[LINK]Nyt päättyvässä liittokohtaisessa sopimisessa - metsäteollisuudenkin osalta (nyt voimassaolevien sopimusten jälkeen) on ja oli lopulta vain kysymys luottamuksesta, joukkovoimasta ja edustavuudesta - siis edunvalvonnasta.
Kun ei voida täysin luottaa molemmin puolin oikeudenmukaiseen tapaan jakaa lopulta yhteisten tuotannontekijöiden aikaansaamia "hedelmiä" - siis miten paljon jää omistajan kukkaroon ja miten paljon toverien pussukoihin.
On kysymys vastuusta, sen kannosta ja rehtiydestä antaa se täysi arvo tehdylle työlle, ja juuri niin, että se tehty työ saa oikeasti ansaitsemansa arvostuksen - palkkana, etuina ja muina erinä, joilla hyvitetään sitä aikaa, jonka toveri on omastansa antanut työnantajansa eduksi ja hyödyksi.
On kyse myös lakkoilusta - paras tapa eliminoida tuo toverin saavutettu etu, olisi päättää kaikki työsopimukset ja siirtyä laskutussuhteeseen - siis yrittäjä suhteeseen työnantajansa kanssa.
Näin laskutussuhteen (ostopalveluina) vastuuseen ja oikeuksiin kuuluisivat vain sovitut Sopimuskohdat - jossa ei ole muruakaan lakko-oikeutta
Metsäteollisuus muistaa yli 10 vuoden takaa Jouko Ahosen Paperiliiton eipäs-juupasjutut ja niiden seuraukset - oliko niitä lopulta ja oliko sittenkin niin, että kuluttajat yllättivät metsäteollisuuden paperiryhmän tuotekehittäjät ...?
Entä voitonjako? Olisiko asiaa työtehtävätasolla helpompi neuvotella - erityisesti töihinsä oikeasti paneutuvien osalta, josa työpaikkakohtaisissa sopimuksissa olisivat klausuulit niin hyvistä ajoista kuin huonoistakin. Kysehän olisi lopulta ansioliukumasta.
Kun menee hyvin - saa toveri enemmän ja kun menee huonosti - saa toveri (ja kaikki muutkin) vähemmän
Luotettaisiinko näin nokkelien luovasti innovatiivisten kirjanpitäjien ja talouspäälliköiden kalkyyleihin? Mikä valvoisi toverien puolesta todellisuutta mitä yhtiön taloudessa todella tapahtuu.
PM Sanna Marinon nostanut estraadille aivan uuden keskustelualustan - kaikkia koskettelevan yhteiskuntavastuun, jossa osattaisiin nähdä Suomi kokonaisena.
Kun ei voida täysin luottaa molemmin puolin oikeudenmukaiseen tapaan jakaa lopulta yhteisten tuotannontekijöiden aikaansaamia "hedelmiä" - siis miten paljon jää omistajan kukkaroon ja miten paljon toverien pussukoihin.
On kysymys vastuusta, sen kannosta ja rehtiydestä antaa se täysi arvo tehdylle työlle, ja juuri niin, että se tehty työ saa oikeasti ansaitsemansa arvostuksen - palkkana, etuina ja muina erinä, joilla hyvitetään sitä aikaa, jonka toveri on omastansa antanut työnantajansa eduksi ja hyödyksi.
On kyse myös lakkoilusta - paras tapa eliminoida tuo toverin saavutettu etu, olisi päättää kaikki työsopimukset ja siirtyä laskutussuhteeseen - siis yrittäjä suhteeseen työnantajansa kanssa.
Näin laskutussuhteen (ostopalveluina) vastuuseen ja oikeuksiin kuuluisivat vain sovitut Sopimuskohdat - jossa ei ole muruakaan lakko-oikeutta
Metsäteollisuus muistaa yli 10 vuoden takaa Jouko Ahosen Paperiliiton eipäs-juupasjutut ja niiden seuraukset - oliko niitä lopulta ja oliko sittenkin niin, että kuluttajat yllättivät metsäteollisuuden paperiryhmän tuotekehittäjät ...?
Entä voitonjako? Olisiko asiaa työtehtävätasolla helpompi neuvotella - erityisesti töihinsä oikeasti paneutuvien osalta, josa työpaikkakohtaisissa sopimuksissa olisivat klausuulit niin hyvistä ajoista kuin huonoistakin. Kysehän olisi lopulta ansioliukumasta.
Kun menee hyvin - saa toveri enemmän ja kun menee huonosti - saa toveri (ja kaikki muutkin) vähemmän
Luotettaisiinko näin nokkelien luovasti innovatiivisten kirjanpitäjien ja talouspäälliköiden kalkyyleihin? Mikä valvoisi toverien puolesta todellisuutta mitä yhtiön taloudessa todella tapahtuu.
PM Sanna Marin on nostanut estraadille aivan uuden keskustelualustan - kaikkia koskettelevan yhteiskuntavastuun, jossa osattaisiin nähdä Suomi kokonaisena.