1 - "Maailmanloppu tulee varmasti". Tuo maailmanloppu on jatkuva, koska joka hetki jokin biologinen eliö siirtyy ajallisesta "valveilla olostaan" biosfäärilliseen kiertoon - ravinnoksi muille ja näin jatkamaan kokonaiseliöstön jatkuvuutta - evoluution ohjauksessa. Maailmanloppu tulee muutoinkin - alueellisesti
Aurinko räjähtää oman luontaisen kiertonsa mukaisesti muutamien miljardien vuosien päästä - tosin Auringon paisuminen jo ennen räjähdystä höyrystää Maapallomme avaruuden tuuliin. Tätä höyrystymistä ennen kaikki ymmärtämämme bioelollisuus on päättynyt - liiallisen kuumuuden kärvistämänä. On myös lajistollisia maailmanloppuja
Lähinnä ihmisen toimesta lajikirjo, eli Elämän monimuotoisuus kapenee ja näin biodiversiteetti kutistuu. Tuo kutistuminen on siis paljolti ihmisperäistä, oman kulutusvimmamme myötä. Toimemme aiheuttavat kiistatta sukupuuttoja.
Olemme monien vahingoksi kulutushokemallisia -
... siis 'lisää, nopeammin ja suuremmissa erissä'. Elämme näyttö- ja vertailutaloutta. Emme kuitenkaan kaikki. Media uutisoi kiitettävästi vaihtoehtoihmisten tapoja Elää. "Evoluutio katselee mietteliäänä" - koko biosfäärillisen elonäkökulman puolesta
Evoluutio "haluaa pysyä kuolemattomana"
Tämä kuolemattomuus toteutuu, kuin on yksikin biologinen Elämänkohde hengissä ja lisääntymiskykyisenä. Mutta, elolliselle luonnolle on vahvuutta sen monimuotoisuus eli laaja lajikirjo, joka osaa Elää sopeutuvasti hallitun kilpailukykyn reviiriydessä. Evoluutiolla on ollut aikaa säätää tämä järjestys, tässä parin miljardin vuoden aikana.
Ihminen on juuri edesmenneen Pentti Linkolan* sanoin "vain yksi laji muiden joukossa" - yhtä arvokkaana evoluution näkökulmasta kuin karikekerroksen mato tai kyyhkynen, joka kujertaa dinosaurusten perillisenä.
Ihmisen ympäristöllinen haittajalanjälki on massiivinen meidän omaan suhteelliseen kierrossa olevaan biomassaamme nähden. Me siis syömme muiden riisikupeilta >[2]
Harvoin, jos koskaan näemme luonnossa villieläimiä, jotka ovat ylipainoisia
On hetkiä, jolloin luonnossa eläin saa mahansa liki turvoksiin, silti liikalihomista ei synny, koska todellisuutena vallitsee keskimääräinen niukkuus ja ravinto on luontaista - ilman mitään luonnotonta prosessoitumista.
Ihmiset ovat entisestään lihavampia, erityisesti teollisuus- eli kehittyneissä maissa - ei niinkään kehitysmaissa, joissa niukkuus on liki joka päiväistä, eikä "äidin valmistamia saarioisten" lihamakaronilaatikoita ole ylen palttisesti tarjolla, jos lainkaan, sillä erityisesti kehitysmaissa (usein entisiä eurooppalaisten siirtomaa-aikojen kolonioita) nähdään aika-ajoin nälkää!
Me teollisuusmaissa, joissa työtä automatisoidaan, robotoidaan ja keinoälyistetään ei taas ole toistaiseksi pulaa ravinnosta. Sitä riittää - supermarketin makkara-allas sisältää jopa 55 erilaista, mitä moninaisempaa makkaralaatua, toinen toistaan enemmän alkuperäraaka-aineesta muokattuna. Laatuja löytyy yhä hienostunempaan maku- ja elämysmaailmaamme.
Saman aikaan makumaailman myötä meillä ylensyönnin aiheuttamana elintasosairauden lisääntyvät - diabetes II, sydän- ja verisuonitaudit kuin yhä yleisemmaksi käyvät syövät.
Tehotalous vei ruokatuotannon steriileille liukuhihnoille. Noita liukuhihnoja ei näy villissä luonnossa -ainut liukuhihna on ohi juoksevat ei niinkään steriilit saaliseläimet tai ylikulkevat sadekaudet, jotka tuovat kasvinsyöjille loputtomat ruohomeret, mutta vain hetkeksi.
Evoluutio oivalsi: Eläin pysyy juoksevampana, kun se on niukkuuden jatkumossa - se on ikäänkuin terhakampi juoksemaan saaliin kiinni. Meillä terhakkuus kulminoituu supermarket-autoajeluun, ja loputtomien kylmätiskien äärelle valitsemaan kymmenien juustolaatujen joukossa juuri se himoituin.
Ihminen on ollut näillä "savanneilla" ehkä nykyravintoperiaatteissaan noin 100 vuotta. Aiemmat muutamat miljoonat vuodet apinoina olimme villimarkettien asiakkaina - joko juosten, oveluudella tai viritetyin ansoin.
Voisimme nähdä vanhuksemme myös laajemmassa huolehdinnassa - Elämänä myös Koronan jälkeenkin. Meillä on kirjoittamaton sukupolvisopimus, jonka yhtenä ensimmäisistä julkisti aiempi SAK' n puheenjohtaja Lauri Ihalainen.
Kollektiivista hoivavastuuta – yksilöllistä perintöoikeutta. YLE Aamu - TV:n uutisointi painotti, että keski-ikäiset tyttäret hoitavat eniten omaisiaan – vanhuksia, isää ja äitiä. Riittääkö tyttäriä, ja mihin pojat ovat ”hävinneet”? Eläkeläisten ja vanhuksien määrä lisääntyy voimakkaasti ja eliniänodote nousee kilpaa vapaa-ajan määrän kanssa.
[ … alta lipan katsomissamme Venäjällä ja Kiinassa vanhukset – vanhemmat ja isovanhemmat ovat hoidettu perinteellisesti kotona, jopa kolme sukupolvea yhdessä asuen. Hoidosta ei ole noissa mainituissa maissa maksettu mitään – vaan hoiva on katsottu olevan kunniakysymys ja historiallinen velvollisuus. On myös huomattu, että virkeät vanhukset ovat oiva lasten lapsien hoitoyksikkö – eikä siitäkään ole maksettu mitään … ]
Meillä huudetaan nyt yhteiskuntaa hätiin, kun tyttäret ja lapset väsyvät ja uupuvat hoitaessaan samalla ostovoiman vähintäänkin säilyttävää arkityötään – tämän päälle ei oikein jakseta ajaa autolla kymmeniä kilometrejä omaisten luokse, kun ovat omassa kodissaan kotihoidossa. Yhteiskunta ajaa nyt voimistuvasti kotihoidon suuntaan – se on halvempaa kuin laitoshoito.
Tänä päivänä eläkeläisten aktiivielon aikana omaisuus on keskimäärin kasvanut – vuosi vuodelta. On huolehdittu juurikin suurien ansionousujen myötä varallisuushankinta – on eletty moni paikoin näyttö- ja vertailutaloudessa, jossa ostovoima ja sen näyttö ovat merkitseviä suureita.
Verotus on ollut keino, jolla on tasattu tuloja sekä ylläpidetty,
jopa kehitetty yhteiskunnan palveluita – vaikkapa laitoshoitoa päättöelämälle ja hoivapalveluita kotonaan selviämättömille. On kannettu kollektiivista vastuuta ja niinpä sosiaalisten palveluiden yhteiskuntatyövoimamäärä on lisääntynyt eniten!
1
”Romahdus tulee”, toteaa Miika Vanhapiha – Neljä vuotta vanha lyhytdokumentti on nyt hurjan ajankohtainen
Maailmanloppu tulee muutoinkin - alueellisesti
Aurinko räjähtää oman luontaisen kiertonsa mukaisesti muutamien miljardien vuosien päästä - tosin Auringon paisuminen jo ennen räjähdystä höyrystää Maapallomme avaruuden tuuliin. Tätä höyrystymistä ennen kaikki ymmärtämämme bioelollisuus on päättynyt - liiallisen kuumuuden kärvistämänä.
On myös lajistollisia maailmanloppuja
Lähinnä ihmisen toimesta lajikirjo, eli Elämän monimuotoisuus kapenee ja näin biodiversiteetti kutistuu. Tuo kutistuminen on siis paljolti ihmisperäistä, oman kulutusvimmamme myötä. Toimemme aiheuttavat kiistatta sukupuuttoja.
Olemme monien vahingoksi kulutushokemallisia -
... siis 'lisää, nopeammin ja suuremmissa erissä'. Elämme näyttö- ja vertailutaloutta. Emme kuitenkaan kaikki. Media uutisoi kiitettävästi vaihtoehtoihmisten tapoja Elää. "Evoluutio katselee mietteliäänä" - koko biosfäärillisen elonäkökulman puolesta
Evoluutio "haluaa pysyä kuolemattomana"
Tämä kuolemattomuus toteutuu, kuin on yksikin biologinen Elämänkohde hengissä ja lisääntymiskykyisenä. Mutta, elolliselle luonnolle on vahvuutta sen monimuotoisuus eli laaja lajikirjo, joka osaa Elää sopeutuvasti hallitun kilpailukykyn reviiriydessä. Evoluutiolla on ollut aikaa säätää tämä järjestys, tässä parin miljardin vuoden aikana.
Ihminen on juuri edesmenneen Pentti Linkolan* sanoin "vain yksi laji muiden joukossa" - yhtä arvokkaana evoluution näkökulmasta kuin karikekerroksen mato tai kyyhkynen, joka kujertaa dinosaurusten perillisenä.
Ihmisen ympäristöllinen haittajalanjälki on massiivinen meidän omaan suhteelliseen kierrossa olevaan biomassaamme nähden. Me siis syömme muiden riisikupeilta >[2]
2
HS Tiede -ohjelma: Onko prosessoitu ruoka epäterveellistä?
On hetkiä, jolloin luonnossa eläin saa mahansa liki turvoksiin, silti liikalihomista ei synny, koska todellisuutena vallitsee keskimääräinen niukkuus ja ravinto on luontaista - ilman mitään luonnotonta prosessoitumista.
Ihmiset ovat entisestään lihavampia, erityisesti teollisuus- eli kehittyneissä maissa - ei niinkään kehitysmaissa, joissa niukkuus on liki joka päiväistä, eikä "äidin valmistamia saarioisten" lihamakaronilaatikoita ole ylen palttisesti tarjolla, jos lainkaan, sillä erityisesti kehitysmaissa (usein entisiä eurooppalaisten siirtomaa-aikojen kolonioita) nähdään aika-ajoin nälkää!
Me teollisuusmaissa, joissa työtä automatisoidaan, robotoidaan ja keinoälyistetään ei taas ole toistaiseksi pulaa ravinnosta. Sitä riittää - supermarketin makkara-allas sisältää jopa 55 erilaista, mitä moninaisempaa makkaralaatua, toinen toistaan enemmän alkuperäraaka-aineesta muokattuna. Laatuja löytyy yhä hienostunempaan maku- ja elämysmaailmaamme.
Saman aikaan makumaailman myötä meillä ylensyönnin aiheuttamana elintasosairauden lisääntyvät - diabetes II, sydän- ja verisuonitaudit kuin yhä yleisemmaksi käyvät syövät.
Tehotalous vei ruokatuotannon steriileille liukuhihnoille. Noita liukuhihnoja ei näy villissä luonnossa -ainut liukuhihna on ohi juoksevat ei niinkään steriilit saaliseläimet tai ylikulkevat sadekaudet, jotka tuovat kasvinsyöjille loputtomat ruohomeret, mutta vain hetkeksi.
Evoluutio oivalsi: Eläin pysyy juoksevampana, kun se on niukkuuden jatkumossa - se on ikäänkuin terhakampi juoksemaan saaliin kiinni. Meillä terhakkuus kulminoituu supermarket-autoajeluun, ja loputtomien kylmätiskien äärelle valitsemaan kymmenien juustolaatujen joukossa juuri se himoituin.
Ihminen on ollut näillä "savanneilla" ehkä nykyravintoperiaatteissaan noin 100 vuotta. Aiemmat muutamat miljoonat vuodet apinoina olimme villimarkettien asiakkaina - joko juosten, oveluudella tai viritetyin ansoin.
3
Kaikkien isojen hoivaketjujen vanhainkodeissa todettu useita koronatartuntoja: Ammattiliiton mukaan hoitajilta puuttuu suojavarusteita
Kollektiivista hoivavastuuta – yksilöllistä perintöoikeutta. YLE Aamu - TV:n uutisointi painotti, että keski-ikäiset tyttäret hoitavat eniten omaisiaan – vanhuksia, isää ja äitiä. Riittääkö tyttäriä, ja mihin pojat ovat ”hävinneet”? Eläkeläisten ja vanhuksien määrä lisääntyy voimakkaasti ja eliniänodote nousee kilpaa vapaa-ajan määrän kanssa.
[ … alta lipan katsomissamme Venäjällä ja Kiinassa vanhukset – vanhemmat ja isovanhemmat ovat hoidettu perinteellisesti kotona, jopa kolme sukupolvea yhdessä asuen. Hoidosta ei ole noissa mainituissa maissa maksettu mitään – vaan hoiva on katsottu olevan kunniakysymys ja historiallinen velvollisuus. On myös huomattu, että virkeät vanhukset ovat oiva lasten lapsien hoitoyksikkö – eikä siitäkään ole maksettu mitään … ]
Meillä huudetaan nyt yhteiskuntaa hätiin, kun tyttäret ja lapset väsyvät ja uupuvat hoitaessaan samalla ostovoiman vähintäänkin säilyttävää arkityötään – tämän päälle ei oikein jakseta ajaa autolla kymmeniä kilometrejä omaisten luokse, kun ovat omassa kodissaan kotihoidossa. Yhteiskunta ajaa nyt voimistuvasti kotihoidon suuntaan – se on halvempaa kuin laitoshoito.
Tänä päivänä eläkeläisten aktiivielon aikana omaisuus on keskimäärin kasvanut – vuosi vuodelta. On huolehdittu juurikin suurien ansionousujen myötä varallisuushankinta – on eletty moni paikoin näyttö- ja vertailutaloudessa, jossa ostovoima ja sen näyttö ovat merkitseviä suureita.
Verotus on ollut keino, jolla on tasattu tuloja sekä ylläpidetty,
jopa kehitetty yhteiskunnan palveluita – vaikkapa laitoshoitoa päättöelämälle ja hoivapalveluita kotonaan selviämättömille. On kannettu kollektiivista vastuuta ja niinpä sosiaalisten palveluiden yhteiskuntatyövoimamäärä on lisääntynyt eniten!