sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Ilkka Luoman HS-kommentit 09112019 - VI



09112019
...
  • 1

  • Tehostespektaakkeleista tunnettu Roland Emmerich teki sata miljoonaa maksaneen sotaelokuvan kiinalaisten rahalla, vain lopputekstejä piti muuttaa Kiinan versioon

    Ilkka Luoma 
    Noissa Roland Emmerichin elokuvissa - erityisesti Independence Day ja The Patriot polkeutuu intomielisesti jopa persuismin kaltaisella inhimolla isänmaallisuus ja oikeassa olemisen ylpeä mantra.

    Nuo Hollywood tuotteet ovat esimerkki pyrkimyksestä kunniakkuuteen, jalomielisyyteen ja tinkimättömään oikeudenmukaisuuteen (yleensä koiriakaan unohtamatta) - ovathan ne fiktioita, jotka eivät sitten itse amerikkalaisessa yhteiskuntakulttuurissa raadollisuudessaan esiinny kuin juhlapuheissa. Juhlapuheiden huippu koettiin edesmenneen presidentti Ronald Reaganin (oli alkujaan näyttelijä) julistuksesta "Pahan valtakunnasta".

    Nyt kiinalaiset ostavat filmistudioita, elokuvateattereita ja elokuvan ympäriltä erilaisia sidostoimijoita. Finnkino Suomessa on tukevasti kiinalaisten omistuksessa. Kiinalaiset itse ovat innokkaita elokuvien suurkuluttajia - sinnehän se meidän hollywoodiustunut Renny Harlinkin lennähti.

    Tähän kohdin ilman mitään mainonnallista pyrkyä suosittelen elokuvan katsomista [ ~ https://en.wikipedia.org/wiki/The_Great_Wall_(film) - ]. Tuo filmi on tähditetty Mat Damon' lla (roolista Jason Bourne) ja tuo "Kiinan muuri" kertoo osaksi kiinalaisen filosofian ja siihen täältä meiltä päin lännettyneen ajatusmaailman pureutumisen ja siitä hellittämisen! Elokuvan loppu jättää lännenmiehelle tutun hymyn ja paatoksellisuuden "ylivertaisasemasta".

    US' n päällekäyvästi peittoavuuteen pyrkivä maailmannäkemys esiintyy juuri Hollywood' sta ja nuo filmit ovatkin kulutustavaraa ylivoimaisesti eniten katsottuina koko läntisessä maailmassa - missä kaupallisuus siis kertakaikkiaan jylyää ja kerää magneetin lailla rahaa ja vielä kerran rahaa ... tosin floppejakin syntyy, myös Harlinilta.

    Kiina edustaa maailmastamamme 1,4/7,8 suhdetta, sen tarkoittaen myös sitä, että Kiinassa on eniten elokuvateattereita ja eniten katselukertoja vuodessa. Kiina on vapaa-ajaltaan elokuvien ja pelien maailma. Fiktoihin on kiva syöksyä, jos arki on kovin tasaista, turruttavaa tai intohimotonta!
  • 2

  • Suomi kaventaa huomaamattaan sananvapautta, varoittaa Sari Essayah

    Ilkka Luoma 
    Synti on uskovaiselle lain rikkomista. Sellaisen lain rikkomista, josta on määrätty esimerkiksi kristityille Raamatussa. Tuosta pyhäksi asetetusta kirjasta löytää lakikokoelma, joka on itseasiassa erinomainen - se takaisi elon, jossa huomioidaan myös muut ihmiset - aivan kuin ihminen olisi itse tuon Raamatun kirjoittanut jo tuhansia vuosia sitten.

    Raamattu on henkeytetty eli "korkeimmassa oikeudessa" hyväksytty. "Synnin palkka on kuolema". Lause on tyly - ikäänkuin kuolemantuomio murhasta. Synti on varoitus, että älä tee. Raamatussa nuo 10 käskyä ovat tarkoin luetteloitu ja ne ovat moniin ihmisen itsensä laatimiin lakeihin peruspohjia.

    Jo tuhansia vuosia sitten ihminen oivalsi mikä on "väärin ja mikä oikein". Vaikeudeksi tuli jo silloin ja nyt - miten kutakin tapahtumaa tulkitaan - ihminen on taitava puolustamaan juuri itseään. Ihmisille tulkintaa ja tuomioita tuottaa ulkoistettu tuomari ja muussa eliökunnassa tuo tuomiotulkinta on jätetty itse tekijöille. Voimme kutsua tuota nyt-hetken tulkinnaksi. Eläinkunnassa ei ole takautuvaa oikeutta.

    Synti ja lainrikkomus ovat aina lopulta tekijänsä päätettävissä. Meidän todellista elämää määrittää evoluutio, jonka noudattamaa "lakikirjaa" emme tunne. Tunnemme vain osan evoluutiotoimien seurauksista - ikäänkuin "tuomioista".

    Joku viisas sanoi, että evoluutio on Jumalan työkalu, jota voisi kutsua universumin käyttöjärjestelmäksi. Olisikin hienoa tietää tuon käyttöjärjestelmän kieli - joka uskovaisten näkökulmasta on henkeytetty.

    Herää kysymys millainen on "henkeytetyn käyttöjärjestelmän ohjelmasynti" tai ohjelmistollinen rikkomus, josta säädetään jotain, joko ulkoisena tapahtumana tai sitten tekijänsä omana tuntona! Nykyisetkin ihmisten ohjelmakielet tuntevat ehtolauseet. Ovatko synti ja laki sittenkin vain ehtolauseita, ... jos teet näin, niin siitä seuraa tätä?

    Synnit voidaan saada myös anteeksi ja presidentillä on armahdusoikeus. Lopullinen armo lienee hetkellä, jolloin siirrymme evoluution säätämään kiertoon.
  • 3

  • Kumman sana painaa enemmän: Raamatun vai perustuslain?

    Ilkka Luoma 
    Erinomaisen hieno, vaikea ja moniongelmainen avaus! Ihminen yhtenä biosfäärillisen biomassan osasena on laatinut lähinnä itselleen lainsäädännön, jotta järjestys ja tasapuolisempi elämä olisi useimmille mahdollista. Laki on siitä tyypillinen, että sen tulkinta ja tuomio-oikeus on ulkoistettu "puolueettomille tuomareille". Näin aikanaan syntyi oikeuslaitos - hienona tavoitteena yhdenvertainen kansalainen oikeuden edessä.

    Samalla, kun ihminen teki oman lainsäädäntönsä - koskettaa se voimakkaasti sellaiseen biosfäärilliseen elämän ja kuoleman kierrossa olevaan biomassaan, mikä ei liity millään lailla vain ihmisille tehtyihin lakeihin. Näin siis lainsäädäntömme puuttuu asioihin, jotka eivät tälle kaikkinaisen evoluution näkökulmasta edes kuuluisi. Ihminen on ottanut johtajan roolin biomassalla, mikä edustaa koko biosfääristä noin promillen mittaisen määrän!

    Muu kuin ihmiseliökunta ei kirjaa lakia paperille, eikä siirrä itseltään tuomio-oikeutta, vaan ratkaisee itse oman elollisuuden toiminnallisuuden - huomioiden vain eloon jäämisen kulttuurin ja lisääntymisen vietin kuin oman reviirin puolustamisen. Tuo muun eliökunnan lainkäyttö on satoja miljoonia vuosia vanhaa ja meidän lainsäädäntömme lienee muutaman tuhannen vuoden ikäinen.

    Raamatun sanotaan oleva lakikirja, joka on henkeytetty - ikään kuin enemmistövoimana hyväksytty - ainakin kristillisille uskonnoille, joskin monin eri tavoin tulkittuna ja painotettuna. Koraanikin on lakikirja ja itseasiassa kaikki muutkin ylösmerkinnät pyhiksi kirjoiksi, joita lienee useita - kullekin uskontokunnalle omansa. Uskonnonvapaus asettaa nuo pyhät kirjat saman arvoiseen asemaan.

    Uskossa oleva ihminen kokee maallisen elämän välivaiheeksi jonnekin - minne, sen jokainen uskoonsa syventynyt päättää ja hyväksyy itse. Voisi näin helposti arvata, että väliaikaiselämää elävä ei niin tätä meidän maallista oikeuslaitoksen lakikirjaa niin korkealle arvosta kuin sitä uskoaan luvatusta ikuisestä elämästä, mikä koittaa, jos on koittaakseen.
  • 4

  • Avi keskeyttää osittain Pihlajalinnan hoivakodin toiminnan: Päteviä hoitajia puuttuu, lääkehoito hyvin sekavaa, hoivatyötä tekemässä jopa vartijat

    Ilkka Luoma 
    Tähän toimialaan se kaikkien kysymysten äiti kuuluu näin: "Pitääkö sairauden- ja terveydenhoidosta voida nostaa sellaisia voittoja, jotka voivat kulkeutua oman maan ulkopuolelle - jopa laillisesti aggressiivisena veronvälttelynä?" -varsinkin niissä hoitotilanteissa, joissa yhteiskunta maksaa (merkittävän) osan noista hoitokuluista.

    Nythän näyttää siltä, että yksityinen voittoa tavoitteleva osakeyhtiömäinen liiketoiminta soluttautuu koko stm-pääluokan alueelle - yhdistymällä ja hakemalla suuruudesta talouden voitontekokykyä. Sosiaali- ja terveysministeriön osuus valtion budjetista on huomattava - noin 33 prosenttia (?)

    Elämme vapaassa maailmassa, ja jokaisella on oikeus käyttää verojen jälkeen omia varojaan sellaiseen hoitoon ja terveyden ylläpitoon, mitä kukin haluaa - joko yhteiskunnallista tai yksityistä. Markkinataloudessa hinta ja laatu ratkaisevat - suuremmalla rahalla saa laatua ja hinnan noustessa etusijalle - laatu heikkenee, lähes poikkeuksetta. Toisaalta kysynnän ja tarjonna laki ratkaisevat ... Paljon riippuu siitä kuinka paljon yhteiskunta tukee yksityisen puolen operaatioita!

    Suomessakin kansa repeää vähintään kahtia (eriarvoistuu) - sellaisiin, joilla on monienkin syiden ja tekijöiden summana paljon osto- ja kulutusvoimaa - valinnevat yksityisen, ja hyväksyvät palveluntarjoajien voittopyyteen. Vähemmällä kulutusvoimalla varustettu kansanosa hakee ongelmiinsa avun yhteiskunnan palveluista, joissa tilikartta ei tunne voittoriviä eikä osinkojen jakotiliä.

    Eräät leikkaukset yksityisellä voivat maksaa jopa 60 000 euroa, sama leikkaus yhteiskunnallisessa sairaalassa maksaa esimerkiksi 6 x 50 euroa eli 300 euroa. Laatu on usein sama, ja yksityisellä puolella leikauksen saanut saa Kela' lta eli valtiomme verovarannoista tuen tuolle 60 tuhannelle - en tiedä paljon, joku voi tietää?
  • 5

  • Perussuomalaisten etumatka kannatusmittauksissa kasvaa, ja paineet kohdistuvat erityisesti Sdp:hen

    Ilkka Luoma 
    HS-analyysi: Kolme vanhaa valtapuoluetta koki ennen­näkemättömän romahduksen
    ~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006189194.html -
    .
    Jäsenkunnan profiili kertoo paljon De Grönasta ja Perussuomalaisista. Jokainen voi tuon profiilieron helposti huomata - sometuksesta, lehtikirjoituksien yleisönosastoista ja laatumedian hienostuneesta kirjoitussävystä - niin, ja tutkimukset voi kätevästi googlata netistä - en lähde tässä ruotimaan ps-kannattajien profiilia enkä vihreiden nuorta korkeasti koulutettua naisvaltaisuutta ...

    Nämä kaksi edustavat maailman kahta eri puolta. Kumpi olisi oikeassa (miten se mitattaisiin); en lähde sitäkään erittelemään tai yrittää löytää jotain viisasta kummallekin eduksi tai haitaksi. Ero on kuitenkin valtava - joku voisi sanoa toisen edustavan staattista pysyvyyttä ja toinen voisi olla dynaaminen liikkuja ympäristönenällä. Se on kuitenkin varmaa, että molemmat elävät vain ja ainostaan ympäristön biomassojen kierrosta.

    Kiintoisaa on näiden kansanliikkeiden voimakas eroavuus. Joku voisi sanoa, että toisella puolen on kiinnitetty huomiota opintoihin ja urakehitykseen - toisella puolen taas yrittäjyys, palkollisuus ja toverillisuus ovat valtatekijöitä. Isänmaallisuus ja oma itsenäisyys ovat selkeästi toisen roolikartassa - äijäenergiaa unohtamatta!

    Omavaraisuuden hyve on voimallista toiselle, kun toinen taas luottaa EU-eurooppalaisuuteen ja kansalaisten vapaaseen liikkuvuuteen. Kiintoisaa olisi tietää kumman kannattajat tuottavat enemmän verovaroja yhteiskunnalle, joilla muun muassa kustannetaan maahanmuuttajat, joita taas toinen ei mielellään omaan isänmaahansa ottaisi - tai jos ottaisi - niin vasta sitten, kun omat on huolehdittu.

    Eräs yhteinen piirre lienee selvä - molemmat kannattajaryhmät eivät halua Natoon, kuten ei Suomen koko kansan selkeä enemmistö sanoo Natolle - "Kiitos ei". Toinen näistä kansanliikkeistä on rauhan kannattaja ja toinen ei epäröisi tarttua aseeseen, kun isänmaa on todellisen uhan alla.
  • 6

  • Perussuomalaisten etumatka kannatusmittauksissa kasvaa, ja paineet kohdistuvat erityisesti Sdp:hen

    Ilkka Luoma 
    Tutkimukset kielivät, että Suomessa on vakaasti viidesosa kansasta reviiripuolustajia. Siis isänmaa, suomalaisuus ja omista huolehtiminen. Tuntuuko tuo kolminaisuus pahalta? Ei tunnu. Mikäli perussuomalaiset saavat lisää yhteiskunnallista asiantuntijuutta ja ympäristöosaamista - voi kannatus vakiintua jopa neljäsosaan.

    Tuon ps-kannatuksen noustessa mahdollisesti neljäsosaan, jää vasemmistoliikkeelle vain yksi mahdollisuus: demareiden ja Vasemmiston on yhdistettävä voimansa, jolloin toveripiiri kasvaa suunnilleen samaan eli neljännekseen.

    Pitääkseen valtiolaivan peräsimen hallussaan, on toveripiiriin ohjelmallisesti integroiduttava DeGrönan eli Vihreiden kanssa, jolloin vihertynyt kaveruus yltäisi jo jopa lähemmäksi puolta koko kansakunnasta, kuitenkin noin 40' sen prosenttiin.

    Entä pääoma eli porvaririntama? Kokoomus reivaa linjaansa lähemmäksi ihmistä ja kestävää kehitystä ja muodostaa ohjelmaunionin Keskustan uusvoimien kanssa, ja näin saattaisi asettua kolmannekseen kansastamme.

    Vaa' an kieleen pääsisivät sitten pienpuolueet, eli pienvähemmistöjen ohjelmaliikkeet, joiden liikkuminen kahden valtablokin välissä olisi kiinni valtapyyteiden tuulensuunnista. Harry Harkimo saisi edelleen harrastaa yksinpurjehdusta Kokoomuksen apupuolueena.

    Kaiken tuon ylläolevan maalailun voisi peittää uusi kansalaisliike - "Isänmaallisen vastuun ja omavaraisuuden kansalaisunioni" - IVOK.
...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti