keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Venäjä "testaa" uutta presidenttiämme


Venäjän armeijan yleisesikunnan päällikkö, kenraali Nikolai Makarov kävi sanailemassa Helsingin yliopiston juhlasalissa valikoituja mielipiteitään. Aikoinaan, kun Urho Kekkonen oli presidenttinämme, yritti silloinen Neuvostoliiton asevoimien ylipäällikkö houkutella meitä yhteisiin sotaharjoituksiin – Kekkonen tuumasi – ”Kiitos, ei käy”, ja asia jäi siihen.


Kekkosella oli tarvittavaa karismaa ja voimaa sanoa tuolloiselle maailmanmahti Neuvostoliitolle suoran mielipiteensä ja asia oli sillä selvä – yhteisiä sotaharjoituksia ei tullut, eikä Suomi ollut tuolloin Natossa, kuten ei nytkään.

Tänään Venäjä on (toistaiseksi) varjo Neuvostoliiton aikaisesta asemahdistaan – edesmenneen USA:n presidentti Ronald Reaganin tähtiensotaprojekti luhistutti Neuvostoliiton sotilasmahdin, talouden ja lopulta koko Neuvostoliiton.


EU-eurooppalaisen rauhan takaavat Saksa ja Venäjä


Euroopassa vallitsee niin kauan rauha, kun USA ei tuo liian lähelle Venäjää omia ja Naton ohjustukikohtia – muistamme, kun USA vauhkoontui, kun Neuvostoliitto siirsi Fidel Castron pyynnöstä omia ohjuksiaan USA:n takapihalle Kuubaan. Suurvallat ovat herkkiä omista etupiireistään.

Euroopassa vallitsee niin kauan rauha, kun Saksa ja Venäjä ovat hyvissä väleissä. Itämeren kaasuputki on ”rauhanpiippu” Euroopan teknologiajättiläisen Saksan ja maailman raaka-aine- ja energiavarojen jättiläisen Venäjän välissä. Niin kauan kuin tuossa rauhanputkessa virtaa kaasu – ei EU-euroopassa sodita, eikä liiemmin kalistella sapeleitakaan.


Nato-uskovaiset saavat vettä myllyynsä


Nyt natofanaatikot ja koppalakkikokoomuslaiset saavat tulilientä myllyynsä, kun Makarov sanaili sellaista, jonka kohta presidentti Vladimir Putin silottelee isällisellä äänellään. Makarovin heitto oli testi uudelle presidentillemme *] – Sauli Niinistö sai nyt ensimmäisen tulikokeensa – osaako hän käsitellä Venäjän karhua, sen koettaessa syleillä meitä piireihinsä. Tämä on vanha venäläinen testi ja tapa. Venäjällä ei nimittäin tunneta tarkoin Niinistön Nato-kantaa, kuten ei tunne Suomen kansakaan.


Kokenut ja selväjärkinen Erkki Tuomioja ymmärsi heti mistä tuulee


Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sdp) osasi kertoa heti sen kaikkein oleellisimman – lauseet eivät olleet mikään uutinen; Suomessa on osattu aina tietää, ettei Venäjä halua Pietarin läheisyyden vuoksi Suomelle natojäsenyyttä. Venäjällä on oikeus lausua mielipiteensä – meilläkin lausutaan omiamme venäläisiä kohtaan. Muistamme hyvin edellisen puolustusministerimme, Jyri Häkämiehen (kok.) lausuneen Naton pöydissä suomalaisten turvallisuuspoliittisista haasteista: ”Venäjä, Venäjä ja vielä kerran Venäjä”.


Suomessa taas kansan enemmistö on aina ymmärtänyt,

että velivenäläinen välillä kiukuttelee vaihdevuosiaan ärhentelemällä naapureilleen – se on suurvaltojen tai itseään suurvaltana pitävien tapa. Mehän muistamme erinomaisesti, että maailman eniten sotia ja tappamista harjoittanut kansakunta on ollut viimeisten 70 vuoden aikana USA, joka on käytännössä sotinut yhtäjaksoisesti Korean sodasta lähtien. Neuvostoliitto-Venäjä on ollut tähän nähden oppipoika.



VIITE TEKSTISTÄ

*]
Voisimme helposti arvioida, että mikäli kansa olisi päässyt toisella presidentinvaalin kierroksella valitsemaan Paavo Väyrysen presidentiksemme - olisi tämä venäläisten "testi" jäänyt tekemättä - turhana koetuksena, koska Venäjä tietää tarkasti Paavo Väyrysen Nato-kannan.

Kuvasarja, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö ottaa vastaan armeijansa ohimarssin ensimmäistä kertaa, Helsingin Senaatintorilla 4.6.2012 - kansalaiset näyttivät olevan hyvin tyytyväisiä armeijamme uuteen ylipäällikköön, jota venäläiset nyt testaavat - hänen natokannastaan.

...



Mitä me kirjoitimme jo vuosia sitten liittyen Suomen asemaan idän ja lännen vedenjakajalla [ 2007 ]



Miksi me löydämme aina uhkaa Venäjästä?

[ ... Venäjä ja Saksa tekivät energiasopimuksen kaasun toimituksesta Itämerta pitkin - se onkin nyt uhka Itämeren rauhalle. Puola vakavoitui, kun Venäjä korvaa vanhentuneita käyttökelvottomia aseita Leningradin puolustusalueella. Venäjän sukellusveneet ovatkin nyt suuri uhka, kun niitä sijoitetaan puolalaisten mukaan miltei EU:n sisämerelle ... ]

Vaalit lähestyvät. Miksi YLE - kansalaisten lupamaksuin rahoittama radio- ja televisiotoiminta - aloitti systemaattisen Nato-pohdiskelun juuri varsinaisen vaalipäivän alla. Vain Kokoomus on liputtanut Naton puolesta vastoin enemmistökansan mielipidettä. Kokoomus on galluppien mukaan nousemassa kahden suuremman sekaan, mutta halusiko YLE vahventaa karismaltaan toistaiseksi epävarman Jyrki Kataisen osakkeita julistamalla Venäjä vakavuutta ja uhkaa juuri nyt.



Tunnetusti Neuvostoliiton armeija jäi Reaganin jalkoihin tähtien sodassa. Nykyisen Venäjän armeija on vain muisto siitä 1970- ja 1980-luvun todellisesta iskukunnosta, suurin osa silloisista moderneista amerikkalaisillekkin hanttiin tarvittaessa panevista aseista on umpiruosteessa käyttökelvottomina. Entiselle suurvallalle se on kuin potenssittoman miehen mieli elämänsä haaremissa. Mainittakoon, että USA käyttää yli puolet koko maapallon asevarustelusta ylläpitääkseen maailmanpoliisi rooliaan.



Nyt Venäjästä tehdään uhkaa urakalla,


apuun hälytettiin Suomen suurlähettiläät arvioinnilla huippuasiantuntijuudesta. Eilisen asiantuntemus ei sovi enää tämän päivän suurvalta- ja suurvallaksi pyrkimyspolitiikan arviointiin. Mooses Lipponen isällisesti rauhoitteli kekkosmaiseen sävyyn sopuisuutta ja harkintaa olla tekemättä hätiköityjä johtopäätöksiä. Lipponen kasvoi valtiomiesmittoihin valtansa viimeisenä päivänä.



YLE jopa ilmaisi vajaamittaisena ilakointina,


että "sokeat reetat" luulevat nukkuvansa läpirauhallisen Venäjän karhun käpäläkehdossa tuuditellen rauhaa ja rakkautta maiden keskinäisyydessä. Tästäkin piti saada tölväisy enemmistökansan käsityskykyyn nykytilanteesta. Näyttäisi siltä, että suuri kansa osaakin ajatella maatiaisjärjellä huomaten, ettei Venäjällä ole mitään järkevää syytä Suomen alistamiseen.


Venäläiset kuskaavat rahaa Suomeen urakalla


Venäläiset liikemiehet ja varakkaammat kansalaisetkin kärräävät rahaa ja ostovoimaa kovina valuuttoina suomalaiselle elinkeinoelämälle viestien haluaan tehdä kauppaa ja näyttää kykyään. Kaupallisesti aktiivinen maa ei ehdi sotia. Sitoutumaton maa saa päinvastoin erityishuomiota luotettavana kauppakumppanina ollen rajoittamatta toimiaan mihinkään sotilasblokkiin. Suomen tie vapaudessa on sitoutumattomuus ja liittoutumattomuus.


YLE hoksasi vieläpä haastatella erään Pietarin alueen oppikoulun nuorkoululaisia, joille oli sopivasti syötetty sanat suuhun jo 1990-luvun sotilasopeista, joissa Suomi kategorioitiin Nato-maaksi - olematta sitä. Meiltäkin saa tarvittaessa vaikka millaisia lausuntoja - tilauksesta. Mielenkiintoista on se, että Venäjän eittämätön voimamies Vladimir Putin ei ole koskaan näin sanonut.



Tunnetusti Putinin sana on "laki" Venäjällä


Venäjä on vahvojen johtajien maa ja he tunnetun mieluusti neuvottelevat tyylillään vahvojen vastinkumppaneidensa kanssa - muistamme Saksan Schröderin ja Putinin läheisen liiton - vaikka luulisi, että juuri nämä olisivat taistelukumppanit, tappoivathan ne toisiaan muutamia miljoonia viimeisessä tosikoitoksessa.



YLE onnistui löytämään lähes kaikesta uhkaa,


vakavaa pohdintaa ja miltei vihaa - ymmärtämättä, että Venäjä hakee vain asemaansa uudessa energiasuurvaltasemassaan. Venäjä on aina ollut tsaareista lähtien Eurooppalainen suurvalta - suoraviivaisen reipas esiintyjä (myös eräät armeijan upseerit, kuten kaikissa muissakin maissa), jonka kanssa tulee toimeen kun ymmärtää, että kaikki muiden sisäiset asiat eivät kuulu meille länsimarkkinamekanismi eurooppalaisille.



Suomi on tunnetusti maa,


joka laittoi suurelle Neuvostoliitolle hanttiin toisen suuren, Saksan itsekkään merkittävällä avustuksella (1944 kesä). Suomalaisten paras rauhan- ja kaupankäynnintakuu on välittömät suhteet niin Venäjälle kuin Saksaankin. EU, Saksa veturinaan, hiljalleen muodostaa eurooppalaiset voimat.

Irtiotto USA:sta sotilaallisesti voi tapahtua jo 10-20 vuoden kuluessa, jonka aikana USA saa pohdittavaa idän jättiläisestä - Kiinasta. Kiina ei mm. hyväksy USA:n lausuntoa toimiensa vapauteen ketä tahansa kohtaan avaruudessa, merellä ja ilmassa, jos se kokee uhkaa omalle kansakunnalleen.



Saksa ja Venäjä ovat sidotut yhteen –


tässä liitossa sopuisuuden takaa historiallinen arvostus ja voima - Venäjä tuntee Saksan kyvyt ja Saksa tuntee äitivenäjän voimat ärsytettynä. Puolaiset, virolaiset, liettualaiset ja muutkin läpijuostut pelkäävät, heidät miehitettiin mennen tullen, Suomi seisoi pystyssä ja Venäjän voimamies Putin tietää erinomaisen hyvin tämän asian.

Ei tarvitsisi kuin haastatella tiettyjä turkulaisia, niin he tietäisivät mikä on Putinin todellinen arvio Suomesta - sieltä ei löydy mitään Suomen valloitusintohimoa. Putin peräänkuuluttaa kauppaa ja yhteistoimintaa. Mistä YLE saa tuntumaa Venäjän uhkakuvasta Suomea kohtaan?



Suomen suurin uhka on liittyminen NATOon –


meidän ei tarvitse kulkea sopulilauman mukana USA:n talutushihnassa. USA on osa uhkakuvaa koko maailmalle. Muistatteko sellaisen aikakauden viimeisen sadan vuoden aikana jolloin USA ei olisi sotimassa, ja mikä mielenkiintoisinta - se on aina tapahtunut heidän omien rajojen ulkopuolella.

Syykin amerikkalaisten sotimisintoon on selvä - USA haluaa olla maailman poliisi "vapauden ja vapaan kaupan" esitaistelijana turvaten oman raaka-aineiden, energiavarojen saannon sekä omien kauppatuotteiden vapaan kulkemisen - vaikka väkisin. USA harjoittaa jatkuvasti agressiivisesti armeijaansa päämääränä kyetä iskemään mihin tahansa maapallolle.



Suomi on Venäjän erikoistuntija


Suomen ja Venäjän keskinäinen, tavanomainen sekä suhteellinen sotilaallinen tasapaino on paljon lähempänä tosiaan kuin oli muinoin Vietnamin ja USA:n - muistamme kuinka koitoksessa kävi. Oman maansa puolustajat ajoivat USA:n pois isiensä mailta. USA:n kotirintama kyllästyi turhaan tapattamiseen kaukana kotoa, ilman mitään järkevää syytä. Kuinka on muuten nyt Irakissa? Mitä seuraavaksi?



USA on NATOn kiistaton johtaja


USA menetti monia poikiaan Vietnamin viidakoissa - kuolleina, rampoina, skitsoina ja huumeriippuvaisina - miltei saman määrän kuin Suomi isänmaansa puolustustaistelussa 1939-1940 ja 1941-1944. Vietnam jäi valloittamatta samoin kuin Suomi. Todellinenkaan suurvalta ei kykene murskaamaan yhteishenkeä ja puolustustaistelun motivaatiota, kun isät ja pojat ovat taistelemassa omasta vapaudestaan, perheiden puolustamisesta ja oman maansa koskemattomuudesta.



Venäjä ei ole uhka Suomelle,


halusivat sitä niin Sanoma Oy:n Helsingin Sanomat, Janne Virkkusen kynällä, tai eräiden maakuntalehtien päätoimittajat. Nyt tähän kansalaisten enemmistön vastaiseen koalitioon liittyi myös verhotummin YLE - jonka kustannukset haetaan juuri sieltä kansan syvistä riveistä, jotka tavallisina kansalaisina nyt sunnuntaina ratkaisevat vedenjakajaeduskunnan kokoonpanon.
---



Lopuksi:

Suomen paras puolustus on vahva itsenäinen armeija. Meillä on puolustusvoimien ylläpitoon rahaa, kansalla on tahto ja nyt se pitää siirtää uudelle eduskunnalle. Armeija saakoon kaikki järkevät aseensa ja varansa, mitä se tarvitsee ylläpitääkseen uskottavaa puolustusta ja yleistä asevelvollisuutta.


Armeija saakoon myös rahansa sellaisiin aseisiin ja joukkoihin, että mikä tahansa vihollinen jättää Suomen rauhaan jo suunnitteluvaiheessa - vaikka voisikin sen valloittaa, mutta liian kalliilla hinnalla.

Kansakunta voi pysyä lujana ja pitää Suomen kaiken sen todellisen uhan ulkopuolella mitä neljä kirjainta - NATO - merkitsevät. Suomen tulevaisuus on suoraviivaiset kauppasuhteet mm. niin Saksaan, Venäjälle kuin huomisen uudelle supervallalle Kiinaan.








KESKUSTELU --- TIEDE


Kuva 1.:

--- 
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/422263550/ --- [B0002238.JPG]

Kuvateksti 1.:

Ranskalainen Nato-kone [ Dassault Mirage ] on laskeutunut ja suomalainen [ McDonnell-Douglas ] lähdössä nousuun. Samalla tavalla Naton tähti lähtee laskuun ja suomalainen liittoutumattomuus ja sotilasliittoihin kuulumattomuus lähtevät nousuun. Kauppa pitää Suomen pystyssä ja monet suuret kauppakumppanimme arvostavat sitoutumattomuuttaamme NATO-yhteensopivuudesta huolimatta.

Kuva 2.:

--- 
http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/422263582/ --- [B0002220.JPG]

Kuvateksti 2.:

Kansainvälisissä lentonäytöksissä eri maiden ilmavoimien lentäjät mittelevät taidoillaan - suomalainen hävittäjälentäjä ei häpeä minkään maan kolleegoidensa joukossa. Kuvassa amerikkalaisen Stratotanker tankauskoneen siiven alla Falconit, Miraget ja Suomen Hornetit, takana vielä kurkistelee Suomen harjoitushävittäjät Hawkit.

Kuvia saa linkkien alta käyttää vapaasti ylläolevan tekstin yhteydessä. 2. heinäkuuta 2005, Lappeenranta. Copyright by Ilkka Luoma 2005.




Sent

perjantai 25. toukokuuta 2012

Kansakunnan varoittava sormi on pystyssä?


Aivan kuin MTV3 olisi ilakoinut, kun heidän teettämä kalluppi ennusteli persupuolueelle antijytkyä – siis kepulaisittain rökäletappiota kunnallisvaaleista. Soini on aina soimannut kalluppeja melonin kokoisella kintaalla – todeten niiden näyttäneen aina väärin – jytkyssäkin. Tämä viimeinen kalluppi tuntui todellakin hakemalla haetulta – kaikkine korjauskertoimineen.


Viime eduskuntavaaleissa kallupeissa haastateltu kansanosa antoi varoituksen sanaa perinteellisille puolueille, kertomalla ennusteissa aikomuksistaan, ellei muutosta tule näkyville. Muutosta ei ”vanhojen puolueiden” osalta tullut ja kansa nosti soinilaiset vallantavoittelun portaille. Kansa oli siis nostanut varoittavan sormensa pystyyn.


Perussuomalaiset eivät tarttuneet voittajakokoomuksen hallitushoukuttelusyöttiin. Soini ei valinnut vastuuta eikä vaalilupauksien pettämistä – sillä Jyrkin kelkkaan lähtö olisi sitonut kädet, pyöräyttänyt puheet ja merkinnyt varmaa tappiota persuille seuraavista vaaleista.


Eduskuntaoppositiosta voidaan nakella vain meloneita


Oppositiossa voidaan vain heitellä piikkejä, nokkelia sanankäänteitä ja aivopieruja. Opposition pulpeteista ei suomalaisessa eduskuntatyöskentelysysteemissä ryhmäkurineen voida vähemmistöstä saavuttaa mitään – vain systemaattisella ja ehdotuksia pursuavilla päälauseilla voidaan saada kansalaisten mieliin jotain, jotta on edes yritetty. Onko nyt perussuomalaisilta jäänyt jotain tekemättä?


Varoittaako kansa jälleen?


Nyt kansa antaa jälleen varoituksen ja tämä kalluppivaroitus tulee itse jytkyilijöille, jotka suuri kansa parrasvaloihin nosti – kylläännyttyään perinteellisiin teflon-jeejee-edustajiin, jotka olivat keksineet jo itselleen oman kieliliturgiankin, josta arkikansa oli erkaantunut, jo ajat sitten. Kansa oli kyllästynyt puheisiin, kaivattiin tekoja.


Missä ovat persujen teot?


Eivät missään, koska tekoja ei ole voitu tehdä. Ehkä ei olisi ollut kyvykästä ainestakaan – oli aika harjoitella. Kansa antoi kuherruskuukausia käyttöön kärsivällisenä odotuksena. Tapahtuiko mitään muuta kuin meloneita, omenoita, haukia ja kiristyviä kypärän remmejä – kieli poskessa. Ei ehkä tapahtunut.


Kansakunnan myöntämät kuherruskuukaudet saattavat olla ohi


Kuheruskuukaudet ovat ohi ja kansakunta marssii kohta kunnallisvaaliuurnille. Nyt kukaan ei tiedä mitä todella voisi tapahtua. Jytky voi tuplaantua, siksi syvällä ollaan ”kreikkalaisissa” ja nuorisosyrjäytymisessä – lisäksi kuntien pakkoliitospolitiikka voi räimäistä hallituspuolueille selkäsaunan tai kansa oivaltaa, että on ronskien tekojen aika.


Tänään kansa puhuu, eikä vain jupise


Kansa puhuu netissä, blogeissa ja naamakirjoissa. Kansa on nyt aktiivinen – kansalaiset voivat jopa tahallaan harhauttaa kallupeissa, siksi hyvin pikkusievää nokkeluutta on opittu poliitikoilta – kansa tekee jipot ja ohjaa kallupoijia tahallaan väärään suuntaan.

Kansa suuntaa syksyllä uurnille ja ratkaisee kisan – mutta keille? Uusille vai vanhoille, pontimena voidaan vain todeta, että elämme maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa ja Sauli Niinistö saattaa olla sittenkin viemässä Suomea Natoon --- [?]




...
Mitä kirjoitimme viime vuonna, kun 'soiniintuneet halla-ahojen hakkaraiset' puhuttivat arkikansasuomalaista [251011]



"Soiniintuneet halla-ahojen hakkaraiset"

(Median luoma känkkärankkäinen lempilapsi on persupuolue ja sieltä kumpuava tavallisen kansan näköinen esilletulo suorasävelineen ja arkihuumoreineen - Helsingin Sanomat otti verrannoksi jääkiekon ja arkipolitiikan - Granlund [HIFK] ja Halla-aho [Ps] -  toimittaja Lauri Malkavaara - lauri.malkavaara@hs.fi )

[ ... "heh, heh" hersyttelee arkikansa hakkarais-tokaisuille. Tavallinen kansalainen kerrostalokaksioista ja -kolmioista kuin maaseutujen vanhanpojan kammereista hytkyttelee, kun se aivan tavan 'hakkarainen' saa valtakunnallista huomiota asioista, jotka ovat täällä arkijärkisellä tavistantereella ihan jokapäiväistä ... ] 

Mediaaniset itseään älykköinä pitävät toruvat alta lipan ja itsehymistelyssään, osin pilkkahuumoriin viitaten, aivan tavallisen kansalaisen, perussuomalaisen irtiottoja - kun 'soiniintuneet halla-ahojen hakkaraiset' tölväisevät tuutistaan ulos miettimiään elämän arkirealiteettejä - pukien niitä kansalaisten ymmärtämiin sanamuotoihin.

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen [Ps] sanoo kieli poskessa kahdeksan sylinterin voimalla sitä, mitä korpien kätköissä ja katukuilujen kaksioissa nyökytellään - "Tuli kerrankin puhetta, jota ymmärtää tavan jussikin". Huumori on urheilulaji, jolla ikunykypolitiikan vanhoihin säkeisiin kyllääntynyt arkikansalainen jaksaa painaa - pitkää päivää, kuka työssä kuka jouten.


Yleenkatseellisuus on taas kansalaisonneton harrastus,
sillä sillä on taipumus napsahtaa ylen antavasti omaan katselinjansa nilkkaan. Arkikansalainen työssäkäyvänä populaenemmistönä maksaa tämän kansakunnan laskut ja virheet, kun "ruumiita aletaan pesemään" 1]. Jos 'jussi' panee massiivisesti perseen penkkiin - pysähtyy kansantalous, sen tietää 'korkmannit ja sailaksetkin' - tavan työtä tekemättömistä ministereistä en sitten niinkään tiedä.


Kansakuntaa pelastetaan kansalaisten rahoilla
(Pitäisikö olla kansalaisia pelastetaan yhteiskunnan rahoilla - vai ovatkohan yksi ja sama asia, lopulta?)

Jos tavan eläkeläinen nostaa hiellä ja säästäväisyydellä keräämänsä pienoiseurot pankkien miltei korottomilta säästelytileiltä - käy pankkiemme kalpaten. Nyt Kreikka saanee 60, jopa 70 prosenttia veloistaan anteeksi (jotta nämä pankit pelastuisivat) - entä, jos anteeksiannon antojonoon intoutuvat myös italialaiset, espanjalaiset ja ehkä muutkin? Onko näillä mailla oikeus saada myöskin velkoja anteeksi, kun kulutusähky oli kuluttajien (=kansalaisten) keskuudessa pyyhkäissyt mielenmaltin tavararöykkiöiden alle tavoiteltaessa maallista näyttökykyä, koko Etelä-Euroopassa.


Pitäisikö kansalaisyksilölle säätää myös velkojen anteeksisaantomahdollisuus?

Haluaisitko Sinä anteeksiantoa ja armomieltä asuntolainaasi, jota et jaksa maksaa ja isukin ja mummelin perintökin näyttää jo epävarmalta, kun terminaalihoito täytyykin harmaantuvien itsensä kustantaa. 'Velka veli otettaessa', ikuinen sanonta ponnahtaa monen mieliin, kun korot nousevat A -kirjainten vähetessä. Eikö kansakunta pelasteta kansalaiset pelastamalla? Arkitavalliset kansalaisethan veroistaan nämä tulontasauksen kekkerit ja "sijoittajien" hulabaloot lopulta maksavat ...

- Microsoftin Bill "Boy" Gates III oli kerran sanonut, ettei hänen miljardilahjoituksiaan olisi, ellei miljoonat käyttäjät olisi kompuuttereissaan maksaneet pienoissenttejä hänen lisensseistään (Windows) - purot ovat aina muodostaneet virtoja, mutta keiden taskuun - onkin oman artikkelinsa arvoinen nk. 'kinkkinen juttu'.


Kuka lopulta on viisas ja harkitsevainen empatisoija?

Miksi pieni vähemmistökansanryhmä on ottanut oikeudekseen vähäarvoistaa hiljaista enemmistöä, joille on kasvamassa todellisia edustajia myös Arkadian mäelle. Miksi politiikan ikutyöläiset, tavan työtä tekemättömät Teiniliiton ajoilta periytyvät katsovat heidän edustamansa, mitään sisältöä ja yhteenkuuluvaisuutta luomattomien sanailuheittojen olevan se juuri oikea linja? Eikö edustaja ole valitsijoidensa asialla? Ei aina, siksi äänestämättömät ovat suurin "puolue"!


Politiikassamme ei ole muutosta niin kauan, kun ei ole muuttajia
(Liian moni innokas ensikertalainen muuttuu ajopuuksi eduskunnan loputtomien käytävien risteyksissä, kun vanhat opettavat "tavoille" - tavallisen kansan 'hakkaraiset' voivat olla vielä kova luu näillä "näin on aina toimittu" teflonpukuisille)  

Nyt eduskunnassa voisi olla muutoshenkeä lähemmäksi kansaa, sitä tavallista kansaa, josta kohta 'hakkaraisvitsit' sikiävät, kuin luteet kammarin nurkasta - silmän iskulla ja hyvää tahtoa osoittaen, huumorilla ja 'luteet rassataan' periaatteella.

Yleenkatseellisuus on usein tavaramerkki hugoboss puvun rintanapissa, kun taas pomoberberin taakse ei tohdi 'erkkikään' kurkata, sillä sieltähän se poliittisen valtapyrkyryyden kaksinaamaisuus kansalaissilmään rujon napakasti ponnahtaisi.

Antaa 'hakkaraisten ja halla-ahojen' opetella omat pelikuviot - voihan olla, että nämä kiemurat ovat likempänä arkikansaa, onhan heillä kuitenkin takanaan sitä normaalia työhistoriaa - niin nousuista kuin laskuista. "Ensin tutkitaan, sitten vasta hutkitaan", mutta ennen tätäkin ei kukaan voi olla "seppä syntyessään".

Hyvä seppä takoo auroja kansakunnan työn eteen, puhumatta pelkästä hyvinvoinnista, vaan luomalla työnteon mahdollisuuksia, sieltähän se elämisen hyvinvointi lopulta kasvaa. Ensin toki tulee ymmärtää mitä työ on - muutoin käsite hyvinvoinnista jää kuolleeksi kirjaimeksi useiden ministerien suuhun.


Kannustetaan 'hakkaraiset ja halla-aholaiset' soimaamaan tavan kansalaisen eduksi

Kannustan tavallista kansalaista tukemaan 'hakkaraisia', 'soinilaisia', mietoja*] ja arkijärkisiä sekä antamaan aikaa löytämään kansalaisvaihde eduskuntatyöskentelyyn. Kansa valitsee ja puhuu (toistaiseksi vain kerran neljässä vuodessa) - niin on puhunut nyt myös kansan valitsema Teuvo Hakkarainen.

Mielenkiintoista on se, että kansalaiset tykkäävät jatkuvasti Matti Nykäsestä, joka hyppäsi korkeimmalle korokkeelle laulattamaan kansakuntaa Maamme -laululla "me henkeä" luoden monille kotisohville, kun Matti lensi kansan sydämiin siniristiliput liehuen. Tässäkin kansa osoittaa sitä oikeaa empaattisuutta ja hyväksyntää, sillä emmehän me aina voi niin ulkokultaisia olla.


Töhryjäkin takkiin tulee, 
eikä enemmistökansalla ole varaa ikupoliitikkojen teflonpukuihin, joista sontakikkarekin ponnahtaa kansalta näkymättömiin. Yhteisesti meillä "uskovaisilla" on mahdollisuus puhdistaa mieltä ehtoollisviinillä, siitä harvemmin tahraa berberiin jää - mutta tulee vähäksi aikaa hyvinvoinnin autuaallinen tunne.
...



1] - Kuvakansio eduskuntaäänestyksestä, jolloin kansakunta menetti jälleen pienen palan itsemäärämisoikeuttaan Brysselin kamareihin - kauas arkijärkisen "jussin ja teukan" syvien rivien kansalaismietteistä ~ http://www.kodakgallery.com/gallery/sharing/shareRedirectSwitchBoard.jsp?token=583887877212%3A1927109283    ---![KG]

*] miedolla viitataan 'etelä-pohojalaaseen' mestarihiihtäjään, entiseen kansanedustaja Juha Mietoon [Kesk.], joka rehellisenä ihmisenä kotikonnuillaan tunnetaan



Sent
Sent: Friday, May 25, 2012 7:54 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Kansakunnan varoittava sormi on pystyssä?
...
 

Kansakunnan varoittava sormi on pystyssä?

torstai 15. joulukuuta 2011

Espanja rypee kasvuhypetyksen veloissa


Espanja rypee kasvufilosofian jälkeisessä velkaturbulenssissa. Kreikka äänestää kasvun jälkeiseksi ajaksi velkojensa maksamattomuutta. Me kaikki söimme itsemme näyttötalouden vertailuboomissa turpeiksi, velalla. – Suomikin velkaantuu koko ajan lisää, koska pitää myös saada lisää ja vielä kerran lisää. Mikä on muuten se riittävä määrä?

Työ on mittari, ja työn pitää tuottaa lisää työtehtäviä – koska työ on meidän eliksiiri ja oikeus kuin velvoite. ---
...


[BLOG][ ... toimitusjohtajilla ja poliitikoilla on yksi sana; se on kasvu. Kaupalliset opinahjot ovat saaneet markkinatalouden merkittävimmän ja pitkällä tarkastelulla mahdottomimman sanan, kasvu –sanan, siis kasvun hegemonian istutettua hyvin kaikkien päähän. Jo vuosien ajan Kiinassa on ollut meneillään elintasokasvu ja se purkautuu voimistuvana kysyntänä, jonka seurauksena on menossa maailman laajuinen työn uudelleenjaon taistelu ... ]


Hokemana kasvu on absurdi, mutta niin turvallinen sana käyttää


Tosiasiassa kasvua sen syvällisessä tarkoituksessa ei ole; se on vain materian ja energian käytön lisäämistä sekä markkinaosuuden valtausta joltain toiselta. Maapallo kasvoi omiin mittoihinsa jo miljardeja vuosia sitten.


Jos ei ole kasvua, on taantuma ja sehän tuo mieleen heti uhan työpaikkoihin ja kulutukseen

Todellisuudessa kasvu on matemaattinen laskenta, jossa numeriikka osoittaa suurempia lukemia yhdelle ja pienempiä toiselle. Oleellista on vain työtilanteiden luonti, siis tekeminen. Ihmisen arki on tehty työlle. Vapaa-aika maistuu työn jälkeen. Nykymallin mukainen "kasvu" koko maapalloa ajatellen muokkaa entistä enemmän haitallisia aineyhdisteitä luonnon kiertoon, jolla on vääjäämättä merkitystä elinolosuhteisiimme.



Kulutus määrää kaiken


Markkinataloudessa mainonta säätelee trendejä ja kulutusvirtauksia. Viime kädessä on aivan sama mitä valmistamme ja mitä kulutamme, koska ratkaisevin asia on työllisyys. Työnteko kuuluu ihmisyyteen, koska emme enää tarvitse luonnollista energiaamme ruokamme metsästykseen. Näinmuodoin on kansantaloudellisesti sama mitä teemme, kunhan se on mahdollisimman vähän luonnonkierron vastaista.

Ihminen ohjaa kiihtyvällä vauhdilla tasapainossa ollutta luonnon kiertokulkua, muokkaamalla valmistusmenetelmissään puhtaasti omin itsekkäin ehdoin materiaa sellaisiin muotoihin, joilla on vain ihmisten kysyntää.

Materian määrä on viime kädessä vakio ja siitä synnytämme lisääntyvästi myös ongelmallisia aineyhdisteitä. Mikäli ajattelemme harmoniassa ja hyväksymme olevamme vain yksi osa luonnonkiertoa, puramme energiaa liiaksi kuluttavat automaatiot ja työllistämme itsemme.

Toisekseen muutamme valmistusprosessit lähemmäksi luonnon normaalia tasapainotilaa päästöjen osalta. Ihminen muuntaa ympäristöään ylivoimaisesti eniten. Ihmisen osuus maapallon biomassasta on hyvin pieni. Muu biomassa muuntaa ympäristöään hyödyksi toisille (pääsääntöisesti).



Luonnollisin aika ihmisen historiassa on ollut se hetki,


jolloin emme tarvinneet lisäenergiaa valmistaessamme käyttöesineitämme, vaan energiana käytimme vain puhdasta itsestämme saatavaa ihmisen "hevosvoimaa". Emme voi palauttaa itseämme historiaan, mutta voimme palata työllisyyden arvostamiseen.

Maapalloamme arvostamme silloin, kun ohjaamme itsemme purkamaan ne luonnottomat prosessit, jotka eniten rikkovat luonnon eheyttä. Näitä prosesseja ovat kaikki tapahtumat, jotka syytävät vaikeasti luonnon kiertoon mukautuvia aineosasia.

Emme myöskään tarvitse niin ylettömästi kulutusta, mihin automatoisoidut tuotantolinjat manipuloivat mainonnan kannustamina.



Kaikki työ on kansantalouden näkökulmasta tuottavaa,


kunhan se luo edellytyksiä uusiin työtapahtumiin. Kaikki työ purkautuu kulutukseen ja säästöihin. Kulutuksemme tulee saattaa sellaiseksi, että se on sopusoinnussa ympäröivään eliökuntaan. Kiinassa on menossa ehkä historian suurin rakennemuutos; haasteet ovat ylivertaiset. Kiinalla ja Intialla on sama oikeus USA:n elintasoon.


Tarvitsemme kolme-neljä maapalloa!

Mikäli Kiina ja Intia saavuttavat saman elintason USA:n kanssa, amerikkalaisella kulutusmentaliteetilla, on lopputuloksena katastrofi. Millään maailman maalla ei ole oikeutta kuin itsensä kokoiseen kulutukseen.


Olemme lopullisen ratkaisun edessä


On suoritettava nopeasti elintason jakaminen uudestaan, toiset luovuttaa ja toiset saavat. Mikäli ihminen ei itse suorita harmonisointia, tulee luonto hoitamaan tasapainoituksen ihmistä kuulematta.




http://www.facebook.com/first.ilkka

torstai 6. tammikuuta 2011

Lisää hiilidioksidia - ravinto loppuu!


Aika-ajoin uhaksi maalataan ravintopula. Aivan, ravintopula on jatkuva ilmiö maapallolla – tosin riippuen eliölajista. 90% ravintoa tarvitsevasta biomassasta elää jatkuvassa ravintoniukkuudessa. Suuri osa ihmisistäkin elää jatkuvassa nälässä. Mainittakoon, että ihmispopulaation biomassa on häviävän pieni koko maapallon kokonaisbiomassaan nähden.


Ihminen on kunnostautunut syömään muiden lajien laarista ja keskenään toisten ihmisten riisikupista. Ravinto ei jakaannu tasan, ei edes lähelle, vaan kuilu on huiman suuri. Läntiset markkinatalousmaat lihovat yli äyräiden – vyön solkireiät eivät riitä, kun taas Pohjois-Koreassa ja eräissä Afrikan maissa kansaa kuolee yksinkertaisesti nälkään.

Ilmasto on muuttunut, muuttuu ja vaihtelee yhä voimakkaammin. Meillä ihmisillä on siihen osuutemme – poltimme luonnon maanpoveen kätkemät hiilivedyt 150 miljoonan tuotosvuoden ajalta – vain 150 vuodessa, ei ole ihme, että saimme elämän voimaa antavan hillittömän hiilidioksidiryöpyn muine myrkkyineen vastuksiksemme. Ilman hiilidioksidia nykykaltainen viherkasvusto ei kasva ---
...


 

[2011] Lisää hiilidioksidia - ruoka loppuu!?

---   http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2011/01/lisaa-hiilidioksidia-ruoka-loppuu.html   ---


(Edellinen maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) sanoi, että ravinnon hinta nousee varmasti, ja se pitää paikkansa. Maailmalla on yhä enemmän suita ruokittavana ja mm. meret tyhjenevät kalaravinnosta sekä eräin aluein ryöstöviljellyt pellot aavikoituvat, jo vedenkin puutteeseen)


[ ... luvuistaan väsynyt opiskelija tutkii Alepassa ruokapakettien viimeinen myyntipäivä alennuslappuja - 30%, jopa -50%. Jättiläisslummissa aamuyöstä 12 tuntisen työnsä aloittava laittaa palkastaan puolet ravintoon. Työssä käyvä suomalainen osastopäällikkö tutkii gourmee -osaston juustoja - pienen palan hinta on puolet työttömän peruspäivärahasta ... ]

Missä mättää, kun ruokaa on yllin kyllin kauppojen takapihojen roskiksiin kipattavaksi, yöllisten ja varhaisaamujen liikkujien iloksi - ja ruokakaapin täytteeksi. Missä mättää, kun yhdestä sinievätonnikalasta (lihaa noin 150 kiloa) saatetaan maksaa 2000 työttömän peruspäivärahan ~25€/tpv verran japanilaisella kalatukkurien huutokaupassa?

Osakekirjoja, kultaa ja timantteja on vaikea syödä. Kallis auto on myös huonosti sulava - vaikka sisältää rautaa. Ruoka lähtee maasta, siis biokerroksesta - joka on täynnänsä hiiliyhdisteitä, ravinteita, kivennäisiä ja kasvuvoimaa antavaa typpeä ja fosforia. Jätevesilaitokset tuskailevat typen ja fosforin kanssa - ne ovat jopa ongelmajätteitä. Kaikki pitäisi polttaa!


Hiilidioksidi on ehdoton kasvunvoima 

Ilmasta tarvitaan ravinnon kasvattamiseen ehdottomasti hiilidioksidia, tuota 'ylisuosittua' elintasokasvihuonekaasua. Puheissa se haluttaisiin kätkeä [CCS*/] maanpoveen, kun sitä liiaksi tuotamme muun muassa koneellistetun liikkumisemme vuoksi. Ruokatuotanto on kasvanut maapallolla mm. keinolannoitteiden käytön vuoksi viimeisen 150 vuoden aikana viisinkertaiseksi - samoin kuin miltei väkilukummekin.


Kiinan väestö tuplaantui kaksinkertaiseksi 50 vuodessa

Kun synnyin 1957 - oli kiinalaisia 650 miljoonaa. Nyt Kiinassa on asukkaita yli 1300 miljoonaa, siis tuplat. 1950 -luvulla Kiinassa syötiin vihanneksia - ei ollut liikalihavuutta. Erilaisissa kokeiluissa 1960-luvulla kuoli Kiinassa useita miljoonia, mutta oli testattava yhteiskuntajärjestelmiä. Silti väki lisääntyi, koska piti synnyttää työvoimaa pelloille sekä sosiaali- ja vanhuusturvaa. 

Nyt kiinalaiset yhden lapsen perheet kaupungeissa suuntaavat juhla-aterialle ainokaisen poikansa kanssa Mäkkäriin - se on muotia. Kuinka käy, kun kaikki kiinalaiset syövät kuten me - monesti ylensyöneet läntisen markkinatalous-demokratian näyttöorientoituneet kulutusihmiset? 

Vastaus on helppo: Muille kuin kiinalaisille ei juuri muuta jää - varsinkin kun otamme huomioon muutkin elintason nousuhuumeet - autot ja muut systeemit - jotta kiinalaisetkin ehtisivät siirtelemään itseään ja tavaroitaan entistä nopeammin useampiin paikkoihin - olemmehan esimerkin lännestä näyttäneet, kuten Mäkkäritkin.


Ruoka on arvokkaampaa kuin mitä se nyt maksaa

Ruoka on arvokasta ja meillä se maksaa liian vähän. Käytämme ravintoon Suomessa enää alle 20 prosenttia kokonaisnettotuloistamme. Eläinkunnassa ravinnonhankinta ottaa suurimman osan valveilla olon ajasta - loppu meneekin reviirin puolustamiseen ja parikumppanin etsintään - koska geenit pakottavat siihen ainoaan tehtäväämme: suvunjatkantaan.


Apulantakin loppuu kaivoksista ja louhoksista

Kun apulanta (louhittavat mineraalit) loppuvat, tarvitsemme oman ja eläinkunnan jätöstuotteet biokiertoon tehokkaammin. Sonnasta eli lannasta tulee arvokasta. Jotta ravinnon kasvu vastaisi kiihtyvää kysyntää, tarvitaan biokasvullekin kiihdytetty lisäkasvu ja se tarvitsee hiilidioksidia enenevässä määrin. Muistammehan, että CO2 on kasvihuonekaasu ja tomaatitkin kasvavat paremmin kasvihuoneissa.


Biokasvuston jalostus liikennepolttoaineiksi on miltei rikos elämää kohtaan

Meidän ei pidä polttaa biokerrostamme - syökäämme se mieluummin. Emme kippaa omia pakoputkituotteittamme meriin, emmekä kaatopaikoille - vaan biokiertoon tuomaan kasvun edellytyksiä ruoan tuotantoon. Voimme myös ostaa ravintomme lähempää, ja voimme, ainakin lännessä, syödä vähemmän - niin sitten riittäisi muillekkin kuin kiinalaisille.


Peltojen arvo nousee - maa on ainut asia merien ohella, joka tuottaa ravintoa

Kiinalaiset kulkevat maailmalla vuokraten ja ostaen peltoa. Purammeko pakettipeltomme ja laitamme vuokralle? Ratkaisemmeko näin ikuisen kaupunkilaisia hiertävän maataloustukiviidakon?**/ Oppiiko leipääkin syövä kaupunkilainen, että ape syntyy pellosta ja on vaikea tulla toimeen ilman särvintä, - käy kuin sille kuuluisalle mustalaisen hevoselle, kun oppi olemaan syömättä.

...

*/
CCS = Carbon Capture and Storage, VTT Seminaari - Espoon Hanasaaressa 2009 ja 2010---


2009: PHOTOS CCS ---    http://ilkkaluoma.kuvat.fi/kuvat/VTT/CCS/     ---
2010: PHOTOS CCS ---   http://ilkkaluoma.kuvat.fi/kuvat/CCS_2010%2520/    ---

**/
Kiinalaisten kanssa on käynnissä pienessä piirissä hyvin 'vallankumouksellinen' neuvottelu ratkaisemaan ruokatuotantoa ja vientitoimintaamme kuin myös ansaintaamme koko ajan kiihtyvässä ja kovenevassa maailmanlaajuisessa työn uudelleen jaon taistelussa - tästä myöhemmin lisää.





...
Sent:

Cc: jyrki.katainen@vm.fi ; paula.lehtomaki@ymparisto.fi ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; timo.kalli@eduskunta.fi ; mari.kiviniemi@vnk.fi ; timo.soini@europarl.europa.eu ; heidi.hautala@europarl.europa.eu ; anni.sinnemaki@tem.fi ; mauri.pekkarinen@tem.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; sirkka-liisa.anttila@mmm.fi ; presidentti@tpk.fi 




Hiilidioksidi ja kierrätys ovat biokasvuston edellytys



...
Tunnisteet: