torstai 10. lokakuuta 2019

Ilkka Luoman HS-kommentit 10102019 - XII



Ilkka Luoma


10102019

...
  • 1

  • Turkki aloitti maahyökkäyksen Syyriaan

    Ilkka Luoma 
    Tomi Vaalisto: Syyriassa on kylläkin sodittu jo vuodesta 2011 ja Assad hallitsee noin puolta Syyrian pinta-alasta. Turkin vastainen raja ei ole Assadin hallinnassa, jolloin mahdollisella tulevalla alueella ei ole Assadin armeijan sotilaita.

    Useimmiten unohdetaan Nato-jäsenyys ja sen kuuluisa 5. artikla ei velvoita minkäänlaiseen käytännön apuun, vaan vain ainoastaan antaa lupauksen sellaisen mahdollisuudesta.

    Hyvin kyllä tiedetään, että Naton 5. artiklan mukaan aseellinen hyökkäys yhtä jäsenvaltiota vastaan Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenvaltioita vastaan. Jokainen jäsen tulee avustamaan hyökkäyksen kohdetta, erikseen ja yhdessä muiden osapuolten kanssa tarpeelliseksi katsomallaan tavalla, mukaan lukien aseellinen voima, turvallisuuden ja palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi Pohjois-Atlantin alueella.

    5. artikla täyttyy, jos jäsenmaa katsoo esimerkiksi voimakkaan protestin tai lääkintävälineiden toimittamisen riittäväksi etujensa ajamiseksi. Haastattelussa kenraali Hägglund kertoi, että avustus voisi olla vaikkapa polkupyöriä.
    Alueen lyhyt historiikki, josta on helppo huomata miten valtakamppailu puree ja iskee juuri aivan tavallisiin ihmisiin - jotka ylläpitävät lopulta johtajiensa metkut ja mielivaltaisuudet. Kaikki alkoi ottomaaneista, kun menivät häviämään osansa I Maailmansodassa. Voittajat - englantilaiset ja ranskalaiset + venäläiset jakoivat alueet - syntyi: Sykes & Picot sopimus (kukin voi googlettaa sen auki).

    Sitten Syyria kävi sodat Israelia vastaan - hävisi ne, ja nyt US-presidentti Donald Trump on "siunannut" nuo Syyrialta israelilaisvallatut Golanin kukkulat - Israelille. Turkissa taas kurdit maailman suurimpana maattomana kansana on aina ollut "aitoturkkilaisten" valtakoneistojen ikeessä ... kunnes syntyivät Syyriaan vuosisadan suuret kuivuusvuodet jo ennen vuotta 2010 - jolloin maaseutuväestö pakeni hallitsemattomasti syyrialaisiin kaupunkeihin. Syntyi ruuhkakonflikteja ja niitä ei osattu hallita.

    Alkoi arabikevät ja kansa aaltoili ehkä ulkomailta saadun tuen ja innon voimalla - alkoivat sisäiset väkivaltaongelmat, kuten nyt Ecuadorissa ja Irakissa, jälleen. US CIA aloitti salaisen Syyrian laittomien kapinoitsijoiden aseistamisen jo vuonna 2013, seuraavana vuonna tulivat USAF-pommitukset Syyriaan - ilman mitään mandaattia. Tavoite oli kaataa Saddamin ja Gaddafin jatkoksi Bashar al-Assad. Ei onnistunut ja Trump peruutti eliminoimisen ja samalla tuon CIA' n salaisen aseistamisoperaation.

    Venäjä tuli Syyrian laillisen hallinnon kutsumana vuonn 2015, sitten tulivat edelleen Syyrian kutsusta Iranin vallankumoskaartilaiset taistelemaan ISIS-järjestöä, mutta erityisesti kapinallisia vastaan.

    Trump lupasi vaalilauseessaan tuoda omat sotapojat kotiin rakentamaan suurempaa ja mahtavampaa USA' ta. Trump vie osan sotilaistaan Syyriasta, lopettaa tuen kurdeille ja antaa Nato-sotilasjohtajana Nato-maa Turkille hyökkäysluvan, tavoitteena suojavyöhyke ja ehkä sen eteläpuolelle kurdeille suurempaa autonomiaa - Syyrian alueelta! Näinkö se kuitenkin menisi. Ehkä Venäjä ratkaisee?
  • 2

  • Turkki on saartanut kaksi raja­kaupunkia Syyriassa, kertovat kurdi­joukot – diplomaatit sanovat Erdoğanin kiristävän EU:ta pakolais­sopimuksen turvin

    Ilkka Luoma 
    Nyt on kiintoisaa avata lähihistoriaa Syyriasta - aina tuosta vuosisadan kuivuudesta lukien

    Syyrian tapahtumasarja sai yllättävän käänteen, tai sitten US-presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat saaneet sovittua jotain sellaista, mitä meillä laatumedia ei vielä nyt tiedä, eikä näin osaa uutisoida?

    Tässä kohdin on hyvä tarkastella lähihistoriaa Syyriasta, alkaen aina 100 vuoden takaa, jolloin siirtomaaisännät piirtelivät Lähi-idän ja Syyriankin rajoja kysymättä paikalla asuvilta juurikaan mitään - viittaan Sykes&Picot sopimukseen, jossa englantilaiset olivat ranskalaisten osalta alueella siirtomaaisäntiä - pitkän I Maailmansodassa hävinneen turkkilaisperäisen ottomaanihallinnon jälkeen.

    Sekin usein unohtuu, että syyrialaiset maanviljelivät joutuivat ihmisaiheutetun (?) ilmastonmuutoksen kouriin (Francesca de Chatel) - vuosisadan pahimpana kuivuusjaksona jo ennen enemmän tai vähemmän ulkoakin johdettua/ avustettua "kansannousua". Elämisen muuttuessa rutikuivassa ympäristössä mahdottomaksi - pakeni maaseutusyyrialaiset kaupunkeihin ja näin syntyi ratkaisemattomia ristiriitoja - johon oli hyvä tarttua jo rajojen ulkopuolelta?

    US CIA aloitti jo vuonna 2013 salaisen syyrialaisten laittomien kapinallisten aseistamisen, rahoittamisen ja avustamisen, tuolloin kapinointi sai määrätietoisuutta, voimaa ja tavoitteen, joka erityisesti miellytti Yhdysvaltoja - idea oli eliminoida Syyrian laillinen hallitsija ja valtakoneisto - presidentti Bashar al-Assad etunenässä.

    US oli aiemmin epäsuorasti ja suoraankin kaatanut Irakin ja Libyan itsevaltaisen johtajat Saddam Husseinin ja Muammar Gaddafin - ja näin molemmat valtiot ajautuivat kaaokseen - Libyan ollessa sitä yhä, eikä Irakissakaan näytä asiat nyt olevan sen paremmin.

    Seuraavaksi vuonna 2014 Syyriaan tulivat USAF-pommitukset - ilman mitään YK-mandaattia, malli oli otettu osin Irakista, jossa US hyökkäsi maahan jo vuonna 2003. Libya sai US-pommitukset vuonna 2011, se sai luvan YK-turvaneuvostolta.
  • 3

  • Naisen halun hiipumiseen on lukemattomia syitä, joiden selvittämisen voi aloittaa näistä kysymyksistä

    Ilkka Luoma 
    Seksuaalisuus on evoluution luoma ilmentymä ja tapahtumasarja, jolla on alkujaan hyvin selkeä tavoite ja toiminnallinen tapahtumasarja. Muussa eläinkunnassa sitä kutsutaan kiiman muodostamaksi tarpeeksi lisääntyä - lopulta se on ihmiselläkin.

    Tosin ihminen ei odota vuosikiertoa - joka voi olla otollisena hetkenä lyhimmillään pandoilla, jolloin H-hetken tilaisuus kestää vain joitain kymmeniä minuutteja. Evoluutio loi erilaisia kiiman, seksuaalisuuden ja lopulta "itsensä monistamisen keinoja" - sukupolvesta toiseen. Siis kyseessä on lopulta evoluution oma kuolemattomuuden ylläpito.

    Ihminen on biologinen geeniperintöinen ja oppimishaluinen - siis utelias "koneisto", joka ylläpitää tavallansa "jatkuvaa kiimaa" eli lisääntymisen mahdollisuutta, vähintäänkin kuukausikierron syklissä, jolloin naisen puhdistautuminen ottaa aikansa - ollakseen jälleen kohta valmis lisääntymään.

    Tosin tunnetusti odotusaika sulkee rauhallisuuden mereen alkaneen sikiön, mutta jättää usein seksuaalisuuden kohdilleen. Yksilöllisyyttä meissä individualisteissa on kylläkin havaittavissa - niin miehissäkin.

    Nainen on "käynnistettävä", jotta hän olisi suopea yhteiseen nautintoon. Se ei aina käy käden käänteessä - mies taas on herkemmin sytytettävissä ja naiset kyllä tietävät ne keinot, joilla miehen testosteronit saadaan virtauksiltaan notkeiksi. Nainen osaa laittautua, jos haluaa ja näin valmistella miehen haluamaansa tilaan - yhteistä hetkeä varten.

    Eläinkunnassa naaras on valitsija. Usein naaraat katsovat mikä uroksista saa oikeuden. Ihmisten kesken tuo valikoiminen saattaa olla hienostuneempaa, ikäänkuin laadullisempaa monimutkaisuudessaan. Herätys on kuitenkin se salaisuus - täytyy osata näppäillä oikein, jotta nautinnon herkimmät virtaukset saa liikkeelle - niin henkevyytenä kuin fyysisenä tapahtumasarjana.

    Miten se mies sitten lopulta ajattelee, kun sille evoluutio loi terveelle elinikäisen lisääntymisoikeuden ja naiselle vain rajoitetun. Kukka avaa nuppunsa, kun sitä ravitsee oikein.
  • 4

  • Puunpoltto takassa ja uunissa syytää ilmoille vaarallisia hiukkasia, mutta Suomessa ei silti juuri haluta käyttää suodattimia

    Ilkka Luoma 
    Suomessa lienee yli miljoona puukäyttöistä saunaa - lähinnä kesämökeillä, jotka ovat yhä useammin myös talviasuttavia kakkoskoteja - ... mihin kuntaan muuten näin ollen pitäisi kunnallisverot maksaa (välihuomautus) ... ja sitten itse asiaan:

    Aiempi ministeri, demari ja Savonlinnan oma raitis ja nuhteeton pitkäaikainen kansanedustaja Jouni Backman ehdotti jo vuosia sitten kesämökkiläisille yhteisaunavuoroja - eli niin sanottuja "yleisiä talovuoroja", jolloin saunoja ei tarvitse kilometrirantaviivapätkällä lammittää puilla kahdenkymmen saunan verran - vaan ehkä vain joka viidennen - näin Jouni saattoi laskea hiukkaspäästöjen alenevan, sosiaalisen kanssakäymisen lisääntyvän ja nyyttikestien yleistyvän - inhimillisyyden nimissä - ovathan demarit kollektivisteja eli ryhmätoimijoita.

    Mutta! Ei se käy suomalaiselle. Kesämökki on pyhä intellektuaalisuuden paikka, ja jokaisella on oikeus omaan saunaan ja oman saunansa lämmitykseen milloin vain haluaa, vaikka savuja olisi 20 per rantakilometri. Jounin idea tyssäsi siihen paikkaan - putosipa eduskunnastakin, kun etelä-savolaiset eivät enää Backmannia äänestäneet - olivatko yhteiset saunavuorot tehneet tehtävänsä - jää tietona pimentoon.

    Takkoja, grillikotia, nuotioalustoja ja muita tulentekopaikkoja lienee Suomessa miljoonia - ja kaikista tupruttelee hiukkaspäästöjä, kun makkarat - kuulemma helsinkiläisittäin "skörpät" pitää paistaa syöntikuntoon.

    Olemme edelleen makkarakansaa, kullakin oma suosikkinsa ja tapansa hiillostaa niitä elävällä tulella. Nokipannukaffeet ovat kuulemma tulossa uudelleen muotiin - onhan se niin alkukantaista! Tältä osin olemme individualisteja. Eikä varmaankaan yhteistulisijat saa kannatusta kuin eivät saaneet yhteiset rantasaunavuorotkaan suviyössä.

    Onkohan Jounilla kesämökillään puilla lämpiävä kollektiivinen vai individualistinen rantasauna?
  • 5

  • Kommentti: Kurdit auttoivat tuhoamaan Isisin, perustivat orastavan demokratian ja joutuivat nyt Naton siunaaman hyökkäyksen kohteeksi

    Ilkka Luoma 
    Alueen lyhyt historiikki, josta on helppo huomata miten valtakamppailu puree ja iskee juuri aivan tavallisiin ihmisiin - jotka ylläpitävät lopulta johtajiensa metkut ja mielivaltaisuudet. Kaikki alkoi ottomaaneista, kun menivät häviämään osansa I Maailmansodassa. Voittajat - englantilaiset ja ranskalaiset + venäläiset jakoivat alueet - syntyi: Sykes & Picot sopimus (kukin voi googlettaa sen auki).

    Sitten Syyria kävi sodat Israelia vastaan - hävisi ne, ja nyt US-presidentti Donald Trump on "siunannut" nuo Syyrialta israelilaisvallatut Golanin kukkulat - Israelille. Turkissa taas kurdit maailman suurimpana maattomana kansana on aina ollut "aitoturkkilaisten" valtakoneistojen ikeessä ... kunnes syntyivät Syyriaan vuosisadan suuret kuivuusvuodet jo ennen vuotta 2010 - jolloin maaseutuväestö pakeni hallitsemattomasti syyrialaisiin kaupunkeihin. Syntyi ruuhkakonflikteja ja niitä ei osattu hallita.

    Alkoi arabikevät ja kansa aaltoili ehkä ulkomailta saadun tuen ja innon voimalla - alkoivat sisäiset väkivaltaongelmat, kuten nyt Ecuadorissa ja Irakissa, jälleen. US CIA aloitti salaisen Syyrian laittomien kapinoitsijoiden aseistamisen jo vuonna 2013, seuraavana vuonna tulivat USAF-pommitukset Syyriaan - ilman mitään mandaattia. Tavoite oli kaataa Saddamin ja Gaddafin jatkoksi Bashar al-Assad. Ei onnistunut ja Trump peruutti eliminoimisen ja samalla tuon CIA' n salaisen aseistamisoperaation.

    Venäjä tuli Syyrian laillisen hallinnon kutsumana vuonn 2015, sitten tulivat edelleen Syyrian kutsusta Iranin vallankumoskaartilaiset taistelemaan ISIS-järjestöä, mutta erityisesti kapinallisia vastaan.

    Trump lupasi vaalilauseessaan tuoda omat sotapojat kotiin rakentamaan suurempaa ja mahtavampaa USA' ta. Trump vie osan sotilaistaan Syyriasta, lopettaa tuen kurdeille ja antaa Nato-sotilasjohtajana Nato-maa Turkille hyökkäysluvan, tavoitteena suojavyöhyke ja ehkä sen eteläpuolelle kurdeille suurempaa autonomiaa - Syyrian alueelta! Näinkö se kuitenkin menisi. Ehkä Venäjä ratkaisee?
  • 6

  • 166 höyrylaivaa jumiutui Hongkongin satamaan vuonna 1922 – Päivässä tehtiin säädös, jonka nojalla valtio kielsi nyt naamarit

    Ilkka Luoma 
    EU- ja natovaltio - demokratiansa toimivuudesta hyvin tarkka Tanska laati kieltolain [ ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005776708.html - ] kasvojen naamioimisesta mellakoissa ja väkivaltaisissa mielenosoituksissa.

    Suomessakin on lainsäädäntöä, joka kieltää tietyissä tilanteissa kasvojen naamioimisen - näin haluttanee estää rikollisuuden piiloutuminen tuntemattomuuteen (?)
  • 7

  • Sebastian Tynkkynen sai Facebook-päivityksestään sakkoja: kirjoitus yhdisti islamin ja terrorismin

    Ilkka Luoma 
    Asiaansa suurempi mediahäly. Toisaalta Sebastian Tynkkynen olisi voinut käyttää termiä "reviiripuolustus - puolustan reviiriä", sillä ei leimaudu rasistiksi - eikä kiihkoilijaksi kuin ei myöskään kansanryhmää vastaan kiihottajaksi, eikä loukkaa ketään, mitään eikä sorra erikseen yhtään kansallis- tai muutakaan ryhmää.

    Rasismi on tarkkana asiaterminä vastoin evoluution "tavoitetta" ylläpitää sopeutuvaa ja lomittuvaa elinpiiriä, sen ylläpitoa ja siinä elämistä rinnan tai siten, miten se on keskinäisluontevaa.

    Evoluutio sallii ja oikeastaan edellyttää elämistä kilpailutilanteessa, jossa geeniperimä ei degeneroidu. Liika sisäsiittoisuus on degeneraation pahin uhka - ja siihen liittyy liian suljettu ja kapea reviirillinen elinpiiri.

    Reviiripuolustus on monikerroksellista - ulottuen Maapallollisesta reviiristä nykyisen kaltaiselle biosfäärille, josta ihminen monine kulttuureineen on vain yksi pieni osa.

    Evoluution hallinnassa on tuhansien lajien kirjo, jotka yhdessä muodostavat biosfäärillisen kokonaismassan, joka vuorovaikuttaa monin eri tavoin keskenään - ylläpitäen biodiversiteettiä, joka on koko elollisjärjestelmälle elinehto.

    Reviiri on kansallisuutta, uskontoa, kulttuuria, kieliryhmiä, yhteenkuuluvuusjoukkoa kuin myös samankaltaisuutta, mutta erityisesti luottamusta ja turvautumista sellaisiin, joilla on jokin yhteinen tekijä/ päämäärä. Tätä on reviiriajattelu. Reviireitä on puolustettu satoja miljoonia vuosia!

    Historia osaa kertoa elintilan valloituksista, kun oma elinalue on liian ahdas, osaksi tai kokonaan elinkelvoton tai muuttumassa sellaiseksi kuin myös uuden etsimistä haettaessa helpompaa elämisen tasoa - vrt. kolonialismi ja rodullinen "lebensraum" -saksalaisittain Kolmannesta valtakunnasta.

    Tynkkynen ei olle rasisti, mutta esitetty teksti viittaa vähintään manipulointiin joitain vastaan. Reviiripuolustus ei ole koskaan puhtaana ketään vastaan; se on ainoastaan oman puolustamista keinoin, joilla halutaan säilyttää luottamus yhteenkuuluvuuteen.
  • 8

  • Grafiikka näyttää, kuinka maapallo peittyi ennätyshelteisiin – Vuosikymmenen loppupuolesta tulossa mittaushistorian kuumin

    Ilkka Luoma 
    Gaia kuumenee - jäähdyttelemmekö kulutustamme?

    [2007] Lähinnä länsimaiden markkina- ja kulutuskasvu on käyttänyt viimeisen 150 vuoden hiilivetyjen määrästä suurimman osan.

    Nyt ihmettelemme, miksi Etelä-Suomessa on tänä uutena vuonna 3-5 astetta lämmintä - eräät kuitenkin väittävät, että poikkeusvuosi 2006 mahtuu pitkien ajanjaksojen vaihteluväleihin. Millainen on vuosi 2008? … ” -näin kirjoitimme yli 10 vuotta sitten.

    Entä nyt?

    Olisiko vastaus väliaikaisajatteluna ydinvoimassa, entä ajettujen kilometrien verotuksessa, ellei peräti ainoasta verotuksesta, joka kohdistuisi jopa reaaliaikaisena ja progressiivisena aiheuttamaasi kulutus- ja ympäristöjälkeesi.

    Hymistelyä riittää. Gaia (maa-emo) kuumenee - jäähdyttelemmekö kulutustamme?

    Voisinko puolittaa kulutukseni (ja tuplata tietämykseni) ainakin täällä elintasolännessä? Mikä olisi maapallollamme se oikea (meitä elättävälle biosfäärille) sopiva kulutuksen jälki per capita?

    Pitäisikö meidän myös kantaa vastuuta kumuloituneesta päästökuormasta? Paljon kysymyksiä. Olisiko aika julistaa maailmatalkoot - "vihollinen" on yhteinen - meidän ahneus ja pyrky saada lisää, enemmän ja nopeammin. Mitä ajattelit tehdä? … ~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005857403.html -

    Otsikolla: ”Ja koko kansa oli kulutusverolle pantava" … ,

    … jolloin kuka tahansa näkee sinun haittajälkesi lukuarvona; mitä suurempi miinusluku, sen enemmän olet sotkenut elinympäristöäsi, mutta myös plusmerkkisenä lukuna, jolloin katsoja näkee sinut ympäristöjäljen korjaajana, jolloin yhteiskunta ei verota sinua, vaan saat kansalaispalkkaa positiivisesta ympäristöteoistasi!

    Nyt on vitsit loppu, vai olenko pahasti erehtynyt ja Gaia vain toistaa sellaisia kiertorytmejä, joissa olemme olleet jo viimeiset miljardi vuotta … Eihän evoluutio katso ihmisen näkökulmasta; se katsoo vain omasta biosfäärillisestä ”tarpeesta”, jossa sopeuma ja harmonia kohtaavat – myös ilman ihmistä – joukkosukupuuttoja on ollut jo aikakausina ennen meitä.
  • 9

  • Oletko ihmetellyt, miten alkuräjähdys voidaan todistaa tieteellisesti? Vastaus löytyy joka puolelta ympäriltäsi

    Ilkka Luoma 
    Jokaisesta tarkastelupisteestä ollaan pallon ytimessä, tosin pallon sädettä on turha yrittää selvittää, sillä sen pituus on "ääretön", koska pallon geometria ja muoto tuottavat muutoinkin meille lukuarvo Piin tarkkuusongelman - sen tarkka-arvo ei pääty koskaan, koska "välimatkaa" pallopinnan segmenttinä voidaan jakaa - loputtomiin, siksi Piin arvo on päättymätön desimaalien joukko. Tästä voimme vetää ongelmat suoriksi ja ulottaa ne Universumin "pallon pinnalle".

    Kun Universum laajenee kiihtyvällä vauhdilla - herää kysymys mihin se pakenee, tai mistä sitä työnnetään. On vain yksi voima, joka on periaatteeltaan ääretön ja se on absoluuttisen tyhjiön vetovoima, mikä lieneekin "Universumpallon ulkopuolella" - sotketaan vähän, entä jos noita palloja onkin paljon - hyvin paljon, jopa äärettömästi?

    Nyt suoristamme mutkia tuon absoluuttisen tyhjiövoiman rohkaisemana, sehän on airut äärettömään nopeuteen; tästä johdamme seuraavan kysymyksen:

    Ammumme raketin Maan pinnalta johonkin suuntaan ja annamme tuolle raketille x-ajan kuluessa äärettömän nopeuden. Kysymys on kirkas: "Missä tuo raketti on, kun se on saavuttanut äärettömän nopeuden?

    Tässä kohdin kosmologi Kari Enqvist saataa sanoa, että "höpsis- ääretöntä nopeutta ei ole". Miten hän sen sitten todistaa - siten, että Albert Einstein laski, että massallisen esineen saavuttaessa valonnopeuden - nousee sen massa nin suureksi, ettei se ole mahdollista [E=mc2] - Näin, mutta olemmeko nyt numeroiden vankina? Tuon kysymyksen heittää esille itse luonto: "Se ei tunne mitään numeroita, ei digitaalisuutta - vain ikuisuuksiin jaettavaa analogiaa.

    Yksinkertaisesti: "Sadan metrin juoksija ei saavu koskaan perille, tosin hän juoksee ensin 50, metriä, sitten puolet eli 25 lisää, ja sitten 12,5 jne ... ". Meidän ihmisten ongelma on se, että me ajattelemme aivoilla, jotka ovat osa Universumia ja evoluutio sulki portit itsetutkiskelun täyteen avoimuuteen - "mitta- tai havaintolaite ei voi tutkia itseään"!
  • 10

  • Loppuuko multa?

    Ilkka Luoma 
    Elämme silminnähtävästi syksyn aikaa, jolloin muun muassa lehtipuut ja -pensaat tekevät alustaa tuolle multaantumiselle. Tunnetusti multa on ammoin kuollutta eliöstöä ja oliostoa, joka muuten hyviiiiin pitkien aikajaksojen jälkeen hautautuessaan maakerroksiin - suuuressa paineessa muuntuu hiilijakeiksi - siis raaka-öljyksi, maakaasuksi ja kivihiileksi.

    Poltamme siis autoissamme muinoin kuollutta biosfääriä, bensiininä ja dieselinä - samoin syömme lautasiltamme kierrossa olevaa biologiaa - mullasta porkkanaksi ja porkkanasta "oman pakoputkemme" kautta maannokseksi, puhutaan siis p*skasta.

    Jos tuo erinomainen maannoslannoite osataan jatkotuottaa/ -jalostaa sopivasti pelloille, joista muun muassa porkkanat "ilmestyvät" - olisi se kiertotaloutta sanan varsinaisessa merkityksessä.

    Siis niin sinä kuin minä elämme mullasta. Olemme käsiämme myöten siinä, ja me itsekkin muunnumme siksi, jos meidät kuopataan luontaisesti lahoavassa puuarkussa maan poveen, kuten se suuri kirjakin sanoo: Maasta sinä olet tullut, ja maaksi sinun tulee jälleen tuleman".

    Maaperän hiili on ratkaiseva ainesosa. Se on kuulemma häviämässä, tai ainakin vähenemässä. Suomesta Pekan poika Ilkka Herlin ympäristö- ja maaperäaktiivina on innokas multaaja, ja sen kehittäjä sellaiseksi, että kiertotalous olisi ilmentymänä totta siten, ettei sen aineksia tuhlattaisi sellaisiin kiertoihin, jotka katoavat merien syvyyksiin.

    Tosin miljoonien vuosien kierrossa, sillä ei ole suurtakaan merkitystä - lopultahan Maapallommekin haihtuu avaruuden tuuliin, kun Aurinko poksahtaa muutaman miljardin vuoden kuluttua.

    Kun nyt käyskentelemme lähimatsissä huomaamme jotain nerokasta - puut pudottelevat lehtiään mitä erilaisimmin värein - näemme luontonäytelmän vailla vertaa. Evoluutio kehitteli sitä joitain satoja miljoonia vuosia - synnyttäen uusille sukupolville uutta kasvualaustaa - kun tyhjästä on tätä biologista kasvuakin mahdoton ottaa.

    Virheemme on se, että viemme tuhkatkin pesästä ...
  • 11

  • Finnwatch: Moni syyttää Aasian maita ilmasto­kriisin kiihdyttämisestä, mutta fossiilisen energian käyttöä niissä ruokkii suomalaistenkin kulutus

    Ilkka Luoma 
    Tuotantokoneistot ja niiden ylläpitämä työllisyys liikkuvat paljolti sen mukaisesti, missä on taloudellisinta (halvinta) toimia - eli missä kohtaavat pienet tuotantokustannukset ja suuret markkinat - vieläpä "käsikädessä". Tämä kohtaanto tapahtui Kiinassa, jo vuosikymmeniä sitten.

    Tänään Kiina on niin sanotusti maailmantehdas ja robotisoituva liukuhihna, joka vaatettaa, autoistaa, leikittää, kännyköittää ... - ihmiset kaikkialla maailmassa. Lännenmiehen liike-elämä haki jo pari vuosikymmentä sitten edullista tuotantoalustaa - se löytyi Kiinasta.

    Suomalainen esiinmarssi matkalla Kiinaan alkoi voimallisemmin kemijärveläisestä laturitehtaasta Salcomp Oy' stä. Se ei enää suomalaisella työvoimalla kyennyt tuottamaan bulkkia miljoonin kappalein - suomalaisella kustannusrakenteella. Oli löydetävä halpa toveri ruuvaamaan komponentteja yhteen. Toveri löytyi Kiinasta.

    Kiina liukuhihnaisti tuotantokoneistonsa ja imaisi Applet, autotehtaat, ja miltei minkä tahansa massavalmistuksen - toveri oli halpa, ahkera eikä osannut tai saanut lakkoilla. Business hieroi käsiään - ehkä meiltä väkevin ilmentymä oli Nokian kännyköiden valtava marssi maailmalliseksi kapulaksi.

    Pelkästään Kiinassa oli ajanhetki, jolloin noin 220 miljoonaa kiinalaista piti yhtäaikaa Nokiaa taskussaan. Elettiin Nokian huippuvuosia, jotka suurelta osin mahdollisti juuri Kiina. Nyt tuota suomalaista esiintymistä edustaa Kiinassa Kone Oyj - hisseineen. Hoksasivat viherryttää itsensä EcoCity-seminaarissa Tianjinissa vuonna 2007.

    Kun lännenmiehen tuotantokone siirtyi Kiinaan, sai omistajat muhkeat voitot, kiinalaiset tavikset työtä - kiinalaiset insinöörit "ideoita" ja erityisesti Kiina sai läntisen tuotantosaastepilven päälleen - me ikäänkuin p*skansimme kiinalaisten taskuihin. Näin siinä kävi.

    Miksi kävi näin, kolme syytä: Halpa toveri, maailman suurin sisämarkkinapotentiaali ja olemattomat ympäristölait, jotka tänään ovat kohta historiaa. Samalla astuimme maailmanlaajuiseen työn uudelleenjaon taisteluun!
  • 12

  • Loppuuko multa?

    Ilkka Luoma 
    Amerikkalainen pölymyrsky uusiutuu?

    [2014] Toivo paremmasta, enemmästä ja hiukan helpommasta kiihdytti 1930 -luvulla USA:ssa talouden romahdukseen, jonka kuivana sivuhaarana oli keskilännen tasankojen ryöstöviljelyn pölymyrskyt. Oli niitetty vuodesta toiseen hyviä satoja – yritteliäisyys oli saanut palkan ja elämä näytti toiveikkaalta ja menestyvältä.

    Paljolti tietämättömyyden ja orastavan ahneuden vuoksi maanviljelijät yhdessä oikukkaiden säiden ja heilahtelevien markkinoiden vauhdissa tuhosivat vuosikausiksi elämisen mahdollisuudet – äiti maa oli heittäytynyt hankalaksi ja nostatti satojen metrien korkuiset ja jopa satojen kilometrien levyiset hiekkamyrskyvallit taivaanrantaan … pellot muuttuivat pölyksi.

    Amerikkalainen yritteliäisyys oli näyttänyt nurjan puolensa – liian paljon liian nopeassa tahdissa. Luonto iski takaisin, ja otti omansa – muutti pellot pölyksi ja ajoi maanviljelijät Kaliforniaan etsimään leipää. Ei ollut nykymuotoisia sosiaalijärjestelmiä, joista muut paremmin toimeentulevat olisivat kustantaneet välttämättömän hätää kärsiville; mutta tuli presidentti Franklin D. Rooseveltin New Deal.

    USA oli painunut muutoinkin pölymyrskyjen aikoihin New Yorkin Wall Street pörssipaniikkiin ja -romahdukseen 3]. Pankit romahtivat, työt loppuivat – miljoonia työttömiä. Oli aika mobilisoida yritteliäs ja kovan paikan edessä suuriin suorituksiin yltävä kansakunta. Kansa kuunteli, jupisi, mutta totteli – Nykyään Rooseveltiä pidetään USA:n 1900 -luvun parhaana presidenttinä.

    Miksi me nyt kirjoitamme tästä?

    Ei oltu osattu ennakoida seurauksia, oli vain sokeasti haluttu enemmän. Piti saada lisää, enemmän maata, enemmän myytävää viljaa, jotta koneellistamista olisi voitu lisätä ja hankkia lisää maata, jotta jokaiselle perheen lapselle olisi saatu riittävä määrä maata omaa maatilaa varten. Lopulta pää tulee aina vetävän käteen – osin tietämättömyys luonnonkierroista, monitahoviljelystä ja esimerkiksi viljelymenetelmistä oli tehnyt tehtävänsä.

...

2 kommenttia:

  1. 13.

    HS:
    Kartat selittävät, mitä Syyriassa tapahtuu Turkin hyökättyä kurdi­alueelle

    ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006268645.html -
    ...
    Ilkka Luoma 10.10.2019 - 20:58

    Tässä kohdin haen poikkeavan, mutta loogisen rinnasteen - Millaista suojavyöhykettä Venäjä olisi näkemässä Itä-Ukrainaan, alueelle, jota kutsutaan historiallisesti Donpassiksi, jossa asukkat ovat suurelta osin venäjänkielisiä, venäjänmielisiä ja/tai venäläisiä juuriltaan ...

    Turkin presidentti Erdogan ei siedä EU' sta syytettä maahantunkeutumisesta, siis Syyriaan turkkilaisin sotavoimin hyökkäyksestä. Millaisella poljennolla nyt länsimedia käsittelee tätä osin kiristävää tapaa - "avaan portit 3,6 miljoonalle Syyrian pakolaiselle sinne teille EU' hun. Sanoin tämän toisen kerran" -Erdogan.

    Miten Venäjän presidentti Putin näki tuon Donpassin alueen kehityksen - autonomiaa venäjänmielisille ja omaa kieliturvaa. Olisiko Erdogan ajamassa kurdeille jonkinlaista autonomiaa Syyrian alueelle - tuon turvavyöhykkeen eteläpuolelle? Jää nähtäväksi.

    Mutta jos näin, voisi se tuottaa uudenlaista rajanvetoa, sitten eurooppalaisten I Maailmansodan voittajien ja kolonialistien - Ranskan ja Englannin karttapiirrosten jälkeen (Sykes ja Picot) ...


    ...

    VastaaPoista