lauantai 8. syyskuuta 2012

Miksi länsi haluaa "sotkeutua" muiden asioihin?


Syyria puhuttaa mediaa ja poliitikkoja - halutaan hakea negatiivisia asioita uutisoinniksi ja halutaan peittää omia ongelmia - löytämällä niitä muilta, suvereeneilta valtiolta - näkemättä todellisuutta ketkä Syyriassa toimivat ja millä valtuuksilla *]
 
[ ... kiinalainen vastaa ystävällisesti ja parhain päin kysymykseen - "Kuinka koet suomalaisen yhteiskunnan ja suomalaisen ihmisen?" Samaan aikaan valkoinen markkinamies kertoo kuinka Afganistanissa on epäinhimillistä, kun siellä ei toimita meidän tavoilla ja ihanteidemme mukaisesti. Kiinalainen ei ottanut kantaa Suomen nuorisosyrjäytymiseen, erakoituviin vanhuksiin ja revenneisiin tuloeroihin ... ]
 
 
Aktiiviset eurooppalaiset oivalsivat satoja vuosia sitten uteliaisuuden ja uusien kauppamahdollisuuksien etsinnässä kaukomaiden hyödyllisyyden. Englanti, Ranska, Espanja, Hollanti, Belgia ja Portugal löysivät itselleen erinomaiset tulonlähteet ilmaiseksi, oikeuttamiensa ristin ja miekan avulla toisen suvereenin omaisuuden ryöstämiseksi omakseen. Näin alkoi kolonnialismi, joka mahdollisti valkoisen Euroopan nousun vuosisadan taloudelliseksi menestyjäksi. Ryöstimme nykyiset kehitysmaat ja söimme eri väristen riisikulhoista eväät ja kehittyvän elämän vitamiinit.
 
 
Miksi valkoinen, nykymallinen markkinatalousihminen vapauden kiihkossaan puuttuu niin hanakasti muiden suvereenien ja itsenäisten valtioiden ja ihmisryhmien asioihin? Tämä kysymys saattaa vastauksineen olla mahdollisuus nykyisen eurooppalaisen ylikulutus-, velaksi syömisen ja 'talousongelmien' ratkaisujen siemeneksi. Eurooppa ei ole euroahdingossa, ei se ole rahakriisissä - eikä se ole osaamattomuusongelmissa. Eurooppa on maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa.
 
 
USA näyttää mallia kuinka sotkeudutaan kaikkialla kaikkien asioihin
 
Me puutumme hanakasti USA vetoisesti vieraiden maiden asioihin. Me puutumme muiden kulttuureihin, me puutumme muiden uskontoihin ja me puutumme myös meille epämiellyttäviin ongelmiin - unohtamalla omamme, joihin esimerkiksi kiinalaiset eivät millään tavoin halua osallistua.
 
 
Miksi vain valkoisella markkinamiehellä on kuritusoikeus?
 
Me valkoiset markkinatalouslähettiläät otamme oikeudeksemme viedä asejärjestelmämme ja sotilaamme kurittamaan pahoja poikia, teloitutamme diktaattorit ja pommitamme jopa lailliset valtakoneistojärjestelmät - vain siksi, että ne eivät joko sovi talouspyrkimyksiimme tai sitten ovat vastoin läntisen maailman arvoasetelmia. Miksi meidän arvoasetelmat ovat yksinomaan ensisijaiset ja kaikille tyrkytetyt?
 
 
Materialistinen hallusinaatio rikkoo ihanteiden illuusiot
 
Me kuljemme maailmalla materialististen ihanteiden hallusinaatiossa ja tavaravirtojen autuaalliseksi tekemisen illuusioiden vankina ja orjuuttamina. Meille kasvu, talouden kasvu ja lisäkuluttaminen, joka julkistetaan nimikkeellä läntinen hyvinvointi ja elintaso, ovat talousyhtälöidemme ponnistava voima. Vieraiden varannot kuin itsestään kuuluvat meille - jälkikolonnialismin jäänteenä, oikeutuksena, joka antaa meille "velvollisuuden" puuttua vieraiden suvereenien valtioiden sisäisiin asioihin.
 
 
Kiinalainen filosofia ei puutu vieraiden suvereenien asioihin
 
Kiina, joka on noussut maailmantalouden veturiksi toimii toisin, se ei valtiona puutu mitenkään minkään itsenäisen valtion sisäisiin asioihin, vaan tekee yhteistyötä kaikkien sellaisten kanssa, jotka eivät vahingoita Kiinan omia intressejä ja jotka eivät vastaavasti puutu Kiinan omiin sisäisiin asioihin.
 
 
Sveitsiläisetkään eivät länsimaana puutu muiden sisäisiin asioihin
 
Olemmeko muuten kuulleet sveitsiläisten puuttuvan muiden suvereenien sisäisiin asioihin, aivan oikein - ette ole kuulleet, Sveitsi on aidosti puolueeton länsivaltio, jolla menee vakaasti ja joka ei kuulu juuri mihinkään yhteenliittymään. Sveitsillä on oma raha, ja naisillekin annettiin äänioikeus Euroopassa vimeisenä!
 
Sveitsiläiset ovat keskittyneet omiin asioihinsa ja tekemään parhaansa kaikessa siinä, missä on taloudellisten intressien mahdollisuus oman valtion näkökulmasta - puuttumatta yhteistyökumppaninsa sisäisiin asioihin. Voidaan sanoa, että Sveitsillä menee aina hyvin - mitä tämä hyvinmeneminen sitten tarkoittaakaan.
...
 
 
Kiinalaiset vaikenevat hienotunteisesti meidän sisäisten ongelmien osalta
 
Kiinalaiset eivät puutu esimerkiksi meidän suomalaisten inhimilliseen hätään nuorisotyöttömyytenä ja -syrjäytymisenä, kiinalaiset eivät puutu, eivätkö kommentoi meidän yksinäisten vanhuksien erakoitumista - eivätkä he pidä ääntä meidän revenneistä tuloeroista. Kiinalaiset yksinkertaisesti kohteliaisuuttaan tahdikkaasti välttävät kaiken sellaisen, joka voisi loukata meidän kykyä ylläpitää omalla tavallamme yhteiskuntajärjestystä ja -hyvinvointia, mitä se sitten lopulta onkaan.
 
 
Kiinalaiset eivät huuda vieraisiin pöytiin
 
Kiinalaiset eivät huuda huumeongelmiemme perään, ainoastaan kantavat vihaisuutta Englannille, joka julisti aikoinaan muiden eurooppalaisten tukemana Ooppiumsodat 1], koska Kiinan keisari olisi halunnut kieltää huumeiden käytön omassa valtakunnassaan - se ei käynyt Englannille, koska heidän business olisi kärsinyt liiaksi - ja näin syttyi sota.
 
 
Valkoisen miehen ongelma ei ole keltaisen tai mustan miehen ongelma
 
Kiinalaiset eivät puutu mielenterveysongelmiimme, eikä mielialalääkkeiden revenneeseen käyttöön. Kiinalaiset eivät edes kommentoineet mitään meidän koulusurmista, eivät puuttuneet norjalaisten aiheelliseen hätään massamurhassa, joka iski maahanmuuttopolitiikan näkökulmiin - tämähän on norjalaisten oma asia.
 
 
Mikä oikeuttaa USA:n maailmanpoliisiksi?
 
Valkoinen mies haluaa olla maailman herra ja USA maailmanpoliisi. USA puuttuu herkästi kaikkien asioihin, selostaen sen liittyvän vapauteen, avoimuuteen ja demokratiaan. Miksi tämä demokratian kaipuu on maksanut miljoonien syyttömien siviilien hengen? Sellaisten elämä on väkivalloin päätetty, joille itse asia olisi kuulunut kaikkein eniten, mutta itsenäisinä, usein alistettuina he saivat demokratialta palkakseen oman kuoleman, ennen aikojaan.
 
 
Mikä loi toistaiseksi niin ylivertaisen "ristin ja miekan" tien?
 
Miksi me valkoisina eurooppalaisina harjoitamme yhä "ristin ja miekan" tietä, jolla 1500 -luvulla muun muassa Espanja vararikossaan maksoi varastetulla inkojen kullalla kuningashuoneensa velat ja esti itse hallitushuoneen kaatumisen.
 
Miksi me menemme suomalaisina USA:n vasalleina Afganistaniin? Miksi me emme odottaneet, että itse riidan osapuolet olisivat meidät kutsuneet YK:n välityksellä Afganistaniin? Miksi ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubb (kok.) huusi silmät lasittuneina uutisissa Libyan eskalaation alkaessa - "Me pommitamme, me tuhoamme" 2] - näihin kysymyksiin on vaikeaa antaa kestävää vastausta.
 
 
Kiinalainen filosofia keskittyy omien asioidensa hoitoon ja yleiseen kaupankäyntiin
 
Kiina haluaa puuttua vain omiin sisäisiin asioihin, siihen heillä on täysi oikeus. Miksi me emme keskity pelkästään omiin asioihin, omiin ongelmiin - eikö niitä ole, vai eikö hallituksemme niitä näe, kun katse ja sihti on suunnattu Kreikkaan, Espanjaan, Portugaliin ja vielä Italiaankin.
 
Eikö meidän suomalaisten vähäiset voimavarat pitäisi suunnata omaan maahamme, vai onko pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) maalaama talousahdinko-dominoteoria niin tosiasiallinen väittämä, että meidän on lohkaistava merkittävä osuus aktiviteeteista vieraiden maiden ongelmien "hoitoon".
 
 
Olemme tulleet toimeen omillamme, silloin joskus ja melkein
 
Eikö Suomi tule toimeen omillaan, jos olisimme kuin sveitsiläiset tai norjalaiset? Eikö meille olisi viisainta oma itsenäisyys ja kyky säätää omin voimin omaa talouttamme ja mahdollisuuksiamme maailmanlaajuisessa kilpailussa työn uudelleen jaosta. Eikö meidän pitäisi keskittyä hoitamaan omat asiat, esimerkiksi alkavan ravintopulan myötä huolehtia riittävästä omavaraisuudestamme.
 
 
Olemmeko vahvempia ominemme vai EU:n kanssa?
 
Eikö meidän pitäisi saada hoitaa omat ulkovaltasuhteet omalla tavallamme, muun muassa Venäjälle, joka on merkittävin taloudellinen tukijamme jo tänään, esimerkiksi koko Itä-Suomea ajatellen. Miksi me hännystelemme muita ja miksi me katselemme muualle? Eikö omat ongelmamme ole kiinnostavia ja riittävän merkityksellisiä, kun vain opposition osalta koetamme ajatella ja toimia yhteiskuntamme elämisentason nostamiseksi.
 
 
Antaa muiden puhua, pidetään me kiinni oman hevosen ohjaksista
 
Miksi me huudamme muille, ja samaan aikaan lakaisemme omat ongelmat pois piiloon maton alle. Mitä sanoo itse kansakunta, joka vielä voi keskimäärin hyvin? Kansalaiset näkevät tyynen takaa jo alkavan myrskyn, jota todellisuudessa hallituksemme ei näe (tai ei halua nähdä), siksi sokeutuneita he ovat Brysselin käskyjen edessä.
 
Hallituksemme hokee kasvua, vilpitöntä haluaan ja dominoitaan, joiden kaatumisen estämiseksi on pakko tukea salaisten ja todellisuudessa epävarmojen vakuusjärjestelyjen "turvaamina" muita maita. Eikö noilla varauksilla ja rahavirroilla pitäisi keskittyä hoitamaan oman maan omia kansalaisia.
 
 
Me valitsemme sellaisia edustajia, joiden odotame keskittyvän ensisijaisesti omiin sisäisiin asioihimme
 
Aitosuomalainen on valinnut Suomen kansalaisia asioidemme hoitajiksi edesauttamaan meidän omien suomalaisten ongelmien ratkaisemista, meille arkisuomalaisille hyödyllisellä tavalla. Miksi me integroidumme sellaiseen epävarmuuteen, jonka vaihtoehtona olisi kuitenkin varma suomalaisuuden näkökulma omina päätöksinä, eduksemme.
 
 
Meillä pitää olla työtä, yhteenkuuluvuutta ja isänmaallista yhteishenkeä puolustamaan omaamme ja kehittää sitä tavoillamme ja kansallisella mentaliteetilla, joka huomioi meidän omat yksilölliset ja historialliset piirteet. 
 
 
 
...
VIITTEET

*]
Puuttumattomuus ja sotkeutumattomuus eivät tarkoita sitä, ettei saisi olla omia mielipiteitä - onkin kysymys tahdikkuudesta, "oman pesän puhteena ja esimerkillisenä pitämisestä", velvollisuudesta omiaan kohtaan sekä ymmärryksestä, että maailma on lopulta ja todellakin moniarvoinen; toisen olematta toistaan "parempi" - voimme antaa oman mielipiteen, jos kysytään ja neuvoa haetaan. Itsekäs oman kilven kalisuttelu ei aja yhteistä maapallollista asiaa, jossa yhteiseksi uhaksi, mahdollisuudeksi ja sodaksi syntyy alkava ravintopula - jossa onkin meille kaikille haastetta kyllikseen.
 
Syyrian ja Libyan ohjatuista kansannousuista voidaan synnyttää analogia mihin tahansa valtioon, koska oppositio löytyy aina. Onkin kysymys siitä mikä oikeus tuomitsee ja mikä oikeus hyväksyy, kenenkin tavoitteet - tästä myöhemmin projisoituna hypoteettinen esimerkki omasta maastamme, Suomesta - omana artikkelinaan.
 
1]
Ooppiumsodat 1800 -luvulla Kiinassa
 
 
"Taloushistorian yksi synkimpiä lukuja - ja samalla yksi länsimaisen kulttuurin häpeäpilkkuja - ovat olleet Oopiumsodat. Kaikessa irvokkuudessaan niissä olivat vastakkain toisaalta libertaristinen näkemys kaupan vapaudesta ja toisaalta valtion oikeus suojella alamaisiaan ja vastustaa huumerikollisuutta" - [lainattu] -Takkirauta/BLOG
 
 
2]
Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin lausumat ovat saatavilla YLE-Uutisten arkistoista, jopa kahteen eri otteeseen Libyan pommitusten alkaessa.



Sent

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti