Tuollainen ylikulku oli aikanaan, reilu kymmenkunta vuotta sitten - dramaattinen näky. Se kuvasti meidän pienuutta Aurinkomme edessä, kun Venus planeetta kulki Auringon editse.
Ajoin autolla Helsingistä Lusin suoralle - Heinolan pohjoispuolelle - etsien aukkoa pilvistä. Tuolla suoralla se aukeni ja auto parkkiin ...
Soligorin 7 tuumainen jalustakaukoputki esille, kasaus, aurinkosuoja eteen ja viritys ... kas siinä se oli! Tuo pieni tumma piste jättiläisen edessä kulki hidasta kulkuaan. Silloin valkeni järisyttävästi meidän pienuus, lähes olemattomuus, kun tiesi, että Venus on suunnilleen Maapallon kokoinen.
Hiljenin - mukana oli vanhin tyttäreni ja hän ihasteli avaruudellista suuruutta, se oli nyt tuossa aivan konkreetttisesti edessä - omin silmin havaittavissa. Katselimme hiljaisuuden vallitessa näytelmää, joka on jo toistunut noin muutamia miljardeja vuosia - vakaana, majesteettisena ja niin mahtavan spektaakkelimaisesti.
Olo kutistui lähes olemattomiin, kun tiesimme meidän jälkeen kaukana olevat kaasujättiläiset - ja nyt tänään jo Heliopaussi, niin kaukana, että Venukselta olisi ollut pieni loikka Aurinkoon hyörystämään omat jalat avaruuden loputtomille lakeuksille. Nythän juuri Voyager II on jättämässä Aurinkokuntamme ja poistumassa tähtien väliseen avaruuteen.
Pienuutemme kutistui edelleen, kun tiesimme, että olemme yksi Aurinkokunta miljardien joukossa ja vain tällä kotigalaksillamme, jonka keskustassa nielee jättimäinen Musta-aukko näitä Aurinkoja aika-ajoin ...
Nöyryys tömähti mieliin, kun tiesimme, että galakseja on Universumissa miljardeja ...
Mutta! Mikä ohjaa tätä näytelmää, ikäänkuin elokuvaa, jolla on alku ja loppu. Missä kohdin jännitysnäytelmää olemme - emme tiedä. Merkuriuskin kiertää Aurinkoa ehkä miljardi vuotta, tai kaksi-kolme.
Lopulta aikojen päästä Aurinkomme räjähtää, ja Merkurius, Venus ja Maakin höyrystyvät avaruuden tuuliin - alkuaineina tai "pienempinä osasina - rakentaakseen sitten joskus aivan uuden maailman!
Ennen lapset tehtiin nuorena, mentiin naimisiin ja usein myös erottiin. Nyt ei naimisiinmeno ole niin tärkeää, mutta kasvatus on, ja kypsässä iässä luulee jo olevansa "aina oikeassa", vaikka modernit nuoret tietävät hiton paljon enemmän kuin 1980-luvulla.
Nyt pääkaupunkiseudulla monivärinen päiväkoti on arkea - Savonlinnassa ja Sodankylässä ei ollut kuin valkoisia ja Lapissa lisäksi poroja. Nyt kansainvälistytään ja tuntuu vilpittömästi siltä, etteivät nykyiset lapset enää piittaa väristä, uskonnosta, tavoista tai kielestä - ollaan kavereita tai sitten ei - kuten siltä osin jo aina ennenkin.
Nyt päiväkodeissa oivalletaan monikirjoinen yhteiskunta ja kaikki leikkivät kaikkien kanssa. Hyvä näin, sillä täällä meillä Suomessa syntyneiden lasten vika ei ole se, että vanhemmat tai heidän vanhemmat muuttivat syystä tai toisesta Suomeen. Kun meillä ollaan, pidetään kaikista huoli. Nykyisissä päiväkodeissa monikirjo on rikkautta - ennen Savonlinnassa ja Lappeenrannassa se olisi ollut suuren ihmetyksen aihe.
Tänään isiä on enemmän arkiaamuisin päiväkotien aamussa ja iltapäivässä - tällainen käytännön tilanne Helsingin länsipuolella. Isät tekevät hienosti osansa, osaavat riisua lapsensa, osaavat olla heiluttamassa lähtörituaalit juuri oikealla tavalla, kun kiiruhtavat pois kukin omiin juttuihinsa.
Lapsia syntyy Suomessa suomalaisille liian vähän. Puuttuu luottamusta edustajiimme, luottamuspula johtajiimme ja masinoitu pelko ympäristöstä, joka voi olla vieläkin synkempi kuin kuunaan nyt luulemme. Ei haluta tehdä lapsia epävakaaseen ympäristöltään "tuhoutuvaan maailmaan". Mistä luottamus ja mistä halu tehdä lisää evoluutiolle elon kantorataa - siis lapsia ilostuttamaan vanhentuvaa väestöämme.
Pitää olla tahto, pitää olla toivo ja pitää olla se luottamus, että meitä kansalaisia kuunnellaan oikeasti. Erityisesti pitää olla joukkoon kuulumisen henki, jossa jokainen kokee omat tehtävänsä hyväksytyiksi ja tarpeellisiksi. Tarvitsemme hyväksyntää ja ryhmään kuulumisen henkeä. e
Isänä oleminen on evoluution tahto; emme sitä vain halua täytenä tunnustaa. Tosiasia on se, että jokainen isä haluaa tuottaa itsestään puolikopiota, tai edes olla huolehtimassa, että jälkikasvu tulisi pärjäämään elämässä vähintään yhtä hyvin kuin isä itse - uskoisin, että kaikki isät toivovat hyvää elämää lapsilleen.
Isän rooli on uroksen rooli, joka huolehtii aina reviiristä, ja perheen turvallisuudesta - näin jos katsoisimme muun eläinkunnan uroksien keskimääräistä tehtäväkenttää.
Eläinkunnassa uros on paljolti siitoskone - useimmiten juuri kiima-aikana, joka pystyy tuottamaan elämänrataa evoluutiolle aina kuolemaansa saakka - mikäli terveys ja luontainen halu niin sallivat.
Evoluutio vei naisilta lisääntymisen tietyn ikähaitarin jälkeen - järkevin syin. Uroksen lisääntymiskyky on normaalisti "loppuun saakka", sillä miehiä ja uroksia kuolee "ennenaikojaan" useammin kuin naisia ja naaraita. Poikiakin syntyy hiukan enemmän kuin tyttöjä, koska pojat ovat ehkä onnettomuusherkempiä näyttämisharjoituksissaan. ...
Minulle luoja soi kaksi elämän ikäkautta; ensimmäiset lapset syntyivät 1981 ja -88. Tuolloin oli aivan erilainen meno kuin nyt, kun toisen elämäni kaksoset syntyivät 2013.
Olin Savonlinassa se toinen nuori mies, joka oli synnytysvalmennuksessa - siis outo kulkija, jota valmennuksessa olevat muut naiset katsoivat uteliaan hyväksyvinä - sain ilmeisesti pisteet kotiin?
Kasvatus on muuttunut valtavasti näinä reiluna 30 vuotena. Nyt annetaan aikaa lapsille; ehkä työtaakka on jo vähän helpottanut, tai sitten silloin joskus piti juosta rahan perässä ja olla olevinaan niin tärkeä, että piti olla kokouksissa - liian usein.
Kasvatuksen lisäksi turvallisuusasiat ovat muuttuneet - 1981 jälkeen turvaistuimet olivat autoissa harvinaisuus ja oman syntymäni aikoihin 1957 niitä ei ollut lainkaan - ei edes turvavöitä.>
Aivan ensimmäiseksi Hyvää Isienpäivää kaikille iseille!
Heti aamun sarastaessa lapsieni (kaksostytöt) antamien isienpäivälahjojen* ja aamukahvin jälkeen singahdin ulos kuvaamaan Siniristilippua, oli ensimäinen Isienpäivä, jolloin aivan virallisesti tasa-arvoa ihaillen liputettiin Isänmaan lipulla.
Innoissani katsahdin taloyhtiömme lippuun - oli tyyni, aivan liian tyyni - ja lippu roikkui alakuloisena, ikäänkuin ilmaisten pinnanalaista surua monien sellaisten isien elinoloista, jotka eivät saa mitään huomiota heille kuuluvasta kunniasta olla isä.
Nyt ei ole oikea aika ruotia, miksi osa isistä ei saa edes tänä yhtenä päivänä jakamatonta huomiota - on vain äänetön suru, kuin roikkuvassa siniristilipussa.
Niin moni metsien mies elää koijissaan, kodittomina - lapsiensa hylkääminä, että rinnan alustaa kirpaisee. Mitä voisimme asialle tehdä - muuta kuin liputtaa, joka sekin oli vain varovaisen rohkaiseva viesti, että jotain on tehty isien kunniaksi.
Jokainen isi haluaa olla kunnian mies, olla iloinen - olla menestyvä, ja olla myös hellä isä, mutta kun kaikki elämän palapelin osat eivät lomittuneet eivätkä limittyneet kohdilleen - alkoi matka johonkin sellaiseen, johon yksikään isi ei haluaisi.
Syitä on monia, mutta tänä Juhlapäivänä emme puutu mihinkään erittelyyn, vaikka tiedämme syyn ja seurauksen lait ja sellaisen heikkouden, josta ei niin vain nousta.
Lähimmäisemme tarvitsevat apua - niin myös ne tuhannet muutoin hyvin toimeen tulevat isit, joiden perhe on hajonnut. Odotamme aina parempaa huomista.
Ehkä vuoden kuluttua edes joku metsien isistä on saanut kodin - ja se on jo voitto ihmisyydelle.
Jokainen isi on laulun arvoinen - edes tämän yhden päivän aamuna. Kaukaakin, vaikka vain muistona niistä hyvistä ajoista, joita jokaisen isin ja heidän lapsilleen on tallentunut muistojen lokeroihin.
*Isienpäivälahjat tyttäriltäni olivat hienot; kehyksissä itse värillä painetut kämmenenjäljet - kauniisti kirjoitelluin viestein kuvien taakse - Kiitokset!
1
Merkurius kulkee tänään iltapäivällä Auringon edestä, ja ylikulussa saattaa havaita kiinnostavan näköharhan
Ajoin autolla Helsingistä Lusin suoralle - Heinolan pohjoispuolelle - etsien aukkoa pilvistä. Tuolla suoralla se aukeni ja auto parkkiin ...
Soligorin 7 tuumainen jalustakaukoputki esille, kasaus, aurinkosuoja eteen ja viritys ... kas siinä se oli! Tuo pieni tumma piste jättiläisen edessä kulki hidasta kulkuaan. Silloin valkeni järisyttävästi meidän pienuus, lähes olemattomuus, kun tiesi, että Venus on suunnilleen Maapallon kokoinen.
Hiljenin - mukana oli vanhin tyttäreni ja hän ihasteli avaruudellista suuruutta, se oli nyt tuossa aivan konkreetttisesti edessä - omin silmin havaittavissa. Katselimme hiljaisuuden vallitessa näytelmää, joka on jo toistunut noin muutamia miljardeja vuosia - vakaana, majesteettisena ja niin mahtavan spektaakkelimaisesti.
Olo kutistui lähes olemattomiin, kun tiesimme meidän jälkeen kaukana olevat kaasujättiläiset - ja nyt tänään jo Heliopaussi, niin kaukana, että Venukselta olisi ollut pieni loikka Aurinkoon hyörystämään omat jalat avaruuden loputtomille lakeuksille. Nythän juuri Voyager II on jättämässä Aurinkokuntamme ja poistumassa tähtien väliseen avaruuteen.
Pienuutemme kutistui edelleen, kun tiesimme, että olemme yksi Aurinkokunta miljardien joukossa ja vain tällä kotigalaksillamme, jonka keskustassa nielee jättimäinen Musta-aukko näitä Aurinkoja aika-ajoin ...
Nöyryys tömähti mieliin, kun tiesimme, että galakseja on Universumissa miljardeja ...
Mutta! Mikä ohjaa tätä näytelmää, ikäänkuin elokuvaa, jolla on alku ja loppu. Missä kohdin jännitysnäytelmää olemme - emme tiedä. Merkuriuskin kiertää Aurinkoa ehkä miljardi vuotta, tai kaksi-kolme.
Lopulta aikojen päästä Aurinkomme räjähtää, ja Merkurius, Venus ja Maakin höyrystyvät avaruuden tuuliin - alkuaineina tai "pienempinä osasina - rakentaakseen sitten joskus aivan uuden maailman!
2
HS selvitti tilastoista, millainen on keskivertoisä – Tutkijan mukaan suurin muutos liittyy lapsille annettuun aikaan
Nyt pääkaupunkiseudulla monivärinen päiväkoti on arkea - Savonlinnassa ja Sodankylässä ei ollut kuin valkoisia ja Lapissa lisäksi poroja. Nyt kansainvälistytään ja tuntuu vilpittömästi siltä, etteivät nykyiset lapset enää piittaa väristä, uskonnosta, tavoista tai kielestä - ollaan kavereita tai sitten ei - kuten siltä osin jo aina ennenkin.
Nyt päiväkodeissa oivalletaan monikirjoinen yhteiskunta ja kaikki leikkivät kaikkien kanssa. Hyvä näin, sillä täällä meillä Suomessa syntyneiden lasten vika ei ole se, että vanhemmat tai heidän vanhemmat muuttivat syystä tai toisesta Suomeen. Kun meillä ollaan, pidetään kaikista huoli. Nykyisissä päiväkodeissa monikirjo on rikkautta - ennen Savonlinnassa ja Lappeenrannassa se olisi ollut suuren ihmetyksen aihe.
Tänään isiä on enemmän arkiaamuisin päiväkotien aamussa ja iltapäivässä - tällainen käytännön tilanne Helsingin länsipuolella. Isät tekevät hienosti osansa, osaavat riisua lapsensa, osaavat olla heiluttamassa lähtörituaalit juuri oikealla tavalla, kun kiiruhtavat pois kukin omiin juttuihinsa.
Lapsia syntyy Suomessa suomalaisille liian vähän. Puuttuu luottamusta edustajiimme, luottamuspula johtajiimme ja masinoitu pelko ympäristöstä, joka voi olla vieläkin synkempi kuin kuunaan nyt luulemme. Ei haluta tehdä lapsia epävakaaseen ympäristöltään "tuhoutuvaan maailmaan". Mistä luottamus ja mistä halu tehdä lisää evoluutiolle elon kantorataa - siis lapsia ilostuttamaan vanhentuvaa väestöämme.
Pitää olla tahto, pitää olla toivo ja pitää olla se luottamus, että meitä kansalaisia kuunnellaan oikeasti. Erityisesti pitää olla joukkoon kuulumisen henki, jossa jokainen kokee omat tehtävänsä hyväksytyiksi ja tarpeellisiksi. Tarvitsemme hyväksyntää ja ryhmään kuulumisen henkeä. e
3
HS selvitti tilastoista, millainen on keskivertoisä – Tutkijan mukaan suurin muutos liittyy lapsille annettuun aikaan
Isän rooli on uroksen rooli, joka huolehtii aina reviiristä, ja perheen turvallisuudesta - näin jos katsoisimme muun eläinkunnan uroksien keskimääräistä tehtäväkenttää.
Eläinkunnassa uros on paljolti siitoskone - useimmiten juuri kiima-aikana, joka pystyy tuottamaan elämänrataa evoluutiolle aina kuolemaansa saakka - mikäli terveys ja luontainen halu niin sallivat.
Evoluutio vei naisilta lisääntymisen tietyn ikähaitarin jälkeen - järkevin syin. Uroksen lisääntymiskyky on normaalisti "loppuun saakka", sillä miehiä ja uroksia kuolee "ennenaikojaan" useammin kuin naisia ja naaraita. Poikiakin syntyy hiukan enemmän kuin tyttöjä, koska pojat ovat ehkä onnettomuusherkempiä näyttämisharjoituksissaan.
...
Minulle luoja soi kaksi elämän ikäkautta; ensimmäiset lapset syntyivät 1981 ja -88. Tuolloin oli aivan erilainen meno kuin nyt, kun toisen elämäni kaksoset syntyivät 2013.
Olin Savonlinassa se toinen nuori mies, joka oli synnytysvalmennuksessa - siis outo kulkija, jota valmennuksessa olevat muut naiset katsoivat uteliaan hyväksyvinä - sain ilmeisesti pisteet kotiin?
Kasvatus on muuttunut valtavasti näinä reiluna 30 vuotena. Nyt annetaan aikaa lapsille; ehkä työtaakka on jo vähän helpottanut, tai sitten silloin joskus piti juosta rahan perässä ja olla olevinaan niin tärkeä, että piti olla kokouksissa - liian usein.
Kasvatuksen lisäksi turvallisuusasiat ovat muuttuneet - 1981 jälkeen turvaistuimet olivat autoissa harvinaisuus ja oman syntymäni aikoihin 1957 niitä ei ollut lainkaan - ei edes turvavöitä.>
4
Kuva isästä säilyy mielessä läpi elämän
Heti aamun sarastaessa lapsieni (kaksostytöt) antamien isienpäivälahjojen* ja aamukahvin jälkeen singahdin ulos kuvaamaan Siniristilippua, oli ensimäinen Isienpäivä, jolloin aivan virallisesti tasa-arvoa ihaillen liputettiin Isänmaan lipulla.
Innoissani katsahdin taloyhtiömme lippuun - oli tyyni, aivan liian tyyni - ja lippu roikkui alakuloisena, ikäänkuin ilmaisten pinnanalaista surua monien sellaisten isien elinoloista, jotka eivät saa mitään huomiota heille kuuluvasta kunniasta olla isä.
Nyt ei ole oikea aika ruotia, miksi osa isistä ei saa edes tänä yhtenä päivänä jakamatonta huomiota - on vain äänetön suru, kuin roikkuvassa siniristilipussa.
Niin moni metsien mies elää koijissaan, kodittomina - lapsiensa hylkääminä, että rinnan alustaa kirpaisee. Mitä voisimme asialle tehdä - muuta kuin liputtaa, joka sekin oli vain varovaisen rohkaiseva viesti, että jotain on tehty isien kunniaksi.
Jokainen isi haluaa olla kunnian mies, olla iloinen - olla menestyvä, ja olla myös hellä isä, mutta kun kaikki elämän palapelin osat eivät lomittuneet eivätkä limittyneet kohdilleen - alkoi matka johonkin sellaiseen, johon yksikään isi ei haluaisi.
Syitä on monia, mutta tänä Juhlapäivänä emme puutu mihinkään erittelyyn, vaikka tiedämme syyn ja seurauksen lait ja sellaisen heikkouden, josta ei niin vain nousta.
Lähimmäisemme tarvitsevat apua - niin myös ne tuhannet muutoin hyvin toimeen tulevat isit, joiden perhe on hajonnut. Odotamme aina parempaa huomista.
Ehkä vuoden kuluttua edes joku metsien isistä on saanut kodin - ja se on jo voitto ihmisyydelle.
Jokainen isi on laulun arvoinen - edes tämän yhden päivän aamuna. Kaukaakin, vaikka vain muistona niistä hyvistä ajoista, joita jokaisen isin ja heidän lapsilleen on tallentunut muistojen lokeroihin.
*Isienpäivälahjat tyttäriltäni olivat hienot; kehyksissä itse värillä painetut kämmenenjäljet - kauniisti kirjoitelluin viestein kuvien taakse - Kiitokset!