perjantai 13. maaliskuuta 2020

Ilkka Luoman HS-kommentit 12032020 - VII


      12032020


...
  • 1

  • Tekoäly ottaa pian kolmannen ison harppauksensa ja silloin nähdään vanhustenhoidossa iso muutos, sanoo Japanin tekoälyguru

    Ilkka Luoma 
    Nyt puhutaan älykkäistä roboteista – ne ratkaisisivat hyvinvointimme kun ulkoistamme kaiken epämieluisan työn niille/ heille. Olemmepa me hyvin viisaita, kun poistamme itsemme työ- ja muonavahvuudesta – ehkä evoluutio näin ohjaakin meitä! [?] - automatisoimmeko itsemme työttömiksi ja vain palvelemaan toinen toisiamme?

    Voisimme muotoilla ensin olemisemme oikeutta ja velvollisuutta:

    "Biosfääri syö koko ajan itseään säilyäkseen ikuisesti hengissä, evoluution määräämänä ja ohjaamana" - me ihmisethän olemme lopulta vain pienen pieni hitunen tästä kokonaisbiomassasta, joskin aivan liian suurella sopeumaa häritsevällä haittajäljellä!

    Sitten tulevaisuusvisio, kun robotiikan ja monitahotulostajien kannattajat saivat tahtonsa lävitse - olimme poistaneet kaiken omaehtoisen lihasmoottoroinnin, ja kun apuvälineetkin alkoivat tuntumaan vastenmielisiltä ---

    ”Ja maan täyttivät ihmispäiden kerrokset, joissa lasikuutioihin säilötyt aivot [33cm x 33cm x 33cm] seurasivat toistaan, niin horisonttiin ulottuvina rivistöinä kuin korkeuksiin kurottuvina lasipyramideina – nuo kuutiot olivat läpinäkyviä, kun transparenttisuutta hamusimme ja salaaminenkin kiellettiin. >
  • 2

  • Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde: Koronavirus on merkittävä šokki euroalueen talouteen

    Ilkka Luoma 
    1 - Nyt EKP' n pääjohtaja Christine Lagarde' n sormi hamuaa setelikoneen käynnistysnappulaa. On liki helppoheikkimäinen tapa koettaa talouspelastusta - perinteen menetelmin tuottaa kulutus- ja kasvuhokemamarkkinoille ympäristökatteetonta rahaa.

    Siis sellaista kulutusrahaa, joka saattaa meitä elättävän biosfäärin hengästymään ylikulutuksemme alle, jolloin rahalla saa lopulta entistä vähemmän, kun luonto ei jaksa enää tuottaa.

    Raha eivätkä timantit kuin kultakaan elätä - "vain ruis ja maito miehen tiellä pitää" -vanhan liperiläisen sanonnon mukaan. Entä, jos peltomme eivät jaksa kohta tuottaa tarvitsemiamme elintarvikkeita? Voisimme herkistyä pörssikurssien sijasta luonnon meille antamille ennusmerkeille.

    Kysynnän ja niukkenevan tarjonnan epätasapainosta syntyy Saksan pelkäämä superinflaatio!

    Nyt se ei ole syntynyt, kun tavaraa on ollut yllin kyllin - osin alentunein hinnoin, kiitos Kiinan maailman suurimman liukuhihnan. Lisäksi maatalous on jaksanut puskea verovaroin tuettua ravintoa - ainakin EU' ssa. Entä kun luontovarat vähentyvät?

    Nyt on oiva paikka testata vähentämisen menetelmiä - jolloin luonto kiittää, ihmisen oppiessa näkemään metsä puilta. Samalla voimme operoida menetelmiä, joissa saavutetään parempaa ja täydempää omavaraisuutta - reviirialueittain/ valtioittain. >
  • 3

  • Suomen koronavirustartunnat kasvavat Ruotsin tahdissa – Kovat rajoitustoimet pitäisi aloittaa Suomessa jo tänään

    Ilkka Luoma 
    1 - Ennustaminen on vaikeaa. Meillä täällä Suomessa yksilönvapaudet rajoittavat hetkissä, joissa vallanpitäjä ei vielä ymmärrä tilanteen todellisuutta/ vakavuutta.

    Tekemättömyyttä/ päättämättömyyttä perustellaan usein ylilyöntivaaralla, joka saattaisi käydä pahemmin yhteiskunnan nilkkaan - esimerkiksi kulutuksen romahduksena - siis toimeliaisuuden laskuna - hallitsemattomasti.

    Kiina ei ole kaltaisemme kehitysvaiheinen välillisdemokratia

    Kiina on yksi maailman pisimmistä jatkuvista korkeakulttuureista - ollen maailman suurin väestökeskittymä - "aina". Kiina kohtasi nyt-tiedon mukaan Koronan Wuhanista - de facto 13 miljoonan kaupungista. Sinällään viruksella ei ole "alkukotia" - on vain "virusheimoja", joilla on "esi-isä" jossain maailmojen alussa.

    Kiina saadun tiedon mukaan torppasi Koronan painitermillä "siltaan" - saamatta vielä sitä "mattoon"

    Miksi näin? Siksi, että Kiina otti käyttöön järeät ja suoraviivaiset toimet, jopa sellaiset, että meillä lännessä media sai siitä moitteen aihetta - ylilyöntinä ja epäilyinä. Nyt ei enää moitteita kuulu.

    Kiina mittasi koko kansan otsalämmöt mittareilla, jotka oli kalibroitu 0,1 astetta yli todellisuuden! Varmuus ennen kaikkea.

    Kiinassa ei hädän hetkellä pullikoida, siellä kansa ymmärtää, että 1398 miljoonaista kansaa ei ohjasteta "komiteamietinnöin", vaan suunnitelmallisesti totaalikäskyin, joiden seurauksia analysoidaan reaaliajassa.

    Soraääniä ei kansallisista systeemioperaatioista kuulu, sillä kun totaali iskee, käy käskyt ylhäältä - palatakseen normaaliin "kiinalaiseen yhteiskuntamalliin" tilanteen lauetessa. Tuo hetki on nyt jo oraalla - siis Kiinassa. >
  • 4

  • Koronatiedon kuuluukin elää, mutta juuri nyt liikkuvaan maaliin tähtääminen voi herättää levottomuutta

    Ilkka Luoma 
    Ihmiskunta terästäytyy uhan edessä - siis sellaisen uhan, joka koskettaa suoraan vaikkapa suomalaisuutta. Puhumme usein Talvisodan hengestä, jossa kansa teki sen mitä poliitikot eivät osanneet - neuvotella. Arkikansa osasi 1939 torpata vihollisen - suorassa toiminnassa, joka maksoi meille paljon - uhreina. Tuolloin meillä oli johtaja - sodassa.

    Nyt Korona käy päällemme, tosin toistaiseksi vähäisin uhrein

    Korona iskee ikääntyneisiin, valmiiksi sairaisiin ja vastustuskyvyiltään heikkoihin. Näinhän evoluution ohjaama ihmisen kuristama vapaa luonto vähentyvine eliölajeineen toimii - poimii ravinnokseen heikoimmat. Entä virus, joka saa tapettua isäntänsä - miten sen jälkeen käy ... kun isäntä kuolee pois ja viruksen lisääntyminen estyy. Emme tunne viruksien toimintamalleja ja päämääriä kovinkaan hyvin.

    Tänään media on täynnä Koronaa - sen lukuparin ollessa noin 3 100|130 000 - Kiinasta ennustettiin jo tammikuun alkupuolella käännepisteeksi lukuparia 5 000|200 000.

    Meidän media ei uutisoi paljoakaan vuosikausia riivaavaa lähinnä kehitysmaiden (siis kaukana meistä) vitsausta saastuneen veden mikrobien tappamista lapsista, joita kuolee joka päivä - noin 3 400! Tuo uutinen ja tieto on useimmille tuntematon ja kaukaisen vieras.

    Jos nyt epätietoisuus lisää tuskaa, niin tilanne on myös kornisti onni, sillä yhteinen ihmiskunnnallinen uhka voi luoda otollisuutta yhteistyölle - yli rajojen - idästä länteen ja lännestä itään.

    Nyt on tekemisen paikka puhaltaa yhteiseen päämäärään. Se voisi yhdistää ja vahvistaa ihmiskunnan yhteisöllisyyttä - yhteiskuntamalleista riippumatta!

    Kiina idästä lienee torppaamassa Koronansa, ja nyt länsi jakaa uusia totaalisia käskyjä - oppineena Kiinasta? - US-presidentti Donald Trump määräsi matkustuskiellon USA' han koko Euroopasta - tosin EU' sta eronnut UK - siis britit saivat etuoikeuden, tällä sivulausekäskyllä Trump kertoi meille sanattomasti paljon. Hyvä näin, sillä nyt me Suomessa ymmärrämme kuinka kaukana lopulta Yhdysvallat on!
  • 5

  • Kymmenen vuotta sitten Eurooppa hidasteli kriisin hetkellä, nyt lähtö­tilanne on vielä vaikeampi

    Ilkka Luoma 
    Vuoden 2008 amerikkalaisperäinen sub-prime oli kerran, ja vain ihmisen oppimattomuus toistaa sen esiintymismahdollisuuden

    Tuo esiintyminen on nyt edessä, sillä ihmiskunta talousviisaina on käynnistämässä kulutuksen katteettoman ja luonnottoman ostovoiman painamisena - setelikoneet ovat käynnistymässä niin USA' ssa (FED) kuin Euro-EU' ssa (EKP). Puhutaan jopa kansalle jaettavasti helikopterirahasta. Tässä piilee suuri luontoympäristöllinen vaara, mutta yllättäen kasvuihannoinnin vastatoimena myös mahdollisuus.

    Kulutushokeman rinnalle voidaan tuotekehittää vähentämisen linja, jolla voidaan pelastaa ihmiskuntaa ja sen positiiviskutistuva talous, ympäristömme eduksi ja sen hyödyksi, jossa elämän monimuotoisuus tervehtyy meidän nuortemme uskoksi huomisesta, jolloin huomattaisiin jälleen innon noustessa vähäverisyyden laantumisena - uusien toivottujen lapsien muodossa.

    Korona torppautuu ennemmin tai myöhemmin - se on varmaa,

    ... mutta evoluution tuotekehitysputkesta tulee koko ajan uusia viruksien - mikrobien muotoja toteuttamaan jotain vuosisatamiljoonaista tehtävää, jota me ihmiset emme toistaiseksi ymmärrä.

    On lopulta vain ja ainostaan kysymys sopeutumisesta ja nyt meillä on koko ihmiskuntana mahdollisuus vähentämällä sopeuttaa taloutemme kokoa vastaamaan biosfäärillisen biodiversiteetin kanto- ja kestokykyä. e
  • 6

  • Trumpin puhe järkytti markkinoita, mutta pelottavampaa oli se, mitä hän ei sanonut

    Ilkka Luoma 
    Tunnetusti ja luetusti olemme saaneet tuta trumppistista "Uhkaa, kiristä ja pakota" -filosofiaan. Tuo filosofia perustuu pelkoon, että läntinen maailman- ja sotilaallisuuden talous ja mahti kääntyvät itään, sillä länsi edustaa vaiheessaan olevine välillisdemokratioineen vähemmistöä - ilmaisten lukuarvolla noin 1,2/7,8.

    Maailma on jakaantumassa - se tarkoittaa, että amerikkalainen maailmanpoliisin roolitus käy kohden iltaansa. On selvää, että USA pelkää toiminnallista kaavaa: "Kiina + Venäjä > US + EU", ja vielä epävarmuudella, ettei EU taivu amerikkalaiseen määräily- ja kiristelypolitiikkaan.

    EU viisaasti jättäytynee "väliin" - kehittäen omaa yhteiskuntamalliaan, josta muun muassa Kiinasta ollaan kovasti kiinnostuneita - positiivisesti.

    Nyt vapaa markkinahokemallinen kasvutalous lännessä sai ikeekseen viruksen, joka tässä vaiheessa lienee saatu Kiinassa - alkukodissaan (?) - painitermillä "siltaan", muttei "mattoon".

    Miksi Kiina saatujen tietojen mukaan on torppaamassa Koronaviruksen?

    Syyt ovat loogiset. Kiina on toden edessä systemaattinen, tottunut käskyihin ja omaksuu tavat jo satojen vuosien takaa, miten aina maailman suurimpana väestövaltiona sitä ohjastetaan.

    Kiinassa on myös totaaliset menetelmät -normaaleina, ja kansa ymmärtää 1398 miljoonaisena väestökeskittymänä, että sitä johdetaan eri tavalla kuin paljon pienempiä valtioita.

    Nyt individualismi kohtaa kollektivismin oletetun menestyksen - Kiinasta


    Näemme kuinka länsi selviää alussaan hallitsemattomasta kehityskulusta, ja kuinka tarvittavat päätökset saadaan todellisuuteen. On kornia tehdä enempää vertailuja. Nyt kiinnitetään huomio erityisesti yhteistyöhön, sillä nyt Korona antaa meille kaikille - koko Telluksella - erinomaisen mahdollisuuden puhaltaa yhteiseen päämäärään!

    Virus on tiukka vastus, jos se saa isännän otteen. Emme tunne viruksien tehtäväkuvaa, jos sitä on lainkaan - lisääntymisen ohella. Se on kuitenkin selvää, että virukset raivaavat, kuten on uutisista luettu ja nähty.
  • 7

  • Pörssit aukesivat Euroopassa nousuun – HS seuraa talouden myllerrystä

    Ilkka Luoma 
    Nyt USA otti kovia menetelmiä käyttöön nujertaakseen Koronan, joka lienee Italiassa jo evolutiivisessa muunnossaan - geneettisesti (?) Mikäli näin, voimme olla varmoja, että juuri USA' ssa, jossa on paljon tutkimustietoa - toimii US nyt näin "kiinalaisittain".

    Tässä ja nyt demokraattiset komiteamietinnöt eivät toimi - on systemaattisen suunnittelun jälkeisten suorien tekojen ja niiden reaaliaikaisen seuraamisen kuin analysoinnin aika. Käskyt tulevat ylhäältä ja kansa toimiii niiden mukaisesti.

    WHO nimesi tilanteen Koronan osalta pandemiaksi

    Järea teko, joka säteili heti markkinatalouden kasvuhuutoiseen pörssielämään, jossa ammattilaiset ovat nostaneet kurssit yli kaiken reaalisuuden - suurien sijoitusvoittojen jatkuvaluonteisessa toivossa.

    Korona oli kornisti todettuna "onni", sillä se laittaa kansakunnaT yhteistyöhön

    Virus on rankka vastus, jos se ottaa isännän osan - nythän se tarvitsee "isäntäkasvin" lisääntyäkseen ja evoluutio huolehtii muuntumisesta sopeumakaavojen mukaisesti.

    Nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus muuttaa radikaalisti koko ihmiskunnan mantraa jatkuvasta kasvuhokemasta vähentämisen linjalle - erityisesti niissä maissa, joissa kulutus on ohittanut jo keväällä maailmallisen ylikulutuspäivän. Samalla haitalliset ympäristöjäljet pienentyvät.

    On vähentämisen aika!

    Olemme toimillamme saattaneet meitä kaikkia elättävän biosfäärillisen elämän monimuotoisuuden hengen ahdistukseen. On tekohengityksen aika ja se onnistuu kulutusta vähentämällä - erityisesti siellä, missä liika on jo oikeasti liikaa.

    US otti totaaliset toimet käyttöön - alkaen rajoitteista maahantulolle. Olisi kiintoisaa tietää, keneltä tuo ohje Trumpille kaikkiaan tuli, sillä ei ole uskottavaa, että itse Donald olisi tuon hoksannut. e

...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti