perjantai 19. heinäkuuta 2019

Ilkka Luoman HS-kommentit 19072019 - VI



IL HS-kommentit yhdeltä heinäkuun päivältä vuonna 2019

...

  • 1

  • Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    Ilkka Luoma 
    HS-ote: " ... ”Sellun myynti Kiinaan oli toukokuussa seitsemän prosenttia pienempää kuin vuosi sitten. Samaan aikaan Kiina on vähentänyt kierrätyspaperin tuontia. Ja kuitenkin siellä ennustetaan, että talous kasvaa tänä vuonna kuusi prosenttia. Jokin siinä ei täsmää”, hän sanoo. ... "

    -Kiinan osalta peliin on tullut uusia parametreja, joilla onkin suurempi vaikutus lukuihin kuin meillä osataan nähdä. Eräs niistä on "suuren laivan kääntö" vähäisempään ja hyötysuhteellisempaan kulutukseen sekä ymmärrys, ettei kasvavaa ja elävää biosfääriä voi loputtomiin imuroida - ja sitä on puolijalostesellun keitto!

    Kiina on monin osin maailman suurin markkina, myös selluloosan osalta ja onkin eräs merkittävä tapaus, jos Suomi saa lisää investointirahaa sellun keittoon - lähinnä Savoon ja Lappiin. Suuria kiinalaisinvestointipäätöksiä odotellessä Kiina vihertyy yllättävän nopeasti (US/Nasa tutkimukset*) -

    Kiina ei saata pehmoilla takapuoliaan enää joidenkin vuosien päästä sillä intensiivisyydellä kuin laskelmoimme, kun vaikkapa Metsäliitto-Äänekoskea kalkyloitiin. Kiina on jo aloittanut uuden suurreformin, jota kutsutaan "Vihetyväksi Kiinaksi", jossa korjataan ne ympäristöongelmat, mitä edellinen 40 vuotta kestänyt "Menkää ja rikastukaa -reformi** synnytti. Ympäristö hengästyy ja on pakko tehdä jotain.

    Kiina tekee, ja voisimme olla kohta varmoja, ettei nykymuotoiset kertakäyttöpahvilaatikot miljardein kappalein Kiinan verkkokaupoista ole enää Kiinan Keskushallinnolle in. Jotain täytyy siis tehdä - onko se uudentyyppisiä pakkausmenetelmiä vai jotain muuta - näitä asioita varmaan Kiinassa mietitään - joka vuosi 340 000 valmistuvan korkeamman insinöörin aivosopukoissa.

    Toivottavasti Kiinan imu puolijalosteellemme kestää vielä vuosia, jotta mm. Äänekosken jätti-investointi maksaa itsensä - peli oli kovaa, kun Äänekosken päätöksiä tehtiin - ylimpänä Metsäliiton pääjohtaja Kari Jordan, joka jäi sopivasti eläkkeelle noin vuosi sitten.

    Ne välisuhdanteet - onko kyse vain siitä?
  • 2

  • EU:n tärkeimmän johtajan valinta oli hiuskarvan varassa, ja se ennustaa sekavien aikojen jatkoa

    Ilkka Luoma 
    Euroopan unioni EU – maho jättiläinen suurten varjosta

    EU on maho jättiläinen, jonka todennus on helppoa, kun katsoo sen laajempaa ulkopoliittista merkittävyyttä kansainvälisen politiikan (myrsky)laineilla.

    Presidentti Sauli Niinistö totesi [MT] Maaseudun Tulevaisuudessa:
    ” … ”Olemme nähneet, että Kiina, USA ja Venäjä pyörittävät nyt tätä palloa. Jos jossain päin maailmaa on kriisi, nämä kolme maata eri kombinaatioissa sitä tuntuvat olevan ratkaisemassa, ja EU on ikään kuin pudonnut pois pöydistä” … ” -juttu kokonaisuudessaan täältä ~ https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.317686 -


    Helsingin Sanomat julkaisi vahvasti asenteellisen pääkirjoituksen yhteistyöstä ja vastakkainasettelun maailmasta otsikolla: ”Eurooppa ja Aasia eivät ole kuin yhtä suurta perhettä – ja ingressillä: EU:n ja Aasian maiden huippukokous oli hyvä tilaisuus tukea yhdessä kansainvälistä järjestelmää, mutta Euroopalle Aasia ei ole Yhdysvaltojen vaihtoehto kumppanina”

    – on huomattavaa, että HS-teksti on lehden päätoimituslinja ja edustaa HS' n lännettynyttä kamppailua elintilasta täällä idän ja lännen vedenjakajalla – Suomessa – juttu löytyy täältä ~ https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005871470.html – ja alla allekirjoittaneen kommentti, joka lähetettiin myös itse toimitukseen – kommenttikirjoituksena – se julkaistiin.

    ...

    Suomi liittyi Euroopan unioniin ja menetti täyden itsenäisyytensä – halusimme hiukan yli 50 prosentin kansalaisvoimalla suuremmaksi – tietämättä tulevaisuutta, edes huomista. Meiltä salattiin EU-äänestyksessä oman rahamme myöhempi eliminoiminen ja oman pankkimme – Suomen Pankin itsenäisen aseman luovutus EKP:lle - Euroopan Keskuspankille.

    Presidentti Sauli Niinistö on sanonut suoraan, että EU:lla on liian pieni ulkopoliittinen valta; kolme suurta - Kiina, Venäjä ja US sanelevat. Onko EU maho jättiläinen? On tai ei, nyt EU on valinnan paikassa: itä vai länsi, tai sitten keinua kiikkulaudalla!”

    EU on halkeamassa kahtia? Entä me suomalaiset?
  • 3

  • Maailmankaikkeus laajenee, mutta millä nopeudella? Nyt arvoitukseen etsitään vastausta punaisten jättiläisten avulla

    Ilkka Luoma 
    2 - No, mitä sitten on? Voidaan sanoa, ettei mitään - tuo kaikki on vain aivollinen syy-yhteys hermoratojemme kautta sensoreihimme, jotka aistivat, kuitenkin nekin ovat jo osa käsittämäämme universumia, joskin käsitteemme on vaillinainen - silti hahmotamme aivoissa että: "Ajattelen, siis olen" -jokin kuuluisa filosofi sanoi näin.

    Kaiken tietoa ei ole, koska ymmärrämme niin eri tavoin. Joidenkin mielestä Maa on edelleen litteä, eikä Nasa - Apollo käynyt koskaan Kuussa, vaan seisoa jökötti Hollywoodin studiolla. Jee - hyvä, että salaliittoteorioita maalaillaan, sillä se tuo väriä olemattomaan elämään, joka sekin on osa universumia, jonka suuruutta tai pienuutta ei kannata miettiä, sillä meille tuo koko on mittakaavallista.

    Mittakaava tarvitsee aina alun ja lopun - tai metrin mitan millä mitata matkaa Andromedaan galaksille, josta haavailemme pelastustamme, kun Aurinko räjähtää ja höyrystää Maamme avaruuden tuuliin - joskus sitten myöhemmin uusien ajatusrakennelmien rakenneaineiksi.

    Niin tai näin, mutta missä on se raketti, kun se lähtee Maan pinnalta "äärettömällä nopeudella"? Siinäpä kysymys, joka sai aikana Kirkkonummen Ursassa tunnetuimman kosmologimme, kunnioitetun Kari Enqvistin liki hermostumaan - mahdottomana kysymyksenä. Onko mahdottomia kysymyksiä?E
  • 4

  • Maailmankaikkeus laajenee, mutta millä nopeudella? Nyt arvoitukseen etsitään vastausta punaisten jättiläisten avulla

    Ilkka Luoma 
    Meille universumi on lähes ymmärtämätön kokonaisuus, vaikka olemme osa sitä - aivan elimellisesti. Aivoissamme vaikuttavat atomit ja niiden alkeishiukkaset puskevat tietoisuutta synpsiensa kautta hermojärjestelmäämme, jossa jokin ohjelmaversio vaikuttanee - ollen jopa yhteydessä "kaikkeen"(?), mutta ei aukene. Mikä ei aukene?

    Se, että käsityskykymme rajallisuus estää näkemästä avaruuden "metsää niiden puilta". Laajentuminen on mittaustulos välineillä, jotka ovat myös osa tätä käsittämätöntä universumia. Mittavälineiden koko on olematon havaitakseen sellaista, mitä ei ehkä ole - olevaisuus on vain mielissämme, kun keksimme oivalluksemme kautta, että pitää olla alku ja sille loppu. Entä absoluuttinen tyhjiö ja sen koko? Entä absoluuttisen lämpötilan lopullinen saavuttaminen - mitä tapahtuu?

    Alkuräjähdys on ihmismielen sekotus käsitteitä, jotka voidaan täällä meillä ymmärtää. Kastemato ei sitä "ymmärrä", vaikka sekin on osa tätä universumia, kuten suurimmat galaksitkin. Kastemadon ei tarvitse ymmärtää, sillä se on osanen, joka toteuttaa tehtäväänsä, joka määrittyi evoluutiosta ja sen ohjelmakäskyistä, joita emme tunne.

    Kiihtyvästi laajentuva universumi - näin päättelemme, koska osasimme vaillinaisesti tehdä takaisinkelauksen, jossa ollaan jo lähes alkuhetkessä (Bigbang), jota ei ehkä ollutkaan, sillä aika on meille hyvin käsittämätön ilmiö.

    Meillä pitää olla aikajana, koska synnymme ja kuolemme - emmekä tässäkään ymmärrä, että vain sosiaaliturvatunnuksellinen henkilö kuolee ajatuksineen, ja atomistiikka jatkaa geneettisesti kuolemattomana tuottaen uusia sukupolvia - on siis jatkumo jo miljardeja vuosia, tai niin kaun kuin tuntemamme elektronit jaksat pyöriä ytimiensä ympärillä.

    Miten nuo ytimet liittyvät universumiin, kylläpä hyvinkin, sillä kerrotaan, että yksinkertaisinta atomia - vetyä - esiintyy jopa 90 prosenttia kaikesta - tosin emme ymmärrä pimeää ainetta, saati sitten pimeää energiaa, joka taas joidenkin selitteellä edustaa 70 prosenttia kaikkeudesta. 
  • 5

  • Koneen toimitusjohtaja Ehrnrooth: Kasvua on tullut etenkin Kiinasta, eikä kauppasodan kiristyminen ole yhtiölle vakava ongelma

    Ilkka Luoma 
    Kone painottaa osaltansa menestystään Kiinassa, joka lienee hissien ja liuktasojen osalta maailman suurin markkina. Koneella lienee suuri markkinaosuus - kuten oli aikanaan Nokiallakin.

    Se on kuitenkin varmaa, että kiinalaisten oma hissituotantosektori kehittyy ja nousee omaan asemaansa - muistamme Nokian, joka takoi suurimmat voittonsa juuri Kiinasta ja osasi hyödyntää Kiinan kolme kovaa argumenttia mennä Kiinaan: halpa ja ahkera toveri, maailman suurin sisämarkkinapotentiaali ja tuolloin 20 vuotta sitten lähes olemattomat ympäristölait.

    Oli aika, jolloin nokialainen oli noin 200 miljoonan kiinalaisen taskussa - samaan aikaan - ollen ehkä rikkoutumaton maailmanennätys? Nokia kännyköineen onkin sitten historiaa ja kiinalaisten omat merkit ovat kärjessä - Huawei, ZTE ja vaikkapa One+ ... Aikanaan Huawei teki ostotarjouksen koko Nokiasta - Nokia valitsi kuitenkin Microsoftin - loppu on historiaa.

    Hissien ja Koneen osalta merkittävä vuosi Koneen profiilinnostolle Kiinassa oli vuosi 2007, jolloin suomalaiset professorit ja ympäristöasioiden tohtorit pitivät historiamme suurimman ulkomaisen ympäristöseminaarin VTT' n ja professori Eero Paloheimon johdolla Tianjinissa.

    Kone oli Tianjinissa mukana ja sai vihreän uudistajan leiman kiinalaisissa kuulijoissa - seminaari oli täynnä kiinalaisia silloisen ajan ja varsinkin nykyajan päättäjiä, jotka ovat uuden kiinalaisen suurreformin taustavoimia - "Vihertyvä Kiina" on reformi, jolla Kiina korjaa ensimmäisen Deng Xiaopingin käynnistämän "Menkää ja rikastukaa" -reformin ympäristöjäljet - tehden sen ennätysajassa.

    Kone oivalsi vihertyä jo yli 10 vuotta sitten - ainakin juuri Kiinassa ja voisi olla varma, ettei tuo vihertyminen ole ainakaan vahingoksi ollut - Kone teki osallistumisellaan viisaan päätöksen. Jos muistan oikein oli tuolloin EcoCity-seminaarin aikoihin Koneen hallituksessa nykyinen meppi - ympäristöministerinäkin toiminut Sirpa Pietikäinen.
  • 6

  • Yhdysvaltain sota-alus tuhosi väitetysti iranilaisen lennokin Hormuzin­salmessa, Iran kiistää lennokin menetyksen

    Ilkka Luoma 
    Aivan ensimmäiseksi - drone ammuttiin alas kansainvälisestä ilmatilasta? Jos näin, on se yhtä tuomittavaa, jos Iran ampui amerikkalaisen dronen samoin - eikä omasta ilmatilasta, kuten Iran ilmoittaa.

    Nyt Iran luonnollisesti kiistää, ettei sen droneja ole pudotettu. Onko sitten noin kilometri se kirjoittamaton sääntö, jonka sisältä saadaan pudottaa rauhan aikana "uhkaava " ilma-alus.

    Se kuitenkin tiedetään todistettuna ja tunnustettuna faktana, että US Navy ampui alas joitain vuosikymmeniä sitten samoilla Persianlahden vesillä kansainvälisestä ilmatilasta iranilaisen matkustajakoneen - noin 300 kuollutta. Tuo kone oli kuulemma näkynyt US-tutkassa uhkaavana ...?

    Muistamme Itämereltä, kun venäläishävittäjä ohitti provosoivasti USS Donald Cook AEGIS-ohjushävittäjän, joka tosin oli aktivepeilaamassa - signaloimassa* Kaliningradin ohjuspuolustusjärjestelmää ...

    Oliko siis US toimenpide tässä kohdin Persianlahdella puhdas poliittinen provokaatio - jää nähtäväksi. Haluaako US tosiaan sotaa ja ärsyttää Irania tietoisesti, tuntien Lähi-idän sotaisan (arabi)- ja islamistiretoriikan ... ?

    Tässä kohdin Iranin kannattaa pysyä aisoissa, sillä mitä enemmän US ja trumppistinen "Uhkaa, kiristä ja pakota" -politiikka jyllää, sen enemmän Iran saa maailmanlaajuista hyväksyntää - nyt kannattaa pidättäytyä US-provosointienkin edessä. Kiina on antanut jo tukensa Iranille ja ilmoittanut, ettei se välitä US-yksipuolispakotteista Irania ja siltä öljyä ostavia YK-jäsenvaltioita kohtaan!

    Trump aloitti purkamalla Venäjän, Kiinan ja EU' nkin hyväksymän ja ylläpitämän ydinsopimuksen - samoin Iran on pitänyt sanansa - näihin päiviin saakka. Nyt Iran uhittelee turvallisesti - 20 prosentin rikastuksella ei ydinpommia tehdä.

    Miksi Trump haluaa sotaa, vai haluaako - onko tässä sitten kuitenkin sama idea kuin Korean niemimaalla, jossa alussa oli hyytävä trumppismi päällä ja nyt ollaan Pohjois-Korean Kimin kanssa "mitä parhaita kavereita" -sanallisesti, eikä enää puhuta juurikaan ydinaseista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti