tiistai 31. joulukuuta 2019

Ilkka Luoman HS-kommentit 27122019 - I


      27122019

...

1

Vuosi sitten osakemarkkinoita ravisteli suuri pelko – tänä vuonna kolkutellaan kuitenkin uusia ennätyksiä


...
Ilkka Luoma 

Loputonta kasvua ei ole - vaikka kasvuhoentaa kuuluu poliitikoista talousasiantuntijoihin. Nousua seuraa aina lasku. Vimeisin oli 2008 - sub-primekriisi* - sekin US' sta lähtöisin. Oli annettu "loputtomasti" lainaa ilman riittäviä vakuuksia sellaisille, joille syyn ja seurauksen lain mukaan syntyi tilanne, jossa lainalyhennykset päättyivät.

US' n liittovaltio velkaantuu koko ajan. Pelkästään Kiinalle ollaan velkaa yli 1000 mrd USD. Yhdysvallat kykenee ylläpitämään valtavaa ulkomankaupan alijäämää dollarinsa maailmanlaajuisen ylivertaisuuden vuoksi - toistaiseksi. Maailmalla puuhataan jo dollarikytköksistä irtautumista. Siitä alkaa US-dollarin vaipuminen tavallisten "kuolevaisten joukkoon".

US-presidentti Donald Trumpin "uhkaa, kiristä ja pakota" -politiikka vipuaa pörssikursseja. Uhka alentaa, pakote alentaa varmasti ja lopulta ilmoitus, että esimerkiksi siinä tärkeimmässä eli US-aloitteisessa Kiina-US -kauppasodassa syntyykin sopu ja sopimus - nostaa jälleen kursseja. On meneillään kurssien "nykytystrendi", eli alasmeno jää aina vähän ylemmäksi kuin edellinen ja näin nousukin on ylimmillään aina hiukan enemmän kuin edellisessä!

Trump tekee tätä pörssimanipulaatiota tarkoituksella, sillä se on varmin tae seuraavaksi presidenttikaudeksi, kun US kykenee näyttämään aiempia parempia talous- ja työllisyyslukuja. Pörssikurssit ovat yksi tärkeä syyn ja seurauksen lain toteutumisjatkumo. Kurssit luovat uskoa yhä paremmasta, kunnes...

Alussa todettu nousun jälkeinen lasku tapahtuu varmasti. Talous, kansantalous ja ihmisten usko huomiseen tuottavat lopulta hengenahdistusta - varsinkin kun oivalletaan, että Maapallo on rajallinen varantolähde.

Läntinen markinatalous perustuu yhä suurempaan kulutukseen, mikä taas syö entistä enemmän varantoja ja energiaa, joka taas lämmittää kuumentuvaa Tellusta.

Kun amerikkalainen hoksaa ylläpitävänsä yhtä suurimmista per capita ympäristöjäljistä - saattavat silmät avautua, ja tuosta alkaa kysyntälama, on aloitettava vähentäminen.

...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti