Työ on aikaa, josta maksetaan palkkaa ja jota vasten annetaan oma aika työnantajan käyttöön
Me myymme siis itseämme – palkka muodostuu sadoille tuhansille satojen erilaisten työehto- ja työsopimusten puitteissa. Näitä sopimuksia sorvataan koneistoissa, joissa on satoja virkakauluslaisia, kukin ajaen edunvalvontansa ytimiä, eli jäsenistönsä etuja ja oikeutta omaan byrokratiatehtävään.
Todellisuudessa työ on ajankäyttöä [ 'toiselle minuutti on toisen viisiminuuttinen' … - olemme erilaisia, ja jälkemme vaihtelee ]
Ajankäyttö on taas tehokasta tai tehotonta, ellei sitten jotain siltä väliltä. Meillä on keskimäärin 7,5 tunnin päivittäinen työssäoloaika. Tuosta ajasta tehdään sitten sitä kuuluisaa tehokasta ja tuottavaa työtä, jota määritellään kymmenin eri kriteerein. Nyt emme ole enää tehokkaita, näin kerrotaan.
Yksi työn kriteeri on tehollinen aika, jonka todellisuudessa teet;
... päivittäisiin rutiineihin menee osa ajasta, osa menee juoruiluun, odottamiseen ja käskyjen selvittämiseen, jotta syntyisi yhteinen ymmärrys mitä tehdään. Osa menee tehottomaan työnohjaukseen – siis työnohjauksen puuttumiseen. Me emme aina ole osaavia työnohjaajia – työnjohtajuudesta puhumattakaan.
Itse työprosessien suunnittelu on jatkuvassa kehityksessä ja sieltä on puristettavissa lisätehoa. Herää vain kysymys kuinka kauan pitää puristella ja miksi – lopulta. Kiire lakkaa viimeistään kuuden kannossa viimeiseen yksiöaravaan.
Me tuhlaamme työaikaa – olemmeko aikavarkaita?
Jokainen voi rehellisesti itselleen laskea päivittäisen todellisen tehotyöajan. Vai merkitseekö se sitä, että ”kun on sopeuduttu johonkin” - ei sitä muuttaa voi. Kuuluvatko työajalliset luppotauot pelin henkeen?
Pitääkö työnantajan maksaa tyhjäkäynnistä? Onko tyhjäkäynti sosiaalista seurustelua, joka parantaa työilmapiiriä, jolla on taas kiistaton yhteys työn tuottavuuteen ja työssä viihtyvyyteen!
Robotti ei juo kahvia, ei lomaile eikä lakkoile. Robo tarvitsee vain säännölliset huoltoajat - kuten me ihmisetkin!
Me myymme siis itseämme – palkka muodostuu sadoille tuhansille satojen erilaisten työehto- ja työsopimusten puitteissa. Näitä sopimuksia sorvataan koneistoissa, joissa on satoja virkakauluslaisia, kukin ajaen edunvalvontansa ytimiä, eli jäsenistönsä etuja ja oikeutta omaan byrokratiatehtävään.
Todellisuudessa työ on ajankäyttöä
[ 'toiselle minuutti on toisen viisiminuuttinen' … - olemme erilaisia, ja jälkemme vaihtelee ]
Ajankäyttö on taas tehokasta tai tehotonta, ellei sitten jotain siltä väliltä. Meillä on keskimäärin 7,5 tunnin päivittäinen työssäoloaika. Tuosta ajasta tehdään sitten sitä kuuluisaa tehokasta ja tuottavaa työtä, jota määritellään kymmenin eri kriteerein. Nyt emme ole enää tehokkaita, näin kerrotaan.
Yksi työn kriteeri on tehollinen aika, jonka todellisuudessa teet;
... päivittäisiin rutiineihin menee osa ajasta, osa menee juoruiluun, odottamiseen ja käskyjen selvittämiseen, jotta syntyisi yhteinen ymmärrys mitä tehdään. Osa menee tehottomaan työnohjaukseen – siis työnohjauksen puuttumiseen. Me emme aina ole osaavia työnohjaajia – työnjohtajuudesta puhumattakaan.
Itse työprosessien suunnittelu on jatkuvassa kehityksessä ja sieltä on puristettavissa lisätehoa. Herää vain kysymys kuinka kauan pitää puristella ja miksi – lopulta. Kiire lakkaa viimeistään kuuden kannossa viimeiseen yksiöaravaan.
Me tuhlaamme työaikaa – olemmeko aikavarkaita?
Jokainen voi rehellisesti itselleen laskea päivittäisen todellisen tehotyöajan. Vai merkitseekö se sitä, että ”kun on sopeuduttu johonkin” - ei sitä muuttaa voi. Kuuluvatko työajalliset luppotauot pelin henkeen?
Pitääkö työnantajan maksaa tyhjäkäynnistä? Onko tyhjäkäynti sosiaalista seurustelua, joka parantaa työilmapiiriä, jolla on taas kiistaton yhteys työn tuottavuuteen ja työssä viihtyvyyteen!
Robotti ei juo kahvia, ei lomaile eikä lakkoile. Robo tarvitsee vain säännölliset huoltoajat - kuten me ihmisetkin!