Rakkaus on kemiaa -sanotaan. Aivot saavat mielihyvä-ärsykkeitä erilaisista sensoreista. Koemme vetoa toiseen sukupuoleen, jonka perustavoite on aikaansaada lisääntymistä - näin evoluutio halusi tämän kemian toimivan.
Evoluutiolle on tärkeää geeniperimän siirtyminen polvesta toiseen. Tuo siirtyminen luo evoluutiolle "töitä" - siis sopeuman järjestelyä, sen oman toiminnallisen kellotaajuuden ohjastamana.
Sopeuma korostuu erityisesti rakkauden tunteessa - kumpikin ojentuu toistaan kohden - hyväksyen erilaisuudet, jotka sitten myöhemmin ovat riitojen siemeniä? Rakkaus tasoittaa tietä yhteisen hedelmän aikaansaamiseksi.
Rakkaus on hyve, onnellistaja - hyväolon lähde sekä yrittämisen ja toivon alku. Rakkaus on myös kypsyyttä kokea mielihyvää vaikka lisääntyminen on jo takana. Rakkaus luo turvaa - ei jätä yksin ja tuottaa läsnäoloa tarpeelliseksi tuntemuksen siivittämänä.
Rakkaus haalistuu, ja siksi sanotaan, ettei se suurin rakkaus koskaan voinut toteutua; ei ollut uskallusta altistaa kaunista tunnetta arkielämän pyörteisiin, jossa olisivat nuo ihmisten väliset erilaisuudet korostuneet tuhon siemeniksi. Rakkaus on myös kuuleman mukaan ikuista - tai ainakin siltä tuntuu - alussaan, jolloin ollaan aivokemioiden juovukkeessa.
Evoluutio loi rakkauden, jotta sen muuttuessa yhteenkuuluvuudeksi, se loisi myös edellytykset yhteisen hedelmän kasvatukseen, jotta uusi polvi olisi jälleen valmis rakkauteen ja lisääntymiseen.
Näin jatkuvuudellaan evoluutio takaa oman "kuolemattomuutensa" - ikäkaudesta toiseen - kuten onkin tapahtunut jo lähes miljardin vuoden verran ... Kaikkihan alkoivat siitä alusta, jota emme tarkasti tiedä. Vain sen, että vetovoimaa se on vaatinut - monellakin tapaa! Rakkaus on vastustamaton vetovoima. Emme tarkoin tiedä mikä luo tuon juovuttavan tunteen, joka laittaa tekemään yllättäviäkin tekoja. Rakkaus on niin hieno nektari, että sen soisi säveltyvän jokaiselle, edes kerran, jotta voisi tuntea sitten viimeisellä portilla, ettei elämä mennyt hukkaan.
Evoluutiolle on tärkeää geeniperimän siirtyminen polvesta toiseen. Tuo siirtyminen luo evoluutiolle "töitä" - siis sopeuman järjestelyä, sen oman toiminnallisen kellotaajuuden ohjastamana.
Sopeuma korostuu erityisesti rakkauden tunteessa - kumpikin ojentuu toistaan kohden - hyväksyen erilaisuudet, jotka sitten myöhemmin ovat riitojen siemeniä? Rakkaus tasoittaa tietä yhteisen hedelmän aikaansaamiseksi.
Rakkaus on hyve, onnellistaja - hyväolon lähde sekä yrittämisen ja toivon alku. Rakkaus on myös kypsyyttä kokea mielihyvää vaikka lisääntyminen on jo takana. Rakkaus luo turvaa - ei jätä yksin ja tuottaa läsnäoloa tarpeelliseksi tuntemuksen siivittämänä.
Rakkaus haalistuu, ja siksi sanotaan, ettei se suurin rakkaus koskaan voinut toteutua; ei ollut uskallusta altistaa kaunista tunnetta arkielämän pyörteisiin, jossa olisivat nuo ihmisten väliset erilaisuudet korostuneet tuhon siemeniksi. Rakkaus on myös kuuleman mukaan ikuista - tai ainakin siltä tuntuu - alussaan, jolloin ollaan aivokemioiden juovukkeessa.
Evoluutio loi rakkauden, jotta sen muuttuessa yhteenkuuluvuudeksi, se loisi myös edellytykset yhteisen hedelmän kasvatukseen, jotta uusi polvi olisi jälleen valmis rakkauteen ja lisääntymiseen.
Näin jatkuvuudellaan evoluutio takaa oman "kuolemattomuutensa" - ikäkaudesta toiseen - kuten onkin tapahtunut jo lähes miljardin vuoden verran ... Kaikkihan alkoivat siitä alusta, jota emme tarkasti tiedä. Vain sen, että vetovoimaa se on vaatinut - monellakin tapaa!
Rakkaus on vastustamaton vetovoima. Emme tarkoin tiedä mikä luo tuon juovuttavan tunteen, joka laittaa tekemään yllättäviäkin tekoja. Rakkaus on niin hieno nektari, että sen soisi säveltyvän jokaiselle, edes kerran, jotta voisi tuntea sitten viimeisellä portilla, ettei elämä mennyt hukkaan.