Miesten taistelu elintilasta

Miesten äänetön osallistumisen vallankumous – vai naisten esiinmarssi. Toiset pitävät ääntä, toiset etenevät hiljaisesti. Miehinen testosteroni melskaa ja pitää meteliä – nainen on hiljaa ja päättää; monista asioista – miesten tietämättä.

Lapset on kasvatettu äitien toimesta. Saksan kolmannessa valtakunnassa Adolf Hitler tarkoitti äidin paikaksi kodin ja miehille työn ja armeijan – valtakunta tarvitsi elintilaa ja tuontantoa.  Äidit kasvattivat uuden sukupolven valtakunnalle ja koneisto otti nuoret otteeseensa jo varhain – lapsille ja nuorille oli saatava fyysisyyttä, terveitä elintapoja, joukkohenkeä ja kansallista ajattelua omasta voimasta ja yhteenkuuluvuudesta.

Nyt mies pehmoleluilee ja ottaa hiljalleen osaa myös perheen pienimmän/pienimpien hoitoon – hyvä näin, sillä vauvat ehdollistuvat voimakkaasti ravinnon lähteeseen, äitiin – joka myöhemmin tuo ”erioikeuksia” äidille, kun keskinäissovittamaton riita oikeudessa päätetään usein miehen epäonneksi ja lapsen karkoitukseksi isästään.

Naiset ovat onnistuneet omassa tasa-arvopyrkimyksessään. Nyt on miehen vuoro – ja siihen kuuluu perhe, sen arkeen osallistuminen ja lapsien hoito, jotta syntyisi kantava ja kestävä isä-lapsisuhde, joka tuo sisältöä kaikkien elämään. On onni, että mies valitsee perhevapaan ja pysyy hieman enemmän poissa klubeilta, illanistujaisista ja korttipöydistä – eheä perhe on yhteiskunnan voima.

Shell´in hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila oivalsi naisen aseman työelämässä jo kauan sitten – kuten hän oivalsi myös nuorten miesten työttömyyden ^*] erääksi yhteiskuntamme vaikeimmista ongelmista, jo vuosia sitten ja nyt tämäkin lasti on kaatunut päällemme – on aika ryhtyä toimenpiteisiin ...

^*] - http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/01/nuorisotyottomyydessa-kytee-aikapommi.html -

...

[2006] Liike-elämän ykkösäänitorvi Jorma Ollila oivalsi, että nythän tarvitaan lisää naisia johtajapaikoille myös taloudessa. Ollila trumpetisoi uuden innovaation naisten kyvystä huolehtia rahasta ja inhimillisyydestä. Kotona nainen johtaa taloutta - useasti. Työmaalla henki yhdistäen ja riitaistaen keskenään rakentuu useasti naisten puolelta. Naisen asema on aina turvata kyky aurinkoon varjeltaessa jatkuvuutta.

LINK ---   http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/12/johtajuutta-tyss-ja-kotona-naiset.html   ---

Ollila nosti Nokian suosta, kirjaimellisesti taloudesta tulleena henkilönä. Nokian kuuluisassa johtotroikassa oli yli kymmenen vuoden ajan vain yksi nainen - tulokseltaan heikointa yksikköä vetänyt Sari Baldauf, joka hankki kannuksensa Nokialla jo aiemmin vuorineuvos Kari Kairamon ja tohtori Timo H. A. Kosken aikana. Ollila rakensi itselleen toimivan ja hyvin hitsautuneen tiimin normaalilla tavalla - miesvaltaisesti. Shell lienee vieläkin miesvaltaisempi.

Naisen asema yhteiskunnassa on vuoksiaaltoa,

milloin se on vajaapalkkaisuutta ja milloin "seksuaalista ahdistelua" neuvotteluhuoneen viimeisessä nurkkassa. Naiset pitävät itse ääntä Suomessa; he voivat valita eduskunnan enemmistön ja he voivat valita kotona asunnon koon ja sijainnin, myös auton värin ja pesukoneen paikan.

Nainen on usein kodin kuningatar, oikeutetusti, sillä hän tuo monesti hengen ja yhteenkuuluvuus-ilmastomiljöön, tehden yhdessä olosta kodin. Naisen rooli on Suomessa erinomainen, moni kanssasisar muualla maailmassa katsoo haikaillen suomalaista naista ja tämän asemaa.

Nainen työelämässä tuo tasapainoa, harkintaa ja analyyttisuutta,

mutta myös eripuraa, kateutta ja vihaa toisen menestymisen johdosta. Erityisesti talouden ymmärrys on pontevampaa naisille, joille arkielämä näyttäytyy jo nuorena kotonaan, kun vertailtavana on äiti ja isä. Isä useasti haikailee työurasta, vallasta, poliittisesta asemasta ja kulmakuppilan kuningasasemasta.

Äiti sen sijaan katsoo, että jääkaapissa on syötävää, pulla nousee pellillä ja ruoka-ajoista pidetään suunnilleen kiinni. Roolipeli on jaettu jo äidinmaidosta. Pojat lähettelevät raketteja, piirtelevät autoja ja tytöt hoivaavat nukkeja.

Talouselämä on saanut rypeä ja porskuttaa miesten maailmassa –

globaalius on päivän sana ja maattomuus rahalle on itsestään selvyys. Työ jakautuu ympäri maapallon sinne, missä on pienimmät palkat ja tuotantokustannukset. Valtapeli rahan liikkeistä on käynnistynyt miesmäisestä maailmasta.

Jotkut naiset harmillisesti seurailevat itselleen uraa kovista miesten rahatalouden virtauksista. Kuitenkin suurin osa naisista ymmärtää, että tyhjästä on paha nyhjästä, ja ensin tulee olla raaka-aineet ja osaaminen, näistähän perheen ruoka-ateriakin valmistuu.

Kokeneet naaraat

Eläinkunnassa kokeneet naarasnorsut, matriarkat johtavat laumaa virvoittavien vetten äärelle uskomattoman muistinsa ansioista. Leijonalaumassa uros mittelee voimansa usein henkihieveriin puolustaessaan omaa naaraslaumaa paritteluun valmiin toisen uroksen kanssa.

Mies ja uros taistelevat voimalla ja hauiksella, naaraiden usein katsoessa vierestä vahvimman valiintumista. Suvunjatkanta on uroksen mitta ja päämäärä. Naaras usein huolehtiikin loput. Tosin luonto osaa kertoa kaikista muistakin variaatioista.

Ihmiskunnassa tunnettu historia on miesten historiaa, mutta naisten mahdollistamana

Naisen taka-alalta vaikuttelu on systemaattisempaa ja suunniteltumpaa kuin miehet arvaavatkaan. Naisen asema on usein kuninkaan tekijä. Nainen juonittelee taitavasti saadakseen oman jälkeläisensä vaikuttavaan asemaan - taistelee kuin naarastiikeri - tämähän on jo vanha sanonta. Mies on monesti sokea huomaamaan peliä takanaan.

Vaisto – se kuuluisa naisen vaisto!

Naisen vaisto on monelle miehelle ollut pelastus asemasta, paikasta ja palkankorotuksesta. On viisautta pitää nainen tyytyväisenä, sillä hän on parhaimmillaan miehen paras kumppani, kunhan kokonaisuudesta täyttyy edes osa naisen asettamasta tavoitteesta. Naista ei kannata vihastuttaa, vaan hänet kannattaa pitää kehräävänä kissana.

Miehinen ase pitämään naiset aloillaan

Meillä miehillä on oikeastaan vain yksi vahva ase pitämään naiset yhteisymmärryksessä perheessä ja taistelussa paikasta auringossa; työpaikalla ei ole välttämättä sitä ainoatakaan asetta - pitäisi olla taito, johtajuus ja huomioon ottaminen sekä havainto muidenkin olemassa olosta. Nainen sen sijaan ymmärtää yhteenkuuluvuuden, toisen huomioon ottamisen ja tiimin.

...
Viime kädessä luonto on ohjaavasti järjestänyt molemmille sukupuolille omat tehtävänsä - kunhan suutari pysyisi lestissään ja havaintokyky kasvaisi myös vierellä olijalle kuin myös havaitsijalle.

Kaiken lopuksi on vain yksi kysymys - kuinka hyvin molemmat vanhemmat yhdessä kykenevät valmentamaan jälkikasvunsa jatkamaan omaa geenistöänsä. Vain oma isä ja äiti taistelevat omalle lapselleen kaiken kyvyn jatkamaan yhteisiä ominaisuuksiaan.

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.vuodatus.net/

http://ilkkaluoma.blogspot.fi

http://ilkkaluoma.kuvat.fi

Keskustelu ........ TIEDE

US   AL

…

Iltalehti

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=876091 -

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=876091 -

Polttomerkitty mieli kapinoi!

Kätköksissä oleva kiltteys ja vilpitön sinisilmäisyys kasvatti surumielisyyteenkin joskus vaipuvan urospuolustajan nousemaan kapinaan – mutta usein vain perhettään ja sukuaan kohtaan. Henkinen voima ei aina saattanut riittää muuhun – ja seuraukset olivat nähtävissä pakoon juoksevina vaimoina, äiteinä ja lapsina. Mies oli purkanut itseään.

Reviiripuolustus oli kiihkeimmillään monille isillemme ja isoisillemme Talvi- ja Jatkosodassa – tuolloin oli tosi kyseessä ja rintamilla koettiin vastuuta, velvollisuutta sekä pelkoa että epätietoisuutta – oliko naapurikomppania jo jättänyt asemansa ja mitä me nyt teemme – näin syntyi tarinoita myös karkureista – tosina ja huhuina. Sotiemme mies oli rintamalla keskimäärin uhrautuvainen ja puolusti reviiriään, kotiaan ja perhettään.

YLE 1 esitti tunteikkaan kertomuksen Case Ovaska ^1] – rintamasotilaasta, joka jätti asemansa Viipurissa 1944 ... tuntien loppuelämänsä häpeää, tuskaa ja toverien ”jättämisen” tunnetta. Historia on julma, se näkee vain merkinnät sotapäiväkirjoissa; sen sijaan se ei näe merkintöjä pahasta olosta, mitä taistelija sisuksissaan tunsi – mutta vaimo, lapset ja perhe näkivät ja kokivat, kun isä ja aviomies purki pahaa oloansa.

^1] Isien sota – case Ovaska ~  http://areena.yle.fi/tv/1320587    ----!

Kunnia ja häpeä

Menneinä aikoina tunnettiin kunniaa, häpeää ja vastuuta kuin velvollisuuttakin. Väärin perustein heitetty epäilys turmeli monen kunnon miehen sielun – oltiin merkittyjä – eikä voimat jaksaneet oikaista virhettä. Virhe oikaistiin perheelle, jonka lapset kantoivat usein isän taakkaa omaan elämäänsä ja vieläpä mahdollisesti kolmanteenkin polveen, jopa monikertaistuen.

Tänään moni on toimeton, oleilija-oleskelija ja luukulta luukulle seilaava – ei ole tarmoa, ei kohdetta eikä tavoitetta – isäin tuntemukset jäytävät – ukin hätä, pelko, väkivalta ja pahaolo synkistävät mielikuvaa hyvästä maailmasta. Verenperintö voi olla ”paha tai se voi olla hyvä” – kestokyky sen kantamiseen on yksilöllistä – perintö kulkee suvussa ja pahaolokin voi kasvaa.

Talvi- ja Jatkosodan miehet puolustivat isänmaatansa,

kukin tavallansa ja voimillansa. Kaikki eivät olleet kestäviä karhuja, osa oli heikkoja – olemmehan inhimillisiä. Yhteinen piirre heillä kaikilla oli – he puolustivat evolutiivisesti vuosimiljoonien perintäpainoista reviirimielikuvaa.

Varsinkin maaseudun pojat olivat tottuneet omaan maahan, peltoon – omaan pihaan ja oman pihan turvallisuuteen. Oma piha oli reviiri, se oli pyhä ja perheelle jyvitetty –sinne ei ollut vieraalla asiaa – ilman lupaa.

Tänään velloo käsittämättömällä pöhinällä julkihuutelu rasismista,

vaikka Suomessa sitä asiallisesti ottaen kokoomme nähden ei edes ole ^2]. Meillä on vain reviirit ja niiden puolustus – niin meillekin tulleet puolustavat reviiriään, niin kotona kuin omalla uudella maallaan, minne tultiin paremman elämän toivossa.

^2] Rasismi – lyhyt oppimäärä --   http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/129007-rasismi-lyhyt-oppimaara 

Voisimme unohtaa turhan kiusaamisen asiasta, jota ei merkittävästi edes ole olemassa – voisimme sen sijaan nostaa keskustelua hallitusta reviiriajattelusta, jossa sopu sijaa tekee ja kunnioitus toistaan kohtaan hyväksyntää saa.

Yksikään ihminen ei ole alkujaan paha –

jokaisen kaksivuotiskuva on täynnänsä lämpöä, herkkyyttä, vilpittömyyttä ja kirkasta katsetta huomiseen – jossain vain reviirien rajat ovat myöhemmin rikkoutuneet ^3] hallitsemattomalla tavalla. Ymmärtäkäämme luontoa ja evoluutiota, joka rakensi miljoonia vuosia vanhan reviiripuolustuksen – turvaksemme; jokaisen yksilön, perheen ja suvun kuin yhtenäisen kansakunnan turvaksi.

^3] Yhteisökiusaaminen ---   http://jontikka.blogspot.fi/2013/01/yhteisokiusaaminen.html   --

Meissä on vaikeita, helppoja sekä vähemmän vaikeita yksilöitä –

jokainen on laulunsa arvoinen, kuten tunnetussa esityksessä ^4] vankasti ilmaistaan. Jukurit ja herkät ihmiset, joita on paljon – tarvitsevat ja ansaitsevat sellaiset johtajat, jotka osaavat nähdä ”metsän puilta” ja osaavat olla se arvostuksen kohde, johon luottamus kohdistuu. Näitä johtajia on vähän ja moni odottaa maallemme juuri sellaista – Talvi- ja Jatkosodassa sellainen oli – häneen luotettiin ja kunniaa haluttiin kantaa vastuulla ja velvollisuudella, koska oli esikuva ja huoli perheestä.

^4] ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen” ---   http://youtu.be/bHTnzFq-PPA   ---

Jokaiselle yksilölle, perheelle ja suvulle on oma isänmaansa, jossa kukin tulee toimeen parhaiten juuri omalla äidinkielellään – siinä on se reviiri, joka on puolustuksen arvoinen ja tämä on kunkin elämän peruslähtökohta.

Jokaisella meistä on oma reviiri ja se on pyhä piiri ja kehä, joka muodostaa ykseyden ja identiteetin syntysanat.

Ilkka Luoma

http://jontikka.blogspot.fi

http://ilkkaluoma.blogspot.com

http://ilkkaluoma.kuvat.fi

...

AL       US



Sent

Cc: juha.sipila@eduskunta.fi ; paavo.vayrynen@keskusta.fi ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; paivi.rasanen@intermin.fi ; teuvo.hakkarainen@eduskunta.fi ; pirkko.ruohonen-lerner@eduskunta.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@vm.fi ; ari.puheloinen@mil.fi ; Hiltunen Rakel ; haavisto@fin.la ; ville.niinisto@ymparisto.fi ; anni.sinnemaki@eduskunta.fi ; heidi.hautala@formin.fi ; liisa.hyssala@kela.fi ; paula.risikko@stm.fi ; maria.guzenina-rickhardson@stm.fi

Sent: Friday, January 25, 2013 10:47 AM

Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Polttomerkitty mieli kapinoi!

Kansallinen itsetunto hukassa?

Paljon puhutaan kansakunnan identiteetistä ja yhteenkuuluvuudesta. Mainostetaan myös mielipiteiden eroa ja kykyä olla jopa ”ristiriidassa” toistemme kanssa. On hienoa olla yksilö ja yksilöllisesti ajatteleva – on jopa reipasta olla (uho)kriittinen, sillä sehän kasvattaa tahtoa, edistystä ja voimaa. Kuluttamisen voimaa –ko?

Kansallinen kysymys on oma kansakuntaidentiteetti, joka Suomessa on vahva, mutta usein piilossa. Juro ja hiljakseen hammasta pureva kansa on osoittanut hädän hetkellä täyttä ykseyttä ja yhteenkuuluvuutta – sen ponnistaminen säilytti itsenäisyytemme.

Onko tämän päivän suomalaiskansallinen identiteetti kadonnut materiaalisen näyttö- ja vertailutalouden, markkinafilosofian sekä metodologisen individualismin ^1] taakse?

^1] ---   http://fi.wikipedia.org/wiki/Metodologinen_individualismi   ---

...

[2005]

Suomi puolustautuu hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi

---   http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/12/yhteinen-tavoite-luo-kansallista.html   ---

Koko perinteellisen EU:un alueella vallitsee hermostunut väliaika; ei oikein tiedetä minne mennään. Meidän kaltaisessa demokratiassa ristikkäinveto estää päämäärähakuisuuden. Kansan yhtenäisyys on parhaimmillaan kriisissä; tuolloin on pakko luoda yhteinen tavoite. Nykymallinen hoivayhteiskunta ei ole enään realistinen päämäärä.

Kansallisesti on kaksi tärkeää ominaisuutta:

identiteetin mukainen päämäärä ja osallistumisen oikeus sekä velvollisuus sen toteuttamiseen. Ihmisen tehdessä työtä tietäen tarpeellisuutensa ja työnteon päämäärän, hälventää se epätietoisuutta ja antaa tyytyväisyyttä onnistumisien myötä, havaiten yhteistoiminnan tuovan tulosta niin edustamalleen yritykselle/yhteisölle kuin itselleenkin.

Suomessa työttömyys ja yksinäisyys jakavat kansaa

Asioista puhutaan paljon, mutta tekoja näkyy vähemmän. Uuden vuoden tärkeimmäksi kohteeksi tulevat ihmiset itse ja kyky huolehtia osallistuvuudesta yhteiskunnan kassan turvaamiseksi. Kansallinen hyvinvointi perustuu nyt ja huomenna tulonjakoon ja verokertymien vähetessä kukkaro käy laihaksi.

Kuluttajat uskovat nyt kykyynsä kuluttaa;

ostaa digiboxeja, littutelkkareita, ulkomaanmatkoja, kesämökin peruskorjausta ja suurempia autoja. Yritykset ovat reivanneet asennettaan huolestuttavampaan suuntaan; ulkoistukset kehittyviin maihin kiihtyvät ja useilla firmoilla tulee sen myötä menemään edelleen hyvin.

Kuinka käy ulkoistettujen yhtiöiden työntekijöiden? Nuo ostolistan tuotteet tulevat pääsääntöisesti tuontitoimintana ja tämä täytyy maksaa viennillä. Mitä me viemme, kun esim. suuri paperinostajamaa Saksa suunnittelee yhteistyöpaperitehtaita suoraan Venäjän metsien keskelle? Millä me maksamme mm. tuontipolttoaineen, kun Nokiakin tekee jo suurimmat voittonsa Kiinasta?

Emme ole itseriittoinen sisämarkkina,

vaan viennistämme elävä tekninen ja energiaintensiivinen yhteiskunta, jossa tulontasaus on viritetty lähinnä sosiaalidemokraattien ja maaseutuväestön edunvalvonnalla huippukuntoon.

Kuinka järjestelemme kulutuksemme, jos jaettava verovarallisuus pienenee ja hallinnonalat tappelevat pienenevistä jakorahoista. Eduskuntamme on rakennettu toteuttamaan lainsäädäntöä lähinnä tulontasaukseen. Brysselinkin tulovirta vaihtaa suuntaansa.

Kansan tahtoa toteuttamaton eduskunta

Eduskunnan on keskitettävä voimiaan säädäntötyöhön, jolla edesautetaan kilpailukykyä, maahamme virtaavia pääomia, tarpeidemme mukaista koulutetun ulkomaalaisen työvoiman saantia sekä matkailijoita viihtymään turvallisessa, puhtaassa ja hiljaisessa maassamme.

Jäämme odotamaan kansalaisherkkää presidenttiä!

[Huom! kirjoitettu vuonna 2005]

Tulevan presidentin valtaoikeuksia tulee lisätä vastaamaan kansalaisten toivetta. Presidentti on aktiivinen toimija, joka puskee aktiviteettia, ryhmähenkeä, kannustavuutta, osallistumisen halua sellaisen päämäärän eteen, jolla on nimi ja tarkoitus. Suomi tarvitsee päämäärän, kuten koko EU.

Kehittyvillä mailla, mm. Venäjällä ja Kiinalla,

on selvät päämäärät ja heidän kansalaiset tietävät ne. Venäjä on maailman raaka-ainevarasto toistaiseksi uinuvalla innovaatiopotentiaalilla ja Kiina on maailman liukuhihnatehdas siirtyen omaehtoisempaan suunnittelu- ja kulutuskäyttäytymiseen. Aktiviteetti ja toimeliaisuus ovat moninkertaiset verrattuna meihin tai EU:hun. Ylilyöntejä tapahtuu, mutta korjausliikkeiden frekvenssi tiivistyy vähentäen makulatuuria ja turhaa suunnittelua.

Heti Uuden Vuoden [2006] lähtömetreillä Suomen kansa on vedenjakajalla;

valittavan presidentin ominaisuudet tulevat olemaan merkittävä tekijä kansallisen yhtenäisyyden luojana. Nyt jos koskaan valinta on tärkeä ja nostaakin äänestysprosentin ennätysluokkaan. Nyt pelissä ovat Säilyttäjä tai Uudistaja; kumpi parempi, sen jokainen miettii itse peilaten omia tarpeita ja vallitsevia olosuhteita. On tapahtumassa yhteiskunnallinen muutos maailmanjärjestyksen vaihtaessa napaisuuttaan.

...

Lisäaineisto kiinnostuneille

---   http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/3468693/prototyyppi-kokoomus-astui-parrasvaloihin-/    ---

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.kuvat.fi

http://jontikka.blogspot.fi

http://ilkkaluoma.blogspot.com

US           AL

...

^*]

Suomessa Eduskunta säätää lait ja edustaa sananmukaisesti kansaa. Kansalaiset ovat kypsyneet puoluepolitiikkaan nykymallissaan; vastuunkantajaa ei löydy. Suomi käy Eduskuntavaaleihin vuoden 2007 alussa. On odotettavissa, että ehdokkaiksi nousee myös täysin uusia nimiä. Aika näyttää onko heillä vastuuntuntoa ja muutakin kuin oman edun tavoittelua. 

Suomi on erinomainen maa ja keskimäärin edustajat vastaavat kansan näkökulmaa, onhan valiintunut puoluekartta kutakuinkin sama vaaleista toiseen. Nyt yhteenkuuluvuutta kansalaisille tulee julistamaan joko Kepu-Demari akseli tai sitten orastavasti Suomi on löytämässä oikeistojuurensa; onhan Suomi vuodesta toiseen oikeistoenemmistöinen Eduskunnassa. 

Kuva otettu radikaalista kuvakulmasta 12.03.2006, kello 16:55. Uusi valittu kansanedustaja voi arvokkaasti, kunnioituksella, silmäillä uutta työpaikkaansa alhaalta ylöspäin. DSC_11207.JPG. 2,97 MB. Photo by Ilu 2006. ** !

Erilaista kunniantuntoa ja vastuunkantoa

Olemme erään päättyvän aikakauden kynnyksellä – liika-ahneuden kita on nyrjähtämässä. Kansakunnat ovat valmiit taistelemaan tasaisemmasta tulonmuodostuksesta – ehkä ei niinkään meillä, mutta katsotaanhan mitä tapahtuu Etelä-Euroopassa, Kreikassa, Espanjassa jne … mitta on täysi. Liika-ahneus tullaan kitkemään pois, keinolla jos toisella. Muutumme oikeudenmukaisemmiksi – pakon edessä.

Kilpailu pitää huolen osaamisen eriarvoisuudesta – näin on aina ollut ja tulee olemaan. Kaikki me emme ole lääkäreitä tai tuomareita – osan täytyy olla suutareita ja räätäleitä, kaikkia tarvitaan. Tuloerot revähtivät – nyt se tullaan likeistämään äärilaidoiltaan. Kunnia ja vastuu ovat huomisen kiinnepisteitä, sillä kaikkia tarvitaan talkoisiin, joss huomioidaan täysilla luonto ja ympäristö.

Mutta, millaista olikaan vastuu ja kunniantunto tehtävissä, joissa kaikki oli laitettava peliin – tuolloin oli mobilisaation aika – puhallettiin yhteen hiileen; kuri oli kovaa, mutta asioista selvittiin selvää tekemällä – kunnia henkensä antaneille.

[ ... Tänään keskustellaan aktiivisesti palkoista, palkkaeroista, tehdystä työstä, vastuusta ja sen kannosta. Palkkaerot ovat suurentuneet ja vastuun rajapinnat hämärtyneet kvartaalien valvontaan; mihin on jäänyt vastuu yhteiskunnasta ja sen osallisista - kansalaisista, missä on se yhteenkuuluvuuden henki, jolla vanhempamme ja isovanhempamme pelastivat tämän maan? ... ]

Toisessa maailmansodassa käytiin maailmanhistorian suurimmat taistelut, joissa tulos ja vastuu olivat ehdottomia vaatimuksia. Henkilöjohtaminen oli yhteenkuuluvuuden ratkaisu. Työt tehtiin henkensä kaupalla antaen sen ainoan, mitä kullakin oli.

LINKKI KESKUSTELUUN ....... TIEDE

...

Rintamakenraali oli taistelurajapinnassa oikeasti kosketuksissa "asiakas-" tai oikeastaan viholliskuntaansa. Tämän päivän 'siviilikenraali' on tornissaan - nähden harvoin joukkojaan - niin omia, asiakkaita kuin vihollisiakaan. Kenraalilla oli johdettavanaan "yhtiössään" noin 10.000 alaista.

Tuloerot ovat suurentuneet

Ihmiset ovat todella eriarvoisia. Johtamista ei usein sen varsinaisessa merkityksessä ole. Johtamisen periaate on raha viivan alla, jos sitäkään. Johtaminen on liian usein omien etujen valvontaa.

Johtajat eivät ole riittävästi rintamassa kohtaamassa asiakastansa tai vihollistaan, kuten olivat sotien kuuluisimmat johtajat. Alaiset saavat aina motivoituneisuutta yhteisen tavoitteen edessä huomatessaan, että johto panee itseään peliin myös "taistelukentällä".

...
Neuvostoliiton marsalkka Georgy Zukov, saksalainen sotamarsalkka Erich von Manstein, sotamarsalkka Erwin Rommel, suuramiraali Karl Dönitz sekä Suomesta jalkaväen kenraali, 1. lk.:n Mannerheim ristinritari Erik Heinrichs (hän komensi Suomen kautta-aikain suurinta sotilaskeskittymää, Karjalan Armeijaa / 100.000 miestä), Karjalan kannaksen ratkaisutaistelujen komentaja, kenraaliluutnantti Karl Oesch ja kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari, 3. divisioonan päällikkö, kenraalimajuri Aaro Pajari.

Kenraaleiden päiväraha Talvisodassa oli 75 markkaa, kun miehistö sai 5 markkaa. Tuolloin bensiini maksoi 2,78 markkaa per litra ja naudanlihaa sai 7 markalla kilon.

Kunnia oli arvo kentillä,

jossa mies koki suurimmat tekonsa - siellä ei säästelty tai pakoiltu, vaan vastuu kannettiin viimeiseen saakka. Saksalaiset menettivät suurimman määrän kenraaleja rintamilla. Kenraali oli tuolloin divisioonansa, "yhtiönsä toimitusjohtaja" täydellä vastuulla. Vastuu ei ollut vain päämäärä, vaan myös henki, niin oma kuin alaistenkin.

Tämän päivän moni toimitusjohtaja useissa yhtiöissä ei itseasiassa tiedä juuri mitään yhteisestä vastuusta ja nimenomaan sen kannosta. Rintamilla vastuut kannettiin. Divisioonassa oli tyypillisesti 10.000 miestä, siis suuri 'osakeyhtiö'. Tuossa yhtiössä ei ollut yt-neuvotteluja, eikä myöskään lakkoja. Siellä oli tavoite, kunnia ja pakottava tarve menestyä tuhlaamatta omia voimia turhaan. Kaikilla oli tehtävänsä.

Kenraalit saivat myös palkkaa,

olivathan he vakinaisessa palveluksessa nauttien myös erilaisia etuisuuksia vastapainoksi vastuulle, jonka laajuus ja paino olivat eri dekadeilla kuin rauhanajan kvartaalipelinappuloilla, jossa yhteenkuuluvuudesta ei ymmärretä mitään, on vain raha, ei kunniaa ja panostusta täysillä yhtiönsä, 'divisioonansa' eteen.

Kenraalien nykypalkka on noin 6.000 - 10.000 euroa kuukaudessa, Talvi- ja Jatkosodassa palkat kenraaleilla olivat suhteessakin vähäisemmät. Suurimmat toimitusjohtajapalkkiot kaikkinensa tänään ovat luokkaa 100.000 - 400.000 euroa kuukaudessa.

...

[Z] Neuvostoliiton armeijassa kuuluisin marsalkka, Stalinin Suuren Isänmaallisen sodan aikainen luottomies Zukov komensi suurimmillaan armeijaa, jonka kokoista yhtiötä saa maailmalta etsiä. Zukovilla oli alaisia enimmillään yli kaksimiljoona. Zukov sai myös kuukausipalkkaa, tosin ilman veronmaksuvelvollisuutta. Palkka olisi tänä päivänä vastaavuudeltaan noin 30.000 euroa.

Zukovilla oli myös vapaa-panssariautoetu kuljettajalla, sekä esikunta. Vastuu seurasi jatkuvasti kintereillä. Vastuu oli miehistä, vastuu oli saavutuksista ja vastuu oli tavasta toimia, siten että ylipäällikön tahto toteutui. Zukov kantoi vastuunsa, ylennettiin Neuvostoliiton sankariksi useaan kertaan, sai ratsastajapatsaan ja paikan Stalinin "sydämessä".

[M] Kolmannen valtakunnan vastine Zukoville oli von Manstein. Hän oli myös marsalkka ja komensi vajaata puoltatoista miljoonaa miestä. Von Mansteinin palkka oli vastaavuutena noin 20.000 nykyeuroa kuukaudessa samalla vapaalla-panssariautoedulla ja esikunnalla sekä sotilaspalvelijoilla kuin neuvostoliittolainen vastineensa.

Vastuu miehistä, vastuu esimiehelle, vastuu Isänmaalle ja vastuu miestensä hengistä oli raskas. Työaika oli jatkuva. Saksalaiset von Manstein kuten sotamarsalkka Erwin Rommel olivat ihailtuja miestensä silmissä. He antoivat itsensä kokonaan peliin, erityisesti Rommel. Rommel viihtyi aivan etulinjassa, hän kohosi vihollisen keskuudessa legendaksi.

Rommel sai palkkansa (nykyarvo noin 10.000 euroa kuukaudessa) ohella kantaa hinnan kunniastaan, uskollisuudestaan Isänmaalle, sen kaikkein kalleimmalla tavalla. Rommel riisti itseltään hengen vaihtoehtona teloituksesta omiensa taholta, ollen vainoharhaisesti epäiltynä korkeimman esimiehensä salamurhahankkeeseen.

Rommel kuoli syyttömänä. Hän jäi alaistensa mieliin esimiehenä, jolle joukot, sotilaat - siis alaiset olivat kaiken ratkaisu. Rommel menestyi loistavalla johtamistyylillään ja miehiään säästävillä taistelutavoilla.

...
Suomalaiset kenraalit rintamalla tekivät erityisesti Talvisodassa ja Jatkosodan -44 kesällä pienoisen ihmeen taistellen miestensä rinnalla sodassa, joka maksoi heille palkkaa ja päivärahoja noin 3.000 - 5.000 nykyeuroa kuukaudessa ilman optioita ja bonuksia. Tai oikeastaan heillä oli optio; se oli Isänmaan vapaus ja kunnia palvella maatansa.

Tuolloin oli vielä arvot, oli päämäärä,

oli kyky huolehtia alaisista ja kyky kantaa vastuu. Heinrichs, Oesch ja Pajari ^1] tekivät sen, mitä heiltä odotettiin. He olivat mukana tehden tuloksen, jossa saavutettuja optioita ei kadehdittu, vaan koko kansa oli yhtenä miehenä ja naisena yhteisen asian puolesta tekemässä sen, mistä vieläkin suomalaiset voivat olla ylpeitä.

^1] Valtiomme suuri teko --- http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/03/suomen-valtio-osoitti-merkittv.html   ---

Palkka tai palkkiot, optiot sekä muut etuisuudet eivät olleet se ratkaisevin vaikute. Oleellista oli tehdä työnsä joukkueena, johtajana, vastuunkantajana ja esimerkkinä kunniantunnosta, jossa alaisten taistelukyky (työskentelykyky) ja hyvinvointi oli yksi päällimmäisiä tavoitteita. Tuolloin ymmärrettiin, kuinka tulos ja tavoite saavutetaan.

Tulos tehtiin yhdessä;

kurilla, komennolla, mutta kunnioituksella ja oikeudenmukaisuudella arvostaen kunkin panosta kuten omaansa. On huomattavaa, että osa reservin kenraaleista sai vain päivärahan, tuon 75 markkaa, sianlihakilo maksoi vuonna 1939 13 markkaa per kilo.

Kuinka nyt johdetaan rauhanajan 'divisioonia',

omia sotilaita yhtä kuin työntekijöitä, jotka samalla tavalla tekevät joukkona sen tuloksen, mitä odotetaan omistajilta? Suurena erona on se, että ennen sodassa tämä omistaja oli kansa ja valtio. Nyt se on pääoma, tuo raha, jolla ylläpidetään kulutusyhteiskuntaa ilman kunniantuntoa ja arvostusta joukkueesta, joka lopulta tänä päivänäkin tekee sen todellisen työn päämäärän eteen.

Mihin on kadonnut osalta nykypäivien "upseereista" - toimitusjohtajista kunniantunto ja aito vastuunkanto? Onko niin, että vasta suurimmat vaikeudet nostavat todelliset johtajat näkyville?

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.com

Kuva:
Digicam 024.jpg. 30.kesäkuuta 2003. Copyright by Irma Miettinen 2003. Kuvaa saa käyttää yllä olevan tekstin yhteydessä vapaasti.

Kuvateksti:
Venäläinen Sotka -panssarivaunu, joka oli vahva ja tehokas. Suomen miehet kohtasivat nämä sellaisella vastuulla, joka hakee vertaistaan tältä päivältä. Rivimies sai Talvisodassa 5 markkaa päivärahaa (bensiini maksoi tuolloin 2,78 mk/litra). Kuvan entisöity T-34 venäläinen panssarivaunu Kerimäellä Itä-Suomessa. Näitä tankkeja tuohoamalla punkaharjulainen Mannerheim-ristin ritari Eero Seppänen rivimiehenä ja 19-vuotiaana nuorukaisena teki sen, mitä meiltä odotetaan vaikeina ja totuuden edessä olevina hetkinä.

Kuvalinkki, missä Eero Seppänen on yhtenä Mannerheim-ristin ritareista laskemassa muistoseppelettä jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin arkulle LINKKI --->http://www.mil.fi/jalkavaenkenraali/data/images/40_press.jpg (julkaistaessa lähde mainittava)

Linkki jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin hautajaisista LINKKI --->http://www.mil.fi/jalkavaenkenraali/281.dsp (julkaistaessa lähde mainittava)

Rintamakenraalien vastuu ja kunniantunto

Olemme erään päättyvän aikakauden kynnyksellä – liika-ahneuden kita on nyrjähtämässä. Kansakunnat ovat valmiit taistelemaan tasaisemmasta tulonmuodostuksesta – ehkä ei niinkään meillä, mutta katsotaanhan mitä tapahtuu Etelä-Euroopassa, Kreikassa, Espanjassa jne … mitta on täysi. Liika-ahneus tullaan kitkemään pois, keinolla jos toisella. Muutumme oikeudenmukaisemmiksi – pakon edessä.

Kilpailu pitää huolen osaamisen eriarvoisuudesta – näin on aina ollut ja tulee olemaan. Kaikki me emme ole lääkäreitä tai tuomareita – osan täytyy olla suutareita ja räätäleitä, kaikkia tarvitaan. Tuloerot revähtivät – nyt se tullaan likeistämään äärilaidoiltaan. Kunnia ja vastuu ovat huomisen kiinnepisteitä, sillä kaikkia tarvitaan talkoisiin, joss huomioidaan täysilla luonto ja ympäristö.

Mutta, millaista olikaan vastuu ja kunniantunto tehtävissä, joissa kaikki oli laitettava peliin – tuolloin oli mobilisaation aika – puhallettiin yhteen hiileen; kuri oli kovaa, mutta asioista selvittiin selvää tekemällä – kunnia henkensä antaneille.

[ ... Tänään keskustellaan aktiivisesti palkoista, palkkaeroista, tehdystä työstä, vastuusta ja sen kannosta. Palkkaerot ovat suurentuneet ja vastuun rajapinnat hämärtyneet kvartaalien valvontaan; mihin on jäänyt vastuu yhteiskunnasta ja sen osallisista - kansalaisista, missä on se yhteenkuuluvuuden henki, jolla vanhempamme ja isovanhempamme pelastivat tämän maan? ... ]

Toisessa maailmansodassa käytiin maailmanhistorian suurimmat taistelut, joissa tulos ja vastuu olivat ehdottomia vaatimuksia. Henkilöjohtaminen oli yhteenkuuluvuuden ratkaisu. Työt tehtiin henkensä kaupalla antaen sen ainoan, mitä kullakin oli.

"Katselen mietteissäni kuinka suhtautuisi, jos tuollainen olisi vastaan tullut. Kuinka olisi hermo, vastuu ja taistelutahto kyennyt voittamaan pelon, mitä tämä II-maailmansodan tehokas rautahirviö tuolloin miehistössä aiheutti"

LINKKI KESKUSTELUUN ....... TIEDE

...

Rintamakenraali oli taistelurajapinnassa oikeasti kosketuksissa "asiakas-" tai oikeastaan viholliskuntaansa. Tämän päivän 'siviilikenraali' on tornissaan - nähden harvoin joukkojaan - niin omia, asiakkaita kuin vihollisiakaan. Kenraalilla oli johdettavanaan "yhtiössään" noin 10.000 alaista.

Tuloerot ovat suurentuneet

Ihmiset ovat todella eriarvoisia. Johtamista ei usein sen varsinaisessa merkityksessä ole. Johtamisen periaate on raha viivan alla, jos sitäkään. Johtaminen on liian usein omien etujen valvontaa.

Johtajat eivät ole riittävästi rintamassa kohtaamassa asiakastansa tai vihollistaan, kuten olivat sotien kuuluisimmat johtajat. Alaiset saavat aina motivoituneisuutta yhteisen tavoitteen edessä huomatessaan, että johto panee itseään peliin myös "taistelukentällä".

...
Neuvostoliiton marsalkka Georgy Zukov, saksalainen sotamarsalkka Erich von Manstein, sotamarsalkka Erwin Rommel, suuramiraali Karl Dönitz sekä Suomesta jalkaväen kenraali, 1. lk.:n Mannerheim ristinritari Erik Heinrichs (hän komensi Suomen kautta-aikain suurinta sotilaskeskittymää, Karjalan Armeijaa / 100.000 miestä), Karjalan kannaksen ratkaisutaistelujen komentaja, kenraaliluutnantti Karl Oesch ja kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari, 3. divisioonan päällikkö, kenraalimajuri Aaro Pajari.

Kenraaleiden päiväraha Talvisodassa oli 75 markkaa, kun miehistö sai 5 markkaa. Tuolloin bensiini maksoi 2,78 markkaa per litra ja naudanlihaa sai 7 markalla kilon.

Kunnia oli arvo kentillä,

jossa mies koki suurimmat tekonsa - siellä ei säästelty tai pakoiltu, vaan vastuu kannettiin viimeiseen saakka. Saksalaiset menettivät suurimman määrän kenraaleja rintamilla. Kenraali oli tuolloin divisioonansa, "yhtiönsä toimitusjohtaja" täydellä vastuulla. Vastuu ei ollut vain päämäärä, vaan myös henki, niin oma kuin alaistenkin.

Tämän päivän moni toimitusjohtaja useissa yhtiöissä ei itseasiassa tiedä juuri mitään yhteisestä vastuusta ja nimenomaan sen kannosta. Rintamilla vastuut kannettiin. Divisioonassa oli tyypillisesti 10.000 miestä, siis suuri 'osakeyhtiö'. Tuossa yhtiössä ei ollut yt-neuvotteluja, eikä myöskään lakkoja. Siellä oli tavoite, kunnia ja pakottava tarve menestyä tuhlaamatta omia voimia turhaan. Kaikilla oli tehtävänsä.

Kenraalit saivat myös palkkaa,

olivathan he vakinaisessa palveluksessa nauttien myös erilaisia etuisuuksia vastapainoksi vastuulle, jonka laajuus ja paino olivat eri dekadeilla kuin rauhanajan kvartaalipelinappuloilla, jossa yhteenkuuluvuudesta ei ymmärretä mitään, on vain raha, ei kunniaa ja panostusta täysillä yhtiönsä, 'divisioonansa' eteen.

Kenraalien nykypalkka on noin 6.000 - 10.000 euroa kuukaudessa, Talvi- ja Jatkosodassa palkat kenraaleilla olivat suhteessakin vähäisemmät. Suurimmat toimitusjohtajapalkkiot kaikkinensa tänään ovat luokkaa 100.000 - 400.000 euroa kuukaudessa.

...

[Z] Neuvostoliiton armeijassa kuuluisin marsalkka, Stalinin Suuren Isänmaallisen sodan aikainen luottomies Zukov komensi suurimmillaan armeijaa, jonka kokoista yhtiötä saa maailmalta etsiä. Zukovilla oli alaisia enimmillään yli kaksimiljoona. Zukov sai myös kuukausipalkkaa, tosin ilman veronmaksuvelvollisuutta. Palkka olisi tänä päivänä vastaavuudeltaan noin 30.000 euroa.

Zukovilla oli myös vapaa-panssariautoetu kuljettajalla, sekä esikunta. Vastuu seurasi jatkuvasti kintereillä. Vastuu oli miehistä, vastuu oli saavutuksista ja vastuu oli tavasta toimia, siten että ylipäällikön tahto toteutui. Zukov kantoi vastuunsa, ylennettiin Neuvostoliiton sankariksi useaan kertaan, sai ratsastajapatsaan ja paikan Stalinin "sydämessä".

[M] Kolmannen valtakunnan vastine Zukoville oli von Manstein. Hän oli myös marsalkka ja komensi vajaata puoltatoista miljoonaa miestä. Von Mansteinin palkka oli vastaavuutena noin 20.000 nykyeuroa kuukaudessa samalla vapaalla-panssariautoedulla ja esikunnalla sekä sotilaspalvelijoilla kuin neuvostoliittolainen vastineensa.

Vastuu miehistä, vastuu esimiehelle, vastuu Isänmaalle ja vastuu miestensä hengistä oli raskas. Työaika oli jatkuva. Saksalaiset von Manstein kuten sotamarsalkka Erwin Rommel olivat ihailtuja miestensä silmissä. He antoivat itsensä kokonaan peliin, erityisesti Rommel. Rommel viihtyi aivan etulinjassa, hän kohosi vihollisen keskuudessa legendaksi.

Rommel sai palkkansa (nykyarvo noin 10.000 euroa kuukaudessa) ohella kantaa hinnan kunniastaan, uskollisuudestaan Isänmaalle, sen kaikkein kalleimmalla tavalla. Rommel riisti itseltään hengen vaihtoehtona teloituksesta omiensa taholta, ollen vainoharhaisesti epäiltynä korkeimman esimiehensä salamurhahankkeeseen.

Rommel kuoli syyttömänä. Hän jäi alaistensa mieliin esimiehenä, jolle joukot, sotilaat - siis alaiset olivat kaiken ratkaisu. Rommel menestyi loistavalla johtamistyylillään ja miehiään säästävillä taistelutavoilla.

...
Suomalaiset kenraalit rintamalla tekivät erityisesti Talvisodassa ja Jatkosodan -44 kesällä pienoisen ihmeen taistellen miestensä rinnalla sodassa, joka maksoi heille palkkaa ja päivärahoja noin 3.000 - 5.000 nykyeuroa kuukaudessa ilman optioita ja bonuksia. Tai oikeastaan heillä oli optio; se oli Isänmaan vapaus ja kunnia palvella maatansa.

Tuolloin oli vielä arvot, oli päämäärä,

oli kyky huolehtia alaisista ja kyky kantaa vastuu. Heinrichs, Oesch ja Pajari ^1] tekivät sen, mitä heiltä odotettiin. He olivat mukana tehden tuloksen, jossa saavutettuja optioita ei kadehdittu, vaan koko kansa oli yhtenä miehenä ja naisena yhteisen asian puolesta tekemässä sen, mistä vieläkin suomalaiset voivat olla ylpeitä.

^1] Valtiomme suuri teko --- http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/03/suomen-valtio-osoitti-merkittv.html   ---

Palkka tai palkkiot, optiot sekä muut etuisuudet eivät olleet se ratkaisevin vaikute. Oleellista oli tehdä työnsä joukkueena, johtajana, vastuunkantajana ja esimerkkinä kunniantunnosta, jossa alaisten taistelukyky (työskentelykyky) ja hyvinvointi oli yksi päällimmäisiä tavoitteita. Tuolloin ymmärrettiin, kuinka tulos ja tavoite saavutetaan.

Tulos tehtiin yhdessä;

kurilla, komennolla, mutta kunnioituksella ja oikeudenmukaisuudella arvostaen kunkin panosta kuten omaansa. On huomattavaa, että osa reservin kenraaleista sai vain päivärahan, tuon 75 markkaa, sianlihakilo maksoi vuonna 1939 13 markkaa per kilo.

Kuinka nyt johdetaan rauhanajan 'divisioonia',

omia sotilaita yhtä kuin työntekijöitä, jotka samalla tavalla tekevät joukkona sen tuloksen, mitä odotetaan omistajilta? Suurena erona on se, että ennen sodassa tämä omistaja oli kansa ja valtio. Nyt se on pääoma, tuo raha, jolla ylläpidetään kulutusyhteiskuntaa ilman kunniantuntoa ja arvostusta joukkueesta, joka lopulta tänä päivänäkin tekee sen todellisen työn päämäärän eteen.

Mihin on kadonnut osalta nykypäivien "upseereista" - toimitusjohtajista kunniantunto ja aito vastuunkanto? Onko niin, että vasta suurimmat vaikeudet nostavat todelliset johtajat näkyville?

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.com

Kuva:
Digicam 024.jpg. 30.kesäkuuta 2003. Copyright by Irma Miettinen 2003. Kuvaa saa käyttää yllä olevan tekstin yhteydessä vapaasti.

Kuvateksti:
Venäläinen Sotka -panssarivaunu, joka oli vahva ja tehokas. Suomen miehet kohtasivat nämä sellaisella vastuulla, joka hakee vertaistaan tältä päivältä. Rivimies sai Talvisodassa 5 markkaa päivärahaa (bensiini maksoi tuolloin 2,78 mk/litra). Kuvan entisöity T-34 venäläinen panssarivaunu Kerimäellä Itä-Suomessa. Näitä tankkeja tuohoamalla punkaharjulainen Mannerheim-ristin ritari Eero Seppänen rivimiehenä ja 19-vuotiaana nuorukaisena teki sen, mitä meiltä odotetaan vaikeina ja totuuden edessä olevina hetkinä.

Kuvalinkki, missä Eero Seppänen on yhtenä Mannerheim-ristin ritareista laskemassa muistoseppelettä jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin arkulle LINKKI --->http://www.mil.fi/jalkavaenkenraali/data/images/40_press.jpg (julkaistaessa lähde mainittava)

Linkki jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin hautajaisista LINKKI --->http://www.mil.fi/jalkavaenkenraali/281.dsp (julkaistaessa lähde mainittava)