusisen Terijoen hallitukselle. Tämänlaisten ajatusten takana olivat useimmiten maastaan paenneet valkoiset venäläiset, jotka odottivat Suomen sodan olevan neuvostokomennon lopun alkua”.

Puuttumatta muihin tämän hätäpäissä tehdyn ehdotuksen piirteisiin, tulee todeta sellainenkin käytännöllinen seikka, kuin kyseisten Amerikkaan emigroituneiden poliitikkojen omat näkemykset. Niitä ei tietenkään ehditty arvioida saati tunnustella. Lainkaan yllättävä ei ollut se, että vainotun Trotskin ”bolsevikki veri oli sakeampaa” kuin antistalinistinen vakaumus. Trotski taatusti muisti taistelun Pietarista ja kamppailut ”valkoisia kenraaleja” vastaan monilla rintamilla, ja sellaiseksi hän luki myös Mannerheimin. Robert Service kirjoittaa tuoreessa Trotski-elämäkerrassa (Trotsky a biography, Lontoo 2009) Pietarin rintaman tilanteesta tasan 20 vuotta aikaisemmin, lokakuussa 1919:

”Trotskin saamat raportit kertoivat, että kenraali Mannerheimin komentamat suomalaiset harkitsivat liittymistä valkoisten kenraalien vastavallankumouksellisen sotaan. Mannerheim hinkui päästä torjumaan vain viitisenkymmentä kilometriä Pietarin pohjoispuolella levittäytyvän kommunistisen rajan tulevaisuudelle muodostamaa uhkaa. Vastauksena Trotski julisti, että jos suomalaiset liittoutuvat Judenitsin joukkoihin, punaiset tulisivat lyömään heidät takaisin, aina Helsinkiin asti. Suomalaisten uhka väistyi” [käännös VH].

Mannerheim ilmeisesti arveli maanpaon muuttaneen miehen ja miehen aatokset. Suomalaisten korviin ei vielä joulukuun alussa 1939 ollut tullut, että kohta Talvisodan puhjettua Trotski, vastoin monien kannattajiensa näkemystä, tuki Neuvostoliittoa, jonka hän katsoi olevan “porvarillista Suomea” historiallisesti edistyneempi maa"

Totta: Trotski luuli, tai oli luulevinaan, Talvisotaa omien ideoidensa mukaiseksi "sosialismin levittämissodaksi", ja kannatti tai oli kannattavinaan sitä:

~ http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/359981?page=5... -

"Service valaisee trotskilaisten mielialoja Amerikassa Talvisodan sytyttyä:

”Kremlin kyvykkyyttä väheksyessään Trotski samanaikaisesti puolusti periaatteellisesti Neuvostoarmeijan sotilaallista kampanjaa Suomea vastaan.

Hän väitti että Suomen ”sovjetisointi” muodostuisi sille verrattomaksi eduksi. New Yorkissa toimiva Sosialististen Työläisten Puolue (The Socialist Workers Party, SWP) oli maailman suurin Trotskia tukeva järjestö.

Puolueen vähemmistö vastusti tätä näkemystä, jota se kutsui ”stalinistiseksi imperialismiksi”, ja torjuivat Trotskin toivomuksen, että Puna-armeijan paine laukaisisi uuden sisällissodan Suomessa. Jopa SWP’ n enemmistö, joka muuten vahvasti tuki Trotskia, kyseli hänen saamansa informaation ja siitä tekemänsä analyysin perään.

Trotski ei antanut tuumaakaan periksi. Kirjeessään Joseph Joe Hansen’ lle (5.1.1940 - 1979) hän totesi, että jopa mensevikit ovat tunnustaneet, että Neuvosto-Venäjän ja Puolan sota vuonna 1920 johti Puolan sisällissotaan. Hän väitti kivenkovaan, että sama tulisi toistumaan Suomessa nyt. Trotski jatkoi toivoen Puna-armeijan voittavan ja Suomen kommunistien nousevan kapinaan ennen kuin rauha Moskovan ja Helsingin välillä tultaisiin solmimaan” [käännös VH].

Voiko mikään ehdotus mennä enää tämän pahemmin pieleen?

Aivan ilman jälkinäytöstä Mannerheimin emigrantti-episodi ei jäänyt.

Stalinin palkkamurhaaja surmasi Leo Trotskin tämän kotona Meksikossa 20.8.1940, runsaat viisi kuukautta Talvisodan päättymisen jälkeen. Epäilemättä Stalinin korviin meni, että Suomi, siis sen sotamarsalkka, oli ehdottanut epäsäätyistä poliittista bastardi-hallitusta, ja Trotskin nostamista sen keulahahmoksi, ja vielä Repolan alueelle, suoraan Neuvosto isänmaan luoteisrajalle. Jos tämä ei kiihdyttänyt paranoidista vaivaa potenutta diktaattoria, ei sitten mikään"

Stalinilla ei ollut sen aikaisia eikä myöhempiäkään psykiatrisia diagnooseja. Myös ruumiillisesti hän oli terve, kunnes kuoli.

Oliko Puna-armeijan perustaja Leo Davidovitsh Trotski Talvisodan viimeinen uhri?

On mahdollista, että Trotski oli Liittoutuneiden eikä Saksan puolella, varsinkin kun oli juutalainen, ja mahdollisesti yhteistyössä esimerkiksi USA:n, Meksikon tai Turkin hallituksen kanssa.

"PS. Siinä missä Trotski myötäili rivaalinsa Stalinin hyökkäyspolitiikkaa, Kerensky sen sijaan otti Molotov-Ribbentrop sopimuksen jälkeen julkisesti kantaa kahden diktaattorin imperialismille, ja kehotti läntisiä valtoja taisteluun kumpaistakin diktaattoria vastaan;

~http://www.abc.net.au/lateline/content/2003/hc40.htm

Any research done on Kerensky however, yields the following accounts which are indicative of the omissions relating to Kerensky's time in Brisbane and Australia during 1946:

"He later moved to France where he led the propaganda campaign against the communist regime in Russia. This included editing the Russian newspaper, Dni, that published in Paris and Berlin. In 1939 Kerensky urged the western democracies to intervene against both communism in the Soviet Union and fascism in Germany. On the outbreak of the Second World War Kerensky moved to the United States. He worked at the Hoover Institution in California and wrote his autobiography, The Kerensky Memories: Russia and History's Turning Point (1967). Alexander Kerensky died of cancer in New York on 11^th June, 1970”

Ylös merkinneenä – Ilkka Luoma [lainattu aineisto – linkkejä lisäten.

7105