sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Ilkka Luoman HS-kommentit 24102020 - VII

 .

  • 1 - 2

  • Tutkijat selvittivät liikennepäästöt Suomen jokaiselta postinumero­alueelta – Eniten tienaavat näyttävät myös saastuttavan eniten

    Ilkka Luoma 
    2 - Ajetut kilometritkin ovat kulutusmääriä, tosin ajettu kilometri Kuhmossa on erilainen kertoimeltaan kuin Espoon Westendistä Helsingin Kulosaaren toimistolle.

    Henkilökohtaisuus asettaa kuluttajat aivan uuteen asemaan

    Kulutusvähenemä on täällä meillä "maailman onnellisimmassa valtiossa" keskimäärin täysin mahdollista, sillä osuvan mainosrallatuksen mukaan: "Kaikkea on ja rahakin riitää".

    On heräämisen aika. Tuo herääminen saattaa virvoittaa kaventuvan Elollisbiologian, jota hienosti biodiversiteetiksi kutsutaan (Elämän monimuotoisuudeksi).

    Kulutus on räjähtänyt lännen Onnenmaissa käsiin - kaikkea tosiaan on

    Omaa haitallista kulutusjälkeä voi kaventaa kierto-, kierrätys- ja huomiotaloudella. Huomiolla tavoitellaan inhimillistä jakamisen periaatetta - kun kaikkea on - niin siitä saattaa voida antaa omasta käyttämättömyydestä käytettävyyttä sinne, missä sitä on huomattavasti vähemmän! Vrt. Seurakuntien kierrätystapahtumat.

    Miten kaikkea sitten seurattaisiin?

    Nykyään jo alakoululaisilla on kännykkä repuissaan ja yhä useampi täysi-ikäinen keräilee bonuksia ja seuraa jopa ostamansa ravintotarpeen kotimaisuutta ... ehkä tuo lisäisi valtakunnallista omavaraisuutta ja kotimaisen suosiminen toisi lisäpisteitä ja kohentaisi omavaraisuutta - siis riippumattomuutta muista ulkoisista lähteistä.

    Syntyykö näin orwellimainen dynaamisreaalinen toimintaympäristö, jossa reagoinnit muutoksille olisivat helpommin hallittavissa?

    Lisäisikö tämä kulutusseuranta myös kuluttatoverien voima-akselin syntymistä, sillä noista jättitietokannoista yhteystietoineen syntyisi helposti edunvalvontaa kuluttajien käsiin - jopa täysiin boikotteihin saakka, mikäli esimerkiksi jonkin tuotteen ympäristöhaittajälki on liian massiivinen.

    Tulisiko näin toverista kuluttajavaikuttaja - vastavoimaksi tuontantoelämälle eli työnantajille ja yrityksille. Ehkä voitonjakokin voisi tasaistua kaikkien tuotannontekijöiden kesken!

    Olemme nyt suurien muutosaaltojen edessä! e
  • 1 - 1

  • Tutkijat selvittivät liikennepäästöt Suomen jokaiselta postinumero­alueelta – Eniten tienaavat näyttävät myös saastuttavan eniten

    Ilkka Luoma 
    Mitä vähemmän kulutat, sitä vähemmän maksat haittaveroja!

    1 - Tämän tyyppiset tutkimustulokset (oletuksella, että ovat oikein) vievät meitä lähemmäksi henkilökohtaista haittaveron maksua, jossa kukin henkilö - täysi-ikäisyydessään - maksaa yleensäkin haittaveroa kulutusjälkensä (kulutuskilometriensä) mukaisesti.

    Kulutusjäljellä tarkoitetaan sitä ymäristökuormaa minkä omalla henkilökohtaisella kulutuksella aikaansaa - lähinnä meitä kaikkia lopulta Elättävään luontobiologiaan.

    Henkilökohtaisen haittaveron maksu edellyttäisi tarkkaa tuote- ja palvelukohtaista tietämystä sen ja niiden haittajäljistä - alkaen raaka-aineista aina käytön jälkeiseen kiertoon saattamiseen saakka. Palveluiden käytölle lasketaan omat haittajälkensä.

    Yksilön haittajälki saadaan selville kulutusseurannalla

    Pisteytys on eräs 'ajassa nyt' oleva tapa - se ei liene lopullinen, vain välietapillinen vaihe, ja näin kukin saisi näkymän omasta kulutustilanteestaan per tarkasteluhetki. Näin muodoin maksutapahtumien pitäisi tapahtua tiliperiaatteella, jossa kaikki maksut ohjautuvat tarkastelu- sekä verotustiliin, missä lasketaan haittajälki - vrt. kaupparyhmittymien bonus- yms. seuranta.

    Pisteytys voisi antaa tiukennuksia haittaverokertoimeen tai sitten helpotuksia, kunkin kulutuksellisen haittajäljen puitteista

    Pyrkimys olisi oikeudenmukaisuus kunkin erityistilanteista - kuitenkin aina siten, että absoluuttinen kulutusjälki on pohjalla - se, miten siihen projisoidaan erilaisia kertoimia, onkin sitten vallitsevaa kansalaisen vastuuhyvinvointipolitiikkaa ja yhteiskuntaohjausta.

    On kuitenkin varmaa, että meitä kaikkia Elättävä luontobiologia Elämän monimuotoisuutena käy jo osin varahapella ja tämä kasvuhokemallinen näyttö- ja vertailutalous ei enää kauas kuljeta. Olemme pakollisten ratkaisujen edessä.

    Mallimme mukainen oikeustaju ajaa moodiksi oikeudenmukaisuuden

    Sitä enemmän maksat mitä suuremman ympäristöllisen haittajäljen jätät eli paljolti on kulutusmääristä kysymys >
  • 3 - 2

  • Sampo vahvistaa asemaansa Euroopan vakuutusmarkkinoilla – Komissio hyväksyi miljardikaupan

    Ilkka Luoma 
    2 - Pankit jakavat ostovoimaa tavoillansa ja valtiot tasaavat tuota epätasaista ostovoimavirtaa - voi olla että lähestymme hetkiä, jolloin epätasajako massiivisena ilmiönä saa päättöhoitonsa ...

    Ehkä maaton raha koukeroineen ja panama-vempulaatioineen joutuu valtiovaltojen erityistarkkailuun ja valtiovarainministeriöiden haltuun reaaliaikatilien myötä - sillä kaksia tilejä ei huomenna tarvita - vain yksinkertaisia tilikarttoja ja vastuuta aiheutetuista ympäristöjäljistä!

    Verotus tulee muuttumaan voimakkaasti, kun mennään henkilökohtaiseen ympäristöhaittamittauksien reaaliaikaverotukseen - kulutuksen myötä

    Entä vakuutukset, jotka ovat jo perinteellisesti olleet ikäänkuin veronkantoa ja jakelua "kärsijöille" - tosin vakuutuspetoksia tehdään, kuten veropetoksiakin. Miten Björn Wahlroos välttelee nuo komplikaatiot tulevasta finassitavaratalostaan?

    Wahlroos on tehnyt hengästyttävän voimallisen työn - hyvässä ja ehkä pahassakin, sillä maallinen mammona on kasautunut liiaksi, onnella, nokkeluudella ja ... (?) - ja tätä ei huominen kuluttajatoverillinen yhteisökunta enää hiljaisuudesta katsele.

    Ehkä Wahlroos lähteekin eläkkeelle, kun vaimo "käskee" - on aika keskittyä pelaamiseen lapsien ja lasten lapsien kanssa - kyse arvattavasti omaisuuksien reviireistä.

    Lopuksi kysymme miksi Wahlroosille piti junailla Mandatum ja mitä tapahtui, kun ostettiin Interbank - mikä oli voimahahmo isä-Wahlroos - Bror-Buntan rooli, kun mandaatteja jaettiin? e
  • 3 - 1

  • Sampo vahvistaa asemaansa Euroopan vakuutusmarkkinoilla – Komissio hyväksyi miljardikaupan

    Ilkka Luoma 
    1 - Sampo Oyj' llä on kiistaton johtaja - hpj. Björn Wahlroos, joka osaa takoa Sampoa - sen ollen myös suurin yksittäinen Suomesta karanneen pankin - Nordean omistaja - viidenneksellä. Kerrotaan Wahlroosilla olevan Elämäntyöhaave: Palauttaa Nordea kotiin - riittääkö aika ja raha - jää nähtäväksi.

    Nyt Sampo takoo itseään vahvemmaksi ottaa pääomamaailman taidolla Nordeasta vieläkin suuremman siivun, jolloin Björn saa tuon rakkaan pankkinsa Sammon taseeseen - vieläkin voimallisemmin. Wahlroos siirsi hyvän ystävänsä Kari Jordanin eläkkeeltä Nordean hallitukseen - valmistelemaan jotain ...

    Yllättikö Nordea Wahlroosin pahanpäiväisesti?

    Wahlroos on tunnustanut "ainoan virheensä" olleen vääränlainen arvio Nordeasta ja yleensä pankkimaailmasta. Mutta väyrysmäisesti Nalle voi kohta todeta, että olikin väärässä - Nordean tullessa Nallen haaveileman finassitavaratalon osaseksi.

    On varmaa, että vakuutukset ja pankit sulautuvat ja entä siten, kun kiinalaisten eteneminen setelittömään bittirahamaailmaan käy todeksi - ja miten tuolloin käy pankkien työnjaon tai työnteon yleensäkin. Korvaako tekoäly pankkien henkilökunnan? >
  • 5

  • Kiina hermostui Yhdysvaltojen ja Taiwanin ohjuskaupasta – uhkaili vastatoimilla

    Ilkka Luoma 
    Verrannoksi voisimme ottaa reagointimyrskyn Yhdysvaltojen taholta, kun muinoinen Neuvostoliitto siirsi aseistusta ja ohjuksia Kuubaan, joka oli pyytänyt apua juuri venäläisiltä - olihan US CIA tukenut sinällään epäonnistunutta Sikojenlahden maihinnousua* Kuubaan - vihamielisessä moodissa syrjäyttää Kuuban johtaja Fidel Castro * - mikä ei CIA' lta onnistunut lukuisista yrityksistä huolimatta koskaan.

    Vastakkiansettelu oli tiukkaa ja Neuvostoliitto perääntyi ja vei ydinkärjettömät ohjuksensa pois - tosin vastineeksi US poisti Turkissa olevat omat ydinohjukset, jotka olivat noin muodoin Neuvostoliiton vieressä - vastaavasti kuin Kuubassa nuo venäläisohjukset olisivat olleet.
    ..

    Taiwan pyytää mielellään apua USA' sta, sillä se tietää tämän ärsyttävän Pekingiä, jonka nykymuotoinen hallinto voitti Kiinan sisällissodan 1940-luvun lopulla, jonka myötä hävinnyt Tsiang Kai-sekin lyödyt sotilaat pakenivat Formosan saarelle - synnyttäen jäätyneen tilanteen ilman itsenäisyyttä, joka asiaperusteena riittää Pekingille.

    Nyt US tökkii suurempaansa ja näin ajaa maita mahdollisen konfliktoitumisen partaalle, sillä Peking ei tule hyväksymään hävinneen vastapuolen itsenäistymistä eikä sitä, että US seikkailee kaukana kotoaan Kiinan vieressä - luoden näin jännitteitä kahden ydinasevallan välille.
    ..

    Jos Kiina ryhtyy voimallisesti auttamaan Kuubaa - kaupan, aseistuksen kuin politiikankin osalta?

    Miten arvelisimme Washingtonin siihen reagoivan? Ehkä tuo 1960-luvun alun Kuuban ohjuskriisi antaisi osviittaa siitä mitä tapahtuisi, jos tullaan Monroe-opin** vastaisesti Yhdysvaltojen "takapihalle", joka ulottuu jopa Venezuelaan saakka.

    Miten pitkälle US voi ojentautua trumppistisella uusnormaalillaan - "uhkaa, kiristä ja pakota" -politiikalla?

    Miten kauan Kiina katsoo kärsivällisesti tätä uhoa, vaikka läntinen laatumedia julkistelee Kiinaa uhoajaksi. Tässä kohdin voisimme katsoa viimeistä 20 vuotta ja sitä miten nuo kaksi maailmaa jakavaa suurvaltaa sotivat ja missäkin.
  • 6 - 2

  • Kun kansa on puhunut, pulinan pitäisi vaimentua Yhdysvalloissakin – mutta takeita siitä ei ole

    Ilkka Luoma 
    2 -  Donald Trump on taistelija ja hänelle on kannattajansa, joiden sinnikkyys on aivan eri tasolla kuin Bidenin kannattajien. Tässä piilee vaara. Sinnikkyydestä ei ole pitkä matka epätoivoiseen tai hyvin määrätietoiseen toimintaan -jopa väkivaltaan. Herkkyydet ovat liipaisujen päässä. Hyvin määrätietoista kansanosaa ei paljon tarvitse nokkaista, kun se laukeaa.

    Trump voi myös yllättää!

    Jos Trump menee toiselle kaudelle, muuttuu hänen toimintamalli oleellisesti ja hän haluaa toteuttaa nykykautensakin vaalilupaukset. Suurin vaalilupaus on eittämättä - muuta maailmaa ajatellen - omien sotilaiden palautus kotiin maailman kriisipesäkkeistä.

    Tämä us-sotilaiden kotiinpalautus rakentamaan uutta "The Greatest America", jos mikä voisi tuoda pitkän rauhanjakson, sillä näin tapahtuen Kiina ja Venäjän purkavat monia sotilaallisia varaumia pois - ja aloittavat täysillä ympäristötekijöiden suursiivouksen - ja tästä koko maailma hyötyy.

    Voisimme jopa odottaa, että Trumpin voittaessa -

    ... ottaa hän pelivarastosta heti käyttöön pari shokeeraavaa toimenpidettä - Pekingin tiekartan mukaisesti US tuo kotiin Korean niemimaalta omat 30 000 sotilastaan - ja näin syntyy Koreiden välille rauha, aloittaen samalla hitaan yhdentymisen. Mikä se toinen shokeeraus voisi olla? e
  • 7 - 1

  • Suomen ulko- ja kehityspolitiikan pitää vahvistaa uskonnonvapautta

    Ilkka Luoma 
    Uskonnonvapaus on demokratiakysymys, yksilöoikeus ja ryhmätiiviyden tutkielma

    1 - Nuo kolme teemaa ovat ähintäänkin niin kauan kunnes uskontojen luoma käsitys ylemmästä voimasta, johdatuksesta ja henkisestä turvasta jakaantuu erilaisten uskomusten ja uskonkäsitteiden osalle - jumaluuden teitä on useita, tältä osin Elämme tänään moniarvoisuuden maailmassa.

    Jos voisimme olettaa jonkun yhden uskon muuttuvan kiistattomaksi todisteelliskäsitteeksi korkeammasta voimasta - voisi olettaa tuon mallin nousevat valtatekijäksi.

    Nyt uskonto on aina meidän omassa päässä, joka luo yhteyksiä turvaan, laupeuteen, inhimillisyyteen ja hurskauteen. Näiden piirteinä ovat huomioivuus, näköala hyväksyvyyteen ja tunnusteellisuus omiaan kohtaan - siis ryhmähenkisyys ja sen myötä "laumasuoja".

    Uskonnonvapauteen liittyy inhimillisehdottomasti tapa olla suvaitsevainen, mutta myös huomaavaisesti diplomaattinen eri tavoin uskovia kohtaan. Tähän huomaavaisuuteen liittyy esimerkiksi piirre olla rienaamatta - edes joillekkin käsitteellistetyn humorismin tavoilla* toisia uskovia kohtaan.

    Voisi helposti ajatella, että Jumala tuolla korkeuksissa on huomaavainen kaikkia kohtaan, jotka ovat aidosti asiassaan ja jotka hyväksyvät vanhan viisaan lauseen Raamatusta: "Kohtele lähimmäistäsi, kuten haluaisit Sinua kohdeltavan" - voisi myös sanoa: "Arvosta toisen uskoa, kuten haluaisit Sinun omaa uskoasi arvostettavan"
    >[2]


...
Ilkka Luoma


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti